Täydellinen kuunpimennys

Pimentynyt Kuu voi näkyä punaisenruskeana piemmnyksen
syvimmän vaiheen aikana. 

Täydellinen kuunpimennys on nähtävillä syyskuun 28. päivänä aamuna. Pimennyksen alkaessa kello 4.08 Kuun on horisontin yläpuolella ja hyvin näkyvissä lounaisella taivaalla noin 20 asteen korkeudella pimennyksen alkaessa ja noin 11 asteen korkeudessa syvimmän pimennyksen aikaan.

Pimennyksen kulku on seuraava:

3.11.47 puolivarjopimennys alkaa
4.07.11 puolivarjopimennys on täydellinen ja täysvarjopimennyksen soittainen vaihe alkaa

5.11.10 täysvarjopimennys on täydellinen

5.48.16 pimennyksen puoliväli ja pimennys on syvin

6.23.05 täysvarjopimennyksen täydellinen vaihe päättyy

7.27.03 puolivarjopimennyksen osittainen vaihe alkaa
8.22.27 puolivarjopimennys päättyy

Kuu laskee horisonttiin Tampereen horisontin mukaan kello 7.32.

Tämänkertaiseen kuunpimennykseen liittyy sinällään merkityksetön yksityiskohta, mutta koska se tulee olemaan ”otsikko” tiedotusvälineissä, niin tulkoon mainituksi. Syyskuun 28 päivän täysikuu (kuunpimennykset tapahtuvat vain täysikuun aikaan) on niin sanottu ”superkuu” [1]. Tällä tarkoitetaan täysikuuta, joka näkyy Kuun ollessa ratansa lähimmän pisteen (perigemium) läheisyydessä. Kuun etäisyys voi superkuun aikana poiketa enintään 10 %  perigemiumista lyhimmän ja pisimmän etäisyyden välisestä erosta, eli Kuun täytyy sijaita enintään 361 430 km etäisyydellä Maasta. Tällä kertaa Kuun etäisyys maapallon keskipisteestä on 356 878,2 km (perigeum 356 400 km).

Kuun väri täydellisen pimennyksen syvimmän vaiheen aikana kiinnostaa tähtiharrastajia. Kuun väri johtuu auringonvalosta, joka suodattuu maapallon ilmakehän kautta. Jos maapallolla ei olisi ilmakehää, pimennyksen aikana Kuu olisi täysin pimeänä. Ilmakehän läpi suodattuva auringonvalon väri on punainen samasta syystä kuin auringonlaskut ovat punaisia; valon muut (lyhyemmät) aallonpituudet sirottuvat ja jäljelle jää pitkäaaltoinen punainen valo.

Ilmakehän kunto määrittää Kuun kirkkauden ja värin syvimmän pimennyksen aikana. Jos ilmakehässä on paljon pölyä, esimerkiksi tulivuorten tuhkaa, pimentynyt Kuu näkyy hyvin tummana, sillä pölyhiukkaset estävät myös punaisen valon ilmakehän läpäisyä sitä enemmän mitä enemmän pölyä on.

Kuun kirkkaudelle on kehitetty useita eri asteikkoja, mutta kaikkein yleisin käytössä olevista on Danjon asteikko. Asteikko on viisiportainen seuraavasti:

0  Erittäin syvä pimennys; Kuu ei juuri erotu taustataivaasta.

1  Kuu tummanharmaa tai ruskea. Kuun pinnan yksityiskohdat näkyvät hädin tuskin.

2  Kuu tummanpunainen tai ruosteenruskea. Päävarjon (umbra) keskiosa on tumma, vaikka reunasaattaakin olla kirkkaampi.

3  Kuu tiilenpunainen. Umbran reuna yleensä kirkas tai keltainen.

4  Kuu kirkas, väriltään kuparinpunainen tai oranssi. Umbrassa näkyy kirkas sininen reuna.

Kuun katseleminen ja valokuvaaminen pimennyksen aikana on turvallista [2]. Havaintovälineeksi omien silmien lisäksi kelpaavat kaikki kiikarit, kaukoputket ja kameran erilaiset optiikat. Kiikari olisi järkevä kiinnittää kamerajalustaan etenkin silloin kun samoja kiikareita käyttää useampi henkilö ja etenkin jos mukana on lapsia. Tällöin kiikareita ei tarvitse suunnata erikseen Kuuhun kiikarin vaihtaessa käyttäjää.

