lauantai 28. helmikuuta 2015

Harrastajan tähtitaivas: Maaliskuu 2015

Maaliskuun alussa lounaisella taivaalla voi nähdä
kolmen planeetan suoran Kalojen tähdistössä.
Uranus on kuitenkin sen verran himmeä, että vielä
vaalealta taivaalta sitä ilman  kaukoputkea ei
näy. Piirros Kari A. Kuure.
Maaliskuun keskilämpötila on noin -4 °C, mutta varsinkin kuukauden loppupuolella myös yöllä voi lämpömittarin lukema kohota plusasteiden puolelle. Tällainen tilanne voi syntyä länsi-luodevirtauksen aikana, kun Skandien yli puhaltava föhn-tuuli tuuli tuo meille kuivan ja leudon ilmamassan. Näissä sääoloissa lämmin yö on usein myös selkeä.

Aurinko saavuttaa kevätpäiväntasauspisteen 21. päivä kello 0.44. Tällöin Aurinko siirtyy pohjoisella tähtitaivaalle ja me näemme sen lyhentyvänä yönä.  Maan ja Auringon välinen etäisyys on 148 991 475 km ja Aurinko näkyy meille 32’ 07” kokoisena.

Päivän pituus on 19. päivänä tasan 12 tuntia mutta seuraava yö on jo 4 minuuttia lyhyempi (11 h 56 m). Kuukauden alussa päivällä on pituutta 10 h 20 m ja kuukauden lopulla 13 h 1 m (yön pituus 10 h 01 m).

Kesäaikaan siirrytään sunnuntaina 29. päivänä.

Auringonpimennys nähdään 20. päivänä. Pimennys alkaa Tampereella kello 11.00.17, se saavuttaa maksimin kello 12.07.33 ja päättyy kello 13.15.20. Pimennyksen kuluessa Aurinko ylittää meridiaanin noin 28° korkeudella. (Katso video!)




Kuu
on ratansa lähimmässä pisteessä 19.3. kello 21, ja kaukaisemmassa pisteessä 5.3. kello 9. Kuu on tähtitaivaalla eteläisimmillään (-18,3°) 14.3. kello 3 ja pohjoisimmillaan (18,2°) 16.3. kello 16.

Kuun vaiheet: täysikuu 5.3. kello 20.05, vähenevä puolikuu 13.3. kello 19.51, uusikuu 20.3. kello 11.36 ja kasvava puolikuu 27.3. kello 9.43.

Merkurius on horisontin yläpuolella vain päivän aikana, joten sitä on vaikea havaita. Goto-ohjautilla kaukoputkilla sen kuitenkin pitäisi pystyä näkemään sillä sen kirkkaus on kasvamassa 0,1m:sta -0,9m:iin ja elongaatio on kuukauden alussa liki 27° ja kuukauden loppupuolella noin 10 °. Kokeile kaukoputkessa eri suurennuksia, sillä pienimmät suurennukset pitävät taustataivaan luultavasti liian vaaleana.

Venus on näkyvissä iltataivaalla. Planeetta painuu horisonttiin kuukauden alussa hieman yli 3 tuntia ja loppukuusta 3,5 tuntia auringonlaskun jälkeen. Venuksen kirkkaus on -3,9m joten sen voisi nähdä loppukuusta paljain silmin iltapäivällä, sillä planeetan elongaatio on reilusti yli 30°. Venus näkyy kohtuullisen kokoisena, kulmahalkaisija on noin 13 kaarisekuntia. Venus on Uranuksen ja Marsin kanssa hyvin lähekkäin, alle 7,5 asteen mittaisessa jonossa kuukauden alkupuolella.

Mars on näkyvissä iltataivaalla ja laskee hieman alle 3 tuntia auringonlaskun jälkeen. Loppukuusta planeetta katoaa horisonttiin noin 2 h 10 minuuttia auringonlaskun jälkeen. Marsin kirkkaus ei ole suuren suuri, noin 1,3m koko kuukauden. Mars näkyy hyvin pienen, vain noin 4 kaarisekunnin kokoisena, joten yksityiskohtien erottaminen planeetan pinnalta on vaikeaa.

Jupiter on edelleen hienosti näkyvissä koko yön. Se ylittää etelämeridiaanin iltayöstä, joten havaintokohteena se on erinomainen. Planeetta on helppo löytää tähtitaivaalla, sillä sen kirkkaus on suuri -2,3m ja se sijaitsee helposti tunnistettavissa olevan Leojonan ja Kravun välissä. Pinnan yksityiskohdat ovat helposti havaittavissa pienelläkin suurennuksella, sillä planeetta näkyy meille noin 43 kaarisekunnin kokoisena.

Saturnus on näkyvissä aamuyöstä. Se nousee horisontista alkukuusta hieman ennen kello 4 ja loppukuusta heti kohta puolen yön jälkeen (kesäaikana tunnin myöhemmin). Saturnuksen kirkkaus on noin 0,5m ja kulmahalkaisija noin 17 kaarisekuntia. Saturnus on Skorpionissa.

Uranus on näkyvissä iltataivaalla vielä parin viikon ajan kuukauden alkupuolella. Sen havaintokausi on siis päättymässä tällä erää ja itse planeettakin joutuu sellaisen taivaan alueelle, jolloin se on vain päivällä horisontin yläpuolella. Planeetan kirkkaus on 5,2m, joten sen näkemiseen tarvitaan pimeä paikka ja pimeä taivas. Alkukuusta Venuksen ja Marsin välinen suora opastaa kiikarihavaitsijoita planeetan etsinnässä.

Neptunus sijaitsee niin lähellä Aurinkoa, että sen näkemisestä ei ole toivoakaan.

Revontulet. Auringon aktiivisuus on edelleen kohtalainen vaikka suurin aktiivisuuden huippu onkin ohitettu. Tilanteessa on kuitenkin mahdollista nähdä revontulia jos vain Auringossa tapahtuu riittävän kokoisia flare- ja CME-purkauksia. Revontulet on ennustettavissa noin pari vuorokautta ennen niiden esiintymistä, joten selkeisiin iltoihin ja öihin on syytä varautua muistikortit tyhjinä ja akut täysinä (eikä missään tapauksessa toisin päin).  Revontulien esiintymisen todennäköisyyksiä (Kp-indeksi) voi tarkistella Tampereen Ursan: Revontulet blogista http://tu-revontulet.blogspot.fi/2014/12/k-ja-kp-indeksit.html  .


torstai 26. helmikuuta 2015

Uusia kuvia Ceresistä

Ceres 19.2.2015.
Kuva NASA/JPL-Caltech/UCLA/MPS/DLR/IDA
Dawn luotain otti helmikuun 19. päivänä toistaiseksi tarkimmat kuvat kääpiöplaneetta Ceresistä. Kuvat otettiin noin 46 000 km etäisyydeltä ja niissä näkyvät yksityiskohdat ovat hieman yli 4 km kokoisia. 

Erityisen mielenkiintoinen kohde on Ceresin pinnalla näkyvät kaksi rinnakkaista valkoista pistettä, joiden syntytapa on vielä arvailujen varassa. Ne voivat olla kaksoiskraatteri, joka on syntynyt pienehkön kaksoisasteroidin tai kahtia pirstoutuneen asteroidin törmäyksessä.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Dawn-luotain lähestyy Ceresiä

Dawn-luotaimen tuoreimmat kuvat Ceres-kääpiöplaneetasta.
Kuva Nasa/Dawn.
Nasan Dawn-luotain lähestyy kääpiöplaneetta Ceresiä. Luotain asettuu Ceresin kiertoradalle maaliskuun 6. Päivänä ja pysyttelee sillä ainakin heinäkuulle. Aikaisemmin Dawn-luotain oli asteroidi Vestan kiertoradalla neljäntoista kuukauden ajan heinäkuusta 2011 alkaen. Luotain lähetettiin pitkälle matkalleen syyskuussa 2007.

Lähestymisvaiheessa Dawn on ottanut Ceresitä tarkimmat kuvat mitä koskaan kääpiöplaneetasta on saatu. Nasa julkaisi helmikuun 12. päivänä 83 000 km etäisyydeltä otetut kuvat ja niissä näkyy jo runsaasti yksityiskohtia (pienimmät yksityiskohdat ovat noin 8 km kokoisia); runsaasti kraattereita, joista erityisesti kiinnittyy huomio hyvin vaaleina näkyviin. Yleensä ilmakehättömien kappaleiden pinnalla näkyvät vaaleat kraatterit ovat merkki siitä, että ne ovat suhteellisen uusia. Auringon uv-säteily ja mikrometeoroidien pommitus muuttaa kappaleiden pinnan tummaksi ja sävy syvenee kun pinta ikääntyy. Valkoisena näkyvät kohdat ovat yleensä korkeintaan muutaman miljoonan vuoden ikäisiä, tavallisesti hyvin paljon nuorempia.

Dawn-luotaimen pitkä reitti Ceresille.
Kuva Nasa/Dawn.
Ceresin pinnalla tiedetään olevan vesipitoisia mineraaleja. Dawn-luotaimen mineralogisilla havainnoilla kartoitetaan mineraalien määrää ja jakaantumista Ceresin pinnalla. Tutkijat odottavat näkevänsä hyvin paljon samankaltaisuuksia aurinkokuntamme jäisten kuiden kanssa.


Ceresin ja Vestan välinen vertailu on tutkijoiden mukaan hyvin mielenkiintoista ja se auttaa selvittämään aurinkokuntamme syntyvaiheita aivan uudella tarkkuudella ja syvyydellä. Dawnissa on kolme pääinstrumettia: näkyvän valon kamera, näkyvän ja infrapunaisen valon kartoittava spektrometri sekä gamma- ja neutronispektrometri. Lisäksi Dawnin radiolaitteita käytetään tuottamaan tietoja Ceresin gravitaatiokentästä ja sen sisäisestä rakenteesta.

Animaatio Ceresin pyörimisestä

maanantai 16. helmikuuta 2015

Maailmankaikkeuden historia tarkentui

Maailmankaikkeuden kehitys uusimman tiedon valossa.
 Kuva ESA/Planck Collaboration.
Vuonna 2013 toimintansa päättänyt Panck-avaruusobservatorion kokoaman datan tutkiminen on alkanut tuottaa uusia tuloksia. Nämä tulokset ovat nyt muuttamassa tai paremminkin tarkentamassa maailmankaikkeutemme historiaa sen alun osalta. Uusia tieteellisiä tuloksia on saavutettu niin ensimmäisten tähtien syntymisajankohdasta kuin oman Linnunratamme magneettikentästä.

Merkittävä uusi tutkimustulos on se, että maailmankaikkeuden ensimmäiset tähdet syntyivät noin 140 miljoonaa vuotta myöhemmin kuin aikaisemmin oli päätelty[1]. Ero saattaa tuntua pieneltä jos sitä vertaa maailmankaikkeutemme 13,8 miljardin vuoden ikään, mutta näin ei ole. Sataneljäkymmentä miljoonaa vuotta myöhemmin syntyneet tähdet poistavat ongelmat mm. siitä, että ei tarvita mitään aikaisemmin tuntematonta energialähdettä maailmankaikkeuden uudelleen ionisoitumiseen.

Ajatus tuntemattomasta energialähteestä oli syntynyt Hubble avaruuskaukoputken ottamien erittäin syvä taivaan kuvien myötä. Kuvat osoittavat, että reionisaatio[2] olisi pitänyt käynnistyä ensimmäisten galaksien syntyessä noin 300–400 miljoonaa vuotta maailmankaikkeuden alun jälkeen. Ongelma oli siinä, että silloin galakseissa ei ollut riittävää puhtia reionisaation käynnistämiseen. Galaksien ja ensimmäisten tähtien synty satamiljoonaa vuotta myöhemmin poistaa eksoottisen energialähteen tarpeen.

Planckin tekemien havaintojen perusteella on laskettu uusia lukuja maailmankaikkeudelle
  • Maailmankaikkeuden ikä on 13,799±0,038 miljardia vuotta
  • Hubblen vakio T0 on 67,8±0,9 km/s/megaparsek[3]
  • Pimeän energian osuus on 69,2± 1,2 % koko massaenergiasta.

Planckin kokoamasta aineistosta on pystytty määrittämään myös mikroaaltotaustasäteilyn tiheydenvaihtelun muutos kulmamittakaavan funktiona (ns) josta on myös käytetty ilmaisua ”skalaarispektrin indeksi”. Indeksi kuvaa inflaation lopun tilannetta. Planckin havainnoista on indeksille johdettu arvo 0,968, joka merkitsee sitä että suuren mittakaavan vaihtelun voimakkuus on hitusen voimakkaampaa kuin mitä on ennustettu useimmissa inflaatiomalleissa.

