Ensimmäinen tähtienvälinen komeetta on mahdollisesti kaikkein muuttumattomin koskaan löydetty komeetta

eso2106fi — Tutkimustiedote – Pasi Nurmi

Amatööritähtitieteilijä Gennadi Borisov löysi vaeltajakomeetta ^[1] 2I/Borisovin elokuussa 2019, ja sen vahvistettiin tulleen aurinkokunnan ulkopuolelta muutamaa viikkoa myöhemmin. ”2I/Borisov saattaa olla ensimmäinen täysin muuttumaton^[2] komeetta, mitä on koskaan havaittu”, Stefano Bagnulo (Armagh Observatory and Planetarium) Pohjois-Irlannista sanoi. Hän johti tänään Nature Communications-lehdessä julkaistua uutta tutkimusta. Tutkimusryhmä uskoo, ettei komeetta ole koskaan kulkenut lähelläkään mitään tähteä ennen kuin se lensi Auringon ohi vuonna 2019. 

Euroopan eteläisen observatorion uudet ESO:n VLT-kaukoputken (Very Large Telescope) havainnot ovat osoittaneet, että komeetta 2I/Borisov, joka on vasta toinen ja viimeisin tähtienvälinen vierailija Aurinkokunnassamme, on yksi muuttumattomin koskaan havaituista komeetoista. Tähtitieteilijät epäilevät, että komeetta ei todennäköisesti ole koskaan kulkenut tähden läheltä, mikä tekee siitä muinaisen jäänteen, joka kantaa mukanaan informaatiota sen muodostaneesta kaasu- ja pölypilvestä.

 

Bagnulo ja hänen kollegansa käyttivät havainnoissa ESO:n VLT-kaukoputken FORS2-instrumenttia Pohjois-Chilessä sijaitsevalla kaukoputkella tutkiakseen yksityiskohtaisesti 2I/Borisovia polarimetria ^[3] tekniikkaa käyttäen. Koska tätä tekniikkaa käytetään säännöllisesti aurinkokuntamme komeettojen ja muiden pienten kappaleiden tutkimiseen, tämä mahdollisti kohteen havaintojen vertaamisen paikallisista komeetoista kerättyyn dataan.

Tutkimusryhmä havaitsi, että 2I/Borisovin polarimetriset ominaisuudet poikkeavat aurinkokunnan omista komeetoista lukuun ottamatta komeetta Hale–Boppia. Komeetta Hale–Bopp herätti paljon yleistä kiinnostusta 1990-luvun lopulla, koska se oli helposti nähtävissä paljain silmin, ja myös siksi, että se oli yksi muuttumattomista komeetoista, joita tähtitieteilijät olivat koskaan havainneet. Ennen viimeisintä ohikulkuaan Hale–Boppin arvellaan kulkeneen Aurinkomme ohi vain kerran, ja siksi aurinkotuuli ja säteily eivät olleet siihen juurikaan vaikuttaneet. Tämä tarkoitti sitä, että se oli muuttumaton, ja sen koostumus oli hyvin samanlainen kuin sen ja koko muun Aurinkokunnan noin 4,5 miljardia vuotta sitten muodostanut kaasu- ja pölypilvi.

Analysoimalla komeetan polarisaatiota yhdessä komeetan värin kanssa tutkimusryhmä sai kerättyä tietoa sen koostumuksesta. He päättelivät, että 2I/Borisov on itse asiassa vielä muuttumattomampi kuin Hale—Bopp. Tämä tarkoittaa, että se kantaa mukanaan alkuperäistä tietoa sen aikoinaan synnyttäneestä kaasu- ja pölypilvestä.

”Se, että kaksi komeettaa ovat huomattavan samankaltaisia, viittaa siihen, että ympäristö, josta 2I/Borisov on peräisin, vastaa koostumukseltaan varhaista Aurinkokunnan ympäristöä”, yksi tutkimuksen kirjoittajista Alberto Cellino, Italian Torinon astrofysiikan observatoriosta (National Institute for Astrophysics (INAF)), sanoi.

Olivier Hainaut on Saksassa työskentelevä ESO:n tähtitieteilijä ja hän on tästä samaa mieltä. Hän tutkii komeettoja ja muita Maan läheisiä kohteita, mutta ei ollut mukana tässä uudessa tutkimuksessa. ”Tärkein erittäin vahva tulos on se, että 2I/Borisov ei vastaa mitään muuta komeettaa, paitsi Hale–Boppia”, hän sanoi ja lisäsi, että ”on hyvin todennäköistä, että ne muodostuivat hyvin samanlaisissa olosuhteissa.”

”2I/Borisovin saapuminen tähtienvälisestä avaruudesta oli ensimmäinen tilaisuus tutkia toisesta planeettajärjestelmästä peräisin olevan komeetan koostumusta ja selvittää, onko tästä komeetasta peräisin oleva aine jotenkin erilaista kuin meidän paikallisilla komeetoilla”, Ludmilla Kolokolova Marylandin yliopistosta Yhdysvalloista kertoi. Hän oli mukana 'Nature Communications'-tutkimuksessa.

Bagnulo toivoo, että tähtitieteilijöille tulisi toinen, vielä parempi mahdollisuus tutkia näitä vaeltavia komeettoja paljon yksityiskohtaisemmin vielä ennen vuosikymmenen loppua. ”ESA suunnittelee laukaisevansa vuonna 2029 Comet Interceptorin, jolla on valmiudet tavoittaa mahdollinen vieraileva tähtienvälinen kohde, jos sellainen löydettäisiin sopivalla lentoradalla”, hän sanoi viitaten Euroopan avaruusjärjestön tulevaan luotainhankkeeseen.

 

Taiteilijan näkemys komeetta 2I/Borisovista. Kuva ESO.

  

Pölyn ominaisuuksiin on piilotettu tieto komeetan alkuperästä

Tähtitieteilijät eivät aina tarvitse satelliitteja tai luotaimia komeettojen tutkimiseen, vaan he voivat käyttää myös monia maanpäälisiä teleskooppeja kerätäkseen tietoja vaeltajakomeettojen, kuten 2I/Borisov, erilaisista ominaisuuksista. ”Kuvitelkaa, kuinka onnekkaita olimme, että valovuosien etäisyydeltä peräisin oleva komeetta matkasi kotiovellemme aivan sattumalta”, ESO:n Chilessä työskentelevä tähtitieteilijä Bin Yang sanoi. Myös hän hyödynsi omassa tutkimuksessaan 2I/Borisovin kauttakulkua aurinkokuntamme läpi tutkiakseen tätä salaperäistä komeettaa. Hänen tutkimusryhmänsä tulokset julkaistaan Nature Astronomy -lehdessä. 

Yang ja hänen tutkimusryhmänsä käytti tutkimuksessa Atacama Large Millimeter/submillimeter Array eli ALMA-radioteleskooppiverkoston dataa (ESO on ALMA:n yhteistyökumppani). He käyttivät myös ESO:n VLT:stä peräisin olevaa dataa tutkiakseen 2I/Borisovin pölyhiukkasia saadakseen tietoa komeetan syntymästä ja sen kotijärjestelmän olosuhteista.

He havaitsivat, että 2I/Borisovin komassa (komeetan ydintä ympäröivässä pölykuoressa) on pienikokoisia kiviä, noin millimetrin kokoisia tai suurempia hippusia. Lisäksi he havaitsivat, että komeetan hiilimonoksidin ja veden suhteelliset määrät muuttuivat selvästi sen lähestyessä Aurinkoa. Tutkimusryhmä, johon myös Olivier Hainaut kuului, kertoi tämän osoittavan, että komeetta koostuu materiasta, joka muodostui sen synnyttäneen planeettajärjestelmän eri osissa.

Yangin ja hänen tutkimusryhmänsä havainnot viittaavat siihen, että 2I/Borisovin muodostanut materia oli sekoitus tähden lähellä ja kauempana olevaa ainetta, ehkä juuri jättiläisplaneettojen olemassaolon vuoksi, joiden voimakas gravitaatio sekoittaa planeettakunnan materiaa. Tähtitieteilijät uskovat, että vastaava prosessi oli käynnissä varhaisessa aurinkokunnassamme.

Vaikka 2I/Borisov oli ensimmäinen Auringon vierestä kulkenut vaeltajakomeetta, se ei ollut ensimmäinen tähtienvälinen vierailija. Ensimmäinen tähtienvälinen kohde, jonka on havaittu kulkevan aurinkokuntamme ohi, oli 'Oumuamua. Kohdetta tutkittiin ESO:n VLT:lla jo vuonna 2017. Alkujaan komeetaksi luokiteltu 'Oumuamua luokiteltiin myöhemmin asteroidiksi, sillä siltä puuttui koma.

 

Huomautukset

[1] Termi vaeltajakomeetta (roque comet) tarkoittaa tähtienvälisestä avaruudesta tullutta komeettaa ja sen käyttötarkoitus on korostaa sitä, että kyseessä on nimenomaan vieraileva, meidän Aurinkokuntaamme kuulumaton komeetta.

[2] Komeetan muuttumattomuudella tarkoitetaan sitä, että sen ainekoostumus ja rakenne on säilynyt se miljardeja vuosia sitten tapahtuneesta muodostumisesta lähtien täysin tai lähes muuttumattomana. Komeettojen ainekoostumus ja rakenne muuttuvat auringonvalon ja -lämmön vaikutuksesta etenkin silloin, kun ne ovat ratansa perihelin lähellä. Lämpö haihduttaa herkästi haihtuvia kaasuja, jotka ovat komeetoissa jäänä, ja etenkin komeetoista irtoaa haihtuvien kaasujen myötä myös paljon silikaateista ja mineraaleista koostuvaa pölyä ja pieniä kappaleita. Hyvin läheltä Auringon sivuuttavat komeetat voivat myös pirstoutua pienemmiksi kappaleiksi, jotka jatkavat matkaa omilla, mutta hyvin samankaltaisilla radoilla kuin alkuperäinen komeettaydin.

[3] Polarimetria on tekniikka, jolla mitataan valon polarisaatiota. Valo polarisoituu esimerkiksi silloin, kun se menee tiettyjen suotimien läpi, kuten polarisoitujen aurinkolasien linssien tai komeetasta peräisin olevan aineen läpi. Tutkimalla komeetan pölyn polarisoiman auringonvalon ominaisuuksia tutkijat voivat saada tietoa komeettojen fysiikasta ja kemiasta.

 

 

Apophis poistetiin ESAn riskiluettelosta

Uusimman havainnot asteroidi Apophista osoittavat, että se ei ole vaarassa törmätä maapalloon näkyvissä olevana aikana (n. 100 v.) tulevaisuudessa. Erityisen huojentavaa oli tieto mahdollisen törmäyksen vuonna 2068 poistuminen uhkaluettelosta.

Tutkahavainnot maaliskuun 6. päivältä 2021. Kuva ESA.

Apophis havaittiin vuonna 2004. Silloin laskettiin asteroidin radan kulkevan niin läheltä maapalloa vuosina 2029 ja 2068, että sitä pidettiin merkittävän uhkana. Lisähavainnot kuitenkin poistivat vuoden 2029 törmäysmahdollisuuden, mutta vuodelle 2068 uhka säilyi, varsinkin jos vuoden 2029 ohitus tapahtuisi ns. avaimenreiän etäisyydeltä. Tällä ymmärretään aivan tiettyä etäisyyttä Maasta, josta kulkiessaan asteroidin rata muuttuisi juuri siten, että törmäys myöhemmin olisi ollut mahdollinen.

Tämän vuoden maaliskuun 6 päivänä Apophis ohitti maapallon noin 17 miljoonan km etäisyydeltä. Ohilennon aikana tehdyt tutkamittaukset asteroidin etäisyydestä olivat niin tarkkoja, että asteroidin rata pystyttiin määrittämään vain muutaman kilometrin tarkkuudella aikaisemman satojen kilometrien tarkkuuden sijaan.

Uudelleen määritetty rata osoitti, että vuonna 2029 asteroidi ei ohita maapalloa ”avaimen reiän” kautta, vaan kulkee ainoastaan ohi noin 35 000 km etäisyydeltä. Uudelleen määritelty rata mahdollisti asteroidin poistamisen mahdollisien vaaraa aiheuttavien kappaleiden ESAn luettelosta, jossa on tällä hetkellä 1 143 mahdollisesti törmäävää kohdetta. Muita uhkia sen sijaan kyllä riittää. IAUn PHA luettelossa on kohteita 2 179.

 

Korkeimman resoluution kuva vuoden 1919 auringonpimennyksestä

Melkein 100 vuotta sitten tapahtui tieteen historiassa merkittävä tapahtuma: täydellinen auringonpimennys. Tämä pimennys oli erityinen monella tapaa. Ensinnäkin vajaan seitsemän minuutin kesto oli pisin tällainen pimennys yli 500 vuoden aikana. Toiseksi tähtitieteilijät käyttivät sitä Yleisen suhteellisuusteorian tuolloin uuden teorian tutkimiseen – ja tulokset olivat uraauurtavia ja hyvin tuloksekkaita.

Alkuperäisen pimennyskuvan digitoitu ja korjattu versio. Lasilevylle yli sata vuotta sitten kuvattu kuva ei häviä tarkkuudessaan ja yksityiskohdissaan nykyaikaisille digitaalisille kuvausmenetelmille lainkaan. Kuva ESO.

Albert Einstein julkaisi yleisen suhteellisuusteoriansa vuonna 1915. Vuoden 1919 täydellinen auringonpimennys tarjosi täydellisen mahdollisuuden testata sitä kokeellisesti selvittämällä – kuinka paljon Auringon gravitaatio taivuttaa etäisistä tähdistä tulevaan valon reittiä, kuten piti tapahtua suhteellisuusteorian mukaan. Lyhyeksi hetkeksi pimennyksen aikana Kuu estää auringonvalon taivaalta ja tekee näkyväksi tähdet, jotka sijaitsevat lähellä Auringon suuntaa eikä tietystikään ole normaalisti näkyvissä päivisin. Mittaamalla näiden tähtien sijainnit pimennyksen aikana ja vertaamalla niitä niiden sijaintiin yöllä, olisi mahdollista määrittää, siirtyykö tähtien näennäisen paikka Auringon läheisyydessä.

Kolmella tähtitieteilijällä: Arthur Eddington, Frank Watson Dyson ja Andrew Crommelin, oli keskeinen rooli tässä vuoden 1919 kokeessa. Eddington ja Crommelin matkustivat paikkoihin, joissa pimennys olisi täydellinen - Eddington Länsi-Afrikan Príncipen saarelle, Crommelin Brasilian Sobralin kaupunkiin - kun taas Dyson koordinoi yritystä Englannista.

Eddington ja Crommelin kuvasivat pimennystä käyttämällä aikansa tekniikkaa: lasisia valokuvalevyjä. Valitettavasti vuoden 1919 retkikunnan alkuperäiset levyt (joista yksi julkaistiin Dysonin alkuperäisessä paperissa) ovat kadonneet - mutta onneksi yhdestä levystä tehtiin kopioita ja lähetettiin observatorioihin ympäri maailmaa, jotta tutkijat näkisivät kaikkialla maailmassa todisteet suhteellisuusteoriasta omilla silmillään. Yksi kopio Sobralin levystä meni Landessternwarte Heidelberg-Königstuhliin, joka skannasi sen hiljattain osana Heidelbergin tähtitieteellisten valokuvauslevyjen digitointi (HDAP ) -hankkeessa.

Tässä esitetty kuva on epäilemättä korkeimman resoluution kuva vuoden 1919 pimennyksestä, ja se on seurausta nykyaikaisen kuvankäsittelytekniikan - mukaan lukien kuvan palautus, kohinan poisto ja artefaktien poistaminen - soveltamisesta kyseiseen levykopioon. Näin korjattu kuva todistaa yksiselitteisesti Einsteinein ennakoiman voimakkaan gravitaatiokentän vaikutuksen valon kulkureittiin.

Tähtitieteilijät ovat kuvanneet M87:n mustan aukon reuna-alueiden magneettikenttiä

eso2105fi — Tutkimustiedote – Pasi Nurmi

Näemme nyt toisen merkittävän todisteen siitä, miten magneettikentät käyttäytyvät mustien aukkojen ympärillä ja miten aktiivisuus tällä erittäin kompaktilla avaruuden alueella pystyy synnyttämään kauas galaksin ulkopuolelle ulottuvia voimakkaita suihkuja”, EHT-polarimetria työryhmän koordinaattori Monika Mościbrodzka, joka toimii apulaisprofessorina Radboudin yliopistossa Alankomaissa, sanoi.

