torstai 26. maaliskuuta 2015

Tutustu suomalaiseen tähtitieteen historiaan

Tapio Markkanen
Suomen tähtitieteen historia
Sidottu 269 sivua
ISBN 978-952-5985-26-9
Ursa ry. 2015

Tapio Markkanen on suomalaisille tuttu tieteen popularisoija ja monen Ursan kustantaman kirjan kirjoittaja joko yksin tai yhdessä muiden kirjoittajien kanssa. Näin ollen aloitin kirjan lukemisen mielenkiinnolla – enkä pettynyt. 

Kirja tarjoaa kattavan katsauksen suomalaisen tähtitieteellisen tutkimuksen historiaan, jonka juuret ulottuvat peräti 1400-luvun alkupuolelle asti. Tieteellistä tutkimusta tuolloin ei vielä nykyisessä mielessä ollut, mutta jostakin kaiken on täytynyt alkaa. Siinä mielessä Jacopus Petri Röd oli ensimmäinen suomalainen tähtien tutkija, joka myös luennoin aihepiiriin kuuluvista teemoista.

On hieman vaikea arvioida kuinka hyvin suomalaiset tutkijat tunnetaan ulkomailla, mutta moni suomalainen tutkija on ollut oman aikansa tähtitieteen eturintamassa, jopa aivan kärkipaikoilla. Anders Johan Lexell (1740–1784) 1700-luvulla oli hyvin tunnettu ja menestynyt tutkija jonka nimi muistetaan vieläkin ja onpahan hänen mukaansa nimetty komeetta (D/1770 l1 (Lexell).

Suomen tähtitieteen historia -kirja antaa kattavan kuvan tähtitieteen kehittymisestä niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa 1700- ja 1800-luvuilla. Tähtitieteen tutkimus ja opetus keskittyi pitkälti Helsingin yliopistoon sen jälkeen kun observatorio oli saatu rakennettua nykyiselle Tähtitorninmäelle.  Sitä ennen tutkimus ja opetus olivat keskittyneet Turkuun. 

Helsinkiin muutto tapahtui Turun palon (v. 1827) jälkeen. Turun palo ei kuitenkaan tuhonnut Vartiovuorenmäelle vuonna 1819 valmistunutta observatoriota, mutta keisarillisella määräyksellä Kuninkaallinen Turun akatemia siirrettiin Helsinkiin ja nimettiin uudelleen Aleksanterin yliopistoksi. Ennen yliopiston siirtymistä Helsinkiin Turussa oli ehtinyt työskennellä monia nimekkäitä tutkijoita.

Helsingissä kansainväliset tuulet alkoivat puhaltaa ja monen suomalaisen tutkijanura muuttui kansainväliseksi joko Pietarin, Pulkovan, Tarton tai Tukholman observatorioiden kautta. Itse Helsingin yliopiston observatoriorakennus oli valmistuessaan ehkä edistynein observatorio, jonka teknisiä ratkaisuja seurattiin monissa ulkomaisissa observatorioissa.

Yksi merkittävimmistä tutkimushankkeista, mitä Helsingin observatoriossa pystyttiin tekemään, oli Carte du ciel, joka valmistui nopeasti ja tarkkuudeltaan erinomaisena. Helsingin observatorion kuvaustyöt saatettiin loppuun keväällä 1896 ja viimeinen kahdeksanosaisesta tähtiluettelosta julkaistiin vuonna 1937. Helsingissä kartoitustyötä johti professori Anders Donner (1883–1915). Projektiin osallistuneet ulkomaiset observatoriot eivät saavuttaneet Helsingin tasoa, ja osa ei saanut työtään päätökseen kaikessa laajuudessa milloinkaan.

Nykyaikana tähtitieteen tutkimusta ja opetusta annetaan muissakin maamme yliopistoissa. Tunnetuimpia lienee Turun yliopiston Tuorlan observatorio, eikä varmastikaan vähiten avaruustähtitieteen professorin Esko Valtaojan saaman julkisuuden vuoksi. Tähtitieteen opetusta ja tutkimusta harjoitetaan myös Oulun yliopistossa. Molemmat observatoriot saavat oman katsauksensa kirjan loppupuolella.

Markkasen teksti on rauhallisesti ja johdonmukaisesti etenevää, kirjan kuvitus mielenkiintoista ja koko aihepiiri tähtiharrastajille erittäin kiehtovaa. Erityisen mielenkiintoista oli lukea suomalaisen tähtitieteen varhaishistoriasta, jota ei ole juuri aikaisemmissa kirjoissa käsitelty. Jos pidit Tapio Markkasen Helsingin observatorio-kirjasta, et tule pettymään Suomen tähtitieteen historia -kirjaankaan. 
Kari A. Kuure



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti