Harrastajan tähtitaivas: Joulukuu 2014

Uranus ja Kuu ovat lähekkäin joulukuun 2. päivän aamuna.
Piirros Kari A. Kuure.

Talven havaintokelit perinteisesti eivät ole olleet kovinkaan hyviä, sillä usein korkeapaineenkin vallitessa, pilvisyys on kaiken kattavaa. Selkeät illat ovat harvinaisia ja lämpötila laskee nopeasti pilvipeitteen vetäytyessä. 

Koko syyskauden vallinnut tilanne, että kirkkaita planeettoja ei ole ollut horisontin yläpuolella on hiljalleen muuttumassa. Erityisesti Jupiter tulee erinomaisesti havaittavaksi talven kuluessa.

Aurinko saavuttaa eteläisimmän pisteen tähtitaivaalla 22.12. kello 1.20. Tällöin sen deklinaatio on -23° 26’ 10,2” ja Tampereen horisontin yläpuolella se näkyy vain 5 h 13 minuuttia. Korkeimmillaan se on kello 12.22 ja silloin se on vain 5° horisontin yläpuolella. Aurinko näkyy meille 32,5 kaariminuutin kokoisena sillä etäisyyttä on 147 169 970 km.

Kuu on korkeimmillaan pohjoisella taivaalla 7.12., jolloin sen deklinaatio on lähes 18°. Vastaavasti matalimmillaan se on 22.12. jolloin deklinaatio on lähes -19°. Kuun etäisyys on suurin 13.12. noin 403 700 km ja lyhin 24.12. jolloin se on vain 368 200 km etäisyydellä.

Kuun vaiheet ovat: täysikuu 6.12. kello 14.27, vähenevä puolikuu 14.12. kello 14.51, uusikuu 22.12. kello 3.36 ja kasvava puolikuu 28.12. kello 20.31.

Merkurius nousee kuukauden alussa hieman ennen auringonnousua mutta muutoin se on horisontin yläpuolella vain päivällä. Suurimman kirkkautensa (-1,1^m) planeetta saavuttaa 7.12. ja loppukuuhun mennessä se putoaa arvoon -0,7^m. Merkurius on yläkonjunktiossa 8.12.

Venus on horisontin yläpuolella vain päiväaikana. Planeetan kirkkaus on -3,8^m ja kulmahalkaisija noin 10 kaarisekuntia. Näin ollen se näkeminen läheltä horisonttia on hyvin vaikeaa eikä tehtävää helpota yleensä horisontissa oleva pilvipeite. Selkeällä säällä Venusta voi yrittää havaita päivällä, joskin sen korkeus etelämeridiaanin ylityksen (kulminaatio) aikaan on vain noin 5°.

Mars on iltataivaalla, sen meridiaanin ylitys tapahtuu hieman auringonlaskun jälkeen ja horisonttiin se painuu yli 3 tuntia Auringon jälkeen noin kello 19 aikoihin. Marsin kirkkaus ei ole suuren suuri, noin 1^m tietämillä ja kulmahalkaisijakin on vain noin 5 kaarisekuntia, joten kovin yksityiskohtaisia havaintoja edes kulminaation aikaan planeetasta ei voi tehdä. Mars on Jousimiehessä.

Jupiter on hyvin näkyvissä etenkin loppukuusta, jolloin se kohoaa horisontista illalla. Meridiaanin ylitys tapahtuu aamuyöstä, joten kunnon havainnot tehdään silloin. Planeetan kirkkaus on suuri, noin -2,2^m, koko kuukauden. Planeetan kulmahalkaisija on myös suuri, noin 41,5 kaarisekuntia, joten pilvipeitteen yksityiskohdat ovat erinomaisesti havaittavissa. Jupiter on Leijonassa.

Kuu ja Aldebaran ovat lähekkäin
Itsenäisyyspäivän aamuna.
Piirros Kari A. Kuure.

Saturnus nousee horisontista aamuhämärissä ja on etelässä vasta aamupäivän aikana. Näin ollen planeetta voi olla vaikea havaita tai edes nähdä, sillä sen kirkkaus on vaatimattomat 0,7^m ja kulmahalkaisija 15,4 kaarisekuntia. Saturnus on Vaa’assa.

Uranus on etelässä iltayön tunteina ja se laskee horisonttiin vasta aamuyöstä. Planeetan kirkkaus on 5,8^m, joten sen voi nähdä paljain silmin Kalojen tähdistöstä pimeässä paikassa.  Parhaiten sen näkyville saa jos käyttää jalustalle asennettua kiikaria ja sen paikan tietää tarkalleen. 

Joulukuun 2. päivän aamuyöstä (kello 2.20) Kuun ja Uranuksen välinen etäisyys on vain noin 0,5 astetta (Kuun eteläreunaan vain noin 15 kaariminuuttia). Kuun kirkkaus on suuri -11,2^m, joten paljain silmin Uranusta voi olla vaikeaa häikäisyn vuoksi nähdä. Kiikarilla ja kaukoputkella se onnistuu kuitenkin hyvin helposti. Jos aikaisemmin et ole Uranusta nähnyt, niin nyt se on mitä helpoimmin löydettävissä taivaalta.

Neptunus on näkyvissä iltataivaalla. Se ylittää etelämeridiaanin auringonlaskun jälkeen mutta laskee horisonttiin jo reilusti ennen puoltayötä. Neptunuksen kirkkaus on 7,9^m ja kulmahalkaisija vain 2,3 kaarisekuntia. Tästä syystä planeetasta yleensä havaitaan vain sen paikka taivaalla ja sen etsimiseen on syytä käyttää elektronisesti ohjattua goto-jalustaa. Neptunus on Vesimiehessä.

Meteoriparvista geminidit ovat aktiivisia 4.–17.12. Maksiminsa parvi saavuttaa 14.12. kello 14 aikoihin, joten sitä edeltävä ja sitä seuraava yö voisi olla parasta havaintoaikaa. ZHR=70. Parven radiantti on Kaksosissa lähellä Castoria.

Ursidit ovat aktiivisia 17.–26.12. ja maksimi on 22.12. kello 22. Radiantti on Pikku karhussa b UMi (Kochab)lähellä. Parveen kuuluvia meteoreja voi nähdä joitakin tunnin aikana.

Kolmas joulukuun meteoriparvi on coma berenicdit, johon kuuluvia meteoreja nähdään 12.–23.12. Parven maksimi on 16.12. ja silloin meteoreja voi nähdä muutaman tunnin aikana.

Komeettojen arvoitus – 67P/Churyumov–Gerasimenko

Komeetta 67P/Churyumov–Gerasimenko. Kuva ESA.