Event Horizon Telescope (EHT)-yhteistyöverkosto, joka otti ensimmäisen mustan aukon kuvan, on tänään kertonut saaneensa aivan uuden näkymän tähän Messier 87 (M87) -galaksin keskipisteessä sijaitsevaan massiiviseen kohteeseen. He ovat pystyneet näkemään miltä kohde näyttää polarisoituneessa valossa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tähtitieteilijät ovat pystyneet mittaamaan tätä magneettikenttien sormenjälkeä, eli polarisaatiota, näin läheltä mustan aukon reunaa. Havainnot auttavat tutkijoita ymmärtämään, miten 55 miljoonan valovuoden päässä sijaitseva M87-galaksi muodostaa ytimestään lähtevät valtavat hyvin voimakkaat suihkut.

Tutkijat julkaisivat kaikkien aikojen ensimmäisen kuvan mustasta aukosta 10. huhtikuuta 2019. Kuva paljasti kirkkaan rengasmaisen rakenteen, jossa on tumma keskialue, jota kutsutaan mustan aukon varjoksi. Sen jälkeen EHT-yhteistyöverkosto on jatkanut vuonna 2017 kerätyn M87-galaksin ytimessä olevasta supermassiivisesta kohteesta kerätyn datan analysointia. He ovat havainneet, että merkittävä osa M87:n mustan aukon ympärillä olevasta valosta on polarisoitunutta.

”Tämän tutkimuksen tulokset ovat erittäin merkittäviä. Valon polarisaatio kantaa mukanaan informaatiota, jonka avulla voimme paremmin ymmärtää huhtikuussa 2019 näkemämme kuvan taustalla olevaa fysiikkaa, mikä ei aiemmin ollut mahdollista”, Iván Martí-Vidal kertoi. Hän on myös EHT-polarimetria työryhmän koordinaattori ja 'GENT Distinguished'-tutkija Valencian yliopistossa Espanjassa. Hän lisäsi, että ”tämän uuden polarisoituneen valon kuvan prosessoiminen vaati vuosien työn, koska datan keräämiseen ja analysointiin liittyy hyvin monimutkaisia tekniikoita”. 

Valo polarisoituu, kun se kulkee tiettyjen erityisten suotimien läpi, kuten polarisoitujen aurinkolasien linssien läpi. Valo voi myös polarisoitua, kun se saa alkunsa kuumista avaruuden alueista, joissa on magneettikenttiä. Samalla tavalla kuin polarisoidut aurinkolasit auttavat meitä näkemään paremmin vähentämällä heijastuksia ja häikäisyä kirkkailta pinnoilta, tähtitieteilijät voivat saada tarkempaa tietoa mustan aukon ympärillä olevasta alueesta tarkastelemalla, miten siitä peräisin oleva valo polarisoituu. Polarisaatio antaa tähtitieteilijöille mahdollisuuden tutkia erityisesti mustan aukon sisäreunassa olevan magneettikentän ominaisuuksia.

”Juuri julkaistut polarisaatiokuvat ovat avainasemassa sen ymmärtämisessä, miten magneettikenttä syöttää ainetta mustaan aukkoon ja miten voimakkaat suihkut saavat alkunsa”, EHT-yhteistyöverkoston jäsen Andrew Chael, joka on Nasan Hubble Fellow 'Princeton Center for Theoretical Science and Princeton Gravity Initiative'-yksikössä Yhdysvalloissa, sanoi.

M87:n ytimestä lähtevät voimakkaat energian ja aineen suihkut ulottuvat ainakin 5 000 valovuoden etäisyyteen sen keskustasta, ja ne ovat yksi galaksin salaperäisimmistä ja energisimmistä ominaisuuksista. Suurin osa mustan aukon reunan lähellä olevasta aineesta putoaa sen sisään. Osa ympäröivistä hiukkasista kuitenkin pakenee hetkeä ennen kaappautumistaan ja ne sinkoutuvat kauas avaruuteen suihkujen muodossa.

Tähtitieteilijät ovat rakentaneet erilaisia malleja siitä, miten aine käyttäytyy mustan aukon lähellä ymmärtääkseen paremmin siinä ilmeneviä prosesseja. Vielä ei kuitenkaan tiedetä tarkalleen, miten galaksia suuremmat suihkut saavat alkunsa sen keskialueelta, joka on kooltaan verrattavissa aurinkokuntaan. Myöskään ei tiedetä tarkkaan, kuinka aine putoaa mustaan aukkoon. Uuden EHT:n ottaman mustan aukon kuvan ja varjon polarisoituneen valon mittausten avulla tähtitieteilijät onnistuivat ensimmäistä kertaa tutkimaan mustan aukon ulkopuolella sijaitsevaa aluetta, jossa tämä aineen virtaus sisään- ja ulospäin tapahtuu.

Havainnot antavat uutta tietoa magneettikenttien rakenteesta aivan mustan aukon ulkopuolella. Tutkimusryhmä havaitsi, että vain ne teoreettiset mallit, joissa on voimakkaasti magnetoitunutta kaasua, voivat selittää, mitä he näkevät tapahtumahorisontissa tapahtuvan.

”Havainnot viittaavat siihen, että mustan aukon reunalla olevat magneettikentät ovat riittävän voimakkaita, jotta ne pystyvät työntämään kuumaa kaasua ja siten ne pystyvät auttamaan gravitaation vastustamisessa. Vain kentän läpi virtaava kaasu voi kiertyä sisäänpäin ja kadota tapahtumahorisonttiin”, yhdysvaltalaisen Colorado Boulderin yliopiston apulaisprofessori ja EHT Theory Working Groupin koordinaattori Jason Dexter sanoi.

M87-galaksin ytimen havainnoissa yhteistyöverkosto käytti kahdeksaa kaukoputkea ympäri maailmaa. Havainnoissa mukana olivat Pohjois-Chilessä sijaitseva Atacama Large Millimeter/submillimeter Array (ALMA) ja Atacama Pathfinder EXperiment (APEX), joissa Euroopan eteläinen observatorio (ESO) on mukana yhteistyökumppanina. EHT kokonaisuus on virtuaalinen Maan kokoinen kaukoputki. Sen avulla aikaan saatu erotuskyky vastaa Kuun pinnalla olevan luottokortin pituuden mittaamiseen tarvittavaa tarkkuutta.

”ALMA:n ja APEXin kautta, jotka eteläisen sijaintinsa kautta parantavat kuvanlaatua lisäämällä maantieteellistä EHT-verkon kattavuutta, eurooppalaisilla tutkijoilla oli keskeinen rooli tutkimuksessa”, Francisca Kemper, ESO:n eurooppalainen ALMA-ohjelman tutkija, sanoi. ”ALMA hallitsee 66 antennillaan polarisoidun valon kokonaissignaalia, kun taas APEX on ollut merkittävässä roolissa kuvan kalibroinnissa.”

”ALMA:n keräämä data oli myös ratkaisevassa roolissa EHT-havaintojen kalibroinnissa, kuvan muodostuksessa ja tulkinnassa, minkä ansiosta pystyttiin tekemään tiukkoja rajoituksia teoreettisille malleille, jotka selittävät, miten aine käyttäytyy lähellä mustan aukon tapahtumahorisonttia”, Radboudin yliopiston ja Leidenin observatorion tutkija Ciriaco Goddi sanoi. Hän veti myös tässä julkaistuun tutkimukseen liittyvää tutkimusta, joka perustui pelkästään ALMA:n havaintoihin.

Tutkimusryhmä pystyi EHT:n avulla tekemään suoria havaintoja mustan aukon varjosta ja sen ympärillä olevasta valorenkaasta. Uusi polarisoituneen valon kuva osoittaa selvästi, että rengas on magnetoitunut. EHT-yhteistyöverkoston tekemät tutkimustulokset julkaistaan tänään kahdessa erillisessä artikkelissa 'Astrophysical Journal Letters'-lehdessä. Tutkimukseen osallistui yli 300 tutkijaa useista organisaatioista ja yliopistoista ympäri maailmaa.

