Betelgeuse on kirkastunut

Orion tähdistössä oleva punainen jättiläinen, Betelgeuse, on kirkastunut merkittävästi. Sen kirkkaus on kasvanut 1,56-kertaiseksi aikaisemmasta. Kirkkauden vaihtelu punaiselle jättiläistähdelle ei ole mitenkään uutta, sillä ennen tähden siirtymistä supernovaksi, sen rakenteessa ja kemiassa tapahtuu voimakkaita muutoksia.

Betelgeuse on tähtitaivaalla tavallisesti kymmeneksi kirkkain tähti. Kirkastumisen myötä sen sijoitus on siirtynyt kohti kärkeä ja on nyt seitsemänneksi kirkkain. Kuva ALMA – ESO/NAOJ/NRAO, E/O'Gorman/P.Kervella.

Betelgeuse oli viimeksi otsikoissa vuosina 2019 – 2020, jolloin sen kirkkaus himmeni noin 25 %. Tämä himmeneminen johtui tähdestä sinkoutuneesta pölypilvestä, joka himmensi tähden valon määrää epätavallisen runsaasti. Sittemmin pilvi on laajentunut ja tähden kirkkaus on palautunut. Tutkijoiden mukaan pölypilven sinkoutumiseen avaruuteen liittyy tähden jaksollisten värähtelyjen muutos. Betelgeusesta on havaittu 5,9 vuoden ja noin 400 vuorokauden jaksot, joista jälkimmäinen on nyt muuttunut noin 200 vuorokauden pituiseksi.

Betelgeusessa tapahtuvat kirkkauden muutokset liittyvät tähden viimeistä vaihetta, supernovaa, ennen esiintyviin muutoksiin. Tähti on punaisessa jättiläistähtivaiheessa, joka on seurausta heliumin fuusion käynnistymisestä. Betelgeusen massa on himan alle 20 auringonmassaa, ja ikä noin 8 miljoonaa vuotta. Suuresta massasta johtuen tähden rakenne poikkeaa Auringon rakenteesta siten, että vedyn fuusion aikana sen ydin oli konvektiivinen. Helium-fuusion alettu ytimen konvektiivisuus on päättynyt ja tähti on laajentunut. Heliumytimen ulkopuolella on vetykerros, joka myös fuusioituu niiltä osin kuin lämpötila ja paine se mahdollistavat.

Ennen supernovaa, ytimessä syntyy useita kerroksia, joissa fuusioituva alkuaineen ovat eri kerroksissa. Näitä aineita ovat syntymisjärjestyksessä: hiili (konvektiivinen kerros), happi, magnesium, pii ja rauta. Rautaa raskaampien alkuaineiden fuusioituminen ei vapauta energia, vaan vaatii energiaa, joten ytimen energian tuotanto päättyy. Tästä on seurauksena ytimen luhistuminen ja koko tähti siirtyy lyhyeen mutta erittäin näyttävään supernovavaiheeseen. Supernovassa ulkokerrokset sinkoutuvat avaruuteen mutta ydin luhistuu hyvin tiiviiksi neutronitähdeksi tai mustaksi aukoksi.

Vaikka supernova onkin hyvin nopea tapahtuma, sitä edeltävät vaiheet vaativat oman aikansa. Nyt havaittu Betelgeusen kirkastuminen ei ole merkki siitä, että supernovavaihe olisi tulossa lähivuosina. Tutkijat arvioivat, että supernovavaihe voi olla mahdollinen seuraavan 100 000 vuoden kuluessa, mutta ei varmastikaan meidän elinaikanamme. Nykyinen kirkastuminen himmenee normaalitasolle ehkä vuosikymmenen kuluessa. Tulevaisuudessa (myös meidän elinaikanamme) tulemme näkemää lisää sekä himmenemisiä että kirkastumisia.

Sitten kun Betelgeusen supernovavaihe käynnistyy, ihmiskunta, jos se on edelleen tällä pallollamme, on hyvin edullisessa asemassa havaitsemassa sitä. Tähti on vain noin 600 valovuoden etäisyydellä. Tämä etäisyys on riittävä, jotta supernovan haitalliset vaikutukset eivät ulotu tänne asti, mutta olemme riittävän lähellä yksityiskohtaiseen havainnointiin.

Betelgeusen himmenemisestä on kerrottu Avaruusmagasiinissa tässä artikkelissa ja uutinen himmenemisen syystä tässä artikkelissa.

