torstai 30. tammikuuta 2014

Nasa valmistautuu komeetan ohilentoon Marsissa



Komeetan rata Marsin ohituksen
aikana. Kuva Nasa
Komeetta C/2013 A1 (Sideing Spring)[1] ohittaa Marsin vain 138 000 km etäisyydeltä lokakuun 19. päivänä 2014. Lähin tiedetty Maan ohittaneen komeetan etäisyys on ollut kymmenkertainen tähän verrattuna.

Vähäinen ohitusetäisyys antaakin tutkijoille hyvän mahdollisuuden tehdä havaintoja ohittavasta komeetasta. Nasa onkin aloittanut havaintojen valmistelun ja merkittävässä osassa ovat Nasan Marsin kiertoradalla ja planeetan pinnalla olevat luotaimet. Näiden lisäksi havaintoja tehdään luonnollisesti Maasta ja satelliittiradoilla olevilla observatorioilla.

Nasa Hubble avaruuskaukoputkea tullaan käyttämän havaintoihin. Lisäksi Maata kiertävällä radalla oleva WISE observatoriota on käytetty kuvaamaan komeettaa infrapunaisella aallonpituudella NEOWISE ohjelmassa. Osa WISE-observatorion laitteistoista oli sammutettu varsinaisen päätutkimusohjelman päätyttyä helmikuussa 2011. Osa laitteistoista on otettu uudelleen käyttöön tarkempien mittaustietojen saamiseksi.

NEOWISE ohjelmassa on pyritty määrittämään komeetan pölyisyys, sillä pienet lohkareet voivat muodostaa jonkinasteisen vaaran Mars-luotaimille, niin kiertoradalla kuin pinnalla. Komeetan kohtaamisnopeus Marsin kanssa on 56 km/s, joten pienikin hitunen voi saada aikaa kiertoradalla olevan luotaimeen vakavan vaurion. 

Kiertoradalla olevat luotaimet ovat varustettu suojin mikrometeoriittien törmäysten varalta, joten kovinkaan suurista vaurioista tuskin olisi kysymys. Lisäksi luotainten asentoa ja rataa voidaan muuttaa siten, että ne ovat Marsin takana suurimman törmäysriskin aikana. Toistaiseksi Nasa tai ESA kumpikaan ei ole ilmoittanut tehtävistä muutoksista luotainten ratoihin.

NEOWISE-ohjelman kuva komeetta
C/2013 A1.
Kuva Nasa/WISE/NEOWISE.
Jos tapahtuisi törmäys, niin Marsin pinnalla ja ilmakehässä pölyn määrä voisi nousta niin suureksi, että sillä olisi vakavat seuraukset Oportunityn toiminnalle, joka saa energiansa aurinkopaneeleista. Todennäköisempi ohilento on niin lyhytaikainen tapahtuma, että pölymäärä tuskin kohoaa merkittäväksi tekijäksi, ellei sitten kaikista ennakkolaskelmista huolimatta tapahdu täystörmäys. Curiosityn uskotaan selviävän suurestakin pölymäärästä helposti ydinparistonsa avulla. 

Komeetan uskotaan saavana aikaan Marsin ilmakehässä lukuisia meteoreja. Kummankaan pinnalla toiminnassa olevan luotaimen kannalta ohitus ei tapahdu otolliseen aikaan, sillä meteorit näkyvät päivätaivaalla. Vaikka Marsin taivas on jossain määrin tummempi, niin siinä leijaileva pöly voi tehdä päivätaivaasta yhtä vaalean kuin maapallolla on. Komeetan tarkemmasta koostumuksesta ja sen koman ja pyrstön pölyisyydestä saadaan lisätietoja ensi huhti-toukokuussa, jolloin komeetalle odotetaan kehittyvän pyrstö vesijään haihtuessa.

Huomautukset

[1] Komeetta C/2013 A1 (Sideing Spring) havaittiin 3.1.2013 Australian Siding Spring observatoriossa kun se oli Jupiterin radan etäisyydellä Auringosta.

Aikaisemmat artikkelit:



Nasa video





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti