Smile-satelliitin ensimmäinen havainto

KAK/ ESA–Eurooppalais-kiinalainen Smile-satelliitti on valmiina tekemään havaintoja Maan ja aurinkotuulen välisestä vuorovaikutuksesta. Ensimmäiset alustavat havainnot on jo tehty ja ESA:n ja CAS:n teknisellä henkilökunnalla on kuitenkin tehtävää, sillä luotaimen kamerat keräävät vielä liiaksi hajavaloa. Hajavalon poistamiseen tarvitaan ohjelmiston päivitys ja erilaisten suodattimien ja teknisten ratkaisujen säätöjä.

Smile-satelliitin tekemän ensimmäinen havainto revontulista UVI-aallonpituudella. Kuvassa näkyy kirkkaat revontulet myös päiväpuolella planeettaamme. Päiväaikaisia revontulia maapallolta on mahdollista nähdä vain Huippuvuorilla kaamoksen aikaan, joten Smilen havainnot tuottavat varmasti paljon uutta ja merkittävää tietoa revontulien synnystä ja esiintymisestä. Kuva ESA ja CAS/Smile/UVI.

 

Satelliitti lähetettiin avaruuteen 19. toukokuuta Vega-C kantoraketilla Ranskan Guyanasta ja se saavutti tieteellisten operaatiokelpoisen radan 20. kesäkuuta. Rata on ns. polaarirata ja sen etäisin piste on 121 000 km etäisyydellä pohjoisnavan yläpuolella. Satelliitin radan lyhin etäisyys Maasta on etelänavan yläpuolella noin 5 000 km korkeudella. Kiertoradaltaan sen havaintolaitteet pystyvät tekemään erinomaisesti havaintoja 45 tunnin ajan satelliitin kahden vuorokauden kiertoajasta. Satelliitin (ensimmäisen vaiheen) havaintokausi on suunniteltu kolmen vuoden mittaiseksi.

Suuri osa käyttöönottovaiheesta sisälsi Smilen neljän tieteellisen instrumentin – pehmeän röntgenkuvantimen (SXI) , ultraviolettirevontulikuvantimen (UVI) , magnetometrin (MAG) ja valoionianalysaattorin (LIA) – testaamisen.

Jokainen instrumentti kerää elintärkeää tietoa, joka auttaa meitä ymmärtämään paremmin aurinkomyrskyjä, geomagneettisia myrskyjä ja avaruussään tiedettä. Smile antaa meille tietoa siitä, miten Auringon aktiivisuus on vuorovaikutuksessa Maan magneettikentän kanssa, kuinka vuorovaikutus aiheuttaa revontulia ja voi vaikuttaa Maan sähköiseen infrastruktuuriin. 

Tässä kuvassa näemme Auringosta purkautuvan koronamassapurkauksen, joka osuu Maan magnetosfääriin. Kun Auringosta tulevat varatut hiukkaset törmäävät Maan ilmakehän eksosfäärissä neutraaleihin hiukkasiin, syntyy röntgenvaloa. Smilen pehmeä röntgenkuvaaja (SXI) tallentaa tämän röntgenvalon ja antaa meille täysin uuden kuvan Maan ja Auringon välisestä vuorovaikutksesta. Kuva ESA.

Pohjoisnapa säteilee vähemmän valoa pohjoisen talven lähestyessä, ei-toivotun valon määrä vähenee luonnollisesti. Sen on määrä saavuttaa miniminsä lokakuun puolivälissä. Tuolloin SXI ottaisi ensimmäisen hyvän kuvan magnetopaussista, jossa aurinkotuuli kohtaa Maan magneettikentän. Magnetopaussista varatut hiukkaset pääsevät magneettikentän navoilla olevien nielujen kautta syvemmälle ilmakehään jossa ne tuottavat energiallaan revontulia. Vaikka tämä prosessi tunnetaan suurin piirtein, yksityiskohdissa on vielä paljon tutkittavaa.

Katso video (engl.) Smile-satelliitin tehtävästä!

Smile lyhyesti

Smile (aurinkotuulen, magnetosfäärin ja ionosfäärin linkkitutkija) on Euroopan avaruusjärjestön (ESA) ja Kiinan tiedeakatemian (CAS) yhteishanke.

Smile käyttää neljää tieteellistä laitetta tutkiakseen, miten Maa reagoi Auringosta tulevaan aurinkotuuleen. Näin Smile parantaa ymmärrystämme aurinkomyrskyistä, geomagneettisista myrskyistä ja avaruussäiden tieteestä.

ESA vastaa Smilen hyötykuormamoduulista (joka kuljettaa kolmea neljästä tieteellisestä instrumentista), yhdestä aluksen neljästä tieteellisestä instrumentista (pehmeä röntgenkuvaaja, SXI), kantoraketista sekä kokoonpanojen integrointi- ja testauslaitoksista ja -palveluista. ESA osallistuu toisen tieteellisen instrumentin (ultraviolettikuvannin, UVI) ja lennon operaatioiden järjestämiseen.

CAS tarjoaa kolme muuta tieteellistä instrumenttia ja avaruusalustan ja on kokonaisuudessaan vastuussa avaruusaluksen operoinnista kiertoradalla.

Smile on osa ESAn Cosmic Vision -ohjelmaa, ja sen pääasiallinen tehtävä on vastata kysymykseen "Miten aurinkokunta toimii?".

Lisätietoja on osoitteessa: https://www.esa.int/ Smile

Artemis II on matkalla Kuun ympäri

KAK ‒ NASA tied. ‒ NASA laukaisi miehitetyn Artemis II -lennon kohti Kuuta keskiviikkoiltana paikallista aikaa. Space Launch System -kantoraketti nousi taivaalle Floridan Kennedy Space Centeristä. Kyseessä on ensimmäinen miehitetty Kuun ohilento yli 50 vuoteen. 

 

Artemis II -lento lähti 1.4.2026 kello 6.35 PM paikallista aikaa (kello 01.35 2.4.2026 Suomen aikaa) aluksi Maan kiertoradalle ja myöhemmin Kuun kiertävlle radalle. Kuva NASA.

 

Aluksen miehistönä ovat amerikkalaiset astronautit Reid Wiseman, Victor Glover ja Christina Koch. Mukana on myös Kanadan avaruusjärjestön Jeremy Hansen. Orion-aluksen suorituskyky ja järjestelmät testataan ensimmäistä kertaa kunnolla ihmisen läsnäololla.

 

Tätä lentoa edelsi miehittämätön Artemis I loppuvuodesta 2022. Silloin kapselin paluun jälkeen lämpökilvessä havaittiin yllättävää materiaalin lohkeamista. NASA tiukensi kilven valmistus- ja tarkastusprosesseja ja tietokonemallinnuksia päivitettiin. Itse kilven perusrakenne pysyi samana. Lisäksi paluureittiä on hienosäädetty. Näin ilmakehään tulo ei rasita alusta ja lämpökilpeä aivan sen äärirajoille.

 

Lähdön jälkeen miehistömoduuli Orion (+huoltomoduuli) asetettiin ensin elliptiselle Maan kiertoradalle. Toinen rakettipoltto nosti aluksen sitten korkealle radalle, joka vi sen noin 74 000 kilometrin etäisyyteen Maasta. Tällä radalla miehistö testaa järjestelmiä ja harjoittelee aluksen manuaalista ohjausta ennen varsinaista kuulentoa.

 

Matka Kuuhun alkaa niin sanotulla translunaarisella injektiolla. Silloin Orionin eurooppalainen huoltomoduuli käynnistää moottorinsa noin kuudeksi minuutiksi. Polton jälkeen alus on asettunut Kuun kiertävälle radalle, joka tuo sen takaisin Maahan ilman, että tarvittaisiin merkittäviä ratamuutoksia.

 

Tämä free-return -lentorata on tärkeä turvallisuustekijä. Se tarkoittaa, että jos järjestelmissä ilmenee ongelmia, Kuun gravitaatio ohjaa aluksen automaattisesti takaisin Maahan.

 

Artemis II -lennon ratasuunnitelma. Klikkaa kuva suuremmaksi yksityiskohtien selventämiseksi. Kuva NASA.

  

Suunnitelman mukaan miehistö ohittaa Kuun maanantaina 6. huhtikuuta. Tuolloin astronautit kuvaavat Kuun pintaa ja tekevät siitä havaintoja. He näkevät myös alueita Kuun tutkimattomalta etäpuolelta. 

 

Lähtö ajoittui hetkeen, jolloin Kuu on täysikuu -vaiheessa. Kun Orion on Kuun etäpuolella, valaistus on erityisen näyttävä. Osittainen valo luo pitkiä varjoja, jotka tuovat esiin kraatterien reunoja, harjanteita ja muita pinnanmuotoja, jotka jäisivät kohtisuorassa valaistuksessa helposti näkymättömiin.

 

Matkan varrella kerätään myös tärkeää dataa miehistön voinnista syvän avaruuden olosuhteissa. Mukana on muun muassa AVATAR-kokeita. Niiden tulokset auttavat suunnittelemaan tulevia, vielä pidempiä lentoja Kuuun ja Marsiin.

 

Miehitetty Artemis II -lento on ensimmäinen askel varsinaisessa Artemis -ohjelmassa. Ohjelman tavoitteena ei ole vain käydä Kuussa, vaan rakentaa sinne infrastruktuuri pitkäkestoista toimintaa varten. Kaikki tämä on samalla harjoitusta ja teknologista pohjatyötä tulevia Mars-lentoja ajatellen.

 

Mikäli kaikki etenee suunnitellusti, Orion palaa noin kymmenen vuorokauden lennon jälkeen ja laskeutuu Tyyneen mereen. Onnistuessaan tämä lento mahdollistaa Kuuhun laskeutuvien miehitettyjen lentojen aloittamisen ja pysyvän tukikohdan rakentamisen valmistelut.

 

 

 

Kirkas bolidi Keski-Europan yllä sunnuntai-iltana

Ranskassa, Belgiassa, Luxemburgissa, Alankomaissa ja Saksassa havaittiin sunnuntaina (8. maaliskuuta 2026) kello 17.55 UTC aikaan kirkas bolidi. International Meteor Organization (IMO) on vastaanottanut tähän mennessä 3209 raporttia ilmiöstä, niiden joukossa 26 videota ja 116 valokuvaa.

Tämä kuva osoittaa kuinka kirkkaasta bolidista oli kyse. Kuva  © Philipp Z./IMO.

Bolidi ei kuitenkaan jäänyt pelkäksi valoilmiöksi taivaalla, vaan se pirstoutui näyttävästi pienemmiksi kappaleiksi Saksan Rhineland-Palatinate -osavaltion Koblenz-Güls -nimisen kaupungin yllä. Pirstoutuminen tuotti useita pudokkaita, jotka vaurioittivat alueen rakennuksia. Ehkä pahiten vaurioista kärsi omakotitalo, jonka tiilikattoon pudonnut meteoriitti aiheutti jalkapallonkokoisen reiän ja lopulta päätyen asukkaiden makuuhuoneeseen.

Alueelta kerättiin kymmeniä golfpallonkokoisia kappaleita ja katon lävistänyt kappale oli noin lapsen nyrkin kokoinen.

Vaikka tapahtuma tuntuu harvinaiselta, niin todellisuudessa ne ovat melko yleisiä. Euroopan avaruusjärjestön (ESA) mukaan tämän kokoluokan kappaleita putoaa maapallolle kerran parissa viikossa. Maapalolla on kuitenkin vielä harvaan asuttuja paikkoja ja tietysti meret kattavat ¾ maanpallon pinta-alasta, joten useimmat saapuvista kappaleista jää huomaamatta ja ne eivät aiheuta vahinkoa.

Epätavallista on kuitenkin, että pudokkaat aiheuttaisivat ihmisten vammautumista, vaikka niitäkin on tapahtunut. Tässä tapauksessa, onneksi, näin ei käynyt. Sirontakentän kokoa ei vielä ole kattavasti määritelty ja luultavasti alueelta löytyy edelleen meteoriitteja.

Avaruudesta Maahan saapuvan meteoroidin nopeus on useita kymmeniä kertoja äänennopeus. Näin suurella nopeudella tuleva kappale aiheuttaa edellään ilman kompressoitumisen ja sokkiaallon. Kompressoitunut ilma kuumenee tuhansien asteiden lämpötilaan ja aiheuttaa saapuvan kappaleeseen dynaamisia jännitteitä. Jos kappale on vähänkään huokoinen (meteoroidit usein ovat) kompressoitunut ilma tunkeutuu myös kappaleen sisään luoden sisäisen paineen ulospäin. Yhdessä nämä tekijät aiheuttavat saapuvan kappaleen pirstoutumisen pienemmiksi ja jos se on ollut riittävän isokokoinen, niin pienempiä kappaleita putoaa maanpinnalle asti.

 

 

 

Aalto-yliopiston tutkijat selvittivät maailmankaikkeuden saloja James Webb -avaruusteleskoopin avulla

KAK – Aalto-yliopiston tutkijat ovat osallistuneet kahteen merkittävään kansainväliseen tutkimukseen, joissa James Webb -avaruusteleskooppia hyödynnetään maailmankaikkeuden salojen selvittämisessä.

Varhaisten galaksien kuvaus ja galaksiryhmien luettelo

Ensimmäisessä tutkimuksessa [2], joka on osa COSMOS Web -hanketta, kuvattiin maailmankaikkeuden varhaisimpia galakseja ja julkaistiin laajin koskaan koottu luettelo galaksiryhmistä ja -joukoista.

ESAn kuukauden kuvaksi huhtikuussa valittu kuva galaksiryhmästä on 6,6 miljardin vuoden takaa, 7,3 miljardin valovuoden etäisyydeltä.

Tutkijat havaitsivat 1 678 galaksiryhmää tai niiden esiastetta, mikä tarjoaa ennennäkemättömän näkymän galaksien kehitykseen viimeisen 12 miljardin vuoden ajalta. Tutkimus julkaistiin Astronomy & Astrophysics -lehdessä, ja sen tulokset valittiin Euroopan avaruusjärjestö ESA:n kuukauden kuvaksi.

James Webb -avaruusteleskooppi, joka aloitti toimintansa vuonna 2022, mahdollistaa galaksien havainnoinnin sellaisina kuin ne olivat, kun maailmankaikkeus oli alle miljardin vuoden ikäinen. Galaksiryhmät ja -joukot ovat tiheitä alueita, joissa on paljon pimeää ainetta, kuumaa kaasua ja jättimäisiä keskusgalakseja. Galaksit muodostavat kosmista verkkoa, jossa ne vuorovaikuttavat ja sulautuvat toisiinsa, mikä vaikuttaa niiden evoluutioon.

Pimeän aineen kartoitus ja sen rooli maailmankaikkeudessa

Toisessa tutkimuksessa [3] Nasan vetämä ryhmä kartoitti pimeän aineen [1] vaikutusta galaksien, tähtien ja planeettojen syntyyn. Tutkijat loivat ennennäkemättömän yksityiskohtaisen pimeän aineen kartan Sekstantin tähdistön alueelta, joka paljastaa, kuinka pimeä aine limittyy ja kietoutuu tavalliseen aineeseen. Karttaan tallentui lähes 800 000 galaksia, ja se on kaksi kertaa tarkempi kuin Hubble-teleskoopin aikaisempi kartta.

Kuva näyttää pimeän aineen jakautumisen samalla taivaan alueella. Kuvat ovat otettu Nasan Webb-teleskoopilla 2026 (oikealla) ja Hubblen avaruusteleskoopilla 2007 (vasemmalla). Kuva: NASA/STScI/A. Pagan.

Pimeä aine muodostaa noin 27 prosenttia maailmankaikkeudesta, kun taas tavallinen aine vain noin 5 prosenttia. Tutkimus osoittaa, että pimeä ja tavallinen aine ovat aina olleet samassa paikassa ja kasvoivat yhdessä. Pimeä aine alkoi kasautua ensin, vetäen tavallista ainetta kasaan ja luoden alueita, joissa tähtien ja galaksien muodostuminen oli mahdollista. Tutkimus on julkaistu Nature Astronomy -lehdessä.

Aalto-yliopiston tutkijatohtori Ghassem Gozaliasl on osallistunut molempiin tutkimuksiin, joissa on selvitetty pimeän aineen roolia, galaksien vuorovaikutusta sekä niiden massojen ja sijaintien kartoitusta.

James Webb -teleskooppi on mahdollistanut ennennäkemättömän tarkat havainnot, jotka auttavat ymmärtämään maailmankaikkeuden kehitystä ja rakenteita. Tutkimukset paljastavat myös, kuinka galaksien ulkonäkö muuttuu kosmisen ajan mukana: kaukaisissa galakseissa tähtien muodostus on aktiivista ja niiden muodot epäsäännöllisiä, kun taas lähempänä nykyhetkeä tähtien muodostus tukahtuu ja galaksien muodot muuttuvat säännöllisemmiksi.

Lähteet

Aalto-yliopiston tiedotteet 28.4.2025 ja 26.1.2026.

 

Viitteet

[1] Pimeä aine on näkymätöntä (ei emittoi sähkömagneetista säteilyä – valoa), mutta sen gravitaatio vaikuttaa tavalliseen aineeseen. Näkymättömän sitä ei voida nähdä suoraan, mutta sen olemassaolo paljastuu esimerkiksi galaksien pyörimisnopeuksista ja valon kulkureitin taipumisena (gravitaatiolinssi-ilmiö).

Pimeä aine muodostaa noin 27 prosenttia maailmankaikkeuden kokonaismassasta ja -energiasta. Se on siis yksi maailmankaikkeuden pääkomponenteista tavallisen aineen (5 %) ja pimeän energian (noin 68 %) rinnalla. Tutkijat kartoittavat pimeää ainetta mittaamalla sen gravitaation vaikutuksia.

[2] The COSMOS-Web deep galaxy group catalog up to z = 3.7; https://arxiv.org/pdf/2501.09060

[3] Scognamiglio, D., Leroy, G., Harvey, D. et al. An ultra-high-resolution map of (dark) matter. Nat Astron (2026). https://doi.org/10.1038/s41550-025-02763-9 (maksullinen).