Webb löysi vettä ja uuden mysteerin harvinaiselta pääasteroidivyöhykkeen komeetalta

NASA/ESA/CSA James Webb -avaruusteleskooppi on mahdollistanut kauan etsityn tieteellisen läpimurron. Webbin NIRSpec (Near-Infrared Spectrograph) -instrumentin avulla tähtitieteilijät ovat löytäneet vesihöyryä komeetan ympärillä pääasteroidivyöhykkeellä. Havainto vahvistaa sen, että vesi alkuperäisestä Aurinkokunnasta voi säilyä jäänä kyseisellä alueella. Veden onnistuneeseen havaitsemiseen liittyy kuitenkin uusi arvoitus: toisin kuin muissa komeetoissa, komeetta 238P/Readissa ei ollut havaittavaa hiilidioksidia.

Tämä kuva komeetta 238P/Readista on otettu NASA/ESA/CSA James Webb -avaruusteleskoopin NIRCam-instrumentilla (Near-Infrared Camera) 8. syyskuuta 2022. Siinä näkyy utuinen halo, jota kutsutaan komaksi, ja pyrstö, jotka ovat tyypillisiä komeetoille, toisin kuin asteroideille. Pölyinen koma ja pyrstö ovat seurausta jään höyrystymisestä, kun Aurinko lämmittää komeettaa. Kuva ESA.

"Kostea maailmamme, joka on täynnä elämää ja joka on, sikäli kuin tiedämme, ainutlaatuinen maailmankaikkeudessa, on mysteeri – emme ole varmoja, miten kaikki tämä vesi joutui tänne", sanoi Stefanie Milam, Webbin planeettojen apulaisprojektitutkija. "Veden jakautumisen historian ymmärtäminen Aurinkokunnassa auttaa meitä ymmärtämään muita planeettajärjestelmiä ja voisivatko ne olla matkalla isännöimään Maan kaltaista planeettaa", hän lisäsi.

Read on pääasteroidivyöhykkeen kohde, jolla on ajoittain koma ja pyrstö kuten komeetoilla. Asteroidivyöhykkeen komeetat itsessään ovat melko uusi luokitus, ja komeetta Read oli yksi kolmesta alkuperäisestä komeetasta, joita käytettiin luokan perustamiseen. Ennen sitä komeettojen uskottiin olevan peräisin Kuiperin vyöhykkeestä ja Oortin pilvestä, Neptunuksen kiertoradan takaa, missä niiden jäät voi säilyä kauempana Auringosta. Jäätynyt materiaali, joka höyrystyy lähestyttäessä Aurinkoa, kehittää komeetoille niiden koman ja pyrstön, mikä erottaa ne asteroideista. Tiedemiehet ovat pitkään spekuloineet, että vesijää voisi säilyä lämpimämmällä asteroidivyöhykkeellä Jupiterin kiertoradan sisällä, mutta lopullista näyttöä oli vaikea saada – Webbiin asti.

"Olemme aiemmin nähneet päävyöhykkeellä kohteita, joilla on kaikki komeettojen ominaisuudet, mutta vain näiden Webbin tarkan spektritietojen perusteella voimme sanoa, että kyllä, vesijää on ehdottomasti se, joka luo tämän vaikutuksen", selitti tähtitieteilijä Michael Kelley. Marylandin yliopistosta, tutkimuksen johtava kirjoittaja.

"Webin Read-havainnoilla voimme nyt osoittaa, että varhaisen Aurinkokunnan vesijää voi säilyä asteroidivyöhykkeellä", Kelley sanoi.

Taiteilijan näkemys komeetta 238P/Readistä.  Pääasteroidivyöhykkeen komeetasta vesijää höyrystyy (sublimoituu), kun se kiertoradallaan lähestyy Aurinkoa. Tämä on merkittävää, sillä sublimaatio erottaa komeetat asteroideista luoden niiden erottuvan pyrstön ja utuisen halon eli koman. NASA/ESA/CSA James Webb -avaruusteleskoopin vesihöyryn havaitseminen Readistä on tärkeä vertailukohta asteroidivyöhykkeen komeettojen tutkimuksessa ja laajemmassa tutkimuksessa maan runsaan veden alkuperästä. Kuva ESA.

Hiilidioksidin puuttuminen oli suurempi yllätys. Tyypillisesti hiilidioksidi muodostaa noin 10 prosenttia komeetan haihtuvasta aineesta, joka voi helposti höyrystyä lämmön vaikutuksesta. Tiederyhmä esittää kaksi mahdollista selitystä hiilidioksidin puutteelle. Yksi mahdollisuus on, että Readissa oli hiilidioksidia muodostuessaan, mutta se on menettänyt sen lämmön vaikutuksesta.

"Pitkäaikainen asteroidivyöhykkeellä oleminen voisi tehdä sen - hiilidioksidi höyrystyy helpommin kuin vesijää ja voi sublimoitua miljardeissa vuosissa", Kelley sanoi. Vaihtoehtoisesti, hän sanoi, Read on saattanut muodostua Aurinkokunnan erityisen lämpimään taskuun, jossa hiilidioksidia ei ollut saatavilla.

Seuraava askel on laajentaa tutkimus muihin kohteisiin, jotta nähtäisiin, miten muut asteroidivyöhykkeen komeetat vertautuvat toisiinsa, sanoo tähtitieteilijä Heidi Hammel Astronomian yliopistojen liitosta (AURA). "Nämä kohteet asteroidivyöhykkeellä ovat pieniä ja himmeitä, ja Webbin avulla voimme vihdoin nähdä, mitä niillä tapahtuu, ja tehdä johtopäätöksiä. Puuttuuko myös muilta asteroidivyöhykkeen komeetoista hiilidioksidia? Joka tapauksessa se on jännittävää saada selville”, Hammel sanoi.

Stefanie Milam kuvittelee mahdollisuuksia tuoda tutkimus vielä lähemmäs kotia. "Nyt kun Webb on vahvistanut, että vettä on säilynyt yhtä lähellä kuin asteroidivyöhyke, olisi mielenkiintoista seurata tätä löytöä näytteenottotehtävällä ja oppia, mitä muuta päävyöhykkeen komeetat voivat kertoa meille."

Tutkimus on julkaistu Nature -lehdessä (maksumuuri).

JUICEn RIME-anteeni aukesi viimein

ESAn Jupiteriin matkaava JUICE-luotaimen RIME-antennipuomi on viimein onnistuttu vapauttamaan kiinnikkeistään.

ESAn insinöörit ovat yli kolmeviikkoa yrittäneet erilaisilla keinoilla vapauttaa kiinnijuuttunutta pientä sokkaan, joka esti 16 metristä antennia avautumasta täyteen pituutensa. Keinot olivat luotaimen ravistelua ohjausraketeilla, sen kääntämistä asentoon, jossa auringonvalo lämmitti antennin kiinnityslaitetta ja lopulta täräyttämällä ns. ‘non-explosive actuator’ (NEA) -laitteella kiinnitysjärjestelmää.

Tässä kaaviossa on esitetty JUICEn havaintoinstrumentit, joita on kaikkiaan kymmenen. RIME on 16 metriä pitkä antenni, jolla havaitaan kuiden jäisen pinnan rakennetta aina 9 km syvyyteen asti.
Kuva ESA.

Irrotusyritysten aikana nähtiin, että antennit liikahtivat aina hieman eteenpäin mutta lopullinen irtoaminen saatiin viimein aikaan tällä erityisellä toimilaitteella. Itse asiassa ensimmäinen täräytys irrotti antennin muut osat mutta ei viimeistä palaa, joka vaati vielä toisen täräytyksen.

RIME-antenni on merkittävässä osassa Jupiterin kuiden pintarakenteiden havaitsemisessa. Laitteiston nimi on Radar for Icy Moons Exploration (RIME) ja se ilmaisee sen, että kyse on tutkasta, jolla voidaan kartoittaa kuiden jäisen pintakerroksen rakennetta. Laitteiston tutkaussyvyys on aina 9 km asti.

ESO:n teleskooppi on paljastanut piilossa olleet näkymät valtaviin tähtien syntyalueisiin

eso2307fi — Valokuvan julkistus, suomennos Pasi Nurmi, Turun yliopisto

Tähtitieteilijät ovat ESO:n Visible and Infrared Survey Telescope for Astronomy, eli VISTA-teleskoopin avulla koonneet viidestä läheisestä tähtien syntyalueesta infrapuna-alueen katalogin kokoamalla yhteen yli miljoona kuvaa. Näissä suurissa mosaiikkikuvissa näkyy nuoria tähtiä paksuihin pölypilviin peittyneinä. Näiden havaintojen ansiosta tähtitieteilijöillä on ainutlaatuinen aineisto tähtien syntymän monimutkaisen pulman ratkaisemiselle.

Tässä kuvassa näkyy Käärmeenkantajan tähdistössä L1688-alue, jossa muodostuu uusia tähtiä värikkäissä kaasu- ja pölypilvissä. Tämän kuvan taustalla olevat infrapunahavainnot paljastavat uusia yksityiskohtia tähtienmuodostusalueilla, jotka ovat yleensä pölypilvien peittämiä. Kuva on tuotettu VIRCAM -laitteen keräämällä tiedolla, joka on kiinnitetty VISTA- teleskooppiin ESO:n Paranalin observatoriossa Chilessä. Havainnot tehtiin osana VISIONS -tutkimusta, jonka avulla tähtitieteilijät voivat paremmin ymmärtää, kuinka tähdet muodostuvat pöly- ja kaasupilvissä. 

Kuva ESO/Meingast & al.

"Näissä kuvissa voimme nähdä kaikkein himmeimmätkin valonlähteet, kuten Aurinkoa huomattavasti pienemmät tähdet paljastaen kohteita, joita kukaan ei ole koskaan aiemmin nähnyt", sanoi Itävallan Wienin yliopiston tähtitieteilijä Stefan Meingast ja tänään Astronomy & Astrophysics -lehdessä julkaistun uuden tutkimuksen pääkirjoittaja. "Tämä auttaa meitä ymmärtämään niitä prosesseja, jotka muuttavat kaasun ja pölyn tähdiksi".

Tähdet muodostuvat, kun kaasu- ja pölypilvet romahtavat oman painovoimansa alla. Kuitenkaan yksityiskohtia siitä, miten tämä tapahtuu, ei täysin ymmärretä. Kuinka monta tähteä pilvestä syntyy? Kuinka isoja ne ovat? Kuinka monella tähdellä on myös planeettoja?

Vastatakseen näihin kysymyksiin Meingastin tutkimusryhmä tutki viittä läheistä tähtien syntyaluetta ESO:n Chilessä Paranalin observatoriolla sijaitsevalla VISTA-teleskoopilla. Tutkimusryhmä havaitsi VISTAn infrapunakamera VIRCAMin avulla syvältä pölypilvien sisältä tulevaa valoa. "Pöly peittää nämä nuoret tähdet meidän katseeltamme, jolloin ne ovat käytännössä silmillemme näkymättömiä. Voimme katsoa syvälle näihin pilviin vain infrapuna-aallonpituudella ja tutkia tähtien muodostumista", kertoi Alena Rottensteiner, tohtoriopiskelija myös Wienin yliopistosta ja yksi tutkimuksen tekijöistä.

VISIONS-nimisessä taivaankartoituksessa havaittiin tähtien syntyalueita Orionin, Käärmeenkantajan, Kameleontin, Etelän kruunun ja Suden tähdistöissä. Nämä alueet ovat alle 1 500 valovuoden päässä meistä ja niin suuria, että ne ulottuvat valtavalle taivaanalueelle. VIRCAMin kuvakentän halkaisija on 1,5 astetta, mikä sopii ainutlaatuisesti näiden valtavien alueiden kartoittamiseen.

Tutkimusryhmä otti yli miljoona kuvaa viiden vuoden aikana. Yksittäiset kuvat koostettiin tässä julkaistuiksi suuriksi mosaiikkikuviksi, jotka paljastavat valtavat kosmiset maisemat. Näissä tarkoissa panoraamakuvissa näkyy tummaa pölyä, hehkuvia pilviä, vastasyntyneitä tähtiä ja kaukaisia Linnunradan taustatähtiä.

Koska samoja alueita havaittiin toistuvasti, tähtitieteilijät pystyivät tutkimaan, kuinka nuoret tähdet liikkuvat. "Seuraamme VISIONSin avulla näitä tähtiä useiden vuosien ajan, jolloin pystymme mittaamaan niiden liikettä ja oppimaan, miten ne lähtevät kotipilvistään", kertoi Wienin yliopiston tähtitieteilijä João Alves ja VISIONsin päätutkija. Tehtävä ei ole helppo, sillä tähtien näennäinen liike Maasta käsin tarkasteltuna on yhtä pieni kuin hiuksen paksuus 10 kilometrin päästä nähtynä. Nämä tähtien liikkeiden mittaukset täydentävät Euroopan avaruusjärjestön (ESA) Gaia-luotaimen näkyvillä aallonpituuksilla tekemiä mittauksia tilanteissa, joissa nuoret tähdet peittyvät paksujen pölypilvien taakse.

VISIONS- kartasto pitää tähtitieteilijät kiireisinä vielä vuosia. "Tällä on tähtitieteen yhteisölle merkittävä pitkäkestoinen arvo, minkä vuoksi ESO tukee VISIONSin tapaisia yleisiä taivaankartoituksia", sanoi Monika Petr-Gotzens, ESO:n tähtitieteilijä Garchingissa Saksassa ja tämän tutkimuksen kirjoittaja. Lisäksi VISIONS luo pohjan muilla teleskoopeilla tehtäville tulevaisuuden havainnoille, kuten ESO:n Erittäin suurelle kaukoputkelle (ELT). Sitä rakennetaan parhaillaan Chilessä, ja se aloittaa toimintansa myöhemmin tällä vuosikymmenellä. "ELT:n avulla voimme zoomata tietyille alueille ja nähdä upeita yksityiskohta. Pystymme siten näkemään lähikuvia siellä parhaillaan muodostuvista yksittäisistä tähdistä", päätti Meingast lopuksi.

Lisätietoa

Tämä tutkimus on esitelty artikkelissa: “VISIONS: The VISTA Star Formation Atlas”, joka on julkaistu Astronomy & Astrophysics (doi: 10.1051/0004-6361/202245771) lehdessä.

 

Tähtitieteilijät ovat löytäneet kaukaisista kaasupilvistä ensimmäisten tähtien jättämiä kemiallisia jälkiä

eso2306fi — Tutkimustiedote, suomennos Pasi Nurmi, Turun yliopisto

Tutkijat ovat löytäneet ESO:n VLT-kaukoputken (Very Large Telescope) avulla ensimmäistä kertaa merkkejä ensimmäisten tähtien räjähdysten jäänteistä. He havaitsivat kolmea kaukaista kaasupilveä, joiden koostumus vastaa sitä, mitä odotamme ensimmäisten tähtien räjähdysten jäänteiltä. Havainnot auttavat meitä ymmärtämään paremmin alkuräjähdyksen jälkeen muodostuneiden ensimmäisten tähtien ominaisuuksia.

Tässä taiteilijan tekemässä kuvassa on kaukainen kaasupilvi, joka sisältää erilaisia alkuaineita. Kuvassa on myös piirroksia eri atomeista. Tähtitieteilijät ovat ESO:n VLT-kaukoputken (Very Large Telescope) avulla havainneet kolmea kaukaista kaasupilveä, joiden kemiallinen koostumus vastaa sitä, mitä odotamme ensimmäisiltä maailmankaikkeuteen ilmestyneiden tähtien räjähdyksiltä. Kuva ESO/L. Calçada, M. Kornmesser.

"Olemme ensimmäistä kertaa pystyneet tunnistamaan ensimmäisten tähtien räjähdysten kemialliset jäljet hyvin kaukaisissa kaasupilvissä", kertoi Observatoire de Paris - PSL:n tohtoriopiskelija Andrea Saccardi, joka oli tämän tutkimuksen päätekijänä Firenzen yliopistosta maisterityönsä aikana.

Tutkijoiden mukaan maailmankaikkeuteen muodostuneet ensimmäiset tähdet olivat hyvin erilaisia kuin ne, joita näemme nykyään. Niiden ilmestyttyä maailmankaikkeuteen 13,5 miljardia vuotta sitten, ne sisälsivät vain vetyä ja heliumia, jotka ovat luonnossa esiintyvistä alkuaineista yksinkertaisimpia [1]. Nämä tähdet, joiden arvellaan olleen kymmeniä tai satoja kertoja Aurinkoamme suurempia, ja katosivat nopeasti supernovaksi kutsutuissa voimakkaissa räjähdyksissä. 

Supernovien jäännökset rikastuttivat ympäröivää kaasua ensimmäistä kertaa raskaammilla alkuaineilla. Tuosta rikastetusta kaasusta syntyi myöhemmin uusia tähtisukupolvia, jotka puolestaan levittivät kuollessaan raskaampia alkuaineita ympäristöönsä. Ensimmäiset tähdet ovat kuitenkin jo hävinneet kauan sitten, joten miten tutkijat voivat saada niistä tietoa? "Varhaisia tähtiä voidaan tutkia epäsuorasti havaitsemalla alkuaineita, joita ne ovat levittäneet ympäristöönsä supernovina", sanoi Stefania Salvadori, Florencen yliopiston apulaisprofessori ja yksi Astrophysical Journal -lehdessä julkaistun tutkimuksen kirjoittajista.