Jos haluat valokuvat kuunpimennystä, tarvitset yleensä järjestelmä- tai superzoomilla varustetun puolijärjestelmäkameran. Lisäksi tarvitset kamerajalustan ja etä- tai lankalaukaisimen. Kameran herkkyydeksi olisi valittava suhteellisen suuri ISO-arvo, esimerkiksi ISO 500 – 1250 voi olla sopiva, sillä täysin pimentynyt Kuu on suhteellisen himmeä kohde ja pienillä herkkyyksillä valotusaika kasvaa niin pitkäksi, että seuranta voi osoittautua välttämättömäksi. Seurannan tarve riippuu kuitenkin valotusajan lisäksi käytetyn optiikan polttovälistä. Kameran herkkyyttä ei kuitenkaan pidä valita tarpeettoman suureksi, sillä kyseessä on sähköinen vahvistaminen ja se vahvistaa myös kohinaa. Toisin sanoen, suuret ISO-arvot tuovat kennon kohinan näkyville kuvaan. Kuunpimennys etenee kuitenkin niin hitaasti, että useita eri herkkyyksiä voi kokeilla kunkin pimennysvaiheen aikana.

Kuunpimennys näkyy matalalla länsitaivaalla. Tämä antaa valokuvaajille mahdollisuuden sommitella kuvaan muutakin kuin pelkästään Kuun. Tällöin pitää käyttää joko lyhyttä tai enintään keskimittaista teleobjektiivia, jotta kuvakenttä olisi riittävän laaja esimerkiksi etualan mielenkiintoisille yksityiskohdille ja maisemalle. Samalla myös törmätään kuvan syväterävyysalueeseen: syväterävyys on kapea ja samaan kuvaan ei saa hyvin lähellä kameraa olevia kohteita ja Kuuta terävänä. Jos etualalla on jotakin yksityiskohtia, niiden tulisi olla teräviä ja pimentynyt Kuu taka-alalla ”pehmeä”.  Tosinkin päin voi kokeilla tai etsiä sopivaa sommitelmaa.

Nasa on julkaissut pdf-sivun pimennyksen yksityiskohdista. Se löytyy osoitteesta

http://eclipse.gsfc.nasa.gov/LEplot/LEplot2001/LE2015Sep28T.pdf

Huomautukset


[1] Superkuu käsite ei liity mitenkään tähtitieteeseen vaan on astrologi (=tähdistäennustaja) Richard Nolle'n vuonna 1979 lanseerama ja siihen liittyy uskomuksia siitä, että Kuun ja Auringon ollessa samalla linjalla vuorovesivoimat ovat niin voimakkaita, että ne aiheuttavat maanjäristyksisä ja tulivuorenpurkauksia tavallista enemmän ja neovat tavallista voimakkaampia. Sanomattakin on selvää, että mitään tieteellistä näyttöä väitteiden tueksi ei ole.

[2] toisin kuin Auringon katseleminen auringonpimennyksen aikana, jolloin tarvitaan riittävä suodatus.

Kuunpimennys on auringonpimennys Kuussa

Oletko tullut ajatelleeksi, että kuunpimennys on auringonpimennys jos havaintopaikkasi sijaitsee Kuussa? Auringonpimennys Kuussa on hieman erinäköinen kuin Maassa, sillä ilmakehättömyys muuttaa pimennyksen näkymistä jonkin verran. Suurin ero kuitenkin on Auringon peittävän Maan koko, joka on näennäisesti kolminkertainen Auringon kokoon verrattuna. Maan näennäinen koko tekee auringonpimennyksestä pidemmän kuin koskaan Maasta nähdyissä pimennyksissä.

Auringonpimennyksen täydellisen vaiheen alku
Tycho-kraatterista nähtynä. Piirros Kari A. Kuure.

Muitakin eroja pimennyksissä on nähtävissä: merkittävin ero on maapallon ilmakehän hehkuminen auringonlaskun punaisena. Vaikka Aurinko onkin Kuusta katsottuna maapallon takana, osa auringonvalosta tunkeutuu ilmakehän lävitse ja valaisee Kuuta. Tästä syystä Kuun väri kuunpimennyksen aikana Maasta katsottuna on punainen tai kuparin ruskea.

Auringonpimennyks päättymisvaihe. Piirros Kari A. Kuure.

Kolmas eroavaisuus on Auringon koronan näkyminen kirkkaampana ja laajempana kuin Maasta nähtynä. Tähän on syynä jälleen ilmakehättömyys. Kaiken lisäksi koronan voi ainakin teoriassa saada näkymään vaikka varsinaisesti pimennys ei olisikaan meneillään yksinkertaisesti peittämällä Auringon vaikka avaruuspuvun kädellä. Tosin koronan näkymistä vaikeuttaa silmän sopeutumattomuus pimeään, sillä ympäröivä kuunmaisema on edelleen kirkkaassa auringonvalossa. Maiseman ja himmeän koronan välinen kirkkausero on niin paljon suuri, että korona ei paljain silmin varmastikaan näkyisi.

Oheisissa kuvissa on lauantaina 4.4.2015 näkynyt kuunpimennys Kuusta nähtynä simuloituna. Havaintopaikaksi valitsin Tycho-kraatterin Kuun eteläisellä pallonpuoliskolla, jossa pimennyksen kesto ja tummuus oli kaikkein suurin.

Ennen kuin auringonpimennyksen osittainen vaihe ehti päättyä,
maapallo ehti peittämään myös Uranus-planeetan. Piirros Kari A. Kuure.

Harrastajan tähtitaivas: Huhtikuu 2014

Kuu ja Mars ovat konjuntiossa
14.4. päivän iltana. Niiden välinen
etäisyys on noin 5 astetta.
Kuva Kari A. Kuure.

Huhtikuu on säiden puolesta yleensä vuoden parhainta havaintoaikaa. Illat ja yöt ovat yleensä selkeitä ja lähes tuulettomia. Näkyvyys on yleensä hyvä ja lämpötila siedettävissä lukemissa vaikka pakkasia yöaikana esiintyykin.

Aurinko viipyy horisontin yläpuolella 13–18 tuntia, joten yölle ei kovin pitkää osuutta vuorokaudesta jää. Siitä huolimatta kuukauden pari ensimmäistä viikkoa on aikaa, jolloin sydänyön hetkinä on vielä pimeää. Viimeiset pimeä ennen elokuuta on 17. huhtikuuta. Auringonpimennys on huhtikuun 29. päivänä, mutta valitettavasti se ei näy Suomessa. Pimennyksen syvin vaihe olisi näkyvissä Etelämantereelta. Pimennys näkyy osittaisena Australiassa ja Tasmaniassa.

Kuunpimennys tapahtuu 15. huhtikuuta. Tämäkään pimennys ei näy Suomessa, sillä Kuu ei ole horisontin yläpuolella pimennyksen aikaan.

Kuun vaiheet: 7.4. kello 8.31 kasvava puolikuu, 15.4. kello 7.42 täysikuu, 22.4. kello7.52 vähenevä puolikuu ja 29.4. kello 6.14 uusikuu.

Merkurius alkaa näkyä kuukauden lopulla, jolloin se ei vielä ehdi kovin korkealla olemaan läntisessä horisontissa auringonlaskun jälkeen.

Venus nousee kuukauden alkupuolella noin 45 minuuttia ennen auringonnousua. Loppukuusta nousuaikojen ero on runsas puoli tuntia. Planeetta on hyvin kirkas (–4,1^m), joten se on mahdollista nähdä vaalealta taivaalta jopa auringonnousun jälkeen. Kulmahalkaisija vähenee kuukauden alun 22”:sta kuukauden loppuun mennessä 17 kaarisekuntiin.

Mars on koko yön näkyvissä ja se ylittää etelämeridiaanin yön pimeimpinä hetkinä. Näin ollen Mars on nyt parhaimmin nähtävissä pitkiin aikoihin. Samoin Marsin kirkkaus on suurin 9. päivänä, jolloin se saavuttaa –1,5^m kirkkauden. Marsin kulmahalkaisija on suurin 14. päivän tienoilla ja oppositio on 8.4. kello 23.55. Mars näkyy Neitsyen tähdistössä.

Jupiter on edelleen Kaksosissa ja näkyy koko yön. Se laskee horisonttiin 1h 40 minuuttia ennen auringonnousua. Jupiterin kirkkaus on hieman vähenemässä; kuukauden alussa se on –2^m ja kuukauden lopulla –1,9^m. Kulmahalkaisijakin vähän pienenee (38–35”) mutta tuo ei vielä juurikaan havaintomahdollisuuksia heikennä.

Saturnus nousee alkukuusta puoliltaöin ja loppukuusta jo iltahämärissä ja on näkyvissä koko loppuyön. Planeetta ylittää etelämeridiaanin kuitenkin vasta aamuhämärän aikaan. Se ei ole mitenkään erityisen kirkas, joten hämärässä sen paikka täytyy tietää, jotta näkisi. Kulmahalkaisija on noin 18 kaarisekuntia ja se on hienoisessa kasvussa. Saturnus on Vaa’an tähdistössä.

Uranus on horisontin yläpuolella vain päiväaikaan ja näin ollen havaitsemattomissa.

Neptunus on Vesimiehen tähdistössä ja nousee vain hetki ennen auringonnousua. Tästä syystä planeetta ei ole näkyvissä.

Huhtikuussa havaitaan Marsia!

Mars 14.4.2014 päivän iltana.
Kuva Kari A. Kuure.

Naapurimme Mars lähestyy oppositiotaan, jonka se saavuttaa huhtikuun 8. päivänä kello 23.55. Tällä kertaa oppositio[1] ei merkitse sitä, että Maan ja Marsin välinen etäisyys olisi kaikkein lyhin. Lyhyin etäisyys on vasta 14. huhtikuuta, jolloin etäisyys on vain 0,618 au (noin  93,05 miljoonaa km). Matka on 598 400 km opposition aikaista (94,45 miljoonaa km) etäisyyttä lyhyempi.

Oppositionsa aikana Mars on näkyvissä koko yön. Etelämeridiaanin ylity tapahtuu kauden alussa aamupuolella yötä ja huhtikuun loppupuolella jo vuorokauden vaihtumisen tietämillä. Mars on helppo löytää, sillä sen kirkkaus on suuri (–1,5^m) ja väri on hieman punertava. Yhtä kirkkaita kohteita Siriusta ja Jupiteria lukuun ottamatta taivaalla ei ole. Mars näkyy Neitsyen tähdistössä.

Huhtikuun 14. päivän iltana Kuu ja Mars näkyvät taivaalla lähekkäin (katso karttaa). Niiden välinen kulmaetäisyys on noin 5 ° ja Kuu on lähestymässä täyttä vaihettaan. Täysikuu on 15.4. kello 10.42, jolloin on myös kuunpimennys[2]. Vaikka Kuu on tässä vaiheessa hyvin kirkas, sen ei pitäisi juurikaan haitata Marsin näkymistä. Valokuvaajille kuvausvinkkinä voisin ehdottaa molempien kohteiden sijoittamista samaan kuvaan!

Mars ja Kuu ovat lähekkäin eteläisellä
taivaalla 14.4. päivän iltana.
Kuva Kari A. Kuure.

Marsin näennäinen koko on noin 15 kaarisekuntia. Tämä merkitsee sitä, että planeetan pinnalta on mahdollista erottaa monia yksityiskohtia, etenkin erityisen hyvän havaintokelin vallitessa ja käytettäessä suurta suurennusta. Hyvässä havaintokelissä visuaalisesti havaintoja tehtäessä yksityiskohtien näkymiseen vaikuttaa myös kaukoputken koko; mitä suurempi kaukoputki sitä pienempiä yksityiskohtia voi nähdä. Havaintokelin salliessa suosittelen käytettäväksi 200–400-kertaisia suurennuksia riippumatta kaukoputken koosta.

Valokuvatessa planeetan pinnan yksityiskohtien määrä riippuu edellisten tekijöiden lisäksi valotuksen kestosta. Jos yhden kuvan valotusaika venyy usean sekunnin mittaiseksi, erotuskyky hyvissäkin olosuhteissa ”putoaa” noin 1–2 kaarisekuntiin tai jopa huonommaksi, eli käytännössä kuva vaikuttaa pehmeältä. Ainoa keino päästä yksityiskohtaisempiin (”terävimpiin”) kuviin on käyttää videokuvausta ja kuvien pinoamista. Tällöin erotuskyky kuvissa parhaimmillaan lähentelee visuaalisen havaitsemisen erotuskykyä[3].

Valokuvausvälineistö voi olla lähes millaista tahansa kompakti- ja järjestelmäkamerasta alkaen ja päätyen hienoihin tähtikuvaukseen suunniteltuihin ccd-kameroihin asti. Kuvaajan tulee tuntea laitteistonsa ja sen asettamat rajoitukset, jotta lopputulos olisi toivotunlainen. Luonnollisesti sääolosuhteet ovat ratkaisevassa asemassa, huonolla kelillä täytyy tyytyä vaatimattomampiin kuviin.

Havaittiinpa Marsia visuaalisesti tai valokuvauksen keinoin, joihinkin mielenkiintoisiin yksityiskohtiin pitäisi kiinnittää huomiota. Tällä kertaa Marsin pohjoisnapa on näkyvissä vaaleana läikkänä planeetan kiekon pohjoisreunassa. Napakalotti ei välttämättä ole Marsin vaalein kohta, vaan se on hyvin usein Hellas-tasanko Marsin eteläisellä pallonpuoliskolla. Sen pohjoispuolella on Marsin pinnan tummin kohta, hain selkäevää muistuttava Syrtis Major. Marsin kartoista voi selvittää mitkä yksityiskohdat ovat näkyvissä havaintosi aikana.

Marsissa esiintyy säännöllisesti pilvien muodostumista. Etenkin aamuhämärässä (Marsin alueilla joilla Aurinko on juuri nousemassa) nähdään säännöllisesti pilvimuodostelmia. Pilviä voi muodostua myös korkeiden tulivuorten (mm. Olympos Mons) huipuille. Pilvet ovat yleensä vesijääkiteitä. Marsin pöly voi myös muodostaa pilviä etenkin myrskyisillä alueilla, mutta näiden pilvien havaitseminen ei ole kovinkaan helppoa ja se yleensä onnistuu vain silloin kun myrskyt laajenevat lähes tai kokonaan koko planeetan kattaviksi. Näin tapahtuu ehkä kerran vuosikymmenessä.

Nasan video oppositiosta ja planeettojen välisestä etäisyydestä

 

Jos jostakin syystä en pysty katselemaan videota suoraan, voit katsella sitä YouTubesta https://www.youtube.com/watch?v=xngUpUyyT70

Huomautukset

[1] Mars on oppositiossa noin 26 kk välein. Maan ja Marsin ratojen soikeudesta ja etenkin Marsin radan epäkeskeisyydestä johtuen, planeettojen välisessä etäisyydessä eri oppositioiden aikaan on huomattavia eroja. Lyhyimmillään etäisyys on Marsin periheliopposition aikaan, joka tapahtuu elokuussa. Seuraavan kerran näin on vuonna 2018. Oppositioetäisyys oli lyhyin yli 50 000 vuoteen vuonna 2003 tapahtuneen opposition aikana. Ero eri perihelioppositioiden välillä johtuu kummankin planeetan radassa tapahtuvista muutoksista.

[2]Kuunpimennys ei näy Suomessa, vaan ainoastaan Amerikkojen mantereilla ja Tyynen meren itäosassa.

[3] Valokuvauksen ja visuaalisen havaitsemisen ero tarkkuudessa johtuu ilmakehän vaikutuksesta kuvan laatuun. Ilmakehän lämpötilaerot, tiheyserot, virtaukset ja turbulenttisuus heikentävät kuvan laatua siten. että parhaimmallakin kelillä valokuvauksellinen erotuskyky jää noin 1–2 kaarisekuntiin pitkillä valotusajoilla.

Visuaalisesti voidaan havaita hetkellisesti noin 0,5 kaarisekunnin erotuskyvyllä edellyttäen, että kaukoputkella on riittävästi kokoa, eli noin 250 mm ja käytetään riittävää suurennusta (≥ 150× tai mieluummin vieläkin enemmän). Videota kuvattaessa yksittäisen ”ruudun” valotusaika on lyhyt, esimerkiksi 3–30 ms, jolloin turbulenttisuuden vaikutus jää kuvan muodon vääristymiseen. Pinottaessa tämä vääristyminen korjaantuu ja summakuvan erotuskyky tulee olemaan visuaalisen havaitsemisen luokkaa.

Kuunpimennys näkyi hienosti

Kuunpimennyksen syvin vaihe
kello 23.07.30. Kuva Kari A. Kuure

Eilisiltainen osittainen kuunpimennys näkyi hienosti osassa maatta. Pohjoisimmat havainnot Taivaanvahtiin ovat tulleet Oulun seudulta, itäisimmät Kuopio–Mikkeli-linjalta. Läntisin Teuvalta ja eteläisin Raaseporista. Tällä alueella on ollut kuvien perusteella kirkasta ja näin oli Tampereellakin.

Itse olin varustautunut 120/600 mm kaukoputkella ja valokuvauskalustolla. Sää oli pimennyksen näkemiselle suosiollinen (näin ei ole monenakaan edellisen pimennyksen aikana) joten minulla ei ollut mitään vaikeuksia vangita pimennyksen kulku kameran kuvasensorille. Oheinen kuva on pimennyksen syvimmästä vaiheesta.

Tähtiharrastajan kaukoputki: Mitä kaukoputkella voi nähdä: Kuu ja Aurinko?

Artikkelisarjassa Mitä kaukoputkella voi nähdä on käsittelyvyorossa Kuu ja Aurinko. Nämä kohteet ovat ehkä liiankin tuttuja, jotta niitä ajattelisi tähtiharrastuksen kaukoputkella havaitsemisen kohteina. Ne ovatkin aivan selvästi aliarvostettuja, sillä todellisuudessa niissä näkyvät kohteet ovat hyvkin mielenkiintoisia joiden havaitsemisessa kyllä haastetta riittää.

Kuu

Kuu on aloittelevalle tähtiharrastajalle luonnollisin ja
samalla helpoin kohde havaittavaksi. Kuva Kari A. Kuure.

Kuu on kaikille tuttu kohde, joka on helppo paikantaa taivaalta silloin kun se on näkyvissä. Paljain silmin kuunvaiheiden lisäksi Kuusta voi havaita tummia alueita, joita sanotaan meriksi tai mare-alueiksi. Vettähän ne eivät ole, vaan tummaa basalttikiveä.

