Kirjauutuus: Astrobiologia

Kirsi Lehto

Astrobiologia – Elämän edellytyksiä etsimässä

Ursa 2019

ISBN 978-952-5985-66-5

Viimevuosina Marsia tai eksoplaneettoja koskettelevissa tutkimusuutisissa on säännönmukaisesti yleensä viitattu tai arvioitu elämän esiintymistä planeetalla. Itse uutisessa ei useinkaan ole tuotu esille sellaisia havaintoja, jotka viittaisivat elämän esiintymiseen tutkimuskohteessa. Elämän mahdollisuuteen viittaamalla pyritään saamaan muutoin niin pitkästyttävän kuivasta raportista trendikäs ja mielenkiintoinen uutinen. Kyse on astrobiologian viime vuosien kokemasta noususta trendikkääksi tutkimus- ja ennen kaikkea uutisaiheeksi.

Mitä sitten astrobiologia oikeastaan on? Astrobiologian tutkija Kirsi Lehto (Turun yliopisto) on tarttunut aiheeseen ja kirjoittanut kirjan Astrobiologia, jossa hän selventää tutkimuksen perusperiaatteita ja erityisesti päivittää lukijoittensa tiedot siitä, mitä elämän synnystä tiedetään. Kyse ei kuitenkaan ole astrobiologian oppikirjasta vaan kiehtovasti kerrotusta elämän tarinasta maapallolla sellaisena ja siinä määrin kuin siitä nykyisin tiedetään. Kyseessä ei siis ole koko totuus asiasta, sillä aiheen tutkimus on oikeastaan vasta alussa ja monia yksityiskohtia on vielä selitystä tai kuvausta vailla.

Kirsi Lehdon lähtökohtana on siis selventää niitä astrobiologian ongelmakohtia, joihin tutkijat törmäävät omissa tutkimuksissaan. Koska tunnemme vain yhden elämän synnyn (omamme), on luonnollista ottaa se käsittelyyn niin tarkasti kuin se tämän tyyppisessä kirjassa on mahdollista. Lehto kuljettaa lukijansa läpi vuosimiljardien aina maapallon synnystä alkaen ja päätyen tähän päivään ja ehkä hieman viitaten myös tulevaan.

Matka on kiehtova, kirjaa lukiessa voi melkein nähdä kemiallisen evoluution käynnistyvä, aminohappojen syntyvän ja niiden muodostuvan ensin RNA-ketjuksi ja myöhemmin DNAksi. Matkan aikana syntyvät ensimmäiset solut, joista myöhemmin tulee monisoluisia alkeellisia eliöitä, alkeellista elämään ja kuinka se vaikuttaa maapallon ilmakehään ja ilmastoon. Matka on pitkä ja hidas kunnes muutama sata miljoona vuotta sitten tapahtui jotakin, joka suorastaan räjäytti evoluution ja elämän valtasi maapallon mitä moninaisemmissa muodoissaan.

Kirjassa pohditaan ja viitataan myös eksoplaneettojen ja avaruuden muukalaisten mahdolliseen olemassaoloon. Jos saisimme viestin avaruudesta, olisiko siihen järkevää vastata vai olla hyvin hiljaa? Vastausta kysymykseen Lehto ei anna, pohtii vain. Mutta miksi emme ole tällaista viestiä vastaanottaneet? Vai onko niin, että emme yksinkertaisesti tunnista toisenlaista elämänmuotoa elämäksi, tai avaruuden muukalaiset eivät ole kiinnostuneet kommunikoimaan muiden mahdollisten teknisten kulttuurien kanssa. Lehto ei kirjassaan kovinkaan paljo näille kysymyksille tilaa anna, kunhan vain hieman viittaa näihin avoimiin kysymyksiin. Vai olemmeko sittenkin yksin tai ensimmäiset?

Astrobiologia kirja on kiinnostavaa luettavaa niin laiturin nokassa tai riippumatossa luettavaksi.

Kari A. Kuure

Superflare Auringossa on mahdollinen

.. vaikkakaan ei kovin todennäköinen. Pienilläkin todennäköisyyksillä on ikävä taipumus toteutua, jos aikaa on käytettävissä. Ja Auringon tapauksessa aikaa on, eli ihmiskunnan pitäisi ottaa superflaren mahdollisuus huomioon rakentaessaan infrastruktuuriaan.

Tämä flare ei ole superia, mutta tavaomaisenakin tällainen
vaikuttaa maapallon avaruussäähän merkittävästi.
Kuva NASA/SDO

Superflareja tapahtuu hyvin säännöllisesti nopeasti pyörivillä, nuorilla tähdillä, joiden magneettinen dynamo toimii voimakkaasti. Sen sijaan vanhoilla, hitaasti pyörivillä tähdillä, kuten Auringolla, superflareja esiintyy merkittävästi vähemmän, jopa niin paljon vähemmän, että jotkut tutkijat pitävät mahdollisuutta hyvin lähellä nollaa.

Uusin tutkimus aiheesta tulee Yatan yliopistosta, jossa Yuta Noitsun johtama tutkimusryhmä on selvitellyt superflarien esiintymistä juuri Auringon kaltaisilla tähdillä. Kepler-avaruuskaukoputken aineistosta on havaittu superflarien tapahtuvan suhteellisen säännöllisesti myös G-spektriluokan tähdillä, joskin paljon harvemmin kuin nuorilla tähdillä. Aineiston analysoinnissa käytettiin myös Gaia-avaruuskaukoputken ja Apache Pointin observatorion kokoamia havaintoja. Kaikkiaan superflareja havaittiin noin tuhat noin 300 Auringon kaltaisella tähdellä.

Aineisto on vielä tässä vaiheessa liian suppea varmojen päätelmien tekemiseen. Noitsu kuitenkin arvioi, että Auringossa superflare voisi tapahtua noin kerran tuhannessa vuodessa. Superflaren vaikutukset ulottuisivat Maahan noin 30 – 50 prosentissa tapauksista riippuen hieman siitä, mistä vaikutuksista on kyse. Näin ollen voitaneen olettaa, että merkittäviä tuhoja nykytekniikalle (sähköverkko, tietoliikenne niin maanpinnalla kuin avaruudessa, kaasu- ja öljyputkistot jne.) aiheutuisi vähintäänkin kerran 10 000 vuodessa. Useampikin kerta voisi olla mahdollista.

Superflare ei Auringossakaan ole aivan tuntematon ilmiö. Vuonna 1859 Carrington-ilmiön aikaansaama magneettinen myrsky rampautti sen aikaista tietotekniikkaa, eli lennätin linjoja kaikkialla pohjoisella pallonpuoliskolla missä niitä oli käytössä. Revontulia nähtiin parin vuorokauden aikana hyvinkin etelässä, kuten Havaijilla ja Kuubassa.

Carrington-ilmiö ei kuitenkaan ollut supreflarien huippua, vaan ehkä keskinkertainen. Todellinen superflare voisi olla voimakkuudeltaan kymmenen- tai satakertainen. Säilyneistä historiallisista kirjoituksista on luettavissa merkillisistä tapahtumista, jotka nykytietämyksen valossa voisivat olla voimakkaiden supreflare-purkausten aiheuttamia. Jos näin on, niin silloin ihmiskunnan tunnetun historian aikana superflare on iskenyt maapallolle vähintäänkin puolenkymmentä kertaa. Tällöin voidaan odottaa superflaren esiintyvän kerran tuhannessa vuodessa.

Aiheesta lisää 

http://avaruusmagasiini.blogspot.com/2014/05/auringossa-piilee-vaara.html

http://avaruusmagasiini.blogspot.com/2018/02/proxima-centaurissa-valtava-flare.html