torstai 31. tammikuuta 2013

Tungosta Maan ympärillä




PHA-asteroideja maapallon radan läheisyydessä.
Huomaa asteroidien keskittyminen ekliptikan tasoon.
Kuva NASA.
Helmikuun 15. päivänä maapallon ohi sujahtava pieni asteroidi ei ole ainoa joukossaan. Itse asiassa tutkijat ovat luetteloineet liki 9 000 maapallon läheisyydessä Auringon kiertoradalla olevaa asteroidia. Osa näistä pysyy turvallisen kaukana maapallosta, mutta muutamat tunkevat epämukavan lähelle. Silloin tällöin kerrotaan jopa isojen ja näin ollen myös vaarallisten kappaleiden lähiohituksista.

Nasa pyrkii havaitsemaan kaikki maapallon lähialueelle tulevat asteroidit NEOWISE-havainto-ohjelmassaan. Näitä asteroideja kutsutaan lyhenteellä NEA (near-Earth asteroids). Osa NEA-asteroideista muodostaa törmäysuhkan maapalloon ja niitä kutsutaan lyhenteellä PHA (potentially hazardous asteroids). PHAt lähestyvät maapalloa lähemmäksi kuin 8 miljoonaa kilometriä.

PHA-määritelmään sisältyy myös ehto, että ne ovat riittävän suurikokoisia päätyäkseen maanpinnalle asti, siis vähintäänkin muutaman kymmenen metrin kokoisia, riippuen kappaleen koostumuksesta ja rakenteesta (graniitin tyyppistä kiveä tai metallisia). Tilastollisesti tarkasteltuna PHAt ovat usein radoilla, jonka inklinaatio ekliptikan suhteen on pieni. Toisin sanoen, uhkaavien asteroidien ratatasot Auringon ympäri ovat hyvin lähellä maapallon ratatasoa. Oheinen kuva osoittaa tämän olevan totta, sillä maapallon ratatasossa (vihreä ellipsi) on selvä tihentymä.

Nasa arvio PHA-asteroidien määräksi noin 4 700 ± 1 500 kappaletta, joiden koko on suurempi kuin 1 000 metriä. Luultavasti niitä on huomattavasti enemmän (3–5-kertaisesti), sillä useimmat kappaleista ovat hyvin tummia ja huonosti havaittavissa. Määrän ylärajaa pidetään kuitenkin liian pienenä, ja jos lasketaan mukaan jonkin verran pienempiä kappaleita, niin silloin ollaankin jo kuusinumeroisissa luvuissa. Huonosta havaittavuudesta johtuen NEOWISE-ohjelmassa etsintä tehtiin infrapunaisen valon aallonpituuksilla WISE-satelliitilla.

Pari tunnettua PHA-asteroidia

Asteroidin 2011 AG5 rata ei kuljekaan aivan niin läheltä
kuin ensi arvioista voitiin päätellä. Kuva NASA.
Asteroidi 2011 AG5 tiedetään tulevan hyvin lähelle maapalloa helmikuun 5 päivänä 2040. Kokoa kappaleella on arviolta noin 140 metriä. Asteroidin rata on soikea; lähimmillään Aurinkoa se on Maan ja Venuksen radan puolivälissä ja etäisimmillään sen reitti vie lähestulkoon Marsin radalle asti. Asteroidi löydettiin tammikuussa 2011 Nasan rahoituksella Catalina Sky Survey -ohjelmassa Arizonan yliopistossa (Tucson).

Aikaa uhkaavaan lähiohitukseen on noin 27 vuotta. Vaikka asteroidi ei olekaan aivan suoraan törmäyskurssilla, tutkijat eivät suinkaan pyörittele peukaloitaan tällä välin, vaan pyrkivät saamaan asteroidista mahdollisimman paljon havaintoja ja tietoja. Seuraava tilaisuus tulee ensi syyskuussa, jolloin asteroidi ohittaa maapallon noin 147 miljoonan kilometrin etäisyydeltä. Syksyn jälkeen tilaisuus lisähavaintoihin on loppuvuodesta 2015.

Asteroidi 2011 AG5 tulee maapallon läheisyyteen helmikuussa 2023. Silloin etäisyyttä on turvalliset 1,6 miljoonaa kilometriä. Vuonna 2028 etäisyyttä ohituksen aikana on kymmenkertaisesti eli noin 17 miljoonaa kilometriä. Kaikki lähiohitukset ennen uhkaavaa tilannetta on tärkeitä tarkempien ratatietojen saamiseksi.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että asteroidin ratatiedot on saatu sen verran tarkasti määriteltyä, että tiedetään sen sujahtavan maapallon ohi. Oheisessa kuvassa pieni valkoinen jana esittää asteroidin radan epätarkkuutta. Maapallo eikä Kuu ole mahdollisen radan alueella.