Osa 2

67P/Churyumov–Gerasimenko ^[1] komeetan löysivät 11. syyskuuta vuonna 1969 Kiewin yliopiston astronomisessa observatoriossa työskennellyt Klim Ivanovych Churyumov ja löytöön johtaneen valokuvan ottanut Svetlana Ivanovna Gerasimenko (Alma-Ata astrofysikaalinen Instituutti).  Gerasimenko oli ollut tutkimassa ja valokuvaamassa komeetta Comas Solà.

Churyumov tarkasti valokuvan ja löysi komeetan kuvalaatan reunasta ja päätteli sen olevan komeetta Comas Solàn. Vasta palattuaan Kiewiin ja uudelleen tarkastelleessaan (22.10.1959) kuukautta aikaisemmin otettua valokuvaa Churyumov huomasi, että löydetty kohde ei voinut olla etsitty, sillä Comas Solàn olisi pitänyt olla 1,8° lasketusta paikasta. Näin suuri ero ei luonnollisestikaan tullut kysymykseen, joten valokuvattu kohde täytyi olla uusi komeetta.

Löydetyn komeetan 67P radan tarkastelu osoitti, että periheli oli 2,7 au etäisyydellä Auringosta ennen vuotta 1959. Helmikuussa 1959 komeetta teki Jupiterin lähiohituksen, jonka seurauksena radan periheli siirtyi nykyiseen 1,2432 au etäisyyteen Auringosta. Radan etäisin piste on 5,6829 au Auringosta ja kiertoaika on noin 6,44 vuotta. Komeetta kiertää lähellä ekliptikaa sillä radan kaltevuus (inklinaatio) on 7,0405°.

Komeetan pyöriminen itsensä ympäri on kokenut mielenkiintoisen muutoksen vuoden 2009 perihelin aikaan. Ennen sitä pyörimisaika oli 12,76 tuntia ja perihelin jälkeen pyörähdysaika oli 12,4 tuntia. Tutkijat arvelivat pyörimisen vauhdittuneen komeetasta haihtuneen vaikutuksesta.

Seuraavan kerran 67P/Churyumov–Gerasimenko on perihelissä 13. syyskuuta 2015. Sitä ennen komeetta on helmikuussa 2015 konjunktiossa^[2] Auringon kanssa, jolloin etäisyyttä Maasta on 3,3 au. Komeetta lähestyy periheliä etelätaivaalla ja 5. toukokuuta se ylittää tähtitaivaan ekvaattorin tullen paremmin nähtäväksi pohjoiselta pallonpuoliskolta. Syyskuun perihelin jälkeen se näkyy Kaksosissa ja sen odotettu kirkkaus olisi silloin noin 11^m. Komeetta vaatii siis näkyäkseen vähintään kiikarin käyttämistä havaintovälineenä.

Komeetta 67P:n etsintäkartta ensi syyskuulle.
Komeetan paikka on esitetty  perihelin aikaan
13.9.2015 kello 3. Kuva Kari A. Kuure.

Euroopan avaruusjärjestön Rosetta-luotaimen lähestyessä komeettaa, havaittiin, että se on kuin kahdesta kappaleesta koostunut, 4,1×3,2×1,3 km kokoinen kappale. Massaa sillä on noin 10¹³ kg ja keskitiheys 400 kg/m³. Pieni keskitiheys osoittaa sen olevan hyvin huokoinen tai sen sisällä on isoja onkaloita.  Suuret onkalot eivät sinällään olisi mitenkään yllättäviä, sillä komeetat voivat hyvinkin koostua löyhästi toisiinsa kiinnittyneistä pienemmistä kappaleista. Pinnan lämpötila vaihtelee 205–230 K (–68 … –43 °C) välillä.

Syyskuussa 2015 komeetta kohoaa Tampereen horisontin yläpuolelle noin kello 23 aikoihin ja on etelässä heti auringonnousun jälkeen. Näin ollen aamuyön pimeimmät tunnit ovat parasta havaintoaikaa, jolloin komeetta näkyy kello 3 noin 28° korkeudella idässä.

Huomautukset

[1] Suomenkielinen translitterointi on 67P/Tšurjumov–Gerasimenko. Englanninkielisissä teksteissä siitä voidaan käyttää myös lyhyempiä ilmaisuja kuten Chury, 67P/C-G tai comet 67P.

[2] Konjunktiossa ollessaan kohde näkyy samassa suunnassa taivasta maapallolta katsottuna.

Rosetta-emoalus jatkaa aktivoituvan komeetan havainnointia

Komeetta 67P/Churyumov-Gerasimenko. Kuva ESA.

Ilmatieteen laitos 19.11.2014 10:58

67P/Churyumov-Gerasimenko-komeetta saavuttaa kiertoratansa Aurinkoa lähimmän pisteen elokuussa 2015. Tuolloin se on lähempänä Aurinkoa kuin Mars. Komeettaan kohdistuva (Auringon) säteilyteho nousee noin kuusinkertaiseksi verrattuna tämänhetkiseen, jossa komeetta on vielä Marsin ja Jupiterin puolivälissä. Kasvava säteily höyrystää ytimen materiaalia, jolloin komeetan ympärille muodostuu ytimestä pakenevasta vedestä ja muista aineista koostuva huntu, koma. Tästä kasvaa pyrstötähden näkyvä pyrstö säteilypaineen ansiosta.

Rosetta on vasta tiedeohjelmansa alussa ja havainnoi komeetalta pakenevia kaasuja ja pölyä usealla eri mittalaitteella. Havainnoista saadaan yksityiskohtaista tietoa komeetan alkuainepitoisuuksista ja kemiallisesta koostumuksesta. Komeetan aktivoituminen sekä pyrstön muodostuminen ovat yksi keskeisiä Rosetan tutkimuskohteita.

Rosetalla useita Ilmatieteen laitoksen tutkimuslaitteita

Ilmatieteen laitos on osallistunut Rosetta-emoaluksen COSIMA-pölymittalaitteen, sekä ICA- (ionit), MIP- (plasma) ja LAP- (plasma ja elektronit) RPC-plasmamittalaitteiden rakentamiseen. Emoaluksen laitteet ovat hyvässä kunnossa ja jatkavat toimintaansa suunnitellusti. Laitoksella tutkitaan erityisesti Rosetta-emoaluksen COSIMA-mittalaitteen havaitsemia komeetan pölyhiukkasia sekä RPC-mittalaitteiden havaintoja ytimestä pakenevista kaasuista.

"COSIMA on pienoislaboratorio, jolla voidaan mitata yksittäisten pölyhiukkasten alkuainepitoisuuksia. Alkuaineiden perusteella voidaan määrittää, mitä mineraaleja komeetalta löytyy", kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Riku Järvinen. COSIMA on jo kerännyt useita pölyhiukkasia ja määrittänyt mm. Boris-nimen saaneen pölyhiukkasen koostumusta. Boris sisältää COSIMAn tuottamien tulosten mukaan ainakin natriumia ja magnesiumia.

RPC-mittalaitteet havaitsevat sähköisesti varattuja hiukkasia, sekä komeetan sähkömagneettista ympäristöä eli plasmaa. Mittaukset kertovat siitä, miten komeetta vuorovaikuttaa Auringosta tulevan jatkuvan hiukkasvirran eli aurinkotuulen kanssa. RPC on havainnut komeetan lähellä värähtelevän magneettikentän, jonka aiheuttaa todennäköisesti komeetalta avaruuteen pakenevat ionisoituvat hiukkaset. Signaali on kuunneltavissa ääneksi muutettuna osoitteessa:
https://soundcloud.com/esaops/a-singing-comet

PP-mittalaite havannoi pinnan vesijääkerrosta

Ilmatieteen laitoksen Philae-laskeutujaan toimittamat SESAME/PP-mittalaite ja massamuisti toimivat hyvin laskeutumisvaiheessa ja myös rankan laskeutumisen jälkeen. PP-instrumentin mittaussarja viittaa siihen, että Philaen alla on vähintään osittain huomattava vesijääkerros. Tarkemmat yksityiskohdat ovat vielä analyysoitavana. PP:n sisarlaite SESAME/CASSE havaitsi akustisilla antureillaan, että pinnan lähellä oleva jääkerros on myös yllättävä kova.

Philae seisoo nyt alue "B":n reunassa puolivarjossa, mihin aurinko pääsee vain noin puolitoista tuntia komeetan 12,4 tuntia kestävän päivän aikana. Tämä riittää pitämään elektroniikan elossa niin, että energia riittää ottamaan radioyhteyden Rosettaan tammikuun aikana, jolloin komeetta on lähempänä Aurinkoa. Jos yhteys saadaan syntymään, havaintojen tekoa voidaan jatkaa syksyyn asti, koska nykyinen varjopaikka suojaa samalla laitteita ylikuumenemiselta Auringon lähellä.

Komeettojen arvoitus

Oortin ja Hillsin komeettapilvet aurinkokunnassa.
Kuva Wikimedia Commons.

Osa 1

Komeetat syntyivät aurinkokunnan alkuaikoina ^[1] kaukana Neptunuksen radan ulkopuolella ja muodostavat nykyisin Oortin ^[2] pilvenä tunnetun pallomaisen alueen. Oortin pilvessä on miljardeja komeettaytimiä ja kaukaisimmat niistä ovat noin yhdestä kahteen valovuoden etäisyydellä^[3] Auringosta. Näin etäällä niihin kohdistuva Auringon lämpösäteily on hyvin minimaalista ja niinpä Oortin pilven komeetat ovatkin muuttumatonta ainetta aurinkokunnan syntyajoilta.

Kaukaisimmat Oortin pilveen syntyneet komeettaytimet ovat puhtaimmillaan vain jäistä muodostuneita kappaleita. Jäänä esiintyviä aineita vesijään (H₂O) lisäksi ovat hiilimonoksidi (CO), hiilidioksidi (CO₂), metaani (CH₄), cyaani(CN), cyaanivety (HCN), ammoniakki(NH₃), ammonium (NH₄⁺), formadehydi (H₂CO) sekä hyvin pieniä määri orgaanisia yhdisteitä (etaani, etanoli, glysiini (amonohappo) yms.).  

Lähempänä Aurinkoa syntyneisiin komeettaytimiin on sekoittunut enemmän tai vähemmän erilaisia mineraaleja. Yleisimmät mineraalit ovat muodostuneet piistä (Si), hapesta (O), raudasta (Fe) ja muista rautaryhmän alkuaineista. Mineraalit ovat muodostaneet pölyä tai jopa pieni kiviä.

Mitä lähemmäksi Aurinkoa tullaan, sitä enemmän komeettojen materiasta on pölyä ja kiveä. Niinpä Oortin pilven sisäreunan komeetoista kiviainesta saattaa olla niin paljon, että niiden erottaminen varsinaisista asteroideista voi olla vaikeaa. Havaintojen mukaan joukolla asteroideja on komeettamaisia piirteitä ja joukolla komeetoilla on joitakin asteroideille tyypillisiä ominaisuuksia. Näin ollen mitään rajaa komeettojen ja asteroidien välille on vaikea vetää.

Komeettojen radat Oortin ja Hillsin pilvissä eivät ole stabiileja vaan muuttuvat ajan kuluessa. Syitä muutoksiin on useita, mutta merkittävimmät syyt ovat lähitähtien ohitus ja komeettojen keskinäiset gravitaatiohäiriöt. Häiriöt muuttavat vähäisessä määrin kappaleiden ratoja ja muutosten seurauksena vuosittain muutamia kymmeniä komeettoja suuntaa kulkunsa aurinkokunnan sisäosia kohti.

Lähestyessään aurinkokunnan sisäosia, komeetoissa tapahtuu perustavaa laatua olevia muutoksia. Lisääntynyt uv-valo saa aikaan kemiallisten reaktioiden sarjan, jonka seurauksena komeettojen pinnalle syntyy orgaanisten^[4] yhdisteiden kerrostumia. Kemiallisten yhdisteiden muodostumista tapahtuu merkittävästi jo Hills’in pilvessä. Tämän seurauksena komeettojen valoa heijastava ominaisuus vähenee, toisin sanoen ytimet tummuvat ja tummeneminen on sitä nopeampaa mitä lähemmäksi Aurinkoa komeetat tulevat.

Komeetan rakenne. Kuva Wikimedia Commons.

Komeetta aurinkokunnan sisäosassa

Jos aurinkokunnan sisäosia lähestyvän komeetan radan periheli on riittävän lähellä Aurinkoa, niin noin Jupiterin radan tienoilla komeetalle syntyy ensin koma^[5] ja myöhemmin pyrstö. Ne muodostuvat lämmön vaikutuksesta tapahtuvasta sublimaatiosta helposti haihtuvista jäistä. Toisin sanoen, komeetasta haihtuu vettä ja muita kaasuja. Vapautuva vesi- ja kaasumäärä on sitä suurempaa mitä lähemmäksi Aurinkoa komeetta etenee.

Kaasupyrstössä tapahtuu uv-valon vaikutuksesta yhdisteiden (veden) hajoamista ja ionisoitumista. Ionisoitunut kaasu aiheuttaa liikkeillään ja määrän vaihteluillaan komeetalle indusoituneet magneettikentän, johon puolestaan aurinkotuulen varautuneet hiukkaset (elektronit ja protonit) saavat aikaan oman vaikutuksensa. Näin ollen komeetan ympärille syntyy oma lähiavaruuden avaruussää, jota vasta viime vuosina on pystytty tutkimaan.

Haihtuvien kaasujen vapautuminen irrottaa komeetan kuorikerroksesta myös pölyjä. Pöly muodostaa komeetalle toisen pyrstön, jonka suunta poikkeaa kaasupyrstön suunnasta. Syy tähän on valonpaine, jonka vaikutus on voimakkaampaa pölyhiukkasiin kuin kaasuihin. Pölypyrstö suuntautuu kutakuinkin aina Auringosta poispäin riippumatta komeetan liikesuunnasta. Pölypyrstö näkyy heijastamalla auringonvaloa, kun taas kaasupyrstö emittoi valoa, joka syntyy elektronien rekombinaatiosta atomiytimien orbitaaleille.

Komeetan lähestyessä Aurinkoa, sen tulevaisuus riippuu perihelipisteen etäisyydestä. Jos komeetat ovat Aurinkoa hipovilla radoilla, ne voivat tuhoutua voimakkaasta haihtumisesta ja ytimen heikosta rakenteesta johtuen. Hieman kauempana, tai jos komeetta on riittävän isokokoinen, hajoaminen voi olla vain pirstoutumista pienemmiksi komeettaytimiksi, jotka jatkavat samalla radalla. Näin syntyy komeettaperheitä, joiden radat muistuttavat toisiaan. Tunnetuin auringonhipoja-komeettaperhe on Kreutzin ryhmä johon on kuulunut useita kymmeniä komeettoja. Kreutzin ryhmä ei kuitenkaan ole ainoa auringonhipojien ryhmä vaan nykyisin tunnetaan jo muitakin.

Komeetta C/2012 S1 (ISON) ei
kestänyt periheliohitusta vaan
pirstoutui kokonaisuudessaan.
Kuva Nasa/Soho.

Pirstoutumista voi tapahtua muustakin syystä kuin haihtumisen heikentämien rakenteiden pettämisenä. Periheliohituksen aikana komeetan sisään voi kertyä nestemäistä vettä ja kaasuja sisältämiä taskuja. Paine näissä taskuissa voi ylittää kiinteän aineen koheesio- ja adheesiovoimista johtuvan lujuuden, jonka seurauksena komeetassa tapahtuu purkaus. Purkaus voi olla niin raju, että itse komeettaydin pirstoutuu.

Silloin tällöin käy niin, että alun perin hyperbolisella radalla aurinkokunnan sisäosia lähestyvä komeetta joutuu Jupiterin gravitaation vaikutuspiiriin. Tämän seurauksena komeetan rata muuttuu tavalla tai toisella. Usein rata muuttuu lyhytkestoisemmaksi (kiertoaika alle 200 vuotta), jolloin niistä puhutaan Jupiterin komeettaperheenä^[6]. Ratamuutos voi tietysti aiheutua myös muiden planeettojen lähiohituksesta. Tunnetuin lyhytkestoisista komeetoista on Halleyn-komeetta, jonka kiertoaika on 76 vuotta. Halleyn komeetan alkuperänä pidetään kuitenkin Oortin pilveä.

Lyhytkestoisella radalla olevat komeetat joutuvat säännöllisesti alttiiksi voimistuneelle lämpösäteilylle. Tämän seurauksena komeetat menettävät vettä ja muita haihtuvia kaasuja suhteellisen nopeasti. Tutkijat arvioivatkin, että yksi yksittäinen komeetta tekee korkeintaan noin 1 000 kierrosta Auringon ympäri ennen täydellistä haihtumistaan.  Yhden periheliohituksen aikana komeetan säde pienenee noin 1–2 metrillä riippuen perihelietäisyydestä.

Paluu

Alkuperäisellä radalla tai radalla, jossa tapahtuneet muutokset ovat olleet vähäisempiä, komeetta palaa takaisin Oortin pilveen. Jos paluurata on hyperpeli, komeetta poistuu Auringon vaikutuspiiristä tähtienväliseen avaruuteen. Jos paluurata on paraabeli tai ellipsi, komeetta pysyttelee aurinkokunnassa, mutta palaa aurinkokunnan sisäosiin vasta tuhansien tai jopa kymmenientuhansien vuosien kuluttua.

Huomautukset

[1] Kaikki Aurinkoa kiertävien kappaleiden ajatellaan syntyneen protoaurinkoa kiertäneestä protoplanetaarisesta kiekosta tiivistymällä. Protoplanetaarisen kiekon lämpötila oli korkeampi lähellä protoaurinkoa ja viileni sitä mukaa mitä kauemmas vielä voimakkaasti kehittyvästä Auringosta siirryttiin.

Lämpötilajakauma jaotteli protoplanetaarisen kiekon ainesisällön siten, että korkeammassa lämpötilassa tiivistyvät aineet (mineraalit) kiteytyivät kiinteään olomuotoon lähempänä Aurinkoa kuin matalammassa lämpötilassa tiivistyvät (vesi, hiilidioksidi, häkä, metaani jne.) Tästä syystä kivestä muodostuneet planeetat ovat lähempänä Aurinkoa kuin runsaasti kevyitä alkuaineita sisältävät jättiplaneetat.

Komeetat, jotka muodostuivat suurimmaksi osaksi useiden eri aineiden muodostamista jäistä, syntyivät hyvin kaukana Auringosta. Komeettaytimien ajatellaan kuitenkin tiivistyneen nykyistä sijaintia paljon lähempänä mutta sinkoutuneet aurinkokunnan ulkorajalle suurten planeettojen (Jupiter, Saturnus, mahdollisesti Uranus ja Neptunus) aiheuttamista gravitaatiohäiriöistä johtuen.

Tähtitieteilijä Harold F. Levison (Southwets Research Institute, Boulder, CO) ehdotti vuonna 2010, että Oortin pilveen olisi tullut myös kaapatuksi merkittävästi tähtien välisessä avaruudessa ajelehtineita komeettaytimiä.

[2] Komeettapilven ajatuksen julkaisi vuonna 1950 alankomaalainen tähtitieteilijä Jan Oort (28.4.1900–5.11.1992). Komeettapilveä alettiin kutsua ajatuksen esittäjän mukaisesti Oortin pilveksi. Suoranaisia havaintoja ei pilvestä ole tehty, mutta sen olemassa olo on osoitettu välillisesti komeettojen ratoja tutkimalla. Aivan tuoreimmat tutkimukset tähtiä ympäröivista materiasta osoittavat Oortin pilven kaltaisten rakenteiden olemassa olon.