Tähtienvälisen avaruuden pöly pilvien ja Linnunradan magneettikentän rakenteen välinen vuorovaikutus näkyy Planckin tekemissä havainnoissa hyvin selvästi. Mikroskooppisen pienent pölyhiukkaset kääntävät pidemmän akselinsa kohtisuoraan magneettikenttään vastaan. Hiukkasista emittoitunut sähkömagneettinen säteily polarisoituu hiukkasista ja näin polarisaatiosuunnan määrittäminen kertoo magneettikentän suunnan ja pölyhiukkasten tiheyden. Kuvan värit kertovat säteilyn voimakkuudesta: tummanpunainen voimakkainta ja tumman sininen heikointa. Kuva ESA/Planck Collaboration.


Huomautukset

[1] 420 miljoonan vuoden ikäisessä maailmankaikkeudessa

[2] Uudelleen ionisoituminen (engl. reionization) on maailmankaikkeuden sisältämän (vety) kaasun ionisoitumista tähtien säteilemän uv-valon vaikutuksesta.

Noin 380 000 vuoden ikäisessä maailmankaikkeudessa protonit ja heliumytimet vangitsivat elektronit orbitaaleille (rekombinaatio), jolloin aineesta tuli sähköisesti neutraalia. Maailmankaikkeuden lämpötila oli tällöin noin 3000 K ja aine säteili voimakkasti valoa. Rekombinaation seurauksena sähkömagneettinen säteily pääsi etenemään vapaasti ja me havaitsemme sen nyt mikroaaltotaustasäteilynä (CMB).

Maailmankaikkeuden laajetessa sen lämpötila laski jatkuvasti ja koska tähtiä ei vielä ollut syntynyt, se oli myös pimeä. Tämä ajanjakso oli ensimmäinen kosminen pimeä aika ja sen on ajateltu kestäneen ensimmäiset 500 miljoona vuotta. Pimeä aika päättyi ensimmäisten kirkkaiden tähtien ja galaksien syntymisen myötä. Tähtien säteilemän voimakkaan uv-valon vaikutuksesta tähtiin sitoutumaton kaasuatomit (uudelleen) ionisoituivat ja muodostivat plasmaa.  Luonnollisesti ionisoituminen ei tapahtunut kaikkialla samaan aikaan vaan se vaati aikaa lähes 500 miljoonaa vuotta ennen kuin reionsaatio oli edennyt kaikkialle maailmankaikkeuteen. Tässä vaiheessa hieman alle miljardin vuoden ikäisen maailmankaikkeuden täytti harva ionisoitunut vety, joka ei pystynyt estämään sähkömagneettisen säteilyn etenemistä.

[3] Megaparsek on miljoona parsekia ja yksi parsek on 3,26 valovuotta (206 265 au). Etäisyys on se, josta Maan radan säde (1 au) näkyy yhden kaarisekunnin mittaisena. Tähtitieteilijät käyttävät parsekia (pc) laskuissaan etäisyysmittana, koska se tekee niistä helpompia, usein jopa päässä laskettavia.



lauantai 14. helmikuuta 2015

Kirjauutuus: Avaruuden valloitus yksissä kansissa



Hannu Karttunen
Avaruuden valloitus
Ursa ry 2014
332 sivua
ISBN 978-952-5985-25-2


Tiedätkö mitä ovat avaruustutkimus tai avaruustähtitiede? Jos et, niin se selviää Hannu Karttusen kirjan Avaruuden valloitus ensisivuilla. Avaruustutkimus on rakettien, satelliittien ja luotainten kehittämistä, rakentamista ja käyttämistä. Avaruustähtitiede on näillä avaruuteen sijoitetuilla laitteilla tehtäviä tähtitieteellisiä havaintoja ja niiden tutkimista.

Avaruuden valloitus on tiivis lukupaketti avaruuslentojen historiasta, nykypäivästä ja hieman tulevaisuudestakin. Etenkin nuorempien lukijoiden tiedot avaruustutkimuksen historiasta voivat olla kovasti vajavaiset, sillä viimeisten seitsemänkymmenen vuoden aikana on tapahtunut hyvin paljon, josta edes Internetitkään ei välttämättä kerro kovin paljoa. Itse eläneenä suurimman osan tästä ajanjaksosta kirjan kertomat tapahtumat on itse ”koettu” uutisista ja päivälehtien sivuilta. Siinä mielessä kirjan alkuosan lukeminen oli jonkinlainen sukellus elettyyn elämään.