Chilessä sijaitsevan ESO:n VLT:llä otetun datan avulla tutkimusryhmä löysi kolme hyvin kaukaista kaasupilveä ajalta, jolloin universumi oli vain 10–15 prosenttia nykyisestä iästään. Ryhmä havaitsi kemiallisen sormenjäljen, joka vastaa sitä, mitä ensimmäisten tähtien räjähdyksiltä odotamme. Näiden alkutähtien massasta ja niiden räjähdysten energiasta riippuen näistä ensimmäisistä supernovista vapautui ympäristöönsä erilaisia alkuaineita, kuten hiiltä, happea ja magnesiumia, joita on tähtien ulkokerroksissa. Osa näistä räjähdyksistä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi voimakkaita raskaampien alkuaineiden levittämiselle, kuten raudalle, jota esiintyy vain tähtien ytimessä. 

Etsiäkseen paljastavia merkkejä näistä ensimmäisistä tähdistä, jotka räjähtivät matalan energian supernovina, tutkimusryhmä etsi sellaisia kaukaisia kaasupilviä, joissa on vähän rautaa, mutta runsaasti muita alkuaineita. He havaitsivat juuri tämän, eli kolme kaukaista varhaisen universumin pilveä, joissa oli hyvin vähän rautaa, mutta runsaasti hiiltä ja muita alkuaineita. Tämä oli ensimmäisten tähtien räjähdysten kemiallinen jälki.

Myös monissa oman galaksimme vanhoissa tähdissä on havaittu sama erikoinen kemiallinen koostumus. Tutkijat kutsuvat näitä toisen sukupolven tähdiksi, jotka ovat muodostuneet suoraan ensimmäisten tähtien 'tuhkasta'. Tässä esitellyssä tutkimuksessa vastaavaa 'tuhkaa' on löydetty varhaisesta maailmankaikkeudesta, mikä on lisännyt palapeliin siitä puuttuvan palan. "Löytömme avaa uusia mahdollisuuksia tutkia epäsuorasti ensimmäisten tähtien ominaisuuksia samalla täydentäen tutkimuksia oman galaksimme tähdistä", kertoi Salvadori.

Havaitakseen ja tutkiakseen näitä kaukaisia kaasupilviä tutkimusryhmä hyödynsi kvasaareina tunnettuja valomajakoita. Ne ovat hyvin kirkkaita kohteita, joiden energianlähteenä ovat kaukaisten galaksien keskustoissa olevat supermassiiviset mustat aukot. Kvasaarin valon kulkiessa maailmankaikkeuden läpi, se kulkee myös kaasupilvien läpi, joissa olevat eri alkuaineet jättävät jälkiä valoon.

Näiden kemiallisten jälkien löytämiseksi tutkimusryhmä analysoi useista kvasaareista kerättyjä tietoja, jotka oli havaittu ESO:n VLT:n X-shooter-instrumentilla. X-shooter hajottaa valon useisiin eri aallonpituuksiin, eli väreihin, mikä tekee siitä ainutlaatuisen instrumentin, jonka avulla näissä kaukaisissa pilvissä olevia eri alkuaineita voidaan tunnistaa.

Tämä tutkimus avaa uusia näkymiä seuraavan sukupolven teleskoopeille ja instrumenteille, kuten ESO:n tulevalle Erittäin suurelle kaukoputkelle (ELT) ja sen korkean resoluution ArmazoNes high Dispersion Echelle Spectrograph, ANDES-instrumentille. "ELT:n ANDES:in avulla voimme tutkia näitä harvinaisia kaasupilviä tarkemmin, ja pystymme vihdoin selvittämään ensimmäisten tähtien salaperäistä luonnetta", totesi Italian kansallisen Astrofysiikan laitoksen tutkija Valentina D’Odorico lopuksi.

 

Huomautukset

[1] Alkuräjähdyksen jälkeen ensimmäisten minuuttien aikana maailmankaikkeudessa oli vain kolmea kevyintä alkuainetta: vetyä, heliumia ja hieman litiumia. Raskaammat alkuaineet muodostuivat tähdissä paljon myöhemmin.

 

Tässä esitelty tutkimus on julkaistu Astrophysical Journal -lehden artikkelissa (DOI 10.3847/1538-4357/acc39f).