Artemis II on matkalla Kuun ympäri

KAK ‒ NASA tied. ‒ NASA laukaisi miehitetyn Artemis II -lennon kohti Kuuta keskiviikkoiltana paikallista aikaa. Space Launch System -kantoraketti nousi taivaalle Floridan Kennedy Space Centeristä. Kyseessä on ensimmäinen miehitetty Kuun ohilento yli 50 vuoteen. 

 

Artemis II -lento lähti 1.4.2026 kello 6.35 PM paikallista aikaa (kello 01.35 2.4.2026 Suomen aikaa) aluksi Maan kiertoradalle ja myöhemmin Kuun kiertävlle radalle. Kuva NASA.

 

Aluksen miehistönä ovat amerikkalaiset astronautit Reid Wiseman, Victor Glover ja Christina Koch. Mukana on myös Kanadan avaruusjärjestön Jeremy Hansen. Orion-aluksen suorituskyky ja järjestelmät testataan ensimmäistä kertaa kunnolla ihmisen läsnäololla.

 

Tätä lentoa edelsi miehittämätön Artemis I loppuvuodesta 2022. Silloin kapselin paluun jälkeen lämpökilvessä havaittiin yllättävää materiaalin lohkeamista. NASA tiukensi kilven valmistus- ja tarkastusprosesseja ja tietokonemallinnuksia päivitettiin. Itse kilven perusrakenne pysyi samana. Lisäksi paluureittiä on hienosäädetty. Näin ilmakehään tulo ei rasita alusta ja lämpökilpeä aivan sen äärirajoille.

 

Lähdön jälkeen miehistömoduuli Orion (+huoltomoduuli) asetettiin ensin elliptiselle Maan kiertoradalle. Toinen rakettipoltto nosti aluksen sitten korkealle radalle, joka vi sen noin 74 000 kilometrin etäisyyteen Maasta. Tällä radalla miehistö testaa järjestelmiä ja harjoittelee aluksen manuaalista ohjausta ennen varsinaista kuulentoa.

 

Matka Kuuhun alkaa niin sanotulla translunaarisella injektiolla. Silloin Orionin eurooppalainen huoltomoduuli käynnistää moottorinsa noin kuudeksi minuutiksi. Polton jälkeen alus on asettunut Kuun kiertävälle radalle, joka tuo sen takaisin Maahan ilman, että tarvittaisiin merkittäviä ratamuutoksia.

 

Tämä free-return -lentorata on tärkeä turvallisuustekijä. Se tarkoittaa, että jos järjestelmissä ilmenee ongelmia, Kuun gravitaatio ohjaa aluksen automaattisesti takaisin Maahan.

 

Artemis II -lennon ratasuunnitelma. Klikkaa kuva suuremmaksi yksityiskohtien selventämiseksi. Kuva NASA.

  

Suunnitelman mukaan miehistö ohittaa Kuun maanantaina 6. huhtikuuta. Tuolloin astronautit kuvaavat Kuun pintaa ja tekevät siitä havaintoja. He näkevät myös alueita Kuun tutkimattomalta etäpuolelta. 

 

Lähtö ajoittui hetkeen, jolloin Kuu on täysikuu -vaiheessa. Kun Orion on Kuun etäpuolella, valaistus on erityisen näyttävä. Osittainen valo luo pitkiä varjoja, jotka tuovat esiin kraatterien reunoja, harjanteita ja muita pinnanmuotoja, jotka jäisivät kohtisuorassa valaistuksessa helposti näkymättömiin.

 

Matkan varrella kerätään myös tärkeää dataa miehistön voinnista syvän avaruuden olosuhteissa. Mukana on muun muassa AVATAR-kokeita. Niiden tulokset auttavat suunnittelemaan tulevia, vielä pidempiä lentoja Kuuun ja Marsiin.

 

Miehitetty Artemis II -lento on ensimmäinen askel varsinaisessa Artemis -ohjelmassa. Ohjelman tavoitteena ei ole vain käydä Kuussa, vaan rakentaa sinne infrastruktuuri pitkäkestoista toimintaa varten. Kaikki tämä on samalla harjoitusta ja teknologista pohjatyötä tulevia Mars-lentoja ajatellen.

 

Mikäli kaikki etenee suunnitellusti, Orion palaa noin kymmenen vuorokauden lennon jälkeen ja laskeutuu Tyyneen mereen. Onnistuessaan tämä lento mahdollistaa Kuuhun laskeutuvien miehitettyjen lentojen aloittamisen ja pysyvän tukikohdan rakentamisen valmistelut.

 

 

 

Kirkas bolidi Keski-Europan yllä sunnuntai-iltana

Ranskassa, Belgiassa, Luxemburgissa, Alankomaissa ja Saksassa havaittiin sunnuntaina (8. maaliskuuta 2026) kello 17.55 UTC aikaan kirkas bolidi. International Meteor Organization (IMO) on vastaanottanut tähän mennessä 3209 raporttia ilmiöstä, niiden joukossa 26 videota ja 116 valokuvaa.

Tämä kuva osoittaa kuinka kirkkaasta bolidista oli kyse. Kuva  © Philipp Z./IMO.

Bolidi ei kuitenkaan jäänyt pelkäksi valoilmiöksi taivaalla, vaan se pirstoutui näyttävästi pienemmiksi kappaleiksi Saksan Rhineland-Palatinate -osavaltion Koblenz-Güls -nimisen kaupungin yllä. Pirstoutuminen tuotti useita pudokkaita, jotka vaurioittivat alueen rakennuksia. Ehkä pahiten vaurioista kärsi omakotitalo, jonka tiilikattoon pudonnut meteoriitti aiheutti jalkapallonkokoisen reiän ja lopulta päätyen asukkaiden makuuhuoneeseen.

Alueelta kerättiin kymmeniä golfpallonkokoisia kappaleita ja katon lävistänyt kappale oli noin lapsen nyrkin kokoinen.

Vaikka tapahtuma tuntuu harvinaiselta, niin todellisuudessa ne ovat melko yleisiä. Euroopan avaruusjärjestön (ESA) mukaan tämän kokoluokan kappaleita putoaa maapallolle kerran parissa viikossa. Maapalolla on kuitenkin vielä harvaan asuttuja paikkoja ja tietysti meret kattavat ¾ maanpallon pinta-alasta, joten useimmat saapuvista kappaleista jää huomaamatta ja ne eivät aiheuta vahinkoa.

Epätavallista on kuitenkin, että pudokkaat aiheuttaisivat ihmisten vammautumista, vaikka niitäkin on tapahtunut. Tässä tapauksessa, onneksi, näin ei käynyt. Sirontakentän kokoa ei vielä ole kattavasti määritelty ja luultavasti alueelta löytyy edelleen meteoriitteja.

Avaruudesta Maahan saapuvan meteoroidin nopeus on useita kymmeniä kertoja äänennopeus. Näin suurella nopeudella tuleva kappale aiheuttaa edellään ilman kompressoitumisen ja sokkiaallon. Kompressoitunut ilma kuumenee tuhansien asteiden lämpötilaan ja aiheuttaa saapuvan kappaleeseen dynaamisia jännitteitä. Jos kappale on vähänkään huokoinen (meteoroidit usein ovat) kompressoitunut ilma tunkeutuu myös kappaleen sisään luoden sisäisen paineen ulospäin. Yhdessä nämä tekijät aiheuttavat saapuvan kappaleen pirstoutumisen pienemmiksi ja jos se on ollut riittävän isokokoinen, niin pienempiä kappaleita putoaa maanpinnalle asti.

 

 

 

Aalto-yliopiston tutkijat selvittivät maailmankaikkeuden saloja James Webb -avaruusteleskoopin avulla

KAK – Aalto-yliopiston tutkijat ovat osallistuneet kahteen merkittävään kansainväliseen tutkimukseen, joissa James Webb -avaruusteleskooppia hyödynnetään maailmankaikkeuden salojen selvittämisessä.

Varhaisten galaksien kuvaus ja galaksiryhmien luettelo

Ensimmäisessä tutkimuksessa [2], joka on osa COSMOS Web -hanketta, kuvattiin maailmankaikkeuden varhaisimpia galakseja ja julkaistiin laajin koskaan koottu luettelo galaksiryhmistä ja -joukoista.

ESAn kuukauden kuvaksi huhtikuussa valittu kuva galaksiryhmästä on 6,6 miljardin vuoden takaa, 7,3 miljardin valovuoden etäisyydeltä.

Tutkijat havaitsivat 1 678 galaksiryhmää tai niiden esiastetta, mikä tarjoaa ennennäkemättömän näkymän galaksien kehitykseen viimeisen 12 miljardin vuoden ajalta. Tutkimus julkaistiin Astronomy & Astrophysics -lehdessä, ja sen tulokset valittiin Euroopan avaruusjärjestö ESA:n kuukauden kuvaksi.

James Webb -avaruusteleskooppi, joka aloitti toimintansa vuonna 2022, mahdollistaa galaksien havainnoinnin sellaisina kuin ne olivat, kun maailmankaikkeus oli alle miljardin vuoden ikäinen. Galaksiryhmät ja -joukot ovat tiheitä alueita, joissa on paljon pimeää ainetta, kuumaa kaasua ja jättimäisiä keskusgalakseja. Galaksit muodostavat kosmista verkkoa, jossa ne vuorovaikuttavat ja sulautuvat toisiinsa, mikä vaikuttaa niiden evoluutioon.

Pimeän aineen kartoitus ja sen rooli maailmankaikkeudessa

Toisessa tutkimuksessa [3] Nasan vetämä ryhmä kartoitti pimeän aineen [1] vaikutusta galaksien, tähtien ja planeettojen syntyyn. Tutkijat loivat ennennäkemättömän yksityiskohtaisen pimeän aineen kartan Sekstantin tähdistön alueelta, joka paljastaa, kuinka pimeä aine limittyy ja kietoutuu tavalliseen aineeseen. Karttaan tallentui lähes 800 000 galaksia, ja se on kaksi kertaa tarkempi kuin Hubble-teleskoopin aikaisempi kartta.

Kuva näyttää pimeän aineen jakautumisen samalla taivaan alueella. Kuvat ovat otettu Nasan Webb-teleskoopilla 2026 (oikealla) ja Hubblen avaruusteleskoopilla 2007 (vasemmalla). Kuva: NASA/STScI/A. Pagan.

Pimeä aine muodostaa noin 27 prosenttia maailmankaikkeudesta, kun taas tavallinen aine vain noin 5 prosenttia. Tutkimus osoittaa, että pimeä ja tavallinen aine ovat aina olleet samassa paikassa ja kasvoivat yhdessä. Pimeä aine alkoi kasautua ensin, vetäen tavallista ainetta kasaan ja luoden alueita, joissa tähtien ja galaksien muodostuminen oli mahdollista. Tutkimus on julkaistu Nature Astronomy -lehdessä.

Aalto-yliopiston tutkijatohtori Ghassem Gozaliasl on osallistunut molempiin tutkimuksiin, joissa on selvitetty pimeän aineen roolia, galaksien vuorovaikutusta sekä niiden massojen ja sijaintien kartoitusta.

James Webb -teleskooppi on mahdollistanut ennennäkemättömän tarkat havainnot, jotka auttavat ymmärtämään maailmankaikkeuden kehitystä ja rakenteita. Tutkimukset paljastavat myös, kuinka galaksien ulkonäkö muuttuu kosmisen ajan mukana: kaukaisissa galakseissa tähtien muodostus on aktiivista ja niiden muodot epäsäännöllisiä, kun taas lähempänä nykyhetkeä tähtien muodostus tukahtuu ja galaksien muodot muuttuvat säännöllisemmiksi.

Lähteet

Aalto-yliopiston tiedotteet 28.4.2025 ja 26.1.2026.

 

Viitteet

[1] Pimeä aine on näkymätöntä (ei emittoi sähkömagneetista säteilyä – valoa), mutta sen gravitaatio vaikuttaa tavalliseen aineeseen. Näkymättömän sitä ei voida nähdä suoraan, mutta sen olemassaolo paljastuu esimerkiksi galaksien pyörimisnopeuksista ja valon kulkureitin taipumisena (gravitaatiolinssi-ilmiö).

Pimeä aine muodostaa noin 27 prosenttia maailmankaikkeuden kokonaismassasta ja -energiasta. Se on siis yksi maailmankaikkeuden pääkomponenteista tavallisen aineen (5 %) ja pimeän energian (noin 68 %) rinnalla. Tutkijat kartoittavat pimeää ainetta mittaamalla sen gravitaation vaikutuksia.

[2] The COSMOS-Web deep galaxy group catalog up to z = 3.7; https://arxiv.org/pdf/2501.09060

[3] Scognamiglio, D., Leroy, G., Harvey, D. et al. An ultra-high-resolution map of (dark) matter. Nat Astron (2026). https://doi.org/10.1038/s41550-025-02763-9 (maksullinen).

 

 

 

Hubble paljastaa Cloud-9:n – epäonnistuneen galaksin jäänteen

KAK — ESA/NASA lehdistötiedote 5.1.2026

NASA:n ja ESAn Hubble-avaruusteleskooppia hyödyntävä tutkimusryhmä on tunnistanut täysin uudenlaisen tähtitieteellisen kohteen: tähdettömän, kaasupitoisen ja pimeän pilven, jota pidetään varhaisen galaksimuodostuksen jäänteenä. Kohde tunnetaan lempinimellä Cloud-9, ja se on ensimmäinen varmistettu havainto tämänkaltaisesta objektista koko maailmankaikkeudessa.

Löytö syventää ymmärrystämme galaksien syntyprosesseista, varhaisesta maailmankaikkeudesta sekä pimeän aineen luonteesta.

Kuvan magenta pilvi on Cloud-9. Se sijaitsee noin 14 miljoonan valovuoden etäisyydellä Maasta. Havainnot pilvestä on tehty Very Large Arraysta (VLA) radioteleskoopilla. Katkoviivaympyrä osoittaa voimakkainta radiosäteilyn aluetta, josta tutkijat etsivät tähtiä. NASA:n/ESA Hubble Space Telescopen Advanced Camera for Surveys -kameran seurantahavainnot eivät kuitenkaan löytäneet tähtiä pilvestä. Muutamat kohteet alueella ovat taustagalakseja.

Kuvaotsikon alapuolella on väriavain, johon on merkitty tutkimuksessa käytetyt aallonpituudet F606W: n sinisenä, F814W oranssina ja Radio VLA: n violettina koodina. Vasemmalla alhaalla on vaakaviiva, joka vastaa 2 000 valovuoden ja 30 kaarisekunnin pituutta. Oikeassa alakulmassa on kompassinuolia, joiden itä osoittaa kello 10 ja pohjoiseen, joka osoittaa kello 2. Kuva NASA, ESA. G. Anand (STScI) ja A. Benitez-Llambay (Univ. of Milan-Bicocca); Kuvankäsittely: J. DePasquale (STScI) (käytetty).

”Tämä on tarina epäonnistuneesta galaksista”, sanoo tutkimuksen päätutkija Alejandro Benitez-Llambay (Milano-Bicocca-yliopisto). ”Usein opimme tieteessä enemmän siitä, mikä ei toimi, kuin siitä mikä toimii. Tässä tapauksessa tähtien puuttuminen kertoo, että olemme löytäneet galaksin alkukantaisen rakennuspalikan, joka ei koskaan kehittynyt galaksiksi”.

Tutkimusryhmän mukaan Cloud-9 toimii harvinaisena ikkunana pimeän aineen hallitsemaan maailmankaikkeuden osaan.

Tutkimusryhmän jäsen Andrew Fox (AURA/STScI) mukaan teoriat ennustavat, että suurin osa maailmankaikkeuden massasta on pimeää ainetta, mutta sen suora havaitseminen on vaikeaa. Cloud-9 tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden tarkastella rakennetta, jossa pimeä aine hallitsee ilman tähtien häiritsevää vaikutusta.

Tieteellisesti kohde luokitellaan Reionization-Limited HI Cloudiksi (RELHIC). HI tarkoittaa neutraalia vetyä, ja RELHIC viittaa varhaisessa maailmankaikkeudessa syntyneeseen vetypilveen, joka ei koskaan aloittanut tähtien muodostumista. Tällaisia kohteita on pitkään ennustettu teoreettisissa malleissa, mutta niiden olemassaolosta ei aiemmin ollut varmaa havaintotodistetta.

Ratkaiseva askel oli Hubblen kohdistaminen pilveen.

Tutkimuksen pääkirjoittaja Gagandeep Anand (STScI) painottaa, että ilman Hubblea olisi ajateltu sen olevan himmeä kääpiögalaksi, jonka tähtiä maanpäälliset teleskoopit eivät vain kykene havaitsemaan. Hubblen herkkyys kuitenkin varmistaa sen, että pilvessä ei ole lainkaan tähtiä.

Cloud-9:n löytyminen oli tutkijoille yllätys. Se poikkeaa selvästi muista Linnunradan läheltä tunnetuista vetypilvistä: se on pienempi, tiiviimpi ja poikkeuksellisen pallomainen. Pilven ytimen halkaisija on noin 4 900 valovuotta, ja se sisältää neutraalia vetyä noin miljoonan Auringon massan (M_☉) verran.

Pilven dynamiikka viittaa kuitenkin siihen, että kaasun painetta vastapainona hallitsee huomattavasti suurempi pimeän aineen massa. Mallien perusteella Cloud-9:n kokonaismassa on noin 5 miljardia M_☉, mikä tarkoittaa, että se on voimakkaasti pimeän aineen hallitseva rakenne.

Cloud-9 löydettiin alun perin kolme vuotta sitten Kiinassa sijaitsevan FAST-radioteleskoopin laajassa kartoituksessa, ja havainto varmistettiin myöhemmin Green Bank -teleskoopilla ja Very Large Array -järjestelmällä. Vasta Hubble mahdollisti sen lopullisen varmistamisen, että kyseessä on täysin tähdetön kohde.

Pilvi sijaitsee lähellä spiraaligalaksia Messier 94 (M94) ja on nimetty yksinkertaisesti sen mukaan, että se oli yhdeksäs M94:n ympäristöstä tunnistettu kaasupilvi. Korkean resoluution radiohavainnot paljastavat lieviä kaasun vääristymiä, jotka voivat viitata vuorovaikutukseen pilven ja galaksin välillä.

Tutkijoiden mukaan Cloud-9 sijaitsee eräänlaisessa tasapainotilassa. Jos se olisi ollut merkittävästi massiivisempi, se olisi romahtanut ja aloittanut tähtien muodostumisen. Jos se olisi ollut kevyempi, sen kaasu olisi todennäköisesti hajonnut ja ionisoitunut ympäristön vaikutuksesta. Nykyisessä muodossaan se on säilynyt kosmisena jäänteenä.

Tähtien täydellinen puuttuminen tekee Cloud-9:stä poikkeuksellisen arvokkaan tutkimuskohteen. Se mahdollistaa pimeän aineen ja kaasun ominaisuuksien tarkastelun ilman tähtien ja galaksien kirkasta säteilyä, joka yleensä peittää alleen nämä rakenteet.

Tutkimustulos on julkaistu The Astrophysical JournalLetters -lehdessä ja esiteltiin American Astronomical Societyn 247. kokouksessa.