Vera C. Rubin -observatorio valmistuu – uusi aikakausi taivaan kartoituksessa alkaa

KAK – Maailman suurin taivaan kartoitusprojekti on astumassa ratkaisevaan vaiheeseensa, kun Vera C. Rubin -observatorio valmistautuu julkaisemaan ensimmäiset kuvansa. Ensimmäisten kuvien julkaisu tapahtuu kesäkuun 23. päivänä, jolloin myös järjestetään julkisia ja kutsuvierasjuhlia kaikilla mantereilla pois lukien Antarktis.

Chilen Elqui:n maakunnassa El Peñónin huipulla Cerro Pachónissa (30°14′41″S 70°44′58″W) 2 672 metrin korkeudessa sijaitseva observatorio on suunniteltu mullistamaan käsityksemme maailmankaikkeudesta ottamalla käyttöön täysin uudenlaisen tavan havainnoida taivasta: jatkuvan, koko näkyvän taivaan systemaattisen kuvantamisen.

El Peñóninhuiplle on rakennettu Vera C. Rubinin observatorio, jossa on erityisen valovoimainen peiliteleskooppi ja se tuottaa joka yö valtavan määrän kuvia seuraavam kymmenen vuoden ajan.Kuva Vera C. Rubin observatorio.

 

Legacy Survey of Space and Time (LSST) – ainutlaatuinen kartoitusprojekti

Observatorion päätutkimusohjelma, Legacy Survey of Space and Time (LSST), tulee seuraavan kymmenen vuoden aikana kuvaamaan lähes koko eteläisen taivaan kahden yön välein. Tämän ansiosta se pystyy havaitsemaan niin tähtien kirkkauden vaihtelut kuin avaruuden suurten rakenteiden kehityksenkin. LSST:n tuottama data tulee olemaan valtavaa, noin 20 teratavua yössä ja yhteensä yli 60 petatavua projektin aikana.

Tämä tekee LSST:stä toistaiseksi kattavimman ja aikajaksollisesti yksityiskohtaisimman taivaan kartoituksen.

Havainnekuva teleskoopin peilijärjestelmästä. Kuva Vera C. Rubin observatorio.

LSST Camera – maailman suurin digitaalikamera

Rubin-observatorion sydän on LSST Camera, 3,2 gigapikselin CCD-kamera, joka on suurin koskaan rakennettu digitaalikamera tähtitieteelliseen käyttöön. Kameran koko on lähes henkilöauton luokkaa: 3 metriä pitkä ja massaa noin 2 800 kiloa. Sen kuvakentän laajuus on 9,6 neliöastetta taivaasta, noin 40 täysikuun verran yhdellä otoksella.

Kamerassa käytetään kuuta suodatinta (u, g, r, i, z ja y) kattaen aallonpituusalueen ultraviolettivalon (u) rajalta lähi-infrapunaan (y). Tämä mahdollistaa sekä tähtien värien että galaksien etäisyyksien arvioinnin erittäin tehokkaasti.

Kameran kennot jäähdytetään –100 °C lämpötilaan, ja koko laite on asennettu tyhjiökammioon minimoimaan lämpösäteilyn ja ilman vaikutukset. Objektiivin etulinssi on halkaisijaltaan 64 cm, ja se on suurin koskaan valmistettu optinen linssi.

 

Kameran layaout-kaavio. Ihmishamo on mittakaavana kameran koolle.Kuva Vera C. Rubin observatorio.

Teleskooppi – nopea, laajakulmainen ja tarkka

Rubin-observatorion teleskooppi (Simonyi Survey Telescope) on suunniteltu erityisesti suurten taivaanalojen kuvaamiseen nopeasti ja toistuvasti. Kyseessä on kolmipeilinen järjestelmä, jonka suunnittelussa on käytetty innovatiivista kaksoiskoveraa yhdistelmäpeiliä: pääpeili (M1) ja tertiääripeili (M3) on valettu ja hiottu samalle lasimonoliitille, mikä tekee rakenteesta sekä jäykän että optisesti tehokkaan.

Teleskoopin kolmas, keskimmäinen peili (M2) täydentää järjestelmän, joka mahdollistaa f/1,2 optisen aukon, joka on poikkeuksellisen nopean arvo ja se mahdollistaa lyhyet valotusajat. Teleskooppi pystyy muuttamaan suuntaansa ja tarkentamaan uuteen kohteeseen alle 5 sekunnissa, mikä tekee siitä ihanteellisen nopeasti muuttuvien ilmiöiden, kuten supernovien tai asteroidien, seuraamiseen.

Tieteelliset tavoitteet – universumin dynamiikan mittaamista

Rubin-observatorion tuottamaa dataa tullaan hyödyntämään useilla tieteenaloilla. Projektin keskeisiä tavoitteita ovat muun muassa:

• Pimeän aineen ja pimeän energian tutkimus, mm. galaksien muodonmuutosten ja heikon gravitaatiolinssin avulla.
• Aurinkokunnan pienkappaleiden kartoitus, erityisesti niin sanottujen "läheltä ohittavien" asteroidien ja kenties uusien komeettojen havaitseminen.
• Muuttuvien ja räjähtävien kohteiden havainto-ohjelma, joka kattaa supernovat, mikrolinssitapahtumat ja mahdollisesti jopa gravitaatioaaltojen optiset vastineet.
• Galaksien ja galaksijoukkojen muodostumisen ja kehityksen seuranta eri kosmologisilla etäisyyksillä.

Lisäksi LSST:n laaja-aikainen kuva-arkisto tarjoaa ainutlaatuisen alustan koneoppimisen ja automaattisten havaintoputkien kehittämiseen. Observatorio tuottaa n. 10 miljoonaa havaittua muuttuvaa kohdetta yössä, mikä vaatii täysin uudenlaista tiedonkäsittelyä.

Avoin tiede ja globaali yhteistyö

Rubin-observatorio noudattaa avoimen tieteen periaatteita. Sen keräämä data tulee olemaan tutkijoiden ja kansalaistieteilijöiden saatavilla maailmanlaajuisesti lähes reaaliajassa. Tämä tarjoaa vertaansa vailla olevan alustan uusien ilmiöiden havaitsemiseen ja seuraamiseen.

Observatoriota hallinnoivat NSF (National Science Foundation) ja DOE (Department of Energy) yhteistyössä SLAC National Accelerator Laboratoryn ja NOIRLabin kanssa. Hankkeen budjetti on noin 700 miljoonaa dollaria, ja sen rahoitukseen on osallistunut myös lukuisia kansainvälisiä instituutioita ja yliopistoja.

Kuvat sisältävät myös arkaluonteista dataa

Suurten taivaskartoitusten, kuten Vera C. Rubin -observatorion LSST:n reaaliaikainen datanjulkaisu voi sisältää väärinkäytettävää tai turvallisuussyistä rajoitettavaa tietoa. Siksi järjestelmään on rakennettu useita mekanismeja näiden kohteiden tunnistamiseksi ja suojaamiseksi ennen datan vapauttamista.

Kuviin saattaa tallentua tietoa monista sellaisista kohteista, joista liian aikainen tieto julkisuudessa voi olla vahingollista tai haitallista. Tällaisia kohteita voivat olla esimerkiksi Maata lähestyvät asteroidit (NEO, PHA), joiden ensimmäisen vuorokauden tieto radoista voi olla aluksi epätarkkaa, ja siten luoda väärää käsitystä esimerkiksi törmäyksen todennäköisyydestä. Tällaisesta on esimerkkejä tapauksista aivan viime vuosilta.

Maata kiertää lukuisia tiedustelusatelliitteja, joiden ratojen parametrejä ei haluta jakaa julkisesti. Tästä syystä tiedot näistä on salattuja tapauskohtaisesti lyhyemmän tai pidemmän ajan verran.

Joissakin tapauksissa esimerkiksi supernovan kirkastumisen alkuvaiheet on ihmisten tarkistettava, jotta vältyttäisiin väärältä tulkinnalta ja siten myös teleskooppien varaaminen olemattoman tapahtuman seuraamiseen. Väärä hälytys voisi johtaa jonkin tärkeän havaintoprojektin keskeytymiseen tai muuttumisen täysin tieteellisesti arvottomaksi.

Vera C. Rubin -observatorion lähtökohtana on täysin avoin tiedejulkaisu, mutta turvallisuutta, tieteellistä vastuullisuutta ja strategisia näkökohtia varten käytössä on kehittynyt automaattinen ja ihmistyöhön perustuva yhdistetty suojamekanismi, jonka avulla varmistetaan julkaistavien tietojen korkeatasoinen laatu.

Ensivalo lähestyy

Rubin-observatorion "ensivalo" eli ensimmäinen virallinen tähtitaivaan kuva julkaistaan kesäkuun 23. päivänä. Ensivalon kuvia otettaessa teleskooppi, kamera ja datankäsittelyjärjestelmät testataan yhdessä ensi kertaa täydellä kapasiteetilla. Testikuvia on jo otettu kameramoduuleilla erikseen, ja ne ovat osoittaneet järjestelmän olevan erinomaisessa kunnossa.

Kun havainnointiohjelma pääsee käyntiin, Rubin-observatorio tulee olemaan tähtitieteen kentällä paitsi työkalu, myös käännekohta. Se siirtää tutkimuksen painopisteen yksittäisten kohteiden tarkastelusta kohti dynaamista, ajallisesti seuraavaa kokonaisuuden tarkastelua – maailmankaikkeuden dynaamista karttaa, joka päivittyy joka yö.

 

 

Tähtiharrastajan kaukoputki: Ensimmäinen kaukoputkeni

Kuva © Kari A. Kuure.

Vierailu tähtitornilla voi tartuttaa kaukoputkikuumeen lähtemättömästi keneen tahansa. Usein alttiimpia tartunnalle ovat noin kymmenvuotiaat jälkeläiset, jotka seuraavana aamuna ilmoittavat haluavansa kaukoputken. Siinä sitä sitten on vanhemmilla ihmettelemisillä!

Kaukoputkikuume voi kyllä iskeä varttuneempaankin ihmiseen ja se on aivan yhtä vaikea paikka kuin auto- tai venekuume. Kuume ei parane muutoin kuin hankkimalla se kaukoputki, mutta millainen?

Kaukoputkea hankittaessa tulisi pitää mielessä se, että mielikuvat tähtiharrastuksesta ja havaitsemisesta ovat yleensä paljon romanttisempia kuin mitä se todellisuudessa on! Tähtitaivaan kohteet eivät ole värikkäitä ja eikä niin yksityiskohtaisen selkeitä, kuin kirjojen ja lehtien kuvissa. Kuvat kun on otettu yleensä ammattilaiskaukoputkilla, tai vaativat rankaa kuvankäsittelemistä jne.

Pimeässä silmä havaitsee vain harmaan eri sävyjä, ja rauhaton ilmakehä rajoittaa yksityiskohtien erottumista sitä enemmän mitä lähempänä horisonttia kohde on. Valitettavan usein kaukoputken antama kuva mistä tahansa planeetasta on pehmeä, ”kiehuva” valoläikkä, josta ei saa mitään selvää. Syy tähän ei kuitenkaan ole sen paremmin havaitsijan kuin kaukoputkenkaan, fysiikan lakeja ei vain pysty rikkomaan.

Nykyisin on tarjolla monenlaisia kaukoputkia, niin hinnaltaan kuin malliltaankin. Internetissä kaukoputkien myyjien sivustoja selatessa saa kyllä infoähkyn, sillä tarjolla on vaikka millaista laitetta. Miten niistä voisi sen oikean valita? Tähän kysymykseen tämä artikkeli pyrkii vastaamaan.

1. Milloin ja missä havaitaan?

Kaikkein perimmäinen kysymys on se, missä ja milloin havaintoja tehdään? Onko tarkoitus tai mahdollisuus havaita vain satunnaisesti Kuuta, vai tulisiko kaukoputkea voida käyttää myös planeettojen tai jopa syvän taivaan kohteiden havaitsemiseen?

Ihmiset asuvat suurimmaksi osaksi kaupungeissa tai niiden esikaupunkialueilla. Vain harva enää asuu täysin maaseudulla, jossa ei ole naapureiden valoja häiritsemässä yöllistä harrastusta. Kaupungeissa ja niiden liepeillä havaintoja tehtäessä rajoittavana tekijänä on valosaaste, joka tulvii kaikkialle, vieläpä aika pitkälle maaseudullekin. Valosaaste rajaa aika suuren joukon mielenkiintoisista havaintokohteista pois, pelkästään sen vuoksi, että taivaalta heijastuva valo estää niitä näkymästä.

Kaupunkimaisessa ympäristössä havaintoja tehtäessä voidaan keskittyä vain kirkkaimpiin kohteisiin, kuten Kuuhun, planeettoihin ja harvoihin syvän taivaan kohteisiin, jotka ovat riittävän kirkkaita näkyäkseen valosaasteen läpi. Tämä merkitsee kaukoputkivalinnalle sitä, että kaikki havaittavissa olevat kohteet tulevat näkymään pienehköllä, enintään 127 mm (5”) kaukoputkella.

Satunnaisesti Kuuta ja mahdollisesti planeettoja katseleva ei tarvitse havaintovälineekseen kovinkaan suurta kaukoputkea. Kuu on sen verran kirkas kohde, että tavallisesti siitä tulevaa valoa joudutaan jopa himmentämään kuusuodattimella. Näin etenkin, jos Kuun vaihe on lähestymässä täysikuuta, tai se on juuri sivuutettu. Kaukoputken kooksi riittää tällaisessa tapauksessa 70­­–90 mm.

Kaukoputken mittana käytetään yleensä objektiivin tai pääpeilin halkaisijaa. Kaukoputken tyypiksikin (joita käsittelen myöhemmin) voi silloin valita monikäyttöisen maakaukoputken tähtikaukoputken sijaan.

Kaupungeissa, esikaupunkialueilla ja maaseututaajamissa kaukoputken hankinnan yhteydessä tulisikin hankkia myös valosaastesuodatin. Voimakkaasti valosaasteisilla alueilla, suodattimeksi sopii UHC-suodatin, joka leikkaa elohopea- ja natriumhöyrylamppujen säteilemiä valon aallonpituuksia, mutta jättää koskemattomiksi useimpien syvä taivaan kohteiden säteilemät aallonpituudet. Maaseututaajamissa ja Kuuta sekä planeettoja havaitessa suodattimeksi yleensä riittää kontrastiboosteri ja sen lisäksi keskitumma harmaasuodatin. Joidenkin kaukoputkien mukana tulee vihreä Kuu-suodatin, joka kyllä riittää alkuun Kuun katselemiseen. Muuhun käyttöön se ei sovellu.

Valosaasteettomalla maaseudulla (kesämökillä) havaitessa ja mahdollisesti kiinteälle havaintopakalle tai jopa tähtitorniin voi hankkia suuremman kaukoputken. Tällöin ensimmäiseksi kaukoputkeksi kysymykseen saattaisi tulla 8” eli noin 200 mm kaukoputken hankinta, vaikka yleensä sellaisen hankintaa suosittelen vasta muutaman vuoden harrastamisen jälkeen.

2. Liikuteltavuus

Kaupunkimaisessa ympäristössä tavallisimpia havaintopaikkoja ovat parveke tai lähipuisto. Joskus kuitenkin tarjoutuu tilaisuus matkustaa kaupungin ulkopuolelle, ja joskus jopa valosaasteettomille paikoille (jos niitä jostakin enää löytyy?). Tällöin kaukoputken liikuteltavuus on olennaisen tärkeää.

Liikuteltavuutta arvioitaessa luonnollisesti itse kaukoputken koko ja paino ovat ne tärkeimmät tekijät. Sen lisäksi myös jalustan koko, paino, mutta myös tukevuus joutuvat harkintaan. Usein, valitettavasti, kevyehkö jalusta on heiveröinen, eikä jaksa kannatella kaukoputkea riittävän vakaasti. Seuraus tästä on, että kaukoputki ja sitä myöten myös kuva heiluu villisti. Tällöin tietysti havaintojen tekeminen vaikeutuu tai jopa estyy kokonaan. Tukeva jalusta, vaikka hieman massiivisempikin, on aina varma ratkaisu, vaikka se jouduttaisiin tekemään kaukoputken koon kustannuksella.

3. Kaukoputkityypit

Jos edellä käsitellyistä asioista kaukoputken ostamista suunnittelevalle on muodostunut jonkinlainen käsitys havaitsemismahdollisuuksistaan, seuraavaksi on ratkaistava kysymys kaukoputken tyypistä. Tarjolla on hyvin monenlaisia ja kauppiaat suosittelevat aloittelijoille mitä milloinkin. Seuraavassa käsittelen joitakin kaukoputkityyppejä käytettävyydeltään helpoimmasta alkaen. Kaukoputken käyttäminen vaatii opettelua, joten liian vaikeasti käsiteltävään kaukoputkityyppiin ei pitäisi sortua kauppiaan vakuutteluista ja ”best prize” -tarjouksista huolimatta.

3a. Maakaukoputki

Maakaukoputki on tarkoitettu ensisijaisesti maakohteiden havaitsemiseen. Tällaisia maakohteita voivat olla linnut, etäiset maastokohteet tai vaikkapa ampujien maalitaulut. Kaukoputki näyttää kohteen oikein päin, joten kohde on siten helposti tunnistettavissa. Maakaukoputkella voi kyllä katsella tähtitaivaan kohteita. Kuu ja planeetat näkyvät silloin samassa asennossa kuin paljain silmin, suurempana vain.

Maakaukoputkia on tarjolla useita erilaisia ja etenkin erihintaisia. Halvimmat tarjoustuotteet lähtevät alle satasen hintaan, mutta kalleimmista voi joutua maksamaan tuhansia euroja. Sanomattakin on selvää, että halvimman ja kalleimman välillä täytyy olla aika suuri laatuero, niin kuvan laadussa kuin rakenteessakin.

Maakaukoputket on useimmiten linssikaukoputkia. Objektiivi muodostuu yleensä kaksiselementtisestä akromaatista, joka periaatteessa antaa aivan tyydyttävän kuvan. Kuvan laatu tulisi kuitenkin ennen ostopäätöstä tarkistaa. Kuvan tulee olla kirkas ja terävä laidasta laitaan, ja siinä ei saa esiintyä selkeästi havaittavia värivirheitä ja kuvakentän tulisi olla tasaisesti valaistunut, siis ei havaittavaa reunatummentumista vaaleaa seinää katsottaessa.

Kalleimmissa maakaukoputkimalleissa on objektiivina kolmilinssiset apokromaattiset linssit. Kuvan laatu niissä on yleensä täysin moitteeton. Tällaisten kaukoputkien hinta on kuitenkin yleensä niin paljon korkeampi, että se rajoittaa jo luonnollisesti niiden hankintaa. Apokromaattista maakaukoputkea parempana vaihtoehtona pidänkin varsinaisen (apokromaattisen)tähtikaukoputken hankintaa, jonka yleensä saa hankittua apokromaattista maakaukoputkea paljon edullisemmin.

Maakaukoputken okulaari voi olla kiinteä tai vaihdettava. Kiinteät okulaarit ovat usein zoomattavia, eli kuvan suurennusta voidaan muuttaa. Kuvan laatu ei saisi kuitenkaan huonontua, eikä kuvakentän liiaksi kaventua suurimmallakaan suurennuksella. Vaihdettavat okulaarit sen sijaan antavat parhaimman kuvan, mutta ovat yleensä ylihinnoiteltuja ja merkkikohtaisia. Joidenkin kaukoputkien mukana saattaa tulla sovitin, jolla tavallisia (ja usein edullisempia) tähtikaukoputken okulaareja voi käyttää tämän tyyppisessä kaukoputkessa. Joskus sovittimen voi hankkia lisävarusteena.

3b. Linssikaukoputki

Kuvan linssikaukoputki on varustettu
aurinkosuotimella.
Kuva © Kari A. Kuure.

Linssikaukoputket ovat perinteisiä tähtikaukoputkia. Tähtikaukoputken muodostama kuva on ylösalasin ja näin ollen se soveltuu huonosti maakohteiden havainnointiin. Kulmapeilin avulla kuva kyllä kääntyy pystysuunnassa oikein päin, mutta on edelleen peilikuva. Kulmaprisma kääntää kuvan täysin oikeinpäin, mutta välineenä se on arvokkaampi hankinta kuin kulmapeili.

Linssikaukoputki soveltuu erinomaisesti Kuun ja planeettojen havainnointiin. Usein objektiivin halkaisija on varsin vaatimatonta luokkaa, joten tämä kaukoputkityyppi ei sovellu syvä taivaan kohteiden havaitsemiseen aivan paria kolmea kirkkainta kohdetta lukuun ottamatta. Hyvälaatuinen kaukoputki antaa terävän ja kontrastisen kuvan, kun taas huonolaatuinen ”tavaratalo” kaukoputki pilaa takuuvarmasti orastavan harrastuksen.

Linssikaukoputkien perustyyppi on kaksilinssisellä akromaattisella objektiivilla varustettu putki. Kaukoputken polttoväli voi olla 400–1200 millimetriä.  Pitkäpolttovälinen linssikaukoputki on kuitenkin hieman hankala käsitellä ja tärinäarka, joten suositeltavin polttoväli on enintään 600–700 millimetriä.

Akromaattisessa objektiivissa voi olla joitakin kuvan laatuun vaikuttavia ominaisuuksia, joita on vaikea korjata. Edullisimpien kaukoputkien objektiivit ovat yleensä ilmavälisiä, jolloin kuvassa näkyy värivirheitä (väärä-väri-ilmiö) etenkin suurien kontrastierojen rajamailla. Niitä voi kyllä jonkin verran korjata suodattamalla, mutta suodatin saattaa olla sen verran arvokas hankinta, että senkin rahan voisi paremmin käyttää sijoittamalla laadukkaampaan akromaattiin (kitatut linssit) tai apokromaattiseen kaukoputkeen.

Apokromaattinen objektiivi on tehty kolmesta linssistä. Nykyisin tällaisissa linsseissä käytetään yhtenä linssinä Extra Low Dispersion eli ED-lasia, jolloin kuva on yleensä täysin virheetön. Haittapuolena on kuitenkin kaukoputken perusmallia huomattavasti korkeampi hinta. Lisähinta yleensä kannattaa maksaa, vaikka sitten kaukoputken koon kustannuksella. Hieman pienempi ED- kaukoputki saattaa mahtua budjettiin, ja on pitkän päälle tyydyttävämpi hankinta.

3.c Smith-Cassegrain ja Maksutov -tyyppiset kaukoputket

Pieni S-C-kaukoputki. Kuva © Kari A. Kuure.

Molemmat kaukoputkityypit ovat kasvattaneet viime vuosina suosiotaan huomattavasti lähinnä käytettävyytensä ja edullisen hankintahintansa vuoksi. Aikaisemmin nämä kaukoputket olivat kalliita, mutta Kiinassa aloitettu massatuotanto on tehnyt niistä markkinoiden edullisimpia malleja. Kehityksen suuntaa on pidettävä hyvänä, sillä näiden laitteiden kuvan laatu on yleensä hyvä tai jopa erinomainen.

Molemmissa kaukoputkityypeissä valoa kokoavan elementtinä on pääpeili. Pääpeilistä valo heijastetaan apupeiliin, josta edelleen pääpeilissä olevan reiän kautta putken taakse, jonne kuva muodostuu. Tällöin kaukoputken käyttäminen on luonnikasta ja muistuttaa linssikaukoputkien käyttämistä.

Samankokoisista kaukoputkista Smith-Cassegrain (SC) on hieman kevyempi, johtuen ohuemmasta korjauslinssistä. Vastapainoksi Maksutovin(M, MC tai MSC) huoltotarve on jonkin verran vähäisempi ja rakenne hieman tukevampi.  Näin ollen on aivan makuasia, kumman tyyppisen kaukoputken valitsee! Usein valmistajilta on saatavissa ainakin muutamia keskikokoisia laitteita molempina tyyppeinä.