Oort itse päätteli pilven olemassa olon siten, että hän huomasi pitkäkestoisten komeettojen ratojen aphelin olevan useimmiten lähellä 20 000 au. Nykyisin pilven olemassa olo on tutkijoiden yleisesti hyväksymä.

Lähes Oortin pilven kaltaisen ajatuksen esitti jo vuonna 1932 eestiläinen Ernst Öpik 10.10.1893–10.9.1985), joka päätteli komeettojen muodostavan jonkinlaisen pilven Pluton radan ulkopuolelle. Tästä syystä joskus käytetään komeettapilvestä nimitystä Öpik-Oortin pilvi.

Oortin pilvien katsotaan jakaantuvan kahteen osaan: pallon muotoiseen ulko-osaan ja munkkirinkilän muotoiseen sisäosaan. Sisäosa sijaitsee 2 000–20 000 au etäisyydellä Auringosta.  Sisäosan pilvi tunnetaan myös Hillsin pilvenä löytäjänsä J.G. Hills’n mukaan vuonna 1981 julkaistuun tutkimukseen perustuen. Hillsin pilven komeettojen lukumäärä on paljon runsaampi (~10×) kuin ulko-osan ja ne ovat luonnollisesti voimakkaammin Auringon gravitaation vaikutuspiirissä.

[3] Etäisyysarviot vaihtelevat eri lähteissä. Yleisesti arvioidaan Oortin pilven ulkoreunan sijaitsevan noin 50 000 au (noin 0,8 valovuotta) etäisyydellä Auringosta, mutta toiset tutkijat arvioivat sen olevan kaksin (1,6 ly) tai jopa nelinkertaisella (>3 ly) etäisyydellä.

[4] Orgaaniset yhdisteet ovat hiiliyhdisteitä ja niiden syntymistapa on epäorgaaninen, siis puhtaasti kemiallinen prosessi. Orgaanisten yhdisteiden olemassa olo ei siis merkitse sitä, että komeetoissa (tai missään muuallakaan vastaavissa olosuhteissa) niitä synnyttäisivät elävät organismit.

Komeetta 17P/Holmesin koma oli suurempi
kuin Aurinko. Kuva  Kari A. Kuure.

[5] Koma on komeettaytimen ympärille kehittyvät harvasta kaasusta ja pölystä muodostunut ”ilmakehä”. Koman koko voi olla satojatuhansia kilometrejä tai jopa yli miljoona kilometriä halkaisijaltaan. Näin suuria komia oli esimerkiksi vuoden 1811 Suurella komeetalla ja 17P/Holmesilla vuonna 2007.

Koman muoto määräytyy ainemäärän ja tiheyden lisäksi siihen kohdistuvan auringonvalon säteilypaineen ja aurinkotuulen kohdistamasta dynaamisesta paineesta. Paineen ylittäessä gravitaatiovoiman koma venyy pyrstöksi. Pyrstö muodostuu komeetan lähestyessä Aurinkoa noin 1,5 au etäisyydelle.

[6] Kaikki lyhytkestoiset komeetat eivät ole Jupiterin ratoja muuttavan gravitaation vaikutuksen vuoksi päätyneet radalleen, vaan joukossa on kappaleita, jotka ovat alun perin syntyneet tai joutuneet alle 50 au etäisyydelle ulottuvaan Kuiperin vyöhön. Lyhytkestoisten komeettojen radat ovat Oortin pilvestä peräisin olevien komeettojen ratoja stabiileimmilla radoilla ja tästä syystä useimmat niistä ovat myös syntyneet vyössä.

Akun loppuminen vaivutti Philaen horrokseen

Kuva ESA.

Ilmatieteenlaitos 15.11.2014 9.17

Uusimpien tietojen mukaan Rosettan laskeutujan toiminta on toistaiseksi päättynyt ja Philae on vaipunut horrostilaan.

Uusimpien tietojen mukaan Rosettan laskeutumisaluksen akku on tyhjentynyt, eivätkä aurinkokennot ole saaneet tarpeeksi valoa. Laskeutujan toiminta on toistaiseksi päättynyt ja Philae on vaipunut horrostilaan.

Philae on toiminut tähän asti hyvin ja lähettänyt havaintoja, jotka on saatu turvallisesti maahan. Viimeisenä mittauksena se ehti porata komeetan pintaa. Philaeen katkesi yhteys viime yönä kesken radiosignaaliyhteyden.Tämä tarkoittaa, että Philae on nyt siirtynyt lepotilaan. Jos aurinkopaneelit tuottavat enemmän sähköä myöhemmin, kun komeetta on tullut lähemmäs Aurinkoa, on mahdollista, että laskeutujaan saadaan vielä uudelleen yhteys.

Philae pompahteli laskeutumisen jälkeen kuitenkin arvioiden mukaan noin kilometrin päähän alkuperäisestä laskeutumispaikasta ja päätyi jonkinlaiseen kuoppaan tai harjanteen juurelle. Sijainnin takia Philae jäi niin varjoisaan paikkaan, että auringon valo ei riittänyt akkujen lataamiseen.

Rosetta jatkaa komeetan tutkimista

Philae on nyt vaiennut, mutta Rosetta-luotain kiertää edelleen komeettaa ja jatkaa sen tutkimista. Se mm. kartoittaa komeetan pintaa ja analysoi siitä irtoavaa kaasua ja pölyä. Myös Philaeta yritetään edelleen löytää Rosetan ottamista kuvista.

Rosetan toiminnan on tarkoitus jatkua ainakin vuoden 2015 loppuun. Sinä aikana luotain seuraa, miten lisääntyvä lämpö saa Aurinkoa lähestyvän komeetan aktiivisuuden lisääntymään, ja miten 67P/Churyumov-Gerasimenko kasvattaa itselleen pyrstön. Ilmatieteen laitos on osallistunut neljän Rosettaan sijoitetun mittalaitteen rakentamiseen. Niistä yksi tutkii komeetan ympäristön pölyä ja kolme plasman eli sähköä johtavan kaasun ominaisuuksia.

Philae sammunee pian valon puutteen takia

67P/Churyumov-Gerasimenko -komeetta on kaksiosainen.
Kuva ESA.

Ilmatieteenlaitos 14.11.2014 9:50 ja 16.20

Rosettan laskeutumisalus pomppasi laskeutumisen jälkeen kahdesti ja päätyi varjoiseen koloon. Tämä vähentää aurinkopaneeleista saatavaa tehoa.