Kiikarilla Kuusta voi erottaa edellisten kohteiden lisäksi suurimmat kraatterit, kuten Tycho ja Kopernikus. Parhaiten ne ovat näkyvissä silloin, kun valon ja varjon raja kulkee niiden kautta tai on niiden läheisyydessä.

Pienellä kaukoputkella, tai pienellä suurennuksella näkyvien kraatterien määrä kasvaa ja vuoristot tulevat näkyville. Nyt voit tehdä havaintoja mare-alueiden muodoista ja pinnalla risteilevistä säteistä, jotka saavat alkunsa suurista k

raattereista. Usein polarisaatio- ja kuusuodattimesta on apua näiden pinnan yksityiskohtien havaitsemisessa, etenkin silloin, kun suuri osa Kuusta on valaistuneena.

Suurella kaukoputkella ja tai suurella suurennuksella aina vain pienempien kraatterien lisäksi voit havaita rillejä, jokien kaltaisia vajoamia, siirroslinjoja, domeja (kupumaisia muodostumia) sekä monen moisia muita kohteita. Hyvä kuukartta on välttämätön apuväline suunniteltaessa illan havainto-ohjelmaa. Kuun tutkimisesta tulee huomattavasti mielenkiintoisempaa, kun pystyt tunnistamaan näkemäsi kohteet.

Kuunpimennykset toistuvat usean kerran vuodessa, joten sään suosiessa niitä on mahdollista seurata lähes joka vuosi. Kuunpimennyksen aikana tehdään havaintoja pimentymisen syvyysasteesta (Kuun kirkkaudesta) ja eri pinnanmuotojen näkymisestä pimennyksen kuluessa.

Aurinko

Täydellinen auringonpimennys on kokeneellekin
tähtiharrastajalle mieliinpainuva kokemus.
Kuva Kari A. Kuure.

Aivan ensimmäiseksi varoitus! Aurinkoa ei saa milloinkaan katsella millään optisella laitteella, tai edes paljain silmin, ellei laitteessa ole asianmukaista aurinkosuodatinta. Suodattamaton auringonvalo vaurioittaa silmän verkkokalvoa pysyvästi, ja seurauksena on näkökyvyn joko osittainen tai täydellinen vahingoittuminen, siis sokeutuminen!

Asianmukaisella suodattimella varustetulla kaukoputkella Auringosta voi havaita pilkkuja. Niiden määrä vaihtelee noin yhdentoista vuoden jaksoissa nollan ja usean kymmenen välillä. Pilkkumäärän vaihtelu on myös päivittäistä tai jopa lyhyempää, joten niiden havaitseminen tarjoaa aina mielenkiintoista ja erilaista nähtävää.

Auringonpilkkujen lisäksi etenkin reunatummentuman alueella voi havaita kirkkaita kuitumaista verkkoa tai pilkkujen lähistöllä kirkkaan valkeita alueita. Kyseessä on fakulaksi nimetty magneettikentän aikaansaama ilmiö, jossa pintalämpötila on ympäristöään korkeampi. Fakulat liittyvät usein erikoiskaukoputkilla tai -suodattimilla havaittaviin plage-alueisiin.

Erikoiskaukoputkilla voidaan tehdä havaintoja kromosfäärissä olevista kohteista. Näitä ovat granulaatio, flarepurkaukset, prominenssit (protuberanssit), filamentit ja spigulat. Fakuloiden vastine kromosfäärissä ovat plaget, ja ne näkyvät helposti vedyn alfaviivan aallonpituudella ja H-alfa-suodattimella.

Auringonpimennykset tietyllä havaintopaikalla ovat harvinaista nähtävää, ja ne toistuvat pitkien väliaikojen välein. Täydellisen pimennykset sattuminen tietylle havaintopaikalle on käytännössä lähes mahdotonta ihmiselämän mittaisella ajanjaksolla. Nykyisin helpottunut matkustaminen kuitenkin antaa mahdollisuuden seurata täydellistä auringonpimennystä milloin missäkin päin maapalloa. Jokaisen tulisikin ainakin kerran elämässään matkustaa täydellistä auringonpimennystä havainnoimaan.

Useimmin nähtäviä pimennyksiä ovat osittaiset pimennykset. Niisä vain osa Auringosta peittyy Kuun taakse. Tällaiset pimennykset ovat nähtävissä laajoilla alueilla ja tietyllä paikkakunnalla niitä nähdään keskimäärin muutaman vuoden välein.

Auringonpimennyksen havaitsemisessa tulee noudattaa aivan samoja turvallisuussääntöjä kuin muulloinkin Aurinkoa havaittaessa. Osittaisen vaiheen aikana käytetään aina asianmukaista suodatusta, ja vasta täydellisen vaiheen aikana suodattimen voi (ja pitääkin) irrottaa, jotta havaintoja voisi tehdä koronasta, Auringon uloimmasta osasta. Koronan kirkkaus on sen verran pieni, että sen havaitseminen muulloin kuin täydellisen auringonpimennyksen aikana on mahdotonta.

Osittainen kuunpimennys torstai-iltana

Osittainen kuunpimennys on nähtävissä torstai-iltana 25.4.2013, jos sää vain sen mahdollistaa. Pimennys on kylläkin vain juuri ja juuri osittainen sillä todellisuudessa Kuu vain hipaisee Maan kokovarjoa. Osittaisen vaiheen pituus on vain hieman vajaa 27 minuuttia. Lisäksi vain Tampere–Turku-linjan itäpuolella koko pimennys on nähtävissä, muualla Kuu nousee jo pimentyneenä. Osittaisen pimennyksen vaihe nähdään kaikissa Pohjoismaissa (ei kuitenkaan Islannissa), Euroopassa, Afrikassa, Australiassa ja suuressa osassa Aasiaa. Vain Pohjois- ja Etelä-Amerikka ja Tyynimeri ovat alueita, joissa pimennystä ei nähdä.

 

Kuun puolivarjopimennys voi olla myös aivan hyvä havaintokohde silloin, kun puolivarjo himmentää Kuuta selvästi, kuten tässä kuvassa nousevan Kuun ollessa lähellä horisonttia. Kuva © Kari A. Kuure.

 

Pimennys alkaa puolivarjopimennyksellä kello 21.03.38, osittainen vaihe alkaa kello 22.54.08, pimennys on syvin 23.07.30 ja osittainen vaihe päättyy 23.21.02. Puolivarjopimennyskin päätyy jo perjantain puolella kello 01.11.26.

Puolivarjopimennys vähentää Kuun kirkkautta vain vähän, joten sen havaitseminen voi olla vaikeaa. Usein ainoa merkki puolivarjosta on hieman Kuun värisävyn muuttuminen punertavaksi, mutta sitäkin on ilman vertailukohtaa hieman vaikea havaita. Tässä vaiheessa pimentyminen erottuu selvimmin valokuvista.

Osittaisen vaiheen lähestyessä Kuun yläreuna tummuu selkeästi. Tässä vaiheessa pimennys onkin kaikkein selkeimmin nähtävissä. Valokuvatessa kameran asetukset tulisi pitää samoina (manuaalisäätö) koko pimennyksen ajan. Tällöin Kuun kirkkauden muutokset tulevat kaikkein selvimmin esille. Jos valotus tapahtuu automaattisesti, kameran automatiikka korjaa Kuun kirkkaudessa tapahtuvan muutoksen ja pimentymistä ei edes kuvista kovinkaan helposti voi todeta.

Kuviin voi myös keksiä jotakin pientä mielenkiinnon kohottajaa etualalle. Ihmiset havaitsemassa pimennystä on aina mielenkiintoinen aihesommitelma.