Apophis erottuu kuvassa ympyröitynä pisteenä.
Kuva NASA.
Toinen, hieman enemmän julkisuutta saanut asteroidi on nimeltään Apophis (nimetty muinaisen egyptiläisen jumalan Apophiksen (nimi merkitsee Tuhon tuojaa) mukaan. Se löydettiin joulukuussa 2004 ja ensimmäiset ratalaskelmat osoittivat 2,7 % mahdollisuutta törmäykseen maapalloon huhtikuun 13. 2036. Törmäyksen todennäköisyys putosi hyvin nopeasti, kun saatiin lisähavaintoja seuraavina öinä. Joulun 2004 jälkeen törmäysmahdollisuudeksi arvioitiin olevan noin 1: 1 000 000.

Apophisin todellinen lähiohitus tapahtuu huhtikuun 13 päivänä 2029. Silloin etäisyyttä maanpintaan on pienimillään vain 31 300 km. Tämän ohituksen seurauksena asteroidin rata muuttuu ja seuraavan kerran se siis tekee lähiohituksen vuonna 2036. Nyttemmin uusimmat havainnot asteroidin radasta kertovat, että tällöinkään ei ole minkäänlaista törmäysvaaraa olemassa.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Avaruuskivi sujahtaa ohi


Helmikuun 15. päivänä pieni asteroidi ohittaa Maan hyvin läheltä. Ratalaskelmat osoittavat, että etäisyyttä on noin kymmenesosa Kuun keskietäisyydestä. Paremmin tunnetuissa mittayksiköissä etäisyyttä on vain 34 600 km. Etäisyys on siis hieman lyhyempi kuin geosynkronisella radalla kiertävien satelliittien etäisyys. Kokoa avaruuskivellä on arviolta kuutisenkymmentä metriä, joten mistään suuresta kappaleesta ei ole kysymys.


Avaruuskiven rata tuo sen maapallon lähelle. Kuva NASA/JPL. 
Klikkaa kuva suuremmaksi!

Avaruuskivi, joka tunnetaan luettelotunnuksella 2012 DA14, kiertää Aurinkoa 366,3 vrk kiertoajalla. Sen radan kaltevuus on hieman yli 10 astetta. Maan ja asteroidin (vai pitäisikö sitä kutsua meteoroidiksi) kiertoajoissa on sen verran eroa, että aivan joka vuosi ei lähiohituksia tapahdu.

****
Muutettu 15.2.

Rata-alkiot ovat tarkentuneet sen verran, että aikaisempi teksti tässä kohdassa on tarjonnut virheellistä tietoa.

Seuraavan kerran tämä kappale tulee edes joten kuten verrattavalle etäisyydelle 15. helmikuuta 2087. Silloin etäisyys on vain 86 918 km sillä edellytyksellä, että Nasan laskemat rata-alkiot tämän kertaisen ohituksen jälkeen ovat oikeita ja riittävän tarkkoja. Tosin, useampi kymmenen vuotta voi olla sen verran pitkä aika näin pienelle kappaleelle, että sen rata ehtii muuttua muidenkin tekijöiden vuoksi kuin planeettojen gravitaatiohäiriöiden vuoksi.

****

Suurta mielenkiintoa varmasti herättää kysymys, että voisiko ohittava kappale törmätä maapalloon? Vastaus on kyllä ja ei! Tällä kertaa kappale ei törmää maapalloon, mutta lähiohitus muuttaa aina kappaleen rataa. Näin tulee käymään myös tällä kertaa, ja jonakin päivänä törmäys on mahdollinen. Tosin voi käydä toisinkin, lähiohitus nyt tai joskus tulevaisuudessa siirtää kappaleen sellaiselle radalle, että se ei enää tulevaisuudessa päädy maapallon läheisyyteen.

Periaatteessa ratamuutokset on laskettavissa, mutta se edellyttäisi lähestyvän kappaleen radan tuntemista merkittävästi suuremmalla tarkkuudella kuin mitä se oikeasti tunnetaan. Yleensä tarvitaan havaintoja usealta vuodelta, mieluummin useiden kymmenien vuosien ajanjaksoilta ennenkuin lähiohittavan kappaleen ratamuutokset voidaan laskea sellaisella tarkkuudella, että ne olisivat luotettavia satojen vuosien päähän tulevaisuuteen.

Lisäys 11.2.

Tuoreimmat ratalaskelmat kertovat, että Tampereen horisontin mukaan asteroidi nousee horisontin yläpuolelle kello 21.26. Se on vielä 34 271 km etäisyydellä. Lähimmillään se on kello 21.42, jolloin etäisyyttä on 33 646 km ja se on 5,5° korkeudella suunnassa 103,8°. Sen voisi nähdä kiikarilla, sillä sen visuaalinen kirkkaus on arviolta 7,28 , mutta pitäisi osata suunata kiikarinsa hyvin tarkasti oikeaan suuntaan. Se etenee taivaalla hieman alle 1°/min. joten kovin helppo kohde se ei ole.

Kello 22.26 se on suunnassa 95,1°, korkeus 37,1° , kirkkaus 7,61 ja se liikkuu tähtitaivaan suhteen noin 0,5°/min.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Kevään komeettavieras


Kaikki tähtiharrastajat tietävät kevään komeettavierailusta. Komeetta C/2011 L4 (PANSTARSS) tulee näkyville maaliskuun 10. päivän (2013) jälkeen läntiseen horisonttiin auringonlaskun jälkeen. Sen kirkkauden lasketaan olevan noin 0,5m tienoilla, joskin komeetat yleensä yllättävät tässä suhteessa joko positiivisesti tai negatiivisesti. Toisin sanoen, kirkkauslaskelmat ovat alustavia ja vain harvoin ne toteutuvat aivan sellaisenaan.

Suomessa maaliskuun alkupuoli ei ole mitenkään erityisen hyvää komeetan näkymisen kannalta, ellei se ole huomattavasti ennakoitua kirkkaampi. Muutamaa päivää myöhemmin tilanne tulee muuttumaan, sillä komeetta etenee hyvää vauhtia lähes suoraan pohjoiseen. Maaliskuun 10. päivän iltana se on Kaloissa, mutta siirtyy seuraavaksi illaksi jo Valaskalan puolelle ja lähestyy Uranusta. Maaliskuun 12. päivän iltana komeetan ja Uranuksen välinen ero on hieman alle puoliastetta, joten planeetta pitäisi löytyä jopa paljain silmin hyvin helposti. Kiikarit, joita muutekin voin suositella komeetan katselemiseen, auttavat varmasti myös Uranuksen tunnistamisessa. Planeetta näkyy pienenä sinertävänä levynä.

Seuraavana iltana (13.3.) komeetta on jo ohittanut Uranuksen ja siirtynyt takaisin Kaloihin. Siellä se jatkaa matkaansa kohti pohjoista, samalla himmentyen. Kalojen tähdistö on himmeätähtistä aluetta, joten komeetalla ei ole kilpailijoita. Jos komeetan kirkkaus heikkenee ennakoitua nopeammin, Kalat voivat olla hyväkin alue komeetan näkemiseen ja valokuvaamiseen.

Kevät etenee kovaa vauhti maaliskuussa ja havaintoaikaa täytyy siirtää tunnilla eteenpäin kevätpäiväntasauksen aikaan. Kello 20 aikoihin komeetta on vielä suhteellisen korkealla horisontin yläpuolella ja Aurinko suunnilleen saman matkan horisontin alapuolella. Seuraavana iltana komeetta on jo siirtynyt Andromeda-tähdistöön.

Maaliskuun 26. päivän iltana komeetta on e And lähellä, etäisyyttä on hieman enemmän kuin 1 aste. Seuraavana iltana vuorossa on d And -tähti, johon etäisyyttä on noin 1,5 astetta. Tässä vaiheessa komeetta lienee himmentynyt jo sen verran voimakkaasti, että sen löytäminen taivaalta paljain silmin voi olla vaikeaa. Mainittuja tähtiä voikin hyödyntää komeetan paikallistamisessa. Maaliskuun 29. päivänä tähden p And ja komeetan välinen etäisyys on noin yhden asteen luokkaa. Komeetan löytäminen voi olla vaikeaa ja tähti opastaa hyvin jäljille. Komeetta on tähden länsipuolella.

On vaikea arvioida komeetan näkyvyyttä kevään edetessä, se kun on kiinni siitä, kuinka kirkkaaksi komeetta todellisuudessa tulee. Veikkaisin, että se katoaa joka tapauksessa kevään vaalenevaan taivaankanteen maaliskuun vaihtuessa huhtikuuksi. Huhtikuun puolella sen voi havaita vain valokuvaamalla.

Kesätauon jälkeen sitten odotetaan loppuvuoden ISON-superkomeettaa. Palaan aiheeseen sitten syksyllä.

torstai 24. tammikuuta 2013

Auringon aktiivisuus notkahti


Jos aikaisemmat ennusteet Auringon aktiivisuudesta pitäisivät paikkansa, niin aktiivisuus olisi saavuttamassa huippuaan kevättalven aikana. Aurinko ei kuitenkaan taida tuntea näitä ennusteita ja touhuilee aivan ominaan. Joulukuun toteutunut aktiivisuus auringonpilkkuluvulla mitattuna oli 40,8. Ennusteen mukaan luvun olisi pitänyt kuitenkin olla liki 80. Ero on merkittävä ja tutkijat ovatkin ”huuli pyöreänä” havaintoja tehdessään.


Auringonpilkkuluku ja sen vaihtelu kertovat Auringon aktiivisuudesta: mitä enemmän pilkkuja ja pilkkuryhmiä sen aktiivisempi Aurinko on. Kaaviossa vasemmalla on edellsien pilkkujakson 23 auringonpilkkuluvut ja oikealla punainen yhtäjaksoinen viiva esittää viimeisintä "virallista" ennustetta. Sininen viiva on tasoitettu auringonpilkkuluku. Kuva NASA/SWPC.


Erityisen omituiseksi tilanne muuttui tammikuun alussa. Silloin Auringon molemmille pallonpuoliskoille syntyi pieniä, muutaman pilkun ryhmiä ”kuin sieniä sateella”. Auringonpilkkuluku hyppäsi lyhyessä ajassa noin 180 – 190 ja pysytteli siinä noin viikon verran. Tämä on aivan normaalin vaihtelun rajoissa vaikkakin ero joulukuuhun on ällistyttävä. Joulukuussa odotin jo näkeväni aivan pilkuttoman vuorokauden, mutta sitä ei sentään tullut.

Toinenkin Auringon matalasta aktiivisuudesta kertovia ilmiötä on havaittavissa. Ne ovat korona-aukot! Tavallisesti niitä esiintyy vain aktiivisuuden minimeissä (napa-alueiden pysyviä korona-aukkoja lukuun ottamatta), mutta niitä on edelleen havaittu vaikka aktiivisuuden pitäisi olla lähellä maksimiaan.


Auringon aktiivisuushuippu on lähes aina ollut ainakin jossakin määrin kaksihuippuinen. Edellisen kerran vain yhden huipun maksimi saavutettiin vuonna 1959, mutta sen jälkeen kaikki maksimit ovat olleet kaksiosaisia. Jakson 23, joka oli edellinen maksimi, huippujen välinen ero oli noin 1,5 vuotta. Huiput johtuivat pohjoisen ja eteläisen pallonpuoliskon aktiivisuusjaksojen hienoisesta eriaikaisuudesta. Jakson 23 ensimmäinen maksimihuippu oli pohjoisen ja jälkimmäinen eteläisen pallonpuoliskon aktiivisuudesta johtuva.

Vastaavaa kaksiosaisuutta on ollut nykyisen jakson kehittymisessä havaittavissa. Pohjoisen pallonpuoliskolla esiintyi huippumaksimi vuodenvaihteessa 2011–2012. Samaan aikaan eteläisen pallonpuoliskon aktiivisuus oli aika tavalla vaatimatonta. Jos eteläisen pallonpuoliskon aktiivisuushuippu esiintyy samalla tavalla kuin edellisessä aktiivisuusmaksimissa noin 1,5 vuoden viiveellä, silloin se saavutettaisiin tämän vuoden kesällä.

Auringon toiminta tunnetaan kuitenkin sen verran huonosti, että mitään varmoja päätelmiä aktiivisuuden kehittymisestä ei voida tehdä. Sen osoittaa jo nykyistenkin ennusteiden huomattavan huono tarkkuus. Niinpä (ainakin omasta mielestäni) tulevalla kehityksellä on kaksi mahdollista ja toisistaan poikkeavaa kehityssuuntaa. Ensimmäinen kehitys jatkuu siitä, mitä tammikuun alun yhtäkkinen aktiivisuuden kasvu viittaa: eteläisen pallonpuoliskon aktiivisuus voimistuisi merkittävästi aivan lähikuukausien aikana. Myös pohjoinen pallonpuolisko voi aktivoitua joulukuun tasosta ainakin jonkin verran. Jos näin tapahtuisi, silloin voisimme nauttia ensikesänä hyvin runsaista auringonpilkuista ja ensisyksynä hienoista revontulinäytelmistä.

Toinen kehityssuunta olisi hieman masentavampi. Sen mukaan tammikuun aktiivisuuspurske olisi vain lyhytaikainen ilmiö ja aktiivisuus mataisi hiljaisena koko kevätkauden. Ero virallisten ennusteiden (so. Nasan ja SIDS) ja todellisen aktiivisuuden välillä kasvaisi. Minimi saavutettaisiin vuonna 2018–2019, sitä hitaasti lähestyen. Tämä tietäisi hyvin tylsää Aurinkoa, josta puuttuisivat kaikki mielenkiintoa herättävät flare- ja CME-purkaukset.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kaunis observatorio


Tapio Markkanen
Helsingin observatorio
ISBN 978-952-5985-07-8
Nid. 90 sivua
Hinta 27 €


Helsingin observatoriorakennus on varmasti yksi maamme kauneimmista rakennuksista. Tosin en tunne kaikkia Helsingin tai muidenkaan paikkakuntien arvorakennuksia, olen niissä sen verran harvoin vieraillut, mutta observatoriorakennuksen olen sentään päässyt muutaman kerran omin silmin katsomaan. Niinpä monet Tapio Markkasen kirjoittaman ”Helsingin observatorio” -kirjan kuvista esittävätkin tuttuja tiloja.


Kirja on itsessäänkin kaunis, sen kuvitus suorastaan joiltakin osiltaan on taidetta, jollaista ripustaisin mielelläni työhuoneeni tai jopa olohuoneeni seinälle. Kirja kertoo observatorion historiasta aina sen suunnittelijasta Carl Engelistä ja hänen töistään lähtien. Tämä osa maamme historiasta tulisikin olla edes pääpiirteiltään jokaisen tietämyksessä.

Toinen mielenkiintoinen asia tuli kirjassa selkeästi esille, nimittäin se, että Helsingin observatorio on valmistuttuaan ollut aikansa modernein ja siten myös tiennäyttäjä aikansa uusille observatoriorakennuksille jopa Eurooppaa laajemmin. Etenkin meridiaaninsalin peruskallioon tukeutuvat ja muusta rakennuksesta irti olevat instrumenttien kolme tukipilaria oli todella aikansa edistyksellisintä ajattelua ja suunnittelua. Nykyisin tämä on tietysti peruslähtökohta, olivatpa ne isoja tai pieniä, yliopistojen ja tutkimuslaitosten tai vaikkapa vain harrastajien pieniä pihaobservatorioita.

Helsingin observatorio -kirja tuo esille observatoriorakennuksen kauniit yksityiskohdat niin vanhoin kuin uusin valokuvin. Erityisen mielenkiintoisia ovat rakennuksen pohjapiirrokset, jotka tietysti ovat aikansa käyttötuotteita. Nykyisin niitä katsellaan aivan toisin silmin ja ne ansaitsevat paikkansa näinkin hienossa kirjassa. Ehkä joskus sadanviidenkymmenen vuoden kuluttua Musiikkitalon piirustuksia katsellaan yhtä ihailevin silmin, tai ei ehkä sentään.

Kirja ei keskity pelkästään itse rakennukseen, vaan Tapio Markkanen kertoo myös observatoriossa tehdyistä tutkimuksista ja henkilöistä, jotka ovat observatoriossa työskennelleet ja asuneet. Toden totta, observatoriorakennus on ollut myös joidenkin perheiden koti, sitähän ei pidä unohtaa. Tämä puoli rakennuksesta on varmasti monelle, myös minulle, aivan uusi aspekti.

Kirja on suunniteltu hyvin monikäyttöiseksi. Se sopii ilman muuta tähtiharrastajille observatoriorakennukseen tutustumiseen, toimiihan Ursa ry. nyt myös siellä. Kirja sopii myös erityisesti kaikille kulttuurirakennuksista ja arkkitehtuurista kiinnostuneille. Kolmansina lukijakohteina näkisin myös rakennustaiteesta ja taidehistoriasta kiinnostuneet henkilöt, ja hienon taittonsa ja painotyön ansiosta se sopii myös lahjakirjaksi lähes kenelle tahansa niin koti- kuin ulkomailla. Toivonkin, että kirja tässä suhteessa toimii erinomaisena Suomi-kuvan uudistajana. Suomenkielisen tekstin lisäksi kuvien tekstitykset on käännetty ruotsiksi ja englanniksi, joten potentiaalisia lukijoita löytyy laaja-alaisesti.

Kirjaa on saatavissa hyvin varusteltujen kirjakauppojen lisäksi Ursasta ja Tampereen Ursan tähtitornilta.


Avaruustekniikkaa maallikoille ja alan harrastajille


Jari Mäkinen
Avaruusluotainten ABC
ISBN-13 978-952-5329-99-5
Nid. 267 sivua

Avaruusaika alkoi teknisesti ottaen jo 1900-luvun alkupuolella. Ensimmäinen Maata kiertänyt satelliitti oli Neuvostoliiton Sputnik 1 ja sitä on seurannut satoja tai tuhansia satelliitteja ja eri taivaankappaleille suunnattuja tutkimusluotaimia.  Luotaimia on viety avaruuteen kymmenillä erilaisilla kantoraketeilla ja toimintaan on osallistunut niin valtioita kuin yksityisiä yrityksiä. Avaruustutkimuksesta on tullut arkipäivää ja sen tarjoamat palvelut ovat elintärkeitä kansainväliselle liike-elämälle ja lopulta myös yksittäisille ihmisille.

Jari Mäkisen kirja Avaruusluotainten ABC on keskittynyt lähinnä aurinkokuntamme kappaleisiin kohdistuvaan avaruustutkimukseen ja hän esittelee kirjassaan viimeisen 55-vuoden aikana avaruuteen lähetettyjä tutkimusluotaimia. Jotta luotainten tehtävistä saisi jonkinlaisen selkeän kuvan, kirjan kappalejako noudattelee kohteiden mukaista järjestystä ja lukujen sisällä kronologista järjestystä. Lähestymistapa on erittäin käytännöllinen ja kirjaa voi jopa käyttää tästä syystä jonkinlaisena käsikirjana.

Jari on tiedetoimittajan työssään tavannut aika monta avaruustutkimuksessa vaikuttavaa henkilöä. Heidän haastattelunsa antaa sopivasti taustatietoa ja hieman erilaisen näkökulman luotainten rakentamiseen ja käyttämiseen kuin pelkästään tekniset tiedot ja Nasan ja muiden avaruustoimijoiden lehdistötiedotteet. Tätä puolta kirjassa tuo esille luotainten tekniset tiedot omina tietolaatikkoinaan. Myös kohteet, siis planeetat, kuut ja asteroidit ovat saaneet omat tietolaatikkonsa, joihin lukija voi palata tarvitessaan rautaista faktaa.

Kirja on painettu hienolle väripainopaperille ja niinpä kuvat ovat näyttäviä ja jopa loisteliaita. Se on todellinen plussa, sillä mustavalkoiset, pieninä ja huokoiselle paperille painettuna tuhruiset kuvat eivät olisi tehnyt oikeutta kirjan aiheelle ja teemalle. Nyt pelkästään kuvien katselemisesta voi nauttia täysin siemauksin.

Mäkisen teksti on asiapitoista, mutta kuitenkin helposti luettavaa. Tässä Jarin pitkä kokemus tiedetoimittajan työstä ja ammattitaidosta tulee näkyville. Niinpä kirjaa voi suositella myös aloittelevan avaruustutkijan luettavaksi iästä riippumatta. Uskon, että ahmimisiässä olevien ja avaruudesta kiinnostuneiden nuorten kädet oikein syyhyää saadessaan kirjan luettavaksi.

Kirjaa on saatavissa hyvin varusteltujen kirjakauppojen lisäksi Ursasta ja Tampereen Ursan tähtitornilta sen aukioloaikoina.

Tervetuloa Avaruusmagasiinin blogisivulle!

Avaruus-makasiini on nimensä mukaisesti avaruustutkimusta ja tähtitiedettä kommentoiva ja uutisoiva blogi. Toistaiseksi minulla ei ole mitään tarkkoja suunnitelmia blogin suhteen ja niinpä näin alkuvaiheessa pidänkin mieleni avoinna asiasisällön suhteen.

Julkaisuaikataulu on aivan yhtä hämärän peitossa kuin sisältökin. Voi olla, että en julkaise mitään pitkään aikaan mutta joskus kirjoituttaa sitten senkin edestä. Katsotaan mitä aika tuo mukanaan. Olet joka tapauksessa tervetullut lukemaan näitä sivuja.