Näissä kaukoputkityypeissä on pitkä polttoväli ja suhteellisen pieni valovoima. Kameran linssinä niiden ”aukko” liikkuu siellä f/8 – f/15 välillä. Pitkästä polttovälistä johtuen, niiden ”tosikentän” laajuus taivaalla on kapeahko, tyypillisesti siinä 1,5–0,8°. Täydenkuun halkaisija on hieman enemmän kuin 0,5°.

Pitkästä polttovälistä johtuen kaukoputkella saatava suurennus on jo merkittävä tavallisimmilla okulaareilla. Näin ollen ne sopivat erityisen hyvin Kuun, planeettojen, kaksoistähtien, pallomaisten tähtijoukkojen ja mahdollisesti kirkkaimpien galaksien havainnointiin. Himmeitten tähtisumujen havainnointiin niiden valovoima on hieman vähäinen ja avonaisten tähtijoukkojen havainnointiin niiden antama kuvakettä on hieman liian kapea.

3d. Newton-kaukoputki

Newto-kaukoputki syvä taivaan
kohteiden havaitsijoille.

Newton-kaukoputki on usein se kaukoputkimalli, jota kauppiaat suosittelevat ensimmäiseksi kaukoputkeksi. Kauppiaan vakuutteluihin ei pidä uskoa, sillä tämä putkityyppi on vaikea aloittelijalle ja kokeneellekin harrastajalle erittäin työläs monien huolto- ja käyttötoimenpiteiden vuoksi.

Newton-kaukoputket ovat yleensä erittäin edullisia ja niiden kuvanlaatu on kohtalainen. Valovoimaisessa Newton-putkessa kuvassa on koma-virhettä , siis tähdet näkyvät komeettamaisina viiruina kuvakentän reunoilla. Sen korjaaminen vaatii yleensä suhteellisen kalliin korjauslinssin.

Rakenteellisesti Newton-putki on pitkä. Se on siis vaikeasti kuljetettava, ja vaatii erittäin tukevan jalustan. Lisäksi jalustan valmistuksessa syntyneet epätarkkuudet (toleranssit) näkyvät pitkästä rakenteesta johtuen kuvan voimakkaana heilumisena.

Suurikokoisena, paljon valoa keräävänä valovoimainen (f/5) Newton-putki soveltuu syvä taivaan kohteiden havainnointiin. Planeettojen havainnointiin putki sopii huonommin, sillä pienikin optisten osien virhekohdistus heikentää kuvan laatua merkittävästi, etenkin kontrasti ja erotuskyky heikkenevät planeettojen vaatimilla suurilla suurennuksilla.

4. Okulaarit

Valikoima erilaisia okulaareja. Kuva © Kari A. Kuure.

Kuvan laadun määrä koko optinen ketju, ja niinpä heti kaukoputken hankinnan yhteydessä tulisikin ostaa pari laadukasta okulaaria (sekä mahdollisesti laadukas Barlow-putki). Kaukoputkien mukana yleensä tulee pari okulaaria (ja mahdollisesti muitakin varusteita), mutta niiden laatu on yleensä korkeintaan tyydyttävä mutta varsin usein heikko.

Hyvä okulaari (esimerkiksi superplösl) maksaa helposti yli 80–120 euroa. Sijoitus kyllä kannattaa, sillä kaukoputken vaihtuessa okulaarit kuitenkin säilyvät täysin käyttökelpoisina vuosikausia. Ensimmäisten okulaarien suositeltavia polttovälejä ovat noin 13 mm, 17 mm  ja 30 mm polttoväliset okulaarit. Okulaarien valinnoissa tulisi kiinnittää moneen muuhunkin asiaan huomiota, mutta riittävän laadukkaassa okulaarissa nämä muut asiat ovat kohdallaan.

Barlow-putkella saadaan kasvatettua okulaarin antamaa suurennusta yleensä kaksinkertaiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että edellä esimerkiksi mainituilla 13 mm ja 17 mm okulaareista saadaan yhdessä 2× Barlow-putken kanssa sama suurennus kuin 6,5 mm ja 8,5 mm okulaareilla. Näin ollen käytettävissä olevat okulaarien polttovälit määrältään tuplaantuvat yhden laitteen hankinnalla. Aivan ilmaiseksi tämä ei kuitenkaan tapahdu, sillä yleensä hintana on kuvan laadun heikkeneminen. Jos Barlow-putki on hyvälaatuinen (ja hankintahinta sen mukainen), kuvan laadun heikkeneminen on kuitenkin lähes huomaamatonta.

Jotkin okulaarimallit eivät sovellu käytettäväksi Barlow-putken kanssa, sillä niissä itsessään saattaa olla jo valmiiksi sisäänrakennettuna Barlow-elementti. Yksityiskohtaisempia tietoja kustakin okulaarityypistä ja valmistajan mallista löytyy yleensä valmistajan nettisivuilta.

5. Suodattimet

Käyttökelpoisia suotimia.

Kaukoputkikauppiaat kauppaavat myös runsaasti erilaisia lisävarusteita. Etenkin edullisen tuntuiset suodatinsetit tuntuvat olevan ylipääsemätön houkutin lisätä liikevaihtoa. Muuta arvoa niillä sitten ei olekaan.

Harrastuksen alkuvaiheessa tarvitaan vain pari kolme suodatinta:

• täysin kirkas suodatin lähinnä pölysuojaksi, esimerkiksi Astronomik MC-Klarglas 1,25"
• kontrastiboosteri tai valosaastesuodatin, esimerkiksi Baader Contrast Booster 1,25” tai Astronomik CLS- suodin 1,25".
• harmaa- tai kuusuodattimen, esimerkiksi Baader harmaasuotimet (12,5 % ja/tai 25 %) tai Celestron kuusuodin (18 %).

Esimerkeissä mainitut vaihtoehtoiset suodattimet eivät ole täysin 1:1 lajissaan, vaan niillä on hieman poikkeavia ominaisuuksia suodatettavien aallonpituuksien ja suodatuksen voimakkuuden suhteen. Ne kuitenkin vastaavat hyvin toinen toisiaan visuaalisessa havaitsemisessa.

Kirkkaan suodattimen kanssa voi olla ongelmia kiinnittämisessä, se kun tulisi tehdä sellaiseen osaan, joka on kiinni kaukoputkessa jatkuvasti. Lisäksi, jos kiinnitys tehdään liian kauas okulaarista, suodattimen kehys voi vinjetoida (aiheuttaa reunatummentuman) kuvaa. Jotkin suodatinvalmistajat valmistavat esimerkiksi SC-kaukoputkeen sopivia suodattimia. Ne ovat hinnakkaampia kuin vastaavat okulaarisuodattimet, mutta ne estävät kaukoputken sisäpuolisen pölyyntymisen hyvin tehokkaasti. Jos kulmapeiliä pidetään kaukoputkessa kiinni jatkuvasti, niin silloin suodattimen voi kiinnittää siihen osaan, joka menee kaukoputken okulaariputken sisään. Tämä on mahdollista, jos kulmapeilissä on suodinkierre.

Pölysuojan olemassa olo siirtää pölyyntymisestä johtuvaa remontin tarvetta kauas tulevaisuuteen. Joka tapauksessa tarvitset sulkutulpan kaukoputken säilytyksen ajaksi, yleensä se tuleekin kaukoputken mukana. Pöly on kaukoputken pahin vihollinen ja sen pääsyn estäminen kaukoputkeen on tärkeää.

Kontrastiboosteri ja valosaatesuodatin (UHC tai CLS)suodattavat kaupungin lähistöllä aina taivaalla olevaa valosaastetta. Se näkyy valokuvissa punertavana hohteena kaikkialla taivaalla.  Se estää heikkovaloisia kohteita näkymästä, vaikka ne muutoin olisivatkin kaukoputkella nähtävissä.

Harmaa- tai kuusuodatinta tarvitaan nimenomaan Kuun ja planeettojen havaitsemisessa. Etenkin lähellä täysikuuta Kuu on sen verran kirkas, että ilman suodatinta se tahtoo häikäistä. Planeetat eivät häikäistymistä aiheuta, mutta silmä verkkokalvo saturoituu paikallisesti ja kohteista katoaa kaikki yksityiskohdat. Himmentämällä (siis suodatinta käyttäen) riittävästi saturaatiota ei tapahdu ja yksityiskohdat tulevat näkyville. Vaihtoehtoisesti polarisaatiosuodatinparilla voi säätää läpäisevän valon määrää 50–0 %.

Värillisiä suotimia kaupataan hyvin edullisina paketteina. Käytännössä niitä ei tarvita lainkaan, joten unohda ne myyjän vakuutteluista huolimatta. Aikaisemmin vaalean keltaista käytettiin lisäämään kontrastia mutta nykyisin kontrastiboosteri hoitaa asian paljon tehokkaammin. Pitempään harrastaneet voivat käyttää hyvin vaaleita värillisiä suodattimia, joilla voi saada joitakin planeettojen yksityiskohtia helpommin näkyville. Paketeissa myytävät värisuodattimet ovat kuitenkin yleensä liian tummia ja tarkoitettu hyvin valovoimaisten ja isohkojen kaukoputkien kanssa käytettäväksi.

Suodattimien kohdalla pätee sama sääntö kuin muidenkin varusteiden ja laitteiden kohdalla: Laatuun kannattaa sijoittaa, sillä kaikkein halvimpien hinta on saatu alaspäin vain laadusta tinkien!

6. Jalustat

EQ-jalusta.

Aivan yhtä tärkeä asia kuin oikea kaukoputkityyppi, on jalusta.  Kaukoputket yleensä ostetaan paketeissa joihin myös jalusta kuuluu.  Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan ole paras, vaikkakin aloitteleva tähtiharrastaja yleensä pääsee kaikkein helpoimmalla hankkiessaan tällaisen paketin.

Pakettijalustat ovat yleensä liian kevytrakenteisia tai peräti aivan väärän mallisia itse kaukoputkelle. Etenkin rakenteellisesti pitkät Newton- ja linssikaukoputket myydään säännöllisesti liian heiveröisten jalustojen kassa. Lopputuloksena on heiluvia ja täriseviä yhdistelmiä, joilla havaintojen tekeminen on enempi tuskaa kuin nautintoa.

6a. Ekvatoriaalinen eli EQ-jalusta

Jalusta koostuu kolmijalasta ja seurantakoneistosta. Kolmijalka on halvemmissa kaukoputkipaketeissa yleensä alumiiniprofiilia, jota ei voi pitää kovinkaan hyvänä ratkaisuna. Tällainen jalusta yleensä tärisee voimakkaasti, ja tärinän vaimeneminen kestää pitkään.

Selkeästi parempi kolmijalkamalli on teräsputkesta rakentuva malli. Ne ovat yleensä jykevämpiä ja tärinät vaimenevat suhteellisen nopeasti (tärinätöntä jalustaa ei ole olemassa). Onneksi nykyisin yhä useampi kaukoputkipaketti sisältää tällaisen kolmijalan tai sen voi hankkia vaihtoehtoisena.

Seurantakoneisto koostuu kahdesta toisiinsa nähden suorassa kulmassa olevasta akselistosta, niihin liittyvistä tukirakennelmista ja vaihteistoista. Tarkoituksena on, että oikein pystytetyn ja suunnatun seurantakoneiston tuntiakseli (RA-akseli) on samansuuntainen maapallon pyörimisakselin kanssa. Toisin sanoen, tuntiakselin suunasta taivaalta pitäisi löytyä Pohjantähti, joka sijaitsee vain 0,6° etäisyydellä tähtitaivaan pohjoisnavasta.

Deklinaatio-akseli on kohtisuorassa tuntiakseliin nähden ja sen avulla kaukoputki voidaan kohdistaa taivaan ekvaattorista eri kulmaetäisyyksillä oleviin kohteisiin.

Tuntiakseli (ja deklinaatioakseli) voidaan varustaa seurantaa ja suuntaamista helpottavilla sähkömoottoreilla. Etenkin tuntiakselin varustaminen moottoroidulla seurannalla on järkevää jo harrastuksen alkuvaiheessa. Joissakin jalustamalleissa moottorointi on jo valmiiksi tehty.

Seurannan toimimisen edellytyksenä on, että jalustaja seurantakoneisto on suunnattu huolellisesti Pohjantähden avulla pohjois-eteläsuuntaiseksi ja tuntiakseli on säädetty oikeaan korkeuskulmaan havaintopaikan maantieteellisen leveyden mukaan. Suuntaaminen pelkästään Pohjatähden avulla on riittävä visualihavainnointiin, mutta valokuvaamista varten suuntaus on tehtävä paljon tarkemmin.

6b. Atsimutaallinen jalusta

Atsimutaallinen jalusta on hyvin suosittu ”lapsille” tarkoitetuissa kaukoputkissa. Niissä ei ole varsinaista seurantakoneistoa, vaan kaukoputken suuntaaminen kohteeseen tapahtuu suoraan suunnan ja kohteen korkeuden mukaan. Ongelmana tälle jalustatyypille voidaan pitää sitä, että havaitsija joutuu huolehtimaan kohteen pysymisestä kaukoputken kuvakentässä kaiken aikaa.

Atsimutaallista jalustatyyppiä ei voi suositella kuin erikoistapauksessa. Se voi olla hyvä valinta suunnaltaan rajoittuneessa havaintopaikassa kuten parvekkeella, jossa seurantakoneiston suuntaaminen visuaaliseen havainnointiin Pohjatähden avulla on mahdotonta. Atsimutaalinen jalusta sopii myös maakaukoputkelle, jolloin se soveltuu tähtitaivaan kohteiden katseluun paremmin kuin mahdollisesti kaukoputken mukana tuleva pöytäjalustaa käyttämällä.

6c. Dobson-kaukoputket ja jalusta

Dobson-jalusta.

Dobson-kakoputket ovat lähes poikkeuksetta Newton-tyyppisiä ja valovoimaisia kaukoputkia. Yhteistä niille on, että niiden jalusta on periaatteessa atsimutaalinen, mutta se muodostuu laakereilla pyörivästä laatikosta ja itse kaukoputkeen kiinnitetyistä liukupyöristä. Joissakin malleissa on myös maantieteellisen leveyspiirin mukaisen kallistamisen mahdollistava kiilarakenne ja mahdollisesti vielä moottoroitu seuranta.

Kaukoputki ja sen jalustarakenne on suurikokoinen, joten sen säilyttäminen ahtaassa kaupunkiasunnossa ei ole niitä helpoimpia tehtäviä. Syvä taivaan laajojen ja sumukohteiden havaitsemista harrastavat yleensä käyttävät tällaista kaukoputkea vakituisilla pimeäntaivaan alla olevilla havaintopaikoilla. Aloittelevalle harrastajalle tämä kaukoputkityyppi harvoin on onnistunut valinta.

6d. Goto-jalustat

Nykyisin on saatavilla pelkästään tai usein kaukoputken kanssa paketissa goto-jalusta, joka ohjauselektroniikkansa  avulla pystyy suuntaamaan kaukoputken haluttuun kohteeseen. Goto-kaukoputket ja -jalustat helpottavat kohteiden etsimistä tähtitaivaalta. Haittapuolena kuitenkin on, että jalusta täytyy suunnata tarkasti ennen havaintojen aloittamista. Tehtävää valmistaja on kuitenkin yrittänyt helpottaa tekemällä tietokoneohjelman ja ohjeistanut sen käyttöä. Valmistajasta riippuen tässä on onnistuttu yleensä enemmän tai vähemmän hyvin, joten huollelisuutta vaaditaan  niin ohjeiden lukemisessa kuin niiden toteuttamisessa.

EQ-mallinen goto-jalusta.
Kuva © Kari A. Kuure.

Goto-jalustoja on periaatteessa kahta tyyppiä: atsimutaallisia ja ekvatoriaalisia. Näistä tyypeistä atsimutaallinen pystytys on käyttäjälle helpompi ja suuntaaminen hoituu yleensä nopeammin. Haittapuolena on vain, että jalusta sopii käytännössä vain visuaaliseen havaitsemiseen, sillä kuvakettä kiertyy hiljalleen havaintojen aikana. Näin ollen valokuvaamista ainakaan kovin pitkillä valotusajoilla ei voida tehdä.

Joissakin jalustamalleissa on mahdollisuus käyttää erikseen hankittavaa kiilaa tai sellainen on jo valmiiksi rakennettu jalustaan, jolloin suuntauksen voi tehdä myös ekvatoriaalisesti.

Ekvatoriaalinen goto-jalusta, etenkin riittävän tukevana mallina, toimii hyvin myös valokuvatessa tähtitaivaan kohteita. Suuntaus on joka tapauksessa vaativampi tehtävä kuin atsimutaallisesti pystytetyssä mallissa, mutta valokuvaamiselle ei ole mitään käytännön esteitä.

7. Yhteenveto

Ensimmäiseksi kaukoputkeksi valosaasteisilla paikoilla havaitsevalle sopiva hankinta on jokin seuraavista vaihtoehdoista:

Harvoin Kuuta ja planeettoja havainnoivalle paras valinta on 70–90 mm maakaukoputki hyvälaatuisella zoom-okulaarilla varustettuna. Jalusta on yleensä atsimutaallinen tai hyvälaatuinen kamerajalusta voi olla käyttökelpoinen ratkaisu.

Pääasiassa Kuuta ja planeettoja havaitsevalle paras valinta on joko

• 70–90 mm ED-linssikaukoputki, 
• 102–154 mm Smith-Cassegrain tai Maksutov -kaukoputki. 

Jalustavaihtoehtoja ovat

• Goto-tyyppinen seurantakoneisto  
• EQ- tai atsimutaallisella suuntauksella.

Suositeltavia kaukoputkia ovat :

• Celestron NexStar SL 102 (linssikaukoputki)
• Celestron NexStar 4 SE (myös 5 SE tai 6 SE)
• Sky-Watcher Skymax-102.

Yleiskaukoputkeksi ja kirkkaimpien syvä taivaan kohteiden havaitsijalle käytännöllisin valinta on 127–183 mm S-C tai Maksutov -kaukoputki. Jalustana tukeva EQ- tai Goto-EQ-jalusta.

