Artemis II on matkalla Kuun ympäri

KAK ‒ NASA tied. ‒ NASA laukaisi miehitetyn Artemis II -lennon kohti Kuuta keskiviikkoiltana paikallista aikaa. Space Launch System -kantoraketti nousi taivaalle Floridan Kennedy Space Centeristä. Kyseessä on ensimmäinen miehitetty Kuun ohilento yli 50 vuoteen. 

 

Artemis II -lento lähti 1.4.2026 kello 6.35 PM paikallista aikaa (kello 01.35 2.4.2026 Suomen aikaa) aluksi Maan kiertoradalle ja myöhemmin Kuun kiertävlle radalle. Kuva NASA.

 

Aluksen miehistönä ovat amerikkalaiset astronautit Reid Wiseman, Victor Glover ja Christina Koch. Mukana on myös Kanadan avaruusjärjestön Jeremy Hansen. Orion-aluksen suorituskyky ja järjestelmät testataan ensimmäistä kertaa kunnolla ihmisen läsnäololla.

 

Tätä lentoa edelsi miehittämätön Artemis I loppuvuodesta 2022. Silloin kapselin paluun jälkeen lämpökilvessä havaittiin yllättävää materiaalin lohkeamista. NASA tiukensi kilven valmistus- ja tarkastusprosesseja ja tietokonemallinnuksia päivitettiin. Itse kilven perusrakenne pysyi samana. Lisäksi paluureittiä on hienosäädetty. Näin ilmakehään tulo ei rasita alusta ja lämpökilpeä aivan sen äärirajoille.

 

Lähdön jälkeen miehistömoduuli Orion (+huoltomoduuli) asetettiin ensin elliptiselle Maan kiertoradalle. Toinen rakettipoltto nosti aluksen sitten korkealle radalle, joka vi sen noin 74 000 kilometrin etäisyyteen Maasta. Tällä radalla miehistö testaa järjestelmiä ja harjoittelee aluksen manuaalista ohjausta ennen varsinaista kuulentoa.

 

Matka Kuuhun alkaa niin sanotulla translunaarisella injektiolla. Silloin Orionin eurooppalainen huoltomoduuli käynnistää moottorinsa noin kuudeksi minuutiksi. Polton jälkeen alus on asettunut Kuun kiertävälle radalle, joka tuo sen takaisin Maahan ilman, että tarvittaisiin merkittäviä ratamuutoksia.

 

Tämä free-return -lentorata on tärkeä turvallisuustekijä. Se tarkoittaa, että jos järjestelmissä ilmenee ongelmia, Kuun gravitaatio ohjaa aluksen automaattisesti takaisin Maahan.

 

Artemis II -lennon ratasuunnitelma. Klikkaa kuva suuremmaksi yksityiskohtien selventämiseksi. Kuva NASA.

  

Suunnitelman mukaan miehistö ohittaa Kuun maanantaina 6. huhtikuuta. Tuolloin astronautit kuvaavat Kuun pintaa ja tekevät siitä havaintoja. He näkevät myös alueita Kuun tutkimattomalta etäpuolelta. 

 

Lähtö ajoittui hetkeen, jolloin Kuu on täysikuu -vaiheessa. Kun Orion on Kuun etäpuolella, valaistus on erityisen näyttävä. Osittainen valo luo pitkiä varjoja, jotka tuovat esiin kraatterien reunoja, harjanteita ja muita pinnanmuotoja, jotka jäisivät kohtisuorassa valaistuksessa helposti näkymättömiin.

 

Matkan varrella kerätään myös tärkeää dataa miehistön voinnista syvän avaruuden olosuhteissa. Mukana on muun muassa AVATAR-kokeita. Niiden tulokset auttavat suunnittelemaan tulevia, vielä pidempiä lentoja Kuuun ja Marsiin.

 

Miehitetty Artemis II -lento on ensimmäinen askel varsinaisessa Artemis -ohjelmassa. Ohjelman tavoitteena ei ole vain käydä Kuussa, vaan rakentaa sinne infrastruktuuri pitkäkestoista toimintaa varten. Kaikki tämä on samalla harjoitusta ja teknologista pohjatyötä tulevia Mars-lentoja ajatellen.

 

Mikäli kaikki etenee suunnitellusti, Orion palaa noin kymmenen vuorokauden lennon jälkeen ja laskeutuu Tyyneen mereen. Onnistuessaan tämä lento mahdollistaa Kuuhun laskeutuvien miehitettyjen lentojen aloittamisen ja pysyvän tukikohdan rakentamisen valmistelut.

 

 

 

Puhdasta rikkiä Marsissa

KAK ‒ Toukokuussa 2024 Marsissa toimiva Curiosity-kulkija rikkoi hauraan kiveltä vaikuttaneen möykyn yli. Kulkija 899 kg massa oli riittävä rikkomaan möykyn ulkokuoren ja sen sisältä paljastui kirkkaan keltaisia kiteitä. Ne osoittautuivat olevan rikkiä. Keltaisen rikkikiteiden lisäksi möykky sisälsi ruskeanpunaisia kiteitä, jotka ovat rikkiä ja siihen sekoittunutta hematiittia (Fe₂O₃). Mielenkiintoista asiassa on sekin, että möykky ei näyttäisi olevan ainoa, vaan alueella niitä on useita. 

Tältä näyttää Curiosityn paljastama rikkisulkeutuma Marsin pinnalla. Kuva NASA/JPL-Caltech/MSSS

 

Rikki on yksi tärkeimmistä alkuaineista, silloin kun puhutaan elämän esiintymisestä. Rikki muodostaa helposti sulfaatteja ja se on osana kahden erilaisen aminohapon muodostumisessa, joita tarvitaan elävien organismien syntymisessä. Rikin olemassa olo ei tietystikään osoita elämän mahdollista syntyä Marsissa, sillä siihen tarvittaisiin vielä paljon muuta. Sulfaattien olemassa olo Marsissa on jo entuudestaan tunnettu asia, joten tässä suhteessa ei mitään järisyttävää tapahtunut.

Sulfaattimineraalit syntyvät yleensä veden haihtumisen yhteydessä jos veteen on jostakin syystä liuennut rikkidioksidia. Rikkidioksidi on saattanut vapautua tulivuorista tai muista lähteistä. Maapallolla esiintyy runsaasti rikkipitoisia mineraaleja kuten kipsiä (CaSO₄·2H₂O), jarosiittia (KFe₃(SO₄)₂(OH)₆) sekä magnesium- ja rautasulfaatteja. Näitten mineraalien pelkistyminen rikiksi vaatii kuitenkin hyderotermistä vettä, johon on liuennut pelkistäviä kaasuja kuten vetyä (H) ja/tai vetysulfidia H_2​S. Joissakin tapauksissa raudan(II)-mineraalit ovat mahdollisia pelkistäviä tekijöitä. Tällaisen fluidin ei tarvitse olla erityisen kuumaa, jo noin 50 °C lämpötila on riittävä.

Marsissa tiedetään olleen aktiivisia tulivuoria satojen miljoonien tai jopa miljardin vuosien ajan. Näin ollen olosuhteet ovat todennäköisesti hyvinkin sellaisia, että puhdasta rikkiä on syntynyt ja kiteytynyt, joillakin alueilla. Tutkijat ovat esittäneet monia erilaisia prosesseja, joissa rikki voi pelkistyä tietyille alueille, joten jatkotutkimuksia varmasti tarvitaan ennen kuin voidaan varmuudella tietää, kuinka juuri Curiosityn toimialueella Gediz Vallis -kanavassa rikkikiteitä on syntynyt.

 

 

Asteroidi 2024 YR4 menee Kuun ohi

KAK – NASA kertoi muutama päivä sitten (5.3.2024), että asteroidi 2024 YR4 ei tule törmäämää Kuuhun joulukuussa 2032. Päätelmä perustuu JWST:llä tehtyihin havaintoihin asteroidin radasta helmikuussa 2026.

JWST:n 18. ja 26. helmikuuta 2026 ottamat kuvat asteroidista 2024 YR4. Kuva: NASA, ESA, CSA, STScI, M. Micheli (ESA NEOCC).

 

Palataanpa historiassa hieman taaksepäin. Asteroidi löydettiin ATLAS-havaintoprojektissa Havaijilla 27. joulukuuta 2024. Ensimmäisten havaintojen perustella laskettiin asteroidin rata, ja laskelmat osoittivat suurta todennäköisyyttä Maahan törmäämiselle. Alustavien laskelmien perusteella törmäys tapahtuisi 22.12.2032.

Tällainen tieto saa tähtitieteilijät tietysti tarkistamaan laskelmiaan jatkuvasti sitä mukaa kun lisähavaintoja saadaan. Tammikuuhun mennessä lisähavainnot kuitenkin ennustivat edelleen törmäyksen suurta mahdollisuutta. Sille laskettiin jopa 3,1 % todennäköisyyttä. Yksikään muu asteroidi ei aikaisemmin ollut päässyt tällaiseen lukemaan sillä todennäköisyys vastasi Torino-asteikon lukemaa 3.

Helmikuun 2025 aika saatiin lisää havaintoja ja törmäyksen todennäköisyys ei enää vahvistunut vaan lähti putoamaan aluksi lukemaan 1,5 % ja sen jälkeen lukemaan 0,28 % ja lopulta nollaan. Maahan törmääminen ei enää ollut mahdollista ainakaan seuraavaan sataan vuoteen.

Mutta vielä ei oltu selvillä vesillä, sillä vaikka törmäys skenaario Maan kanssa poistui, törmäys Kuuhun näytti mahdolliselta. Törmäys Kuuhun sai suunnilleen saman todennäköisyys prosenttiluvun kuin mitä Maalla oli maksimissa, siis noin 4 %. Luku oli riittävän suuri, jotta tähtitieteilijät jatkoivat intensiivistä havaitsemistaan ja radan laskemista koko loppuvuoden.

Lopulta helmikuussa 2026 myös JWST:llät löytyi havaintoaikaa asteroidin havaintoihin. Havaintoja tehtiin helmikuun 18. ja 26. päivinä. Aikaisempien ja havaintojen lisäksi JWST:n havainnot näyttävät olleen riittävän tarkkoja, jotta asteroidin rata voitiin määrittää riittävällä tarkkuudella ja törmäysvaihtoehto Kuun kanssa myös poistui. Lyhimmillään etäisyys Kuuhun tulee olemaan vain noin 21 000 km 22.12.20232.

 

Lähteet:

1.  Maxime Devogèle, Olivier R. Hainaut + all: Rapid-response characterization of near-Earth asteroid 2024 YR4 during a Torino Scale 3 alert.
2.  Lesther Guillemin: City killer asteroid has 3.1% chance of hitting earth says NASA.
3.  Proto Thema: NASA has minimised the chances of the “catastrophic” asteroid hitting Earth in 2032.
4.   Paul Wiegert, Peter Brown + all: The Potential Danger to Satellites due to Ejecta from a 2032 Lunar Impact by Asteroid 2024 YR4.
5.   ESA: Asteroid 2024 YR4 will not impact the Moon.

 

 

Kirkas bolidi Keski-Europan yllä sunnuntai-iltana

Ranskassa, Belgiassa, Luxemburgissa, Alankomaissa ja Saksassa havaittiin sunnuntaina (8. maaliskuuta 2026) kello 17.55 UTC aikaan kirkas bolidi. International Meteor Organization (IMO) on vastaanottanut tähän mennessä 3209 raporttia ilmiöstä, niiden joukossa 26 videota ja 116 valokuvaa.

Tämä kuva osoittaa kuinka kirkkaasta bolidista oli kyse. Kuva  © Philipp Z./IMO.

Bolidi ei kuitenkaan jäänyt pelkäksi valoilmiöksi taivaalla, vaan se pirstoutui näyttävästi pienemmiksi kappaleiksi Saksan Rhineland-Palatinate -osavaltion Koblenz-Güls -nimisen kaupungin yllä. Pirstoutuminen tuotti useita pudokkaita, jotka vaurioittivat alueen rakennuksia. Ehkä pahiten vaurioista kärsi omakotitalo, jonka tiilikattoon pudonnut meteoriitti aiheutti jalkapallonkokoisen reiän ja lopulta päätyen asukkaiden makuuhuoneeseen.

Alueelta kerättiin kymmeniä golfpallonkokoisia kappaleita ja katon lävistänyt kappale oli noin lapsen nyrkin kokoinen.

Vaikka tapahtuma tuntuu harvinaiselta, niin todellisuudessa ne ovat melko yleisiä. Euroopan avaruusjärjestön (ESA) mukaan tämän kokoluokan kappaleita putoaa maapallolle kerran parissa viikossa. Maapalolla on kuitenkin vielä harvaan asuttuja paikkoja ja tietysti meret kattavat ¾ maanpallon pinta-alasta, joten useimmat saapuvista kappaleista jää huomaamatta ja ne eivät aiheuta vahinkoa.

Epätavallista on kuitenkin, että pudokkaat aiheuttaisivat ihmisten vammautumista, vaikka niitäkin on tapahtunut. Tässä tapauksessa, onneksi, näin ei käynyt. Sirontakentän kokoa ei vielä ole kattavasti määritelty ja luultavasti alueelta löytyy edelleen meteoriitteja.

Avaruudesta Maahan saapuvan meteoroidin nopeus on useita kymmeniä kertoja äänennopeus. Näin suurella nopeudella tuleva kappale aiheuttaa edellään ilman kompressoitumisen ja sokkiaallon. Kompressoitunut ilma kuumenee tuhansien asteiden lämpötilaan ja aiheuttaa saapuvan kappaleeseen dynaamisia jännitteitä. Jos kappale on vähänkään huokoinen (meteoroidit usein ovat) kompressoitunut ilma tunkeutuu myös kappaleen sisään luoden sisäisen paineen ulospäin. Yhdessä nämä tekijät aiheuttavat saapuvan kappaleen pirstoutumisen pienemmiksi ja jos se on ollut riittävän isokokoinen, niin pienempiä kappaleita putoaa maanpinnalle asti.

 

 

 

Harvinainen gravitaatiolinssi näyttää kaukaisen supernovan viitenä kuvana

Yli kymmenen miljardin valovuoden päässä Maasta sijaitsevan Winny-supernovan räjähdys voi tuottaa uutta tietoa maailmankaikkeuden laajenemisvauhdista.

Gravitaatiolinssi on kosminen ilmiö, jossa painovoima taivuttaa valoa ikään kuin vahvistaen sitä optisen linssin tavoin. Viime vuonna havaittu gravitaatiolinssi antoi meille kuvan kaukaisesta supernovasta, joka nimettiin Winnyksi.

 

Satelliittikuva näyttää Winny-supernovan räjähdyksen valon taittuvan viiteen kertaan (A-E) kahden gravitaatiolinssinä toimivan galaksin (G1 ja G2) voimasta. Kuva: SN Winny Research Group.

Havainnon teki kansainvälinen HOLISMOKES -yhteistyöverkosto , jonka Kaliforniassa sijaitseva The Zwicky Transient Facility -observatorio havaitsi supernovan ensimmäisenä.

Tutkijatohtori Stefan Schuldt huomasi Winnyn valon kulkeutuneen gravitaatiolinssin kautta. Tarkempien havaintojen tekoa jatkettiin Suomen ja muiden Pohjoismaiden ylläpitämällä Nordic Optical -teleskoopilla (NOT). Se paljasti kohteen olevan hyvin harvinainen supernovatyyppi ja sijaitsevan yli 10 miljardin valovuoden etäisyydellä Maasta.

Tämä on poikkeuksellisen suuri etäisyys havaitulle supernovalle. Tähtitieteilijät mittaavat tällaisia etäisyyksiä sen perusteella, kuinka paljon valo on venynyt ja punasiirtynyt matkansa aikana maailmankaikkeuden laajenemisen vuoksi. Näin ilmaistuna galaksin etäisyys vastaa punasiirtymää 2,01.

Gravitaatiolinssissä kaukaisesta kohteesta, kuten supernovasta, tuleva valo kohtaa toisen galaksin kulkureitillään kohti Maata. Silloin lähemmän galaksin gravitaatiokenttä toimii linssinä, joka taivuttaa ja vahvistaa kauempaa tulevaa valoa. Samalla valo taipuu linssissä niin, että Winny näkyy sen kautta viitenä erillisenä kuvana. 

Supernovaräjähdyksien monistamat kuvat gravitaatiolinsseissä [1] ovat erittäin harvinaisia. Ennen viime vuonna tehtyä havaintoa tunnettiin vain kaksi tapausta, joissa yksittäinen galaksi aiheutti linssin – eikä kumpikaan niistä soveltunut kosmologisiin tutkimuksiin.

Winnyn kohdalla tilanne on toisin.

”Gravitaatiolinssi taittoi Winnyn räjähdyksen tuottaman valon maapallolle viittä eri reittiä. Samalla jokainen niistä on hieman eri mittainen”, selittää tohtori Stefan Schuldt. Hän työskentelee tutkijatohtorina Suomen ESO-yhteistyön tähtitieteen keskuksessa ja Helsingin yliopistossa. Schuldt on mukana myös HOLISMOKES-yhteistyössä.

”Reittien aikaerojen ansiosta voimme mitata maailmankaikkeuden laajenemisnopeutta”, hän jatkaa.

Ensimmäisissä havainnoissa Winnystä saatiin vain neljä kuvaa, mutta tuoreimmat havainnot ovat paljastaneet viidennen. Se on ratkaisevan tärkeä, sillä useampi reitti antaa lisätietoa maailmankaikkeuden laajenemisnopeuden entistä tarkempaan mittaamiseen. Laajenemisnopeutta kuvataan Hubblen vakiolla, mutta sen tarkasta arvosta on ristiriitaisia laskemia.

”Gravitaatiolinssin antamat viisi kuvaa Winnysta antavat lisätietoa aiheesta”, arvio Schuldt.

Tämän erikoislaatuisen järjestelmän lisäanalyysi on nyt käynnissä. Tavoitteena on uusi, riippumaton Hubblen vakion mittaus mahdollisesti vielä tämän vuoden kuluessa.

Winny-supernovasta kertova tuore artikkeli on julkaistu Astrophysics and Astronomy -lehdessä.

…

[1] Gravitaatiolinssit – harvinaisuus vai yleinen ilmiö?

KAK – Helsingin yliopiston tiedote (19.2.2026) totesi, että gravitaatiolinssit olisivat “erittäin harvinaisia” ja että ennen viime vuoden havaintoa tunnettiin “vain kaksi” linssitapausta. Tämä saattaa olla kuitenkin hieman harhaanjohtavaa, sillä linssit yleensä ovat varsin yleinen ilmiö. 

Kaavio gravitaatiolinssin synnystä. Valon kulkureitti kaareutuu massiivisen kohteen ohituksessa.  Oranssit nuolet osoittavat taustalähteen näennäisen sijainnin. Valkoiset nuolet osoittavat valon kulkureitin lähteen todellisesta sijainnista. Riippuen gravitaatiolinssin muodosta tuloksena voi olla kaukaisemman kohteen kuva, jonka muoto voi olla rengas, pisteitä ja osittaisia kaaria. Kuva hubblesite.org/archive/2000/07 via en.wikipedia.

Tiedotteessa ei tarkoitetut kaikkia gravitaatiolinssejä, vaan nimenomaan galaksien aiheuttamia linssejä, joissa kaukaisesta supernovasta syntyy useita erillisiä kuvia. Winny-supernovan tapauksessa havaittiin viisi monistunutta kuvaa. Aiemmin vastaavia galaksin aiheuttamia linssejä tunnettiin vain muutamia (esim. SN iPTF16geu ja SN Zwicky) – siksi tiedotteessa kerrotiin kahdesta tapauksesta.

Gravitaatiolinssi syntyy, kun massiivinen etualan objekti (galaksi tai galaksiryhmä) taivuttaa taustalla olevan kohteen valoa ja monistaa kuvan. Yleisimmillään havaitaan pitkiä kaaria tai Einsteinin renkaita kaukaisten galaksien ympärillä. Tällaisia kohteita on havaittu satoja ja uusia löydetään koko ajan.

Jo vuonna 2021 yhdistelmätutkimus (DESI Legacy Imaging Surveys) löysi yli 1 200 uutta gravitaatiolinssiä, moninkertaistaen silloin tunnettujen (~300) linssien määrän. Käytännössä tunnettuja ja vahvistettuja linssijärjestelmiä on tuhansia (ja määrä kasvaa jatkuvasti) ja linssi-ilmiöitä saattaa olla jopa 500 000.

Yleisissä kartoissa linssien osuus on pieni: esimerkiksi vain ~1/10 000 suurista galakseista toimii voimakkaana linssinä. Siksi yksittäiset linssijärjestelmät eivät ole arkipäivää, mutta kun taivaalta katsotaan miljoonia galakseja, linssikohtia kertyy paljon.

Käyttämällä pieniä syvän taivaan otoksia koko taivaalle laajennettuna on saatu arvioita gravitaatiolinssi-ilmiön kokonaismääristä. Esimerkiksi NASA:n COSMOS-tutkimus havaitsi 1,6 neliöasteen alueelta 67 linssiä, josta päättelemällä koko taivaalla voisi olla noin 0,5 miljoonaa vastaavaa kohdetta.

Tulevat laajat kartoitusprojektit ennustavat kymmeniä tuhansia uusia havaintoja: ESA:n Euclid-teleskooppi löytää arviolta 100 000 galaksilinssejä koko taivaalta, Rubin Observatory (LSST) noin 60 000 – 120 000 ja Roman-teleskooppi vielä noin ~160 000 linssiä. Nämä ennusteet todistavat, että linssijärjestelmiä odotetaan löytyvän useita kymmeniä tai satoja tuhansia.

 

Lähteet:

Winny-tutkimuksen tiedote Helsingin yliopistolta;

Sachs, Huang ym. 2021 (noirlab/AURA); Linkki

NASA Hubble/COSMOS-linssitutkimus; Linkki

Euclid-, LSST- ja Roman-määräennusteet. Linkki