Historiaosuuden jälkeen Karttunen johdattaa lukijansa avaruustutkimuksen sovelluksiin ja avaruustähtitieteeseen kuten luotaimin tehtäviin havaintoihin lukuisista aurinkokuntamme kohteista joko hieman etäämpää tai kiertoradalla asettuen. Onkin mielenkiintoista todet, että aurinkokuntamme planeetoista kaikkia on onnistuttu havaitsemaan luotaimin kuluneiden vuosikymmenten aikana, vaikka se ei ole ollut aina ja joka kerta kovinkaan helppoa. Kirjan kirjoittamisen jälkeen tutkimattomien kappaleiden määrä on jo edelleen vähentynyt ja kuluvana keväänä (2015) saamme lähikuvia ja mittaustietoja vielä kahdesta kääpiöplaneetasta, tutkimuskohteina kun ovat Ceres, sekä Plutosta ja sen kuu Charon.

Avaruuden valloitus -kirja ei kuitenkaan ole pelkästään historiankirjoitusta vaan sen kolmannessa osassa tutustutaan avaruuslentojen ratadynamiikkaan, joka ei ole maallikoille kovinkaan helposti ymmärrettävissä. Tässä luvussa löytyy kirjan ensimmäiset matemaattiset kaavat, jotka eivät kuitenkaan ole kovin pahoja. Keskikoulumatematiikalla ne avautuvat ja niiden tuottama informaatio on tutustumisen arvoista. Etenkin maallikoiden kovasti mietityttänyt pakonopeus tai Lagrangen pisteet tulevat kirjassa selostetuksi. Jälkimmäisellä asialla on myös suomalainen ulottuvuus – mikä se on, lukaiseppa kirjasta!

Oletko koskaan miettinyt sitä seikkaa, että lähes kaikki avaruusalukset ja satelliitit lähetetään kantoraketeilla, joiden liikesuunta suuntautuu kohti itää? Ilmiselvästi sille on jonkin syy ja se selviää myös kirjaa lukemalla. Kirjasta voisi poimia joukoittain tällaisia mielenkiintoisia yksityiskohtia, mutta valitettavasti se ei tässä artikkelissa ole mahdollista.

Kirja on jo tähän mennessä osoittautunut huikeaksi lukupaketiksi, käsikirjaksi ja hakuteokseksi, mutta tämänkään ei vielä riitä. Kirjan neljäs osa keskittyy avaruustutkimuksen tulevaisuuteen. Jo kappaleen johdantokuva esittelee ihmisen elämistä avaruusasemilla tai avaruusarkilla matkaavaa siirtokuntaa muiden tähtien planeetoille. Kappale on kovasti lyhyt, mutta se antaa mielikuvitukselle siivet ja ehkäpä joku innostuu kirjoittamaan tästä teemasta laajemman kirjan.

Karttusen Avaruuden valloitus on selkeästi kirjoitettu, aihepiireiltään hyvin monipuolinen ja luultavasti alansa perusteos moniksi vuosiksi eteenpäin. Niinpä kirjaa voikin suositella kaikille avaruustutkimuksesta ja miksipä ei myös avaruustähtitieteestä kiinnostuneille.


perjantai 6. helmikuuta 2015

Harrastajan tähtitaivas: Helmikuu 2015

Helmikuu on ylleensä vuoden kylmin, keskilämpötila on noin -7 ... -8 °C tietämillä. Se ei ehkä tunnu kovin kovalta pakkaselta mutta täytyy muistaa, että lämpötilavaihtelut voivat olla suuria. Vuonna 1990 mitattiin helmikuussa korkein läpötila +9 °C ja vuonna 2007 peräti -32 °C. 

Säätyyppi on talvinen, jolloin korkeapaineessakaan pilvisyys ei usein rakoile. Selkeän yön sattuessa lämpötila laskee tuntuviin pakkaslukemiin, joten havaitsijan täyy pitää huolta omasta vaatetuksestaa mutta myös laitteiden kylmälle alttiiden osien lämmittämisesta. Etenkin paristot ja akut ovat erityisen herkkiä kylmälle.

Venus ja Mars näkyvät lähellä toisiaan
helmikuun loppupuolella. Piirros
Kari A. Kuure.
Aurinko on siirtynyt sen verran pohjoista kohti, että päivän pituus on pidentynyt jo jonkin verran. Kuukauden alussa valoisaa aikaa on 7 h 35 m ja kuukauden päättyessä 10 h 9 m. Auringon korkeus etelämeridiaanin ylittäessään on vastaavasti 11,3° ja 20,5°.

Kuu saavuttaa eteläisimmän deklinaationsa 14.2. ja pohjoisimman 27.2. Ratansa kaukaisimman pisteen se saavuttaa 6.2. (403 400 km) ja lähimmillään se on 19.2. (360 600 km). Kulmahalkaisijat vastaavasti ovat 29,6 ja 33,1 kaariminuuttia.

Kuun vaiheet ovat: täysikuu 4.2. kello 1.09, vähenevä puolikuu 12.2. kello 5.50, uusikuu 19.2. kello 1.47 ja kasvava puolikuu 25.2. kello 19.14.

Merkurius on näkyvissä aamutaivaalla nousten ensimmäisen viikon jälkeen parhaimmillaan 57 minuuttia ennen Aurinkoa. Kuukauden lopulla ero nousuajoissa on vain 21 minuuttia. Merkuriuksen kirkkaus kasvaa nopeasti kuukauden alun 4,3m:sta 0,1m. Nopea muutos liittyy tammikuun lopussa olleeseen alakonjunktioon. Vastaavasti planeetan kulmahalkaisija vähenee 10,3”:sta 6,4 kaarisekuntiin. Suurimman läntisen elongaation 26,7° Merkurius saavuttaa 24. päivänä.

Venus on Auringon itäpuolella noin 27° ja näkyy siis iltataivaalla. Planeetan laskuaika on noin kolme tuntia auringonlaskun jälkeen. Planeetan kirkkaus on -3,8m ja kulmahalkaisija noin 11,6 kaarisekuntia. Näillä arvoilla Venus on erittäin hyvin havaittavissa selkeinä iltoina.

Mars on näkyvissä iltataivaalla. Se laskee kuukauden alkupuolella noin 3,5 h ja kuukauden lopulla vajaan kolme tuntia auringonlaskun jälkeen. Planeetan kirkkaus on vain 1,2m ja kulmahalkaisija 4,3 kaarisekuntia. Vähäisestä kirkkaudesta johtuen planeetan näkeminen ei ole mahdollista ennen kuin läntinen horisontti on tummentunut riittävästi ja silloin planeetta on jo hyvin lähellä horisonttia. Mars on Vesimiehessä.

Jupiter on erinomaisesti horisontin yläpuolella koko yön. Se nousee Auringon laskiessa ja laskee auringonnousuna aikaan. Etelässä planeetta on puolenyön tienoilla, jolloin korkeutta on peräti 45°. Jupiterin kirkkaus saavuttaa huippuarvon -2,4m 6. päivänä johtuen oppositiosta ja samaan aikaan sen kulmahalkaisija on suuri 45,4 kaarisekuntia. Näillä arvoilla planeetta on mitä erinomaisin havaintokohde ja se löytyy Leijonasta.

Saturnus nousee horisontin yläpuolelle aamuyön tunteina noin 4,5 tuntia ennen auringonnousua. Planeetta saavuttaa etelämeridiaanin noin tuntia ennen auringonnousua ja on silloin hieman alle 10° korkeudella. Saturnuksen kirkkaus on vaatimatonta luokkaa, vain noin 0,7m ja kulmahalkaisija on noin 17 kaarisekuntia. Saturnus on siirtynyt Skorpioniin.

Uranus on näkyvissä iltataivaalla ja laskee kuukauden alkupuolella lähellä puoltayötä. Kuukauden loppuun tultaessa laskuaika on siirtynyt iltaa noin kello 21.30 tietämille. Visuaalisesti Uranusta havainnoivat suuntaavat kiikarinsa Kaloihin. Uranuksen kirkkaus on 5,9m ja kulmahalkaisija 3,4 kaarisekuntia.

Neptunus ja Venus ovat konjunktiossa 1.2. kello 13.25. Planeettojen välinen ero on 0,8° ja Neptunus on Venuksen yläpuolella. Neptunuksen kirkkaus on vain hieman alle 8m, joten ei ole mitenkään varmaa, että sitä kiikarinsa tai kaukoputken kuvakenttään saisi ennen kuin se painuu horisonttiin hieman yli kaksi tuntia auringonlaskun jälkeen. Tehtävää vaikeuttaa horisontin läheisyydessä olevat pilvet vaikka muutoin selkeää olisikin. Neptunus on Vesimiehessä.