• Sky-Watcher Skymax-127 SynScan AZ GOTO
• Celestron NexStar 5 SE (tai 6 SE).

Mainitut kaukoputkimalli ovat vain esimerkin vuoksi, monelta muulta valmistajalla on tarjonnassaan aivan vastaavia malleja!

Tarvitset myös muutaman laadukkaan okulaarin kaukoputken mukana mahdollisesti tulevien heikkolaatuisten okulaarien korvaamiseen!

Aloittelevan tähtiharrastajan tulisi välttää Newton-kaukoputken hankintaa, lähinnä sen vaatiman huoltomäärän ja käytön opettelun vaikeuden vuoksi. Harrastuksen myöhemmässä vaiheessa se voi olla hyvä hankinta.

8. Kaukoputkien myyjiä

Kaukoputkia myyvät hyvin monet yritykset. Kokemukseni mukaan luotettavia ja hyvin palvelevia ovat:

Ursa, http://www.ursa.fi/ursa/tuotteet/kirjakauppa/index

ja muutamat muut. 

Nettikeskuteluista löytyy tietoja ja arvioita etenkin sellaisista myyjistä joita tulisi välttää. Ei suositeltavia kaukoputkikauppiaita on myös suomalaisissa nettikaupoissa!

Tähtiharrastajan kaukoputki: Suodattimet – osa 1

Harrastaja kaukoputkiin on saatavana
hyvin runsas valikoima erilaisia
suodattimia eri käyttötarkoitukseen.

Harrastaja kaukoputkiin on saatavana hyvin runsas valikoima erilaisia suodattimia eri käyttötarkoituksiin. Aloitteleva tähtiharrastaja tarvitsee kuitenkin vain kolme tai neljä suodatinta, joiden avulla hän pääsee hyvin alkuun harrastuksessaan. Tässä artikkelisarjassa tarkastelen suodattimia niin teknisesti kuin miten ne vaikuttavat kohteen kuvaan kaukoputkessa ja niiden käyttöä.

Jos aivan tarkkoja ollaan, suodattimia ei välttämättä tarvita lainkaan ennen kuin niiden tarve tulee ilmeiseksi. Niinpä suodattimia ei ole mitään syytä hankkia kaukoputken kanssa samanaikaisesti, vaan vasta siinä vaiheessa kun niiden käyttötarkoitus harrastajalle selvenee.

Yleistä suotimista

Suodatin tai suodin, millä nimellä sitä halutaankaan kutsua, on osittain valoa läpäisevä optinen elementti, jonka perimmäinen tarkoitus on valita havaintoihin käytettävät aallonpituudet. Toisena suotimen tarkoituksena on säätää silmään tai kameran kuvasensorille tulevan valon määrää, jos kohde on erittäin kirkas. Kolmas käyttötarkoitus (etenkin ammattiastronomiassa) on selvittää kohteen valon polaarisuus tai sen puuttuminen.

Kun suodin sijoitetaan johonkin kohtaan kaukoputken optiselle akselille, sen pitää olla laadukas, jotta vältyttäisiin kuvan huononemiselta. Missään tapauksessa se ei ole pala värillistä lasia, kuten leikkikaluiksi luokiteltavissa tavaratalokaukoputkipaketeissa saattaa olla.

Useimmissa tapauksissa suodin kiinnitetään okulaariin, sen kiinnitysputken kaukoputken puoleiseen päähän. Valokuvattaessa suotimien kiinnityspaikkana usein on suodinpyörä, jonka avulla suodattimen vaihtaminen on nopeaa. Suotimen kiinnittämistä varten sen rungossa on kierre, joka on standardoitu. Toisin sanoen, riippumatta laitteiden valmistajista, suodin voidaan kiinnittää aina okulaariin tai suodinpyörään.

Suodattimen rakenne

Aivan samoin kuin okulaareja on kahta kokoa (1,25” ja 2”), suotimiakin on näitä kokoja[1]. Näiden kahden koon lisäksi suotimia on saatavissa Clip-suodin Canon EOS -kameroihin kiinnitettäviä ja joidenkin kaukoputkien kiinnityskierteisiä (SC-kierre) suotimia. Jotkin valmistajat tarjoavat myös kehyksettömiä, joko pyöreitä tai nelikulmaisia suotimia erikoislaitteisiin.

Useimpien valmistajien suotimia voidaan liittää myös toisiinsa. Tällä tavalla saadaan leikattua useampia aallonpituuksia mitä yksitäisellä suotimella on mahdollista. Usein kahden suotimen yhteen liittämisellä voidaan säästyä uuden suotimen hankinnalta, jos yhdistelmälle on vain satunnaista käyttöä. Jos tällaiselle suotimelle on runsaasti käyttöä, silloin on syytä hankkia yhdistelmää vastaava erillinen suodin.

Laadukas suodin rakennetaan substraatille (tasohiottu optinen lasi). Yksistään tämä ei vielä pysty toimimaan suodattimena, vaan se tarvitsee pinnoilleen lukuisia, jopa toistasataa erilaista pinnoitetta ennen kuin suotimella on halutut ominaisuudet. Päällimmäisinä kerroksina on luonnollisesti heijastumista estäviä kerroksia ja sen lisäksi kosteudelta ja mekaaniselta kulumiselta suojaava kovakalvokerros, jollaisia esimerkiksi silmälaseihin hyvin yleisesti laitetaan.

Vaikutukset

Suodattimen käyttäminen saa aikaan muutoksia näkyvässä kuvassa. Ensinnäkin, suodin poistaa haluttuja aallonpituuksia ja näin himmentää kuvaa (lukuun ottamatta ir-block-suotimia). Tästä syystä pienen kaukoputken käyttäjät eivät voi käyttää kovin tummia suotimia. Valovoimaisimpien kaukoputkien käyttäjien puolestaan ei pitäisi käyttää liian vaaleita suotimia, sillä silloin haluttujen aallonpituuksien poistuminen ei ole täydellistä ja kuvaan jää (vaikkakin himmentyneenä) ei-toivottuