perjantai 24. kesäkuuta 2016

Uusi havainto selittää revontulien äänet

Kaavio ilmakehässä esiintyvästä inversiokerroksesta ja
siinä revontulien aikaan aiheutuvista sähköpurkauksista.
Purkaukset kuullaan paukahduksina ja ritinöinä.
Piirros Unto K. Laine
Aalto-yliopiston emeritus professori Unto K. Laine työryhmineen on onnistunut kokoamaan näyttöä revontulien syntytavasta. Laineen mukaan revontulien äänet syntyvät joissakin sääolosuhteissa noin 70 metrin korkeudella.

Jo vuosisatoja revontulia nähneet ihmiset ovat myös puhuneet niiden äänistä. Revontulet esiintyvät kuitenkin niin korkealla (60 – 1000 km) että riittävän voimakkaiden äänien syntyminen näissä ilmakerroksissa ja kulkeutuminen maanpinnalle on mahdotonta. Äänihavaintoja on kuitenkin niin runsaasti, että niiden takana täytyy olla jokin mekanismi joka selittäisi ne.

Monissa äänihavainnoissa revontulien ääntä on kuvattu sihinäksi, kohinaksi, ritinäksi tai jopa paukahteluiksi. Tämä on johtanut tutkijoita ajattelemaan, että kyseessä voisi olla lumikiteiden tai havupuiden neulasien terävissä kärjissä esiintynyt koronapurkaus. Vastaavaa ritinää voi kuulla esimerkiksi korkeajännitelinjojen alla, kun koronapurkauksia esiintyy sähkölinjoissa joissakin sääolosuhteissa.

Laine teki kenttähavaintoja Fiskarsin alueella kovassa pakkasessa. Hän nauhoitti herkillä mikrofoneilla revontulien esiintymisaikaan 17.–18. maaliskuuta 2013 mahdollisia ääniä, jolloin Etelä-Suomessakin nähtiin erittäin komeita revontulia. Hänen ”saaliksi” jäi satoja paukahduksia noin 75 metrin korkeudelta. Äänitysten lisäksi Laine mittasi magneettisia häiriöitä, jotka aiheutuvat voimakkaista revontulipurkauksista. Magneettisia häiriöitä on sitä enemmän mitä aktiivisemmat revontulet ovat.

Laine havaitsi kartoittaessaan 60 voimakkaimman purkauksen äänitteitä, että juuri ennen paukahdusta magneettikentässä esiintyi voimakas häiriöpulssi. Magneettisen pulssin voimakkuus oli myös yhteensopiva äänen voimakkuuden kanssa.

Revontulien ääni nauhoitettuna Kolin maisemissa vuonna 2004.


Ratkaiseva tieto tuli ilmatieteenlaitoksen tekemistä mittauksista. Laineen mittauspaikan yläpuolella oli inversiokerros noin 75 metrin korkeudessa, eli samassa ilmamassassa mistä äänet olivat peräisin. Inversiokerros syntyy lähelle maanpintaa kun ilmamassa maanpinnan läheisyydessä jäähtyy selkeällä säällä ylempää ilmamassaa kylmemmäksi. Tavallisesti ilmakehässä lämpötila laskee mitä korkeammalle mennään mutta täysin tyynessä säässä maanpinnan läheisyydessä oleva ilmamassa ei sekoitu ylemmän ja lämpimämmän ilmamassan kanssa. Näiden kahden ilmamassan väliin syntyy inversiokerros.

Inversiokerroksen voi havaita paljain silmin esimerkiksi talvella. Silloin jonkin notkon yläpuolelle syntyy ohut sumuverho muutaman metrin korkeuteen maaperästä haihtuvasta kosteudesta. Sama ilmiö on nähtävissä kesäöinä esimerkiksi pelloilla ja laidunmailla. Kaupungeissa ja taajamissa myös pako- ja savukaasut voivat muodostaa vastaavan sumun ja joissakin suurkaupungeissa helteiden aikana inversiokerroksen alapuolinen ilma tulee muutamassa vuorokaudessa lähes hengityskelvottomaksi pakokaasuista.

Ilmakehässä erilaisiin ilmamassoihin liittyy aina niiden erilainen sähkövaraus. Inversion syntyessä maanpinnan läheisyyteen ja nopeasti jäähtyvän ilmamassan varaus tulee negatiiviseksi: siinä on vapaita elektroneja positiivisia ioneja enemmän. Vastaavasti inversiokerroksen yläpuolella oleva ilmamassa tulee varautuneeksi positiivisesti. Ilmakerrosten välillä on siis jännite-ero, joka kasvaa sitä suuremmaksi mitä pitempään tilanne jatkuu.

Revontulien esiintyminen saa aikaan maanpinnan ylimmissä kerroksissa sähkövirtoja, joiden voimakkuudet voivat olla miljoonia ampeereita. Samalla ilmamassan varautuneisuus kasvaa ja kun riittävän voimakas magneettisen häiriön pulssi esiintyy, ylitetään inversiokerroksen molemmilla puolilla olevien ilmamassojen välisessä jännitteessä kuivan ilman läpilyöntilujuus. Ilmamassojen välillä tapahtuu sähköpurkaus (eräänlainen mikrosalama) ja se kuullaan paukahduksina. Jos ilmamassojen välinen varausero on hyvin lähellä läpilyöntilujuutta, spontaaneja purkauksia esiintyy jatkuvasti ja silloin ne voidaan kuulla suhinana, ritinänä tai rätinänä.

Laineen tekemä tutkimus selittää erityisesti sen, miksi revontulien ääniä kuullaan samanaikaisesti taivaalla tapahtuvien kirkkaiden purkausten aikana. Äänen kulkuaika noin 75 metrin korkeudesta on alle 0,2 sekuntia, joten paukahdus tai ritinät kuullaan samaan aikaan revontien kirkastumisien aikaan.
Laine korostaa sitä, että hänen teoriansa ei sulje pois muita äänien syntytapoja, esimerkiksi juuri aikaisempaa koronapurkausta hangelta tai neulasten kärjistä[1].

Huomautukset

[1] Mielestäni ne voivat jopa täydentää toisiaan: koronapurkauksissa terävistä kärjistä siirtyy maanpinnan ilmamassaan runsaasti elektroneja, jotka siten lisäävät tai jopa aiheuttavat ilmamassan sähkövarauksen –  Kari A. Kuure.



torstai 16. kesäkuuta 2016

Uusi havainto gravitaatioaalloista

Tunnettujen mustien aukkojen kokoja.
A-LIGO-havainnot on merkitty sinisellä.
Gravitaatioaaltoja lähettäneet tapahtumat on
merkitty tunnuksella GW (Gravitaniolal Wave)
ja sen perässä oleva numerosarja viittaa havainnon
päivämäärää muodossa vvkkpp. Kuva LIGO.
Advanced LIGO –gravitaatioaalltojen tutkimuslaboratoriossa tehtiin uusi gravitaatioaaltohavainto joulukuun 26. päivän aamuna kello 5.38 Suomen aikaa (25.12.2015 kello 22.38 paikallista aikaa). Aivan samoin kuin viime syyskuussa tehty gravitaatiohavainto, tämäkin aaltokimppu syntyi kahden mustan aukon toisiinsa sulautumisesta.

Sulautuneet mustat aukot olivat 14 ja 8 auringonmassaisia ja niistä syntyi 21 auringonmassainen mustaukko. Jäljelle jäi noin yhden auringonmassainen massaylijäämä, joka poistui järjestelmästä gravitaatioaaltoina. Havainnot kattoivat mustien aukkojen viimeiset 27 kierrosta toistensa ympäri.

Toistaiseksi tutkijat eivät pysty määrittelemään missä kyseinen mustien aukkojen yhdistyminen tapahtui. Ainoastaan sen etäisyys voidaan arvioida suhteellisen tarkasti. Mustat aukot yhdistyivät 1,4 miljardin valovuoden etäisyydellä. Advanced LIGO laboratorion mittauspisteet sijaitsevat Pohjois-Amerikassa, mutta kahden mittauksen perusteella ei tarkkaa paikkaa pystytä määrittämään. Signaalit havaittiin vain 1,1 millisekunnin aikaerolla. Tarkan paikan määrittämiseksi tarvitaan kolmas havaintoasema ja sellainen (Virgo) on valmistumassa remontin jälkeen myöhemmin tänä vuonna Italiaan.

Ensimmäisen gravitaatioaaltojen (GW150914) mahdollinen
sijainti. Kahdella observatoriolla pystytään määrittämään
gravitaatio-aaltojen lähde vain laajalle kehälle. Tarvitaan
vähintään kolmas observatorio, jotta paikka saataisiin
tarkasti määritettyä ja mahdollinen optinen jälki
löydettyä. Kuva LIGO.
Advanced LIGO havaintoasemien tekemän havainnon signaalin löytyminen vei pitempään kuin ensimmäisen havainnon. Tämä johtui heikommasta signaalista, jonka voimakkuus oli heikompi kuin laitteiston normaali kohina. Tästä syystä tutkijat joutuivat kehittelemään uudistettuja signaalin paljastavia tietokonealgoritmeja, joiden avulla laitteiston herkkyyttä voitiin parantaa 15–25 % entisestään. Parannus ei ehkä tunnu kovinkaan merkittävältä, mutta tässä tapauksessa se oli kuitenkin ratkaiseva tekijä.

Joulukuussa tehty havainto oli oikeastaan kolmas, sillä myös lokakuun 12. päivä 2015 tehtiin havainto, mutta sen mittaustulokset eivät olleet tilastollisesti merkittäviä. Alustavasti sen aiheutti noin 23 ja 12 auringonmassaisten mustien aukkojen yhdistyminen. Tähän lokakuun havaintoon viitattiin jo ensimmäisen gravitaatioaaltojen havaitsemisesta kertovien uutisointien yhteydessä.

Katso myös artikkeli Gravitaatiotähtitieeen synty? http://avaruusmagasiini.blogspot.fi/2016/02/gravitaatiotahtitieteen-synty.html

jossa on selostettu laajasti gravitaatioaaltojen havaitsemista!

Gravitaatioaaltoja pyritään havaitsemaan useilla laser-interferometreillä. Tähänastiset kaksi tai kolme havaintoa on tehty
Yhdysvalloissa olevilla LIGO Hanford ja LIGO Livingston observatorioilla, mutta ensivuonna kaksikko saa mukaan tutkimuksiin Pisan lähelle Italiaan  valmistuvan observatorion. Intia hyväksyi alkuvuodesta samanlaisen observatorion rakentamisen ja Japaniin on rakenteilla KAGRA-observatorio. Kuva LIGO.