lauantai 20. helmikuuta 2021

Lisää kuvia Marsista

NASAn Perseverance-luotaimen laskeutuminen Marsiin oli suuri menestys myös medioissa. Laskeutumista on uutisoitu ja kommentoitu laajasti myös sellaisissa tiedotusvälineissä, joissa tavallisesti avaruustutkimukseen liittyvät uutiset ovat korkeintaan pieniä mainintoja sivulla 3. Googlen hakukone löytää hakusanalla ”Perceverance” 122 miljoonaa osumaa, joten luettavaa riittää.

Kuva 1.

 Uusia kuvia on vastaanotettu Marsista jo jonkin verran. Ensimmäinen näistä on itse kulkijan roikkuminen Skycrane:sta nailonköysien varassa vain muutaman metrin korkeudella Marsin pinnasta. Tässä vaiheessa kosketus Marsiin oli vain muutaman sekunnin päässä.

 

Kuva 2.

 Toisessa kuvassa, jossa näkyy Perseverancen pyörä, näkyy taustalla myös Marsin pintaa ja kiviä. Tutkijat kiinnittivät heti huomiota kivissä näkyviin pieniin reikiin tai koloihin. Kivet näyttävät olevan irtokiviä, joten on mahdollista, että ne eivät olekaan aivan alkuperäisellä paikalla, vaan lennähtäneet alueelle jostakin muualta. 

Maapallolla vastaavia reikäisiä kiviä on yleensä tulivuorien läheisyydessä, sillä purkausten aikana laavassa oleva kaasu muodostaa kuplia kiviainekseen ja ne näkyvät sitten kivissä pieninä reikinä tai koloina. Jos kaasua on hyvin runsaasti, kiven keskitiheys voi pudota vettä kevyemmäksi ja tällainen hohkakivi voi kellua vedessä. Marsissa on tulivuoria ei kuitenkaan aivan Jezero-kraatterin läheisyydessä, mutta voimakas purkaus voisi kyllä heitellä kiviä hyvinkin kauas.

 

Kuva 3.

Kolmas kuva on sitten maisemaa laskeutumisalueelta. Kivien pyöreät muodot kiinnittävät huomion, joten alue selvästi on erilainen kuin aikaisemmilla laskeutumispaikoilla. Aikaisemmin on kerrottu alueen olevan joen suistoaluetta, joten merkkejä veden vaikutuksesta on varmasti näkyvissä ja kivien pyöreät muodot eivät olekaan mikään ihme.

 

 

perjantai 19. helmikuuta 2021

Perseverance laskeutui onnistuneesti

NASAn marskulkija Perseverance teki onnistuneen laskeutumisen Marssiin eilen illalla Suomen aikaa. NASA lähetti laskeutumisen suorana lähetyksenä, jota elävöitti ohjelmassa nähdyt animaatiot tapahtumien etenemisestä. Ohjelman perusteella laskeutuminen onnistui täysin suunnitellusti ja ajallaan.

Perseverance lähetti ensimmäisen kuvansa, joka otettiin etupuolen HazCam:lla. Kuva JPL.
 

Laskeutumisen jälkeen tehtyjen tarkistusten jälkeen se lähetti myös ensimmäiset kuvat (Hazard Cameras) kameroistaan. Kameran linssejä peittää pölysuoja, joka vaikuttaa kuvan laatuun tässä vaiheessa. Jatkossa kuvia saadaan luotaimen muista kameroista, joiden laatu ja erotuskyky ovat aivan toista luokaa.

Matka Marsiin kesti 203 vuorokautta ja matkaa kertyi 472 miljoona kilometriä. Vahvistus onnistuneesta laskeutumisesta vastaanotettiin kello 22.55 Suomena aikaan aivan aikataulun mukaisesti. Laskeutuminen tapahtui suunnitellusti Jezero-kraatteriin, jonka sedimenteistä tutkijat toivovat löytävänsä merkkejä Marsissa mahdollisesti joskus olleesta elämästä. Nämä merkit voisivat olla mikrobien kivettyneitä fossiileja tai vain elämään liitettyä kemiallisia aineita kivien mineraalien joukossa. Joka tapauksessa näitä tutkimuksia joudumme odottamaan ensi vuosikymmenelle, kunnes nyt kairattavat näytteet voidaan tuoda Maahan.

Takapuolen HazCam:lla otettu kuva. Molemmissa kuvissa on linnsisuojukset paikoillaan, jotka heikentävät kuvien laatua. Kuva JPL.

 

 

Tutkimuslaitteistot

Mars Entry, Descent and Landing Instrumentation 2 (MEDLI2) -sensoripaketti keräsi tietoja Marsin ilmakehästä laskeutumisen aikana, ja Terrain-Relative Navigation ohjasi itsenäisesti avaruusalusta viimevaiheen laskeutumisen aikana. Molempien tietojen odotetaan auttavan tulevia miehitettyjä lentoja laskeutumaan turvallisemmin ja suuremmilla hyötykuormilla Marsiin.

Mastcam-Z on kaksi zoomattavaa tiedekameraa Perseverancen kaukokartoitusmasto päässä, ja ne ottavat korkean resoluution värillisiä 3D-panoraamakuvia Marsin maisemasta. Mastossa myös sijaitseva SuperCam käyttää pulssilaseria havaitsemaan kivien ja sedimenttien kemiaa ja sillä on oma mikrofoni, joka auttaa tutkijoita ymmärtämään paremmin kivien ominaisuuksia, mukaan lukien niiden kovuutta.

Kulkijan robottivarren päässä olevalla tornilla sijaitsevat Planetary Instrument for X-ray Lithochemistry (PIXL) ja Scanning Habitable Environments with Raman & Luminescence for Organics & Chemicals (SHERLOC) -laitteet toimivat yhdessä keräämällä tietoja ja ottamalla geologisia lähikuva. PIXL käyttää röntgensädettä ja anturisarjaa kaivamaan kallion alkuaineiden kemiaa. SHERLOCin ultraviolettilaseri ja spektrometri sekä laajakulmainen topografinen anturi toimintoja ja Wide Angle Topographic Sensor for Operations and eNgineering (WATSON) -kameraa varten tutkivat kalliopintoja kartoittamalla tiettyjen mineraalien ja orgaanisten molekyylien läsnäoloa, jotka ovat maapallon elämän hiilipohjaisia ​​rakennuspalikoita.

Kulkijan alustassa on myös kolme tiedeinstrumenttia. Radar Imager for Mars’ Subsurface Experiment (RIMFAX) on ensimmäinen maan läpi tunkeutuva tutka Marsin pinnalla, ja sitä käytetään määrittämään, kuinka Marsin pinnan eri kerrokset muodostuivat ajan myötä. Tiedot voivat auttaa tietä tuleville antureille, jotka etsivät vedenalaista jäätä.

Mars Oxygen In-Situ Resource Utilization Experiment (MOXIE) -teknologiaesittely yrittää myös valmistaa happea ohuesta hiilidioksidi-ilmakehästä. Mars Environmental Dynamics Analyzer (MEDA) -instrumentti, jolla on anturit mastossa ja alustassa, antaa avaintietoa Marsin nykyisestä säästä, ilmastosta ja pölystä.

Tällä hetkellä Perseverancen alapintaan kiinnitetty pieni Mars-helikopteri on teknologiaesittely, joka yrittää ensimmäistä moottoroitua, ohjattua lentoa toisella planeetalla.

Projekti-insinöörit ja tutkijat testaavat kaikkia instrumentteja, alijärjestelmiä ja aliohjelmia seuraavan kuukauden tai kahden aikana. Vasta sitten he laskevat helikopterin pinnalle lentotestausvaihetta varten. Onnistumisen jälkeen Preseverance voi lisätä ilmaulottuvuuden Punaisen planeetan tutkimiseen, jossa tulevaisuudessa tällaiset helikopterit toimivat tunnustelijoina tai toimittavat tarvikkeita tuleville astronauteille kaukana tukikohdastaan.

 

torstai 18. helmikuuta 2021

Perseverance:n on määrä laskeutua Marsiin

NASAn marsluotain Perseverance:n on määrä laskeutua Marsiin tänään kello 22.55 Suomen aikaa. NASA TV lähettää suoraa ohjelmaa laskeutumisesta omalla kanavallaan ja Youtubessa kello 20 alkaen. Ohjelman sisällöstä ei ole enempää tietoa mutta varmasti siellä kerrataan koko tutkimusmatkan eri vaiheet ja laskeutuminen erityisen tarkasti.

This illustration depicts the some of the major milestones NASA's Perseverance rover will go through during its seven-minute descent to the Martian surface on Feb. 18, 2021.

 

 

NASA TV löytyy osoitteesta https://www.nasa.gov/multimedia/nasatv/#public.

Avaruusmagasiinissa julkaistiin kattava artikkeli Perseverancen tehtäväsä viime heinäkuussa. Se löytyy tästä.

Tämä lisäksi julkaisimme jutun luotaimen lähdöstä.

keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Kiinan Tianwen-1 -luotain saavutti Marsin

Kiinan Tianwen-1 -luotain on asettunut Marsia kiertävälle radalle. Varmistus jarrutuksen onnistumista saatiin hieman kello 15 jälkeen Suomen aikaa. Jarrutuksella oli kestoa 14 minuuttia ja sen aikana luotain joutui Marsin taakse, jolloin radioyhteys katkesi. Luotaimen tultua taas näkyviin radioyhteys palasi.

 

Tämä kuvan Tieanwen-1 -luotain otti 2,2 miljoonan kilometrin etäisyydeltä Marsista helmikuun alkupäivinä. Kuva China National Space Administration.

Jarrutuspoltto tehtiin täysin automaattisesti, koska yli yhdentoista minuutin viive yhteydessä ei mahdollistanut jarrutuksen tai ohjauksen tapahtumista Maasta.

Tianwen-1 -luotaimen matka Marsiin kesti 202 vuorokautta ja matkaa taittui 470 miljoonaa kilometriä.

Kiertoradalle asettumisen jälkeen luotaimen rataa muokataan tieteellisten havaintojen vaatimaksi ja toukokuussa sen laskeutumisosan oma määrä laskeutua Marsiin.

Lue lisää Tianwen-1 -luotaimen laukaisusta:

http://avaruusmagasiini.blogspot.com/2020/07/kiina-laukaisi-oman-marsluotaimen.html

 

Arabiemiraattien Hope-luotain asettui Marsin kiertoradalle

Yhdistyneiden arabiemiraattien ensimmäinen marsluotain Al-Amal (Toivo) on onnistunut ensimmäisessä ja samalla erittäin ratkaisevassa tehtävässään: se asettui Marsia kiertävälle radalle eilen (9.2.2021). 

Al-Amal -marsluotain taiteiljan näkemyksen mukaan. Kuva Arabiemiirikuntien avaruusjärjestö

 

Luotaimen rakettimoottorit käynnistettiin noin 17.30 Suomen aikaa ja poltto kesti 27 minuuttia. Viesti Marsista Maahan kulki 11 minuuttia ja noin 190 miljoona kilometriä, jonka ajan jälkeen saatiin varmistettua jarrutuksen alkaneen. Poltto oli pitkä, sillä luotaimen risteilynopeus (noin 33 km/s) täytyi pudottaa nopeudeksi (noin 5 km/s), jotta asettuminen Marsin kiertoradalle onnistuisi.

Polton pituus oli jännitysmomenttia kohottava tekijä, sillä moottoria ei aikaisemmin ollut käytetty näin pitkään, ainoastaan lyhyisiin ratakorjauksiin lennon aikana. Samalla luotain on Arabiemiraattien avaruusjärjestön ensimmäinen planeettojen välinen luotain, joten teknisen suorituksen onnistuminen oli erittäin tärkeää. Dubaissa ilo olikin ylimmillään, kun uutinen onnistuneesta kiertoradalle asettumisesta julkaistiin. Esimerkiksi Burj Khalifa, tällä hetkellä korkein tornirakennus mitä koskaan on rakennettu, valaistiin punaisilla ja sinisillä laservaloilla muun juhlinnan lisäksi.