Philae on toiminut tähän asti hyvin ja lähettänyt runsaasti havaintoja, jotka on saatu turvallisesti maahan. Philae pomppi laskeutumisen jälkeen kuitenkin arvioiden mukaan noin kilometrin päähän alkuperäisestä laskeutumispaikasta ja on päätynyt jonkinlaiseen kuoppaan tai jyrkänteen juurelle. Sijaintia komeetalla ei ole vielä onnistuttu paikallistamaan Rosetta-luotaimen kuvista.

Philae päätyi niin varjoisaan paikkaan, että sen aurinkopaneelien saama valo ei riitä toiminnan jatkamiseen ja akut ehtynevät vuorokauden kuluessa. Jos laskeutujaan saadaan yhteys vielä perjantain ja lauantain välisenä yönä, sitä yritetään kääntää niin, että aurinkopaneeleista suurin kääntyisi suuntaan, josta valoa tulee. Tämäkään ei riittäne pitämään laskeutujaa toiminnassa, koska se saa valoa vain parin tunnin ajan komeetan 12-tuntisen pyörähdyksen aikana.

Kun Philaen akuista loppuu virta, se asettuu automaattisesti lepotilaan odottamaan, että aurinkopaneelit tuottaisivat riittävästi sähköä akkujen lämmittämiseen ja lataamiseen. Kun komeetta tulee lähemmäs Aurinkoa, aurinkopaneelien teho kasvaa, ja on vielä mahdollista, että laskeutujaan saadaan uudelleen yhteys myöhemmin.

Viimeiseksi vielä porataan

Uusimpien tietojen mukaan Philae on asettunut komeetan pinnalle tyydyttävän tukevasti. Useimmat mittalaitteet ovat jo saaneet tilaisuuden tehdä mittauksiaan. Perjantai-iltana Philae yrittää vielä kairata pienen näytteen pinnan alta ja analysoida sen minilaboratoriossaan. Poraamisyritys jätettiin viimeiseksi, koska riskinä on, että se voi liikauttaa laskeutujaa epätoivotulla tavalla.

Pora toimii, mutta koska komeetan pinta laskeutujan alla ei ole tasainen, sillä on aika pitkä matka komeettaperään. Jos Rosetta vielä yöllä saa yhteyden Philaeen, saamme toivottavasti tietää, onnistuiko se ottamaan näytteen, kertoi ESA juuri tiedotustilaisuudessaan.

Ilmatieteen laitoksen mittalaite toimii edelleen hyvin

Ensimmäisenä komeetan pinnalle tömähti Ilmatieteen laitoksen valmistama mittalaite, joka mittaa komeetan vesipitoisuutta. Suurin osa Philaen mittalaitteista on voinut tehdä työnsä suunnitelmien mukaan laskeutumisessa sattuneista yllätyksistä huolimatta.  Myös muut tutkimukset ovat jatkuneet suunnitelmien mukaan: MUPUS on tehnyt havaintoja lämmönjohtavuudesta ja  APXS materiaalianalyysejä sekä SESAME /CASSE on tutkinut mekaanisia ominaisuuksia.

Jo ennen Philaen laskeutumisyritystä Rosetta on tuottanut suuret määrät ainutkertaista tietoa komeetoista. Pelkkä saapuminen komeetan kiertoradalle oli ensimmäinen laatuaan avaruuslentojen historiassa. Tuloksien perusteella saadaan enemmän tietoa siitä, kuinka paljon komeetan pintakerroksessa on vesijäätä eri syvyyksissä, kuinka komeetan pyrstö syntyy, ja millaista on komeetan vuorovaikutus aurinkotuulen kanssa. Niiden tietojen avulla on mahdollista ymmärtää paremmin komeettojen kehitystä menneisyydessä ja käyttäytymistä, jos jokin komeetta tulisi törmäyskurssille Maan kanssa.

Rosettan Philae-alus voi hyvin ja lähettää mittaustuloksia

Philaen ensimmäiset kuvat panoraamana.
Kuva ESA/Rosetta/Philae/CIVA

Ilmatieteenlaitos 13.11.2014 14:35

Uusimpien tietojen mukaan Rosettan laskeutumisalus pomppasi laskeutumisen aikana kahdesti. Siitä se huolimatta se voi hyvin ja lähettää mittaustuloksia.

Tänä aamuna Philae oli yhteydessä Rosettaan kolmen tunnin ajan ja laskeutuja toimii hyvin. Philae on myös lähettänyt jo ensimmäisen valokuvan laskeutumispaikastaan. Tämänhetkisten tietojen mukaan Philae on asettunut komeetan pinnalle, mutta on kiinnittynyt siihen heikosti tai ei lainkaan: jalkojen kolmesta ruuvista kaksi on uponnut pinta-ainekseen, ja ankkurointiharppuunat eivät lauenneet laskun yhteydessä.

"Tilanne on hieman riskialtis, koska painovoima pyrstötähdellä on äärimmäisen heikko: 100 kilogramman massainen laskeutuja painaa siellä vain muutamia grammoja. Philaen oma liikehdintä tai esimerkiksi komeetasta purkautuva kaasusuihku voisi saada sen siirtymään tai pahimmassa tapauksessa työntää sen ajelehtimaan avaruuteen", kommentoi Ilmatieteen laitoksen tutkija Tiera Laitinen.

Poraukset lennonjohdon harkinnassa

Ongelmia voi aiheutua poralle, jonka on tarkoitus porata näyte noin 23 cm:n syvyydeltä pinnan alta, sekä anturille, jonka on tarkoitus tunnustella pinnan kovuutta ja muita ominaisuuksia mekaanisesti. Niiden käyttö saattaisi työntää koko laskeutujan irti pinnasta. Lennonjohto harkitsee nyt, voidaanko niitä käyttää.

Jos laskeutujan pitävästä kiinnittymisestä ei saada varmuutta, poran ja tunnusteluanturin käyttöä lykättäneen kunnes muut laitteet ovat saaneet ainakin tärkeimmät mittauksensa tehtyä. Sen jälkeen voidaan alkaa ottaa enemmän riskejä. Lennonjohto myös harkitsee, yritetäänkö ankkurointiharppuunojen laukaisua vielä uudestaan.

Ilmatieteen laitoksen mittalaite toimii hyvin

Ensimmäisenä komeetan pinnalle tömähti Ilmatieteen laitoksen valmistama mittalaite, joka mittaa komeetan vesipitoisuutta. Philae on aloittanut tieteellisten mittausten tekemisen, ja suurin osa sen mittalaitteista voi tehdä työnsä suunnitelmien mukaan heikosta kiinnityksestä huolimatta.

"Tämänhetkisten tietojen mukaan Ilmatieteen laitoksen kehittämä mittalaite on toiminut hyvin ja se on kalibroitunut pienistä häiriöistä huolimatta. Mittaukset tulevat onnistumaan hyvin", arvioi mittalaitteen "isä" Walter Schmidt, Ilmatieteen laitoksesta. Ilmatieteen laitoksen rakentama Philaen massamuistiyksikkö on myös toiminut odotusten mukaisesti. Massamuistiyksikkö käsittelee kaiken kerätyn datan lähetettäväksi emoalukseen ja sitä kautta Maahan.

Jo ennen Philaen laskeutumisyritystä Rosetta on tuottanut suuret määrät ainutkertaista tietoa komeetoista. Pelkkä saapuminen komeetan kiertoradalle oli ensimmäinen laatuaan avaruuslentojen historiassa. Vasta komeetan muodon selvittyä ja kiertoradalta tapahtuneen massan määrittämisen jälkeen on ensimmäistä kertaa voitu laskea komeetan tiheys, joka on hieman alle puolet veden tiheydestä. Tiheys on alustavien tulosten mukaan aiempaa arvioitua pienempi.

Tuloksien perusteella saadaan enemmän tietoa siitä, kuinka paljon komeetan pintakerroksessa on vesijäätä eri syvyyksissä, kuinka komeetan pyrstö syntyy, ja millaista on komeetan vuorovaikutus aurinkotuulen kanssa. Niiden tietojen avulla on mahdollista ymmärtää paremmin komeettojen kehitystä menneisyydessä ja käyttäytymistä, jos jokin komeetta tulisi törmäyskurssille Maan kanssa. Ilmatieteen laitoksen mittarista selvitetään komeetan vesipitoisuutta.

Laskeutumisalus laskeutui onnistuneesti komeetan pinnalle

Taiteilijan näkemys Philae-luotaimesta komeetan pinnalla.
Kuva ESA/ATG medialab.

Ilmatieteenlaitos 12.11.2014 18:20

Euroopan avaruusjärjestön ESAn komeettaluotain Rosettasta lähetetty laskeutumisalus Philae laskeutui onnistuneesti klo 17.34 Suomen aikaa komeetan pinnalle.

Aamupäivällä komeettaluotain Rosettasta matkaan lähetetty Philae-laskeutuja laskeutui seitsemäntuntisen matkan jälkeen komeetta 67P/Churyumov-Gerasimenkon laskeutumispaikalle, joka sijaitsee komeetan kaksiosaisen ytimen pienemmän puoliskon laella.

Ensimmäisenä komeetan pinnalle tömähti Ilmatieteen laitoksen valmistama mittalaite, joka mittaa komeetan vesipitoisuutta. Tämänhetkisten tietojen mukaan Ilmatieteen laitoksen kehittämä mittalaite ja Ilmatieteen laitoksen rakentama Philaen massamuistiyksikkö ovat toimineet odotusten mukaisesti. Massamuistiyksikkö käsittelee kaiken kerätyn datan lähetettäväksi emoalukseen ja sitä kautta Maahan.

"Onnistunut laskeutuminen on valtava menestystarina, sillä komeetalle ei ole koskaan aikaisemmin laskeuduttu. Ilmatieteen laitoksen rooli on hankkeessa suuri, joten tämä on samalla suuri taidonnäyte suomalaisesta osaamisesta", toteaa Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Minna Palmroth.

Komeetan vesipitoisuutta mittaavan PP-laitteen lisäksi Ilmatieteen laitoksessa on rakennettu Philaen massamuistiyksikkö, joka käsittelee kaiken kerätyn datan lähetettäväksi emoalukseen ja sitä kautta Maahan.

Komeettaa tutkitaan maaliskuuhun 2015 asti

Ensimmäiset kuvat ja laskeutumismittaukset lähetettiin suoraan Rosetta-luotaimelle aktiivisen radioyhteyden välityksellä. Kuvat olivat saatavilla maassa jo ennen vahvistusta laskeutumisen onnistumisesta. Laskeutumisen aikana sekä Rosetan kamerat että Philaen CIVA-kamera ottivat useita kuvia, joista ensimmäinen otettiin heti irtoamisen jälkeen klo 10.35. Useat eri laitteet hyödynsivät pitkän laskeutumisajan komeetan lähiympäristön tutkimiseen ja kalibrointien suorittamiseen.

Laskeutumista kuvanneen ROLIS-kameran yksityiskohtaisten kuvien odotetaan olevan saatavilla myöhemmin yöllä, kun valvontatietokone on määritellyt asetuksensa uudelleen komeetan pinnalla tapahtuvia toimintoja varten.

"Tällä välin alkavat kaikkien laitteiden esiohjelmoidut mittaukset, jotka jatkuvat siihen saakka, kunnes pääpatteri tyhjenee 14. marraskuuta. Sen jälkeen Philaen kolme sivupintaa ja yläpinnan peittävät aurinkokennot lataavat ladattavat akut, minkä jälkeen toiminta jatkuu toivottavasti maaliskuun puoleenväliin 2015", kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkimuspäällikkö Walter Schmidt.

Tuloksien perusteella saadaan enemmän tietoa siitä, kuinka paljon komeetan pintakerroksessa on vesijäätä eri syvyyksissä, kuinka komeetan pyrstö syntyy, ja millaista on komeetan vuorovaikutus aurinkotuulen kanssa. Niiden tietojen avulla on mahdollista ymmärtää paremmin komeettojen kehitystä menneisyydessä ja käyttäytymistä, jos jokin komeetta tulisi törmäyskurssille Maan kanssa.

Philae-luotainta valmistellaan komeetalle laskeutumiseen

Taiteilijan näkemys Philae-luotaimesta komeetan pinnan
läheisyydessä. Kuva ESA/ATG medialab.

Euroopan avaruusjärjestön (ESA) Rosetta-luotaimen mukana komeetta 67P/Churyumov-Gerasimenkon kiertoradalla olevaa Philae-luotainta valmistellaan ensi keskiviikkona (12.11.2014) tapahtuvaan irrottautumiseen ja laskeutumiseen komeetalle. Tehtävä ei ole kovinkaan helppo, sillä mitään vastaavaa ei ole aikaisemmin kokeiltu.

Komeetta ja sitä kiertävät luotaimet ovat keskiviikkona 511 miljoonan kilometrin etäisyydellä Maasta. Radiosignaalilta kuluu 28 minuutti 20 sekuntia matkan kulkemiseen, joten aivan reaaliajassa tapahtumia emme pysty seuraamaan.

ESAn julkaiseman aikataulun mukaan irrottautuminen tapahtuu 10.46.20 Suomen aikaa. Sen jälkeen Philae lähestyy hiljalleen komeettaa. Matkaa komeetan massakeskipisteeseen on 22,5 km ja laskeutumiseen odotetaan kuluvan aikaa noin 7 tuntia. Jos laskeutuminen onnistuu, niin tieto siitä pitäisi saapua Maahan noin kello 18.02.20 aikaan. Ajat ovat kuitenkin arvioita ja saattavat poiketa jonkin verran suunnitellusta.

Rosettan otama kuva komeetta
67P/Churyumov-Gerasimenkon varjon 
puolelta, joka tulee olemaan kohti
Aurinkoa komeetan ollessa perihelissä.
Kuva ESA/Rosetta/NAVCAM –
CC BY-SA IGO 3.0

Komeetan gravitaatiokenttä on niin heikko, että laskeutumisen onnistuminen ei ole mitenkään varmaa. Jotta Philae pysyisi varmasti komeetan pinnalla, se kiinnitettään pienillä räjähdyspanoksilla toimivilla harppuunoilla, joita on kaksi kappaletta. 

Ennen kuin luotain on luotettavasti kiinnittynyt komeetan pintaan, luotaimen ohjausrakettimoottoreita käytetään noin 15 sekunnin ajan ensi kosketuksen jälkeen. Näin varmistetaan, että harppuunoiden laukaiseminen eikä muutkaan häiriöt heitä luotainta pois komeetalta. Harppuunoiden lisäksi laskutelineissä on jääruuvit, jotka voidaan tarvittaessa kiertää kiinni komeetan pintaan.

Harrastajan tähtitaivas: Marraskuu 2014

Täysikuu loistaa taivaalla 6. marraskuuta.
Kuva Kari A. Kuure.

Marraskuu on pilvisin kuukausi vuodessa. Niinä harvoina iltoina ja öinä jolloin pilvipeite repeilee, lämpötila laskee pakkaselle.  Niinpä havaintoihin pitäisi käyttää lyhyetkin pilvipeitteen repeämät.

Aurinko pysyttelee horisontin yläpuolella alkukuusta hieman yli 8 tuntia ja loppukuusta kuutisen tuntia. Korkeimmillaan etelämeridiaanin ylityksen aikaan se on vain 14 asteen ja kuukauden lopulla vain vajaan 7 asteen korkeudella. Näin ollen ilmakehää havaitsijan ja Auringon väliin mahtuu paljon ja kuva kaukoputkessa ei todellakaan ole hyvä.

Kuun vaiheet. Täysikuu 6.11. kello 22.23, vähenevä puolikuu 14.11. kello 15.16, uusikuu 22.11. kello 12.32. ja kasvava puolikuu 29.11. kello 10.06.

Merkurius on edelleen hyvin näkyvissä aamutaivaalla kuukauden alusta alkaen. Hyvä näkyvyys jatkuu aina kuukauden viimeiselle viikolle, jolloin planeetan nousuaika lähestyy jo auringonnousun aikaa. Näkyvyys selittyy sillä, että kuukauden alussa Merkurius nousee horisontista yli kaksi tuntia ennen Aurinkoa planeetan ollessa (1.11.) suurimmassa läntisessä elongaatiossaan (18° 43’ 26”).

Merkuriuksen kirkkaus kasvaa kuukauden alun –0,4^m kuukauden lopun –1^m kirkkauteen. Kirkkauden lisääntymisen vastapainoksi planeetan kulmahalkaisija on pienenemässä, ollen kuukauden puolivälissä noin 5,8 kaarisekuntia.

Venus on horisontin yläpuolella vain päiväaikaan. Lokakuisen yläkonjunktion jälkeen Venuksen elongaatio kasvaa kuukauden aikana 1,9°:sta 9,1°:een. Venuksen kirkkaus on –3,8^m ja kulmahalkaisija hieman alle 10 kaarisekuntia.

Mars on lyhyen aikaa iltataivaalla sillä se ylittää etelämeridiaanin suunnilleen auringonlaskun aikaan. Itse planeetta painuu horisonttiin kutakuinkin kaksi tuntia auringonlaskusta lähes koko kuukauden. Kuukauden loppupuolella se viivyttelee muutaman minuutin pitempään horisontin yläpuolella. Marsin kirkkaus on hieman alle 1^m ja kulmahalkaisija hieman enemmän kuin 5 kaarisekuntia. Mars on edelleen Jousimiehen tähdistössä.

Jupiter nousee iltayön tunteina ja on koko loppuyön ja suurimman osan päivääkin horisontin yläpuolella. Etelämeridiaanin se ylittää aamuhämärissä. Jupiter näkyy Leijonan tähdistön alueella ja planeetan kirkkaus on noin –2^m, kulmahalkaisijan ollessa noin 38 kaarisekuntia. Planeetan näennäinen koko on hieman kasvussa.

Saturnus on huonosti näkyvissä. Alkukuusta se laskee horisonttiin noin 40 minuuttia jälkeen ja loppukuusta samaan aikaan kuin Aurinko. Vastapainona loppukuusta se nousee hieman alle 1,5 tuntia ennen Aurinkoa. Planeetan kirkkaus on hieman alle 0,7^m ja kulmahalkaisija noin 15 kaarisekuntia. Saturnus on konjunktiossa 18.11 kello 23.12 jolloin sen ja Auringon välinen etäisyys on vain pari astetta.

Uranus on Kalojen tähdistössä ja horisontin yläpuolella jo ennen auringonlaskua. Meridiaanin ylitys tapahtuu iltayön aikana ja horisonttiin se painuu aamuyöllä. Planeetan kirkkaus 5,7^m ja kulmahalkaisija 3,7 kaarisekuntia.

Neptunus nousee iltapäivän tuntien aikana ja on etelässä astronomisen pimeyden alkaessa noin kello 20–18 aikaan. Kirkkautta planeetalla on 7,9^m ja kulmahalkaisija on 2,3 kaarisekuntia. Selkeällä säällä se on hyvä kohde visuaalihavaitsijalle vaikkakin ainoastaan mitä siitä voidaan nähdä, on pieni sininen piste.

Meteoriparvista leonidit ovat merkittävimpiä, jotka saavuttavat maksiminsa 18.11. aamuyöstä. Kovin runsasta meteorisadetta parvesta ei odoteta muodostuvan, sillä niitä toistuu noin 33 vuoden välein ja edellinen runsaampi sade oli vuosina 2001 ja 2002.