perjantai 16. helmikuuta 2024

IM-1 -luotain lähti kohti Kuuta

SpaceX Falcon 9 -raketti, joka kuljettaa Intuitive Machinesin Nova-C-kuulaskeutujaa, lähetettiin kohti Kuuta  NASA:n Kennedy Space Centerin laukaisualustalta 39A Floridassa kello 7.05 Suomen aikaa eilen torstaina (15.2.2024). Osana NASAn CLPS-ohjelmaa (Commercial Lunar Payload Services, kaupalliset Kuun hyötykuormapalvelut) ja Artemis-kampanjaa Intuitive Machinesin ensimmäinen kuulento vie Kuuhun NASAn tieteellisiä ja kaupallisia hyötykuormia tutkimaan pakokaasujen ja pinnan vuorovaikutusta, avaruussään ja kuunpinnan vuorovaikutusta, radioastronomiaa, tarkkuuslaskeutumisteknologiaa sekä viestintä- ja navigointisolmua tulevaa autonomista navigointiteknologiaa varten.


Falcon-9 kantoraketti vei IM-1 -luotaimen avaruuteen. Kuva NASA TV.

Lähdön jälkeen, noin kello 7.53 laskeutumisalus irrotettiin Falcon 9:n toisesta vaiheesta. Lennonvalvonta vahvisti, että se sai viestintäyhteyden laskeutujaan yhtiön Houstonissa sijaitsevasta operaatiokeskuksesta. Kuuluotain on vakaa ja sen sähkötuotanto aurinkokennoilla on toiminnassa.

Matkalla Kuuhun NASAn mittalaitteet mittaavat kryogeenisen polttoaineen määrää sen käytön aikana, ja laskeutuessaan kohti Kuun pintaa ne keräävät tietoja luotaimen ja pinnan vuorovaikutuksesta sekä testaavat tarkkuuslaskeutumistekniikoita.

Havainnekuva IM-1 -luotaimesta. 

Laskeutumisen jälkeen NASA:n laitteet keskittyvät havaitsemaan avaruussään ja Kuun pinnan vuorovaikutusta sekä radioastronomiaa. Nova-C-laskeutumisaluksen mukana on myös heijastimia, jotka edistävät Kuun paikannusmerkkien verkostoa viestinnän ja navigoinnin mahdollistamiseksi tulevia itsenäisiä navigointitekniikoita varten.

Laskeutumisaluksessa on muun muassa seuraavat NASA:n tieteelliset tutkimukset:

·         Lunar Node 1 Navigation Demonstrator: Pieni, CubeSat-kokoinen koelaite, joka demonstroi autonomista navigointia, jota tulevat laskeutumisalukset, maanpinnan infrastruktuuri ja astronautit voisivat käyttää, ja joka vahvistaa digitaalisesti niiden sijainnin Kuussa suhteessa muihin avaruusaluksiin, maa-asemiin tai liikkuviin kulkijoihin.

·         Laser-heijastinryhmä: Kahdeksan heijastimen muodostama kokoelma, joka mahdollistaa tarkan laserkeilauksen, jolla mitataan kiertävän tai laskeutuvan avaruusaluksen ja laskeutumisaluksen heijastimen välinen etäisyys. Joukko on passiivinen optinen instrumentti, ja se toimii pysyvänä sijaintimerkkinä Kuussa vuosikymmeniä eteenpäin.

·         Navigointidoppler Lidar tarkkaa nopeuden ja etäisyyden mittausta varten: Lidar-pohjainen (Light Detection and Ranging) ohjausjärjestelmä laskeutumista varten. Tämä laite toimii samoilla periaatteilla kuin tutka, mutta se käyttää kolmen optisen teleskoopin kautta lähetettyjä laserpulsseja. Se mittaa nopeuden, suunnan ja korkeuden suurella tarkkuudella laskeutumisen ja laskeutumisen aikana.  

·         Radiotaajuinen massamittari: teknologiaekokeilu, jolla mitataan avaruusaluksen säiliöissä olevan polttoaineen määrää matalan painovoiman avaruusympäristössä. Anturitekniikan avulla mittalaite mittaa kryogeenisen polttoaineen määrän Nova-C:n polttoaine- ja hapettimen säiliöissä ja tuottaa tietoja, joiden avulla voidaan ennustaa polttoaineen käyttöä tulevissa lennoissa.  

·         Radioaaltohavainnot Kuun pinnan fotoelektronikka: Laitteella havainnoidaan Kuun pinnan ympäristöä radiotaajuuksilla, jotta voidaan määrittää, miten pinnan lähellä tapahtuva luonnollinen ja ihmisen aiheuttama toiminta on vuorovaikutuksessa ja voi häiritä siellä tehtävää tiedettä.

·         Stereokamerat Kuun pintahavaintoja varten: neljän pienen kameran sarja, jolla otetaan kuvia, jotka osoittavat, miten Kuun pinta muuttuu avaruusaluksen pakokaasujen vuorovaikutuksesta laskeutumisen aikana ja sen jälkeen.

Intuitive Machinesin Nova-C-luokan Odysseus-kuulaskeutuja laskeutuu Kuun etelänavan alueelle lähelle Malapert A -nimellä tunnettua kraatteriin torstaina 22. helmikuuta. Tämä suhteellisen tasainen ja turvallinen alue sijaitsee muuten voimakkaasti rapautuneella eteläisellä ylängöllä Kuun Maasta näkyvällä puolella. Laskeutuminen Malapert A:n lähelle auttaa myös tehtävän suunnittelijoita ymmärtämään, miten kommunikoida ja lähettää tietoja takaisin Maahan paikasta, jossa Maa on matalalla Kuun horisontissa.





perjantai 9. helmikuuta 2024

Saturnuksen Mimas-kuulla onkin valtameri jäisen pinnan alla

Tutkimustyö, jota johti tohtori Valéry Lainey Observatoire de Paris-PSL:stä ja julkaistiin Naturessa (maksumuuri), paljastaa "nuoren" valtameren, joka muodostui vain 5–15 miljoonaa vuotta sitten.

Cassini-luotain valokuvasi Mimasin myös infrapunaisen valon aallonpituuksilla. Kuvaukset paljastivat, että kuun lämpöjakauma on hyvin erikoinen. Oletuksena on vasemmassa yläkulmassa oleva kaavio lämpöjakaumasta mutta oikealla ylhäällä on se mitä todellisuudessa havaittiin. Alarivissä on vasemmalla Mimas näkyvässä valossa ja oikealla näkyvän valon ja infrapunaisen valon yhdistelmäkuva. Selittyykö lämpöjakauma valtameren olemassaololla, vai täytyykö siihen etsiä aivan uudenlainen selitys? Vastausta emme vielä tiedä. Kuva NASA/JPL.

"Mimas on pieni kuu, vain noin 396 kilometriä halkaisijaltaan, ja sen voimakkaasti kraatteroitunut pinta ei antanut minkäänlaista vihjettä alla olevasta merestä", sanoo tohtori Nick Cooper, tutkimuksen toinen kirjoittaja ja kunniatutkija tähtitieteen yksikössä Lontoon Queen Mary -yliopiston fysikaalisten ja kemiallisten tieteiden korkeakoulussa. "Tämä löytö lisää Mimasin eksklusiiviseen kuiden kerhoon, joilla on sisäiset valtameret, mukaan lukien Enceladus ja Europa, mutta ainutlaatuisella erolla: sen valtameri on huomattavan nuori, ja sen arvioidaan olevan vain 5-15 miljoonaa vuotta vanha."

Nuori ikä, joka on määritetty yksityiskohtaisella analyysillä Mimasin vuorovesivuorovaikutuksista Saturnuksen kanssa, viittaa äskettäin muodostuneeseen valtamereen, joka perustuu odottamattoman epäsäännöllisyyden löytämiseen sen kiertoradalla. Tämän seurauksena Mimas tarjoaa ainutlaatuisen ikkunan valtamerten muodostumisen alkuvaiheisiin.

Havainto tehtiin analysoimalla NASAn Cassini-avaruusaluksen tietoja, joka havaitsi Saturnusta ja sen kuita yli vuosikymmenen ajan. Tutkimalla tarkasti Mimasin kiertoradan vähäisiä ​​muutoksia tutkijat pystyivät päättelemään piilotetun valtameren olemassaolon ja arvioimaan sen koon ja syvyyden.

Havainto viittaa siihen, että jopa pienet, näennäisesti passiiviset kuut voivat sisältää piilotettuja valtameriä, jotka pystyvät ylläpitämään elämän kannalta välttämättömiä olosuhteita.

Miksi sitten valtameri on nuori, sillä itse kuu on paljon vanhempi, joten valtamerenkin pitäisi olla muutamaa kymmentä miljoonaa vuotta vanhempi? Vastaus liittyy Mimasin rataan. Sen on ajateltu olleen lähes pyöreä mutta Saturnuksen kahden muun kuun, Enceladuksen ja Tethysin kanssa kieroaikaresonanssiin joutuneen Mimasin rata muuttui enemmän elliptiseksi. Pyöreällä radalla vuorovesivoiman vaikutus kuuhun oli vähäinen ja se pysyi kylmänä, jäisenä kappaleena.

Elliptisellä radalla oleva Mimas alkoi lämmetä vuorovesivoiman muuttaessa kuun ytimen muotoa jatkuvasti. Rata muutos tapahtui arviolta 50 miljoona vuotta sitten. Lämmennyt ydin sulatti sen ympärillä olevaa jäätä ja vasta muutama miljoona vuotta sitten, sula meri saavutti noin 20 – 30 km syvyyden.

Mimasin pyöriminen itsensä ympäri on synkronista sen kiertoaikaan Saturnuksen ympäri. Toisin sanoen, se kääntää aina saman puolen kohti Saturnusta, siis samaan tapaan kuin Kuu kääntää aina saman puolen kohti Maata. Mimas ei kuitenkaan aivan täydellisesti noudata suuntaustaan kohti Saturnusta, vaan sillä on sen verran suuri libraatio (asennon huojahtelu), että se ei noudata kiinteän kappaleen käyttäytymistä, vaan se selittyy nestemäisellä merellä jääpeitteen alla.

Tutkijat tekivät toisenkin simulaation Mimasin rakenteesta. Sen mukaan nykyiset ratamuutokset selittyisivät sillä, että kuun kivinen ydin olisi muodoltaan hyvin litistynyt munamainen tai lähes pannukakkumainen. Tämä ei tunnu kovinkaan järkevältä oletukselta, joten paljon parempi selitys kuun ratamuutoksille on sula valtameri jääkuoren alla.



lauantai 27. tammikuuta 2024

Harvinainen kaksoisflare havaittiin

NASAn SDO -satelliitin tekemistä havainnoista havaittiin kahden lähes samaan aikaan tapahtuneet flarepurkaukset, jota kutsutaan sympaattisiksi flarepurkauksiksi. Tällainen purkaustyyppi on harvinainen. Purkaukset tapahtuivat maanantaina 22.1.204 pilkkuryhmissä AR 13559 kello 19.28 – 19.32 – 19.39 UTC ja AR 13561 kello 19.43 – 19.47 – 19.53 (alku – maksimi – loppu). Purkausten voimakkuudet olivat M1,2 ja M2,0, joten ne olivat melkoisen voimakkaita.

Sympaattiseen flarepurkauksen pilkkuryhmät on merkitty punaisella tunnuksella. Kuva NASA/SDO/AIA 94.
 

Mistä sitten tiedetään, että nämä nimenomaiset purkaukset ovat samaa tapahtumaa? Auringossahan on tässä aktiivisuuden vaiheessa runsaasti pilkkuryhmiä, joten on jopa todennäköistä, että flarepurkauksia tapahtuu lähes samoihin aikoihin. Kaiken lisäksi pilkkuryhmät olivat eri pallonpuoliskoilla, noin 500 000 km etäisyydellä toisistaan. Vastaus löytyy Auringon magneettikentän mallintamisesta. Nämä pilkkuryhmät olivat samaa magneettista järjestelmää, jossa magneettikentän voimaviivat kulkivat ryhmästä toiseen.

Sympaattiset flarepurkaukset tunnistettiin vuonna 2002 korealaisen tutkijan Y. J. Moon:in johtaman tutkimusryhmä tilastollisessa analyysissä ja siitä kertova raportti julkaistiin The Astrophysical Journal -tiedejulkaisussa heinäkuun 20 päivänä 2002 otsikolla ”Statistical evidence for sympathetic flares”.

Maapallolla purkaukset aiheuttivat Indonesiassa ja osittain Australiassa radiokatkoksia ionosfäärin tulleiden varattujen hiukkasten määrästä johtuen. Radiohäiriöt kestivät noin puolituntia.

Flarepurkaukseen liittyy usein myös koronamassapurkauksia (CME). Tällä kertaa niitä ei kuitenkaan havaittu.

 

 

torstai 11. tammikuuta 2024

Puuttuva linkki on löydetty: supernovat synnyttävät mustia aukkoja tai neutronitähtiä

 ESO lehdistötiedote 10. tammikuuta 2024

Suomennos Pasi Nurmi

Tähtitieteilijät ovat löytäneet suoran yhteyden massiivisten tähtien supernovana räjähtämisen ja maailmankaikkeuden tiheimpien ja arvoituksellisimpien kohteiden, eli mustien aukkojen ja neutronitähtien muodostumisen välillä. Kaksi tutkimusryhmää havaitsivat Euroopan eteläisen observatorion VLT-teleskoopin ja ESO:n New Technology Telescope, eli NTT:n avulla läheisen galaksin supernovaräjähdyksen jälkeistä vaihetta ja löysivät todisteita räjähdyksen jälkeensä jättämästä salaperäisestä kompaktista kohteesta.

Tämä taitelijan tekemä kuva esittää prosessia, jossa kaksoistähtijärjestelmässä olevasta massiivisesta tähdestä tulee supernova. Kuvassa esitetty tapahtumasarja tapahtui supernova SN 2022jli:ssä, mikä selvisi tutkijoille ESO:n Very Large Telescope, eli VLT-kaukoputken ja New Technology Telescope, eli NTT-kaukoputken havaintojen avulla. Kun massiivinen tähti räjähti supernovana, se jätti jälkeensä kompaktin kohteen, eli neutronitähden tai mustan aukon. Seuralaistähti selvisi räjähdyksestä, mutta sen ilmakehä pullistui sen seurauksena. Kompakti kohde ja seuralaistähti jatkoivat toistensa kiertämistä kompaktin kohteen varastaessa säännöllisesti ainetta toisen tähden laajenneesta ilmakehästä. Aineen kertyminen näkyi tutkijoiden havainnoissa kohteen säännöllisinä kirkkauden vaihteluina sekä vetykaasun jaksoittaisina liikkeinä. Kuva: ESO/L. Calçada.


 

Kun massiiviset tähdet saavuttavat kehityskaarensa viimeiset vaiheet, ne romahtavat oman gravitaation vaikutuksesta niin nopeasti, että seurauksena on voimakas räjähdys, jota kutsutaan supernovaksi. Tähtitieteilijät uskovat, että dramaattisen räjähdysvaiheen jälkeen tähdestä jää jäljelle erittäin tiheä ydin tai kompakti jäänne. Riippuen siitä, kuinka massiivinen tähti on, kompakti jäänne on joko neutronitähti tai musta aukko.

Tähtitieteilijät ovat aiemmin löytäneet useita todisteita tapahtumaketjun puolesta, kuten Rapusumun neutronitähden havaitseminen. Rapusumu on lähes tuhat vuotta sitten räjähtäneen tähden jäljelle jäänyt kaasupilvi. Tutkijat eivät kuitenkaan ole koskaan aiemmin nähneet tämän prosessin tapahtuvan reaaliajassa, joten suoraa näyttöä supernovan jättämästä kompaktista jäänteestä ei olla saatu. "Osoitamme tutkimuksessamme tällaisen suoran yhteyden olemassaolon", sanoi israelilaisen Weizmann-instituutin tutkija Ping Chen, joka on tänään Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen pääkirjoittaja. Tutkimus esiteltiin American Astronomical Societyn 243. kokouksessa New Orleansissa, Yhdysvalloissa.

Tutkijoiden tekemä löytö oli varsinainen onnenpotku ja se tehtiin toukokuussa 2022, kun eteläafrikkalainen harrastajatähtitieteilijä Berto Monard löysi supernova SN 2022jli:n 75 miljoonan valovuoden päässä sijaitsevan NGC 157 -galaksin spiraalihaarasta. Kaksi erillistä ryhmää tutki tämän räjähdyksen jälkimaininkeja ja havaitsi sen käyttäytyvän ainutlaatuisesti.

Räjähdyksen jälkeen supernovan kirkkaus yleensä yksinkertaisesti hiipuu ajan myötä ja tähtitieteilijät havaitsevat räjähdyksen "valokäyrän" tasaisen, asteittaisen laskun. SN 2022jli käyttäytyy kuitenkin hyvin erikoisesti. Kun sen kokonaiskirkkaus vähenee, se ei vähene tasaisesti, vaan vaihtelee ylös ja alas noin 12 päivän välein. "SN 2022jli:n havainnoissa näkyy toistuva kirkastumisen ja himmenemisen sarja", sanoi Thomas Moore, Pohjois-Irlannissa sijaitsevan Belfastin Queen's Universityn tohtorikoulutettava, joka johti viime vuoden lopulla Astrophysical Journal -lehdessä jukaistua supernovaa koskevaa tutkimusta. "Tämä on ensimmäinen kerta, kun supernovan valokäyrässä on havaittu toistuvia jaksottaisia muutoksia useiden syklien ajan", Moore totesi artikkelissaan.

Sekä Mooren että Chenin tutkimusryhmät uskovat, että SN 2022jli -systeemin käyttäytyminen voidaan selittää, jos kohteessa on useampi kuin yksi tähti. Itse asiassa massiiviset tähdet ovat usein osana kaksoistähtijärjestelmää ja kiertävät toisiaan, eikä SN 2022jli ole tästä poikkeus. Merkillepantavaa tässä järjestelmässä on kuitenkin se, että seuralaistähti näyttää selvinneen kumppaninsa räjähdyksestä. Nämä kaksi kohdetta, eli kompakti jäänne ja seuralastähti, todennäköisesti yhä kiertävät toisiaan.

Mooren ryhmän keräämä havaintoaineisto, johon sisältyi Chilen Atacaman autiomaassa ESO:n NTT:llä tehtyjä havaintoja, ei mahdollistanut tarkkaa selvitystä siitä, miten kohteiden välinen vuorovaikutus aiheuttaa valokäyrän nousut ja laskut. Chenin ryhmä oli kuitenkin tehnyt lisähavaintoja. He havaitsivat järjestelmän kirkkaudessa samoja säännöllisiä vaihteluita kuin Mooren ryhmä oli havainnut, ja he havaitsivat kohteessa myös vetykaasun jaksollista liikettä ja gammasädepurkauksia. Chenin ryhmän havainnot olivat mahdollisia, koska he käyttivät maassa ja avaruudessa sijaitsevia instrumentteja, joihin myös Chilessä ESO:n VLT:ssä oleva X-shooter kuului.

Kun kaikki tieto yhdistetään, nämä kaksi ryhmää ovat yleisesti ottaen yhtä mieltä siitä, että kun seuralaistähti vuorovaikutti supernovaräjähdyksen aikana irronneen materian kanssa, sen vetypitoisesta ilmakehästä tuli tavallista suurempi. Kun räjähdyksen jälkeen jäljelle jäänyt kompakti kohde kiersi kiertoradallaan seuralaisensa kaasukehän läpi, se varasti vetykaasua kumppaniltaan muodostaen ympärilleen kuuman ainekiekon. Tämä jaksollinen aineen kerääminen tuotti paljon energiaa, joka havainnoissa näkyi säännöllisinä kirkkauden muutoksina.

Vaikka tutkimusryhmät eivät kyenneet havaitsemaan kompaktista kohteesta tulevaa valoa suoraan, he päättelivät, että tämä energiaa tuottava aineen varastaminen voi johtua vain näkymättömästä neutronitähdestä tai mahdollisesti mustasta aukosta, joka imee ainetta seuralaistähden laajentuneesta ilmakehästä. "Tutkimuksemme on kuin palapelin ratkaisemista, missä kaikki mahdolliset todisteet kerätään yhteen", Chen sanoi. "Huomioimalla nämä kaikki palaset saadaan totuus selville".

Vaikka mustan aukon tai neutronitähden läsnäolo on nyt vahvistettu, tässä arvoituksellisessa kohteessa on vielä paljon tutkittavaa. Kompaktin kohteen tarkkaa luonnetta ei tunneta, eikä tiedetä mikä tämän kohteen kehityksen lopputulos voisi olla. Seuraavan sukupolven teleskoopit, kuten ESO:n Extremely Large Telescope, eli ELT-kaukoputki on tässä tärkeässä roolissa ja sen avulla tähtitieteilijät voivat paljastaa tästä ainutlaatuisesta järjestelmästä ennennäkemättömiä yksityiskohtia. ELT:n on tarkoitus aloittaa toimintansa myöhemmin tämän vuosikymmenen aikana.

--

Tässä esitelty tutkimus on julkaistu kahdessa erillisessä artikkelissa. P. Chenin johtaman tutkimusryhmä on julkaissut artikkelin nimeltään: “A 12.4 day periodicity in a close binary system after a supernova” Nature (doi: 10.1038/s41586-023-06787-x) julkaisusarjassa.

maanantai 18. joulukuuta 2023

Älyttömän suuren kaukoputken ensimmäiset peilisegmentit on toimitettu Chileen

 ESO lehdistotiedote, suomennos Pasi Nurmi.

Euroopan eteläisen observatorion (ESO) Extremely Large Telescope (ELT) rakentaminen on saavuttanut tärkeän vaiheen, kun teleskoopin pääpeilin (M1) ensimmäiset 18 segmenttiä on toimitettu ESO:lle ja lähetetty Chileen. 

ESO:n Erittäin suuren teleskoopin (ELT) pääpeilin M1-segmentit odottavat viimeistelyä Safran Reoscin tiloissa Ranskassa. ELT:ssä tulee olemaan yhteensä 798 kuusikulmaista segmenttiä, jotka muodostavat yhden jättimäisen, 39 metriä leveän peilin. Jotta Safran Reosc kykenee vastaamaan haasteeseen ja toimittamaan näin suuri määrä kiillotettuja segmenttejä ja 133 varaosaa seitsemän vuoden kuluessa, sen on saavutettava maksimissaan viiden peilin viikoittainen tuotantonopeus. Kuva ESO.

 Saavuttuaan Chileen segmentit kuljetetaan ELT:n tekniseen laitokseen ESO:n Paranalin observatoriolle, joka sijaitsee Atacaman autiomaassa. Siellä segmentit pinnoitetaan ja asennetaan myöhemmin teleskoopin päärakenteeseen. Koska pääpeiliä ei voida fyysisesti valmistaa yhtenä kappaleena, se koostuu 798:sta yksittäisestä segmentistä, jotka on järjestetty suureksi kuusikulmaiseksi kuvioksi. Tämän lisäksi valmistetaan 133 segmenttiä uudelleen pinnoittamisen helpottamiseksi. Halkaisijaltaan yli 39 metrin suuruinen peili tulee olemaan maailman suurin teleskooppipeili valmistuttuaan.

Kiillotus oli M1-segmenttien tuotantoprosessin viimeisen vaihe ja sen suoritti maailman johtava optisten järjestelmien valmistaja Safran Reosc. Kiillotus tehtiin lähellä Poitiersia, Keski-Ranskassa, rakennuksessa, joka oli täysin kunnostettu tätä vaativaa tehtävää varten. Osana prosessia Safran Reosc kehitti uusia automaatiotapoja ja mittaustekniikoita varmistaakseen, että kiillotus täytti ESO:n ELT:n edellyttämät korkeat standardit. Peilin pinnan epätasaisuudet ovat alle 10 nanometriä (alle tuhannesosa ihmisen hiuksen leveydestä). Tämän suorituskyvyn saavuttamiseksi Safran Reosc käytti tekniikkaa, jota kutsutaan ionisädelaskennaksi (ion-beam figuring), jossa ionisäde pyyhkäisee peilin pinnan yli ja poistaa epätasaisuudet atomi atomilta.

ELT-observatoriorakennus on rakenteilla. Kuva on viime heinäkuulta. Kuva ESO.

 Vaikka tähän mennessä ESO:lle on toimitettu vain 18 segmenttiä, niin pian Safran Reosc toimittaa useita lisää. Sadas segmentti poistui tuotantolinjalta marraskuun 1. 2023 ja siirtyi pitkään tarkastusvaiheeseen, joka tehdään ennen lopullista toimitusta. Lisäksi Safran Reosc on saavuttanut yli neljän segmentin tuotantonopeuden viikossa, ja pian tavoitteena on viisi segmenttiä viikossa, mikä on merkittävä saavutus uskomattoman tarkan optiikan sarjatuotannossa.

Havainnekuva valmiista observatoriorakennuksesta. Kuva ESO.

 ESO:n ELT:n rakentaminen on edellyttänyt useiden eurooppalaisten ja chileläisten yritysten tiivistä yhteistyötä ESO:n tiimien kanssa, mikä osoittaa, että teleskooppi on todellinen kansainvälinen hanke. Saksalainen SCHOTT valoi peilisegmentit Mainzin tehtaallaan Saksassa, minkä jälkeen ne toimitettiin Safran Reoscille Ranskaan kiillotettavaksi. Muita segmenttikokoonpanoihin osallistuneita yrityksiä ovat muun muassa saksalaisranskalainen FAMES-konsortio, joka kehitti ja valmisti 4 500 nanometrin tarkkuudella toimivaa anturia, joilla tarkkaillaan kunkin segmentin suhteellista asentoa. Yrityksiin kuuluu myös saksalainen Physik Instrumente, joka suunnitteli ja valmisti 2 500 säätölaitetta, joilla segmenttien asentoja pystytään säätämään nanometrin tarkkuudella. Segmenttien kuljettamisesta vastasi tanskalainen DSV-yhtiö.

Viime viikolla Ranskasta lähteneet 18 kiillotettua peilisegmenttiä ovat nyt yli 10 000 kilometrin matkalla ELT:n rakennuspaikalle Atacaman autiomaahan. Siellä ESO:n ELT tulee selvittämään aikamme suurimpia tähtitieteellisiä haasteita ja tekemään ennennäkemättömiä löytöjä, kun se aloittaa toimintansa myöhemmin tällä vuosikymmenellä.