Tällä hetkellä Al-Amal -luotain on radalla, jonka alin korkeus on noin 1 000 km ja suurin korkeus noin 50 000 km. Rataa kuitenkin muokataan tulevien viikkojen aikana. Havaintoihin käytettävän radan korkeudet ovat 22 000 km ja 43 000 km, jonka kulkemiseen luotain tulee käyttämään 55 tuntia. Rata on myös 25° kulmassa Marsin ekvaattoritasoon nähden. Lopulliselle radalle tarvitaan vielä ehkä kolme ratakorjausta.

Näin korkeaa rataa ei ole aikaisemmin Marsissa käytetty. Radan etuna on se, että Marsin pinta on havaittavissa, eikä vain pientä kaistaletta siitä. Tällöin esimerkiksi pölymyrskyjen laajuus ja lämpöjakauma saadaan hyvin nopeasti selville ja kartoitettua. Samoin ilmakehän muihin ilmiöihin liittyvät havainnot voidaan tehdä yhdellä kertaa.

Marsin tapahtumia tullaan vielä seuramaan vielä lähipäivinä, sillä Kiinan marsluotain Tianwen-1 yrittää asettua Marsin kiertoradalle vielä tänään ja laskeutumisosa tekee laskeutumisen Marsiin ehkä vasta toukokuussa. NASA luotain, Perseverance, saapuu Marsin ensiviikon torstaina (18.2.2021) ohjataan laskeutumaan suoraan planeetan pinnalle.

 

 

tiistai 9. helmikuuta 2021

Marsin vuosi 36 alkoi

Marsin vuosi 36 alkoi helmikuun 7 päivänä tänä vuonna. Vuoden pituus Marsissa on 687 maapallon vuorokautta (Marsin vuorokausia on sol), joten vuosia kertyy puolet hitaammin kuin Maassa. Marsin vuorokausi, sol, on pituudeltaan 24 h 39 min.

Kuva ESA.

 

Marsin uusivuosi alkaa pohjoispallonpuoliskon kevätpäiväntasauksesta. Keväällä on pituutta 194 solia ja lyhin vuodenaika on syksy, jolla on pituutta 142 solia. Marsin vuosia on aloitettu laskea vuodesta 1955 alkaen, joten niitä on ehtynyt kulua 35.

Marsin kiertorata Auringon ympäri on huomattavat soikea, jolla puolestaan on se seuraus, että Mars vastaanottaa eri vuodenaikoina hyvin erilaisen määrän auringonvalo ja lämpöä. Vaikutus voi olla dramaattinen: eteläisen pallonpuoliskon kevään ja kesän aikana lämpöä kertyy runsaasti ja sen seurauksena hyvin usein Marsiin kehittyy koko planeetan kattava ja kuukausia kestävä pölymyrsky. Näin ei tietystikään käy joka vuosi mutta vähintään kerran kymmenessä vuodessa näin on käynyt. Pölymyrsky havaittiin myös Marsin ensimmäisen vuoden aikana.

Vuoden aikojen vaihteluun liittyy myös joka vuotinen ilmiö, joka tunnetaan nimellä Arsia Mons Elongated Cloud. Se on jääkidepilvi, jonka laajuus voi olla jopa 1 800 km ja kesto vähintään 80 solia. Arsia Mons on korkea tulivuori Marsissa.

Marsin periheli oli 3. elokuuta 2020 jolloin planeetan etäisyys Auringosta oli 1,38 au eli noin 227,9 miljoonaa kilometriä. Seuraava periheli on 21. kesäkuuta 2022.

Mars-vuosi       Maan päivämäärä

36                        07 helmikuu 2021

37                        26. joulukuuta 2022

38                        12. marraskuuta 2024

39                        30. syyskuuta 2026

40                        17. elokuuta 2028