Asteroidi 2024 YR4 menee Kuun ohi

KAK – NASA kertoi muutama päivä sitten (5.3.2024), että asteroidi 2024 YR4 ei tule törmäämää Kuuhun joulukuussa 2032. Päätelmä perustuu JWST:llä tehtyihin havaintoihin asteroidin radasta helmikuussa 2026.

JWST:n 18. ja 26. helmikuuta 2026 ottamat kuvat asteroidista 2024 YR4. Kuva: NASA, ESA, CSA, STScI, M. Micheli (ESA NEOCC).

 

Palataanpa historiassa hieman taaksepäin. Asteroidi löydettiin ATLAS-havaintoprojektissa Havaijilla 27. joulukuuta 2024. Ensimmäisten havaintojen perustella laskettiin asteroidin rata, ja laskelmat osoittivat suurta todennäköisyyttä Maahan törmäämiselle. Alustavien laskelmien perusteella törmäys tapahtuisi 22.12.2032.

Tällainen tieto saa tähtitieteilijät tietysti tarkistamaan laskelmiaan jatkuvasti sitä mukaa kun lisähavaintoja saadaan. Tammikuuhun mennessä lisähavainnot kuitenkin ennustivat edelleen törmäyksen suurta mahdollisuutta. Sille laskettiin jopa 3,1 % todennäköisyyttä. Yksikään muu asteroidi ei aikaisemmin ollut päässyt tällaiseen lukemaan sillä todennäköisyys vastasi Torino-asteikon lukemaa 3.

Helmikuun 2025 aika saatiin lisää havaintoja ja törmäyksen todennäköisyys ei enää vahvistunut vaan lähti putoamaan aluksi lukemaan 1,5 % ja sen jälkeen lukemaan 0,28 % ja lopulta nollaan. Maahan törmääminen ei enää ollut mahdollista ainakaan seuraavaan sataan vuoteen.

Mutta vielä ei oltu selvillä vesillä, sillä vaikka törmäys skenaario Maan kanssa poistui, törmäys Kuuhun näytti mahdolliselta. Törmäys Kuuhun sai suunnilleen saman todennäköisyys prosenttiluvun kuin mitä Maalla oli maksimissa, siis noin 4 %. Luku oli riittävän suuri, jotta tähtitieteilijät jatkoivat intensiivistä havaitsemistaan ja radan laskemista koko loppuvuoden.

Lopulta helmikuussa 2026 myös JWST:llät löytyi havaintoaikaa asteroidin havaintoihin. Havaintoja tehtiin helmikuun 18. ja 26. päivinä. Aikaisempien ja havaintojen lisäksi JWST:n havainnot näyttävät olleen riittävän tarkkoja, jotta asteroidin rata voitiin määrittää riittävällä tarkkuudella ja törmäysvaihtoehto Kuun kanssa myös poistui. Lyhimmillään etäisyys Kuuhun tulee olemaan vain noin 21 000 km 22.12.20232.

 

Lähteet:

1.  Maxime Devogèle, Olivier R. Hainaut + all: Rapid-response characterization of near-Earth asteroid 2024 YR4 during a Torino Scale 3 alert.
2.  Lesther Guillemin: City killer asteroid has 3.1% chance of hitting earth says NASA.
3.  Proto Thema: NASA has minimised the chances of the “catastrophic” asteroid hitting Earth in 2032.
4.   Paul Wiegert, Peter Brown + all: The Potential Danger to Satellites due to Ejecta from a 2032 Lunar Impact by Asteroid 2024 YR4.
5.   ESA: Asteroid 2024 YR4 will not impact the Moon.

 

 

Kirkas bolidi Keski-Europan yllä sunnuntai-iltana

Ranskassa, Belgiassa, Luxemburgissa, Alankomaissa ja Saksassa havaittiin sunnuntaina (8. maaliskuuta 2026) kello 17.55 UTC aikaan kirkas bolidi. International Meteor Organization (IMO) on vastaanottanut tähän mennessä 3209 raporttia ilmiöstä, niiden joukossa 26 videota ja 116 valokuvaa.

Tämä kuva osoittaa kuinka kirkkaasta bolidista oli kyse. Kuva  © Philipp Z./IMO.

Bolidi ei kuitenkaan jäänyt pelkäksi valoilmiöksi taivaalla, vaan se pirstoutui näyttävästi pienemmiksi kappaleiksi Saksan Rhineland-Palatinate -osavaltion Koblenz-Güls -nimisen kaupungin yllä. Pirstoutuminen tuotti useita pudokkaita, jotka vaurioittivat alueen rakennuksia. Ehkä pahiten vaurioista kärsi omakotitalo, jonka tiilikattoon pudonnut meteoriitti aiheutti jalkapallonkokoisen reiän ja lopulta päätyen asukkaiden makuuhuoneeseen.

Alueelta kerättiin kymmeniä golfpallonkokoisia kappaleita ja katon lävistänyt kappale oli noin lapsen nyrkin kokoinen.

Vaikka tapahtuma tuntuu harvinaiselta, niin todellisuudessa ne ovat melko yleisiä. Euroopan avaruusjärjestön (ESA) mukaan tämän kokoluokan kappaleita putoaa maapallolle kerran parissa viikossa. Maapalolla on kuitenkin vielä harvaan asuttuja paikkoja ja tietysti meret kattavat ¾ maanpallon pinta-alasta, joten useimmat saapuvista kappaleista jää huomaamatta ja ne eivät aiheuta vahinkoa.

Epätavallista on kuitenkin, että pudokkaat aiheuttaisivat ihmisten vammautumista, vaikka niitäkin on tapahtunut. Tässä tapauksessa, onneksi, näin ei käynyt. Sirontakentän kokoa ei vielä ole kattavasti määritelty ja luultavasti alueelta löytyy edelleen meteoriitteja.

Avaruudesta Maahan saapuvan meteoroidin nopeus on useita kymmeniä kertoja äänennopeus. Näin suurella nopeudella tuleva kappale aiheuttaa edellään ilman kompressoitumisen ja sokkiaallon. Kompressoitunut ilma kuumenee tuhansien asteiden lämpötilaan ja aiheuttaa saapuvan kappaleeseen dynaamisia jännitteitä. Jos kappale on vähänkään huokoinen (meteoroidit usein ovat) kompressoitunut ilma tunkeutuu myös kappaleen sisään luoden sisäisen paineen ulospäin. Yhdessä nämä tekijät aiheuttavat saapuvan kappaleen pirstoutumisen pienemmiksi ja jos se on ollut riittävän isokokoinen, niin pienempiä kappaleita putoaa maanpinnalle asti.

 

 

 

Harvinainen gravitaatiolinssi näyttää kaukaisen supernovan viitenä kuvana

Yli kymmenen miljardin valovuoden päässä Maasta sijaitsevan Winny-supernovan räjähdys voi tuottaa uutta tietoa maailmankaikkeuden laajenemisvauhdista.

Gravitaatiolinssi on kosminen ilmiö, jossa painovoima taivuttaa valoa ikään kuin vahvistaen sitä optisen linssin tavoin. Viime vuonna havaittu gravitaatiolinssi antoi meille kuvan kaukaisesta supernovasta, joka nimettiin Winnyksi.

 

Satelliittikuva näyttää Winny-supernovan räjähdyksen valon taittuvan viiteen kertaan (A-E) kahden gravitaatiolinssinä toimivan galaksin (G1 ja G2) voimasta. Kuva: SN Winny Research Group.

Havainnon teki kansainvälinen HOLISMOKES -yhteistyöverkosto , jonka Kaliforniassa sijaitseva The Zwicky Transient Facility -observatorio havaitsi supernovan ensimmäisenä.

Tutkijatohtori Stefan Schuldt huomasi Winnyn valon kulkeutuneen gravitaatiolinssin kautta. Tarkempien havaintojen tekoa jatkettiin Suomen ja muiden Pohjoismaiden ylläpitämällä Nordic Optical -teleskoopilla (NOT). Se paljasti kohteen olevan hyvin harvinainen supernovatyyppi ja sijaitsevan yli 10 miljardin valovuoden etäisyydellä Maasta.

Tämä on poikkeuksellisen suuri etäisyys havaitulle supernovalle. Tähtitieteilijät mittaavat tällaisia etäisyyksiä sen perusteella, kuinka paljon valo on venynyt ja punasiirtynyt matkansa aikana maailmankaikkeuden laajenemisen vuoksi. Näin ilmaistuna galaksin etäisyys vastaa punasiirtymää 2,01.

Gravitaatiolinssissä kaukaisesta kohteesta, kuten supernovasta, tuleva valo kohtaa toisen galaksin kulkureitillään kohti Maata. Silloin lähemmän galaksin gravitaatiokenttä toimii linssinä, joka taivuttaa ja vahvistaa kauempaa tulevaa valoa. Samalla valo taipuu linssissä niin, että Winny näkyy sen kautta viitenä erillisenä kuvana. 

Supernovaräjähdyksien monistamat kuvat gravitaatiolinsseissä [1] ovat erittäin harvinaisia. Ennen viime vuonna tehtyä havaintoa tunnettiin vain kaksi tapausta, joissa yksittäinen galaksi aiheutti linssin – eikä kumpikaan niistä soveltunut kosmologisiin tutkimuksiin.

Winnyn kohdalla tilanne on toisin.

”Gravitaatiolinssi taittoi Winnyn räjähdyksen tuottaman valon maapallolle viittä eri reittiä. Samalla jokainen niistä on hieman eri mittainen”, selittää tohtori Stefan Schuldt. Hän työskentelee tutkijatohtorina Suomen ESO-yhteistyön tähtitieteen keskuksessa ja Helsingin yliopistossa. Schuldt on mukana myös HOLISMOKES-yhteistyössä.

”Reittien aikaerojen ansiosta voimme mitata maailmankaikkeuden laajenemisnopeutta”, hän jatkaa.

Ensimmäisissä havainnoissa Winnystä saatiin vain neljä kuvaa, mutta tuoreimmat havainnot ovat paljastaneet viidennen. Se on ratkaisevan tärkeä, sillä useampi reitti antaa lisätietoa maailmankaikkeuden laajenemisnopeuden entistä tarkempaan mittaamiseen. Laajenemisnopeutta kuvataan Hubblen vakiolla, mutta sen tarkasta arvosta on ristiriitaisia laskemia.

”Gravitaatiolinssin antamat viisi kuvaa Winnysta antavat lisätietoa aiheesta”, arvio Schuldt.

Tämän erikoislaatuisen järjestelmän lisäanalyysi on nyt käynnissä. Tavoitteena on uusi, riippumaton Hubblen vakion mittaus mahdollisesti vielä tämän vuoden kuluessa.

Winny-supernovasta kertova tuore artikkeli on julkaistu Astrophysics and Astronomy -lehdessä.

…

[1] Gravitaatiolinssit – harvinaisuus vai yleinen ilmiö?

KAK – Helsingin yliopiston tiedote (19.2.2026) totesi, että gravitaatiolinssit olisivat “erittäin harvinaisia” ja että ennen viime vuoden havaintoa tunnettiin “vain kaksi” linssitapausta. Tämä saattaa olla kuitenkin hieman harhaanjohtavaa, sillä linssit yleensä ovat varsin yleinen ilmiö. 

Kaavio gravitaatiolinssin synnystä. Valon kulkureitti kaareutuu massiivisen kohteen ohituksessa.  Oranssit nuolet osoittavat taustalähteen näennäisen sijainnin. Valkoiset nuolet osoittavat valon kulkureitin lähteen todellisesta sijainnista. Riippuen gravitaatiolinssin muodosta tuloksena voi olla kaukaisemman kohteen kuva, jonka muoto voi olla rengas, pisteitä ja osittaisia kaaria. Kuva hubblesite.org/archive/2000/07 via en.wikipedia.

Tiedotteessa ei tarkoitetut kaikkia gravitaatiolinssejä, vaan nimenomaan galaksien aiheuttamia linssejä, joissa kaukaisesta supernovasta syntyy useita erillisiä kuvia. Winny-supernovan tapauksessa havaittiin viisi monistunutta kuvaa. Aiemmin vastaavia galaksin aiheuttamia linssejä tunnettiin vain muutamia (esim. SN iPTF16geu ja SN Zwicky) – siksi tiedotteessa kerrotiin kahdesta tapauksesta.

Gravitaatiolinssi syntyy, kun massiivinen etualan objekti (galaksi tai galaksiryhmä) taivuttaa taustalla olevan kohteen valoa ja monistaa kuvan. Yleisimmillään havaitaan pitkiä kaaria tai Einsteinin renkaita kaukaisten galaksien ympärillä. Tällaisia kohteita on havaittu satoja ja uusia löydetään koko ajan.

Jo vuonna 2021 yhdistelmätutkimus (DESI Legacy Imaging Surveys) löysi yli 1 200 uutta gravitaatiolinssiä, moninkertaistaen silloin tunnettujen (~300) linssien määrän. Käytännössä tunnettuja ja vahvistettuja linssijärjestelmiä on tuhansia (ja määrä kasvaa jatkuvasti) ja linssi-ilmiöitä saattaa olla jopa 500 000.

Yleisissä kartoissa linssien osuus on pieni: esimerkiksi vain ~1/10 000 suurista galakseista toimii voimakkaana linssinä. Siksi yksittäiset linssijärjestelmät eivät ole arkipäivää, mutta kun taivaalta katsotaan miljoonia galakseja, linssikohtia kertyy paljon.

Käyttämällä pieniä syvän taivaan otoksia koko taivaalle laajennettuna on saatu arvioita gravitaatiolinssi-ilmiön kokonaismääristä. Esimerkiksi NASA:n COSMOS-tutkimus havaitsi 1,6 neliöasteen alueelta 67 linssiä, josta päättelemällä koko taivaalla voisi olla noin 0,5 miljoonaa vastaavaa kohdetta.

Tulevat laajat kartoitusprojektit ennustavat kymmeniä tuhansia uusia havaintoja: ESA:n Euclid-teleskooppi löytää arviolta 100 000 galaksilinssejä koko taivaalta, Rubin Observatory (LSST) noin 60 000 – 120 000 ja Roman-teleskooppi vielä noin ~160 000 linssiä. Nämä ennusteet todistavat, että linssijärjestelmiä odotetaan löytyvän useita kymmeniä tai satoja tuhansia.

 

Lähteet:

Winny-tutkimuksen tiedote Helsingin yliopistolta;

Sachs, Huang ym. 2021 (noirlab/AURA); Linkki

NASA Hubble/COSMOS-linssitutkimus; Linkki

Euclid-, LSST- ja Roman-määräennusteet. Linkki