”EHT kehittyy nopealla tahdilla, ja verkostoon tehdään teknologisia parannuksia ja siihen liitetään uusia observatorioita. Odotamme tulevien EHT-havaintojen paljastavan tarkemmin mustan aukon ympärillä olevan magneettikentän rakenteen ja kertovan meille lisää kuuman kaasun fysiikasta tällä alueella”, EHT-yhteistyöverkoston jäsen Jongho Park, 'East Asian Core Observatories Association Fellow' tähtitieteen ja astrofysiikan Academia Sinica instituutista Taipeista, sanoi.

Asteroidin 2001 FO32 ohitus

Tänä iltana kello 18.03 lähietäisyydeltä maapallon ohittaa asteroidi 2001 FO32. Kokoa kappaleella on noin yhden kilometrin luokkaa. Ohitusetäisyys on noin 5,25 LD (Kuun keskietäisyyttä) eli noin 2 miljoonaa km. Ohitusetäisyys ei ole kovinkaan paljon mutta kuitenkin turvallinen, eikä törmäysvaaraa ole olemassa. 

Asteroidin lähiohitus tapahtuu turvallisesti 5,3 Kuun etäisyydeltä. Kuva © Kari A. Kuure.

Asteroidi havaittiin 23 maaliskuuta vuonna 2001 Lincoln Near-Earth Asteroid Research -ohjelmassa, jonka kaukoputket sijaitsevat Socorro:ssa, New Mexico:ssa. Asteroidin rata on Apollo-asteroidien tapaan sellainen, että se ylittää maapallon radan. Aphelietäisyys on 3,16 au etäisyydellä ja periheli 0,2995 au etäisyydellä Auringosta. Perihelin asteroidi saavuttaa 2 toukokuuta 2021. Radan kaltevuus Maan radan suhteen (inklinaatio) on 38,193 astetta. Yhteen kierrokseen asteroidilta kuluu aikaa 2,2 vuotta.

Asteroidin havaitseminen ei ole aivan helppoa, vaikka käytettävissä olisi yli 20 cm kaukoputki. Kaukoputki ei vielä riitä, sillä sen näkemiseen tarvitaan tarkka tieto siitä, missä kohtaa taivasta se kulloinkin näkyy. Suhteellinen nopeus maapallon suhteen asteroidilla on noin 35 km/s, joten sen liike taivaalla on varsin ripeää. Suomessa asteroidi ei kuitenkaan nouse horisontin yläpuolelle iltataivaalle. Parhaiten se näkyisi eteläisellä pallonpuoliskolla.

Asteroidin liike vie sitä kohti pohjoista ja se nousee horisontin yläpuolelle Tampereella noin kello 02.30, mutta taivas alkaa idän puolella jo hieman vaaleta. Kohteen ollessa noin 13,5^m kirkkausluokkaa plus ilmakehän himmentävä vaikutus huomioon ottaen, asteroidi jää kyllä löytymättä isommillakin kaukoputkilla.

Maaliskuun 23 päivän aamuna asteroidi nousee horisontista kello 01.26, jolloin on kyllä pimeää, mutta kohteen kirkkaus on pudonnut jo lukemaan 14,9^m, joten tarvittaisiin noin 16” kaukoputki sen visuaaliseen näkemiseen. Valokuvaten asteroidista voisi saada kuvan hieman pienemmilläkin kaukoputkilla. Asteroidin himmeneminen jatkuu tämän jälkeen samassa suhteessa kuin tähänkin asti, joten sen havaitseminen harrastajien keinoin ja laitteilla tulee kaiken aikaa haastavammaksi ja vaikeammaksi.

Seuraavan kerran asteroidi saapuu tämän kertaista ohitukseen verrattavan etäisyyden päähän vuonna 2052, maalikuun 22 päivänä kello 18 UTC tienoilla etäisyyttä on noin 2,83 miljoona km. Tämän jälkeen joudutaan odottamaan vuoteen 2013, jolloin maaliskuun 23 päivän kello 1.30 UTC aikoihin etäisyys on 3,16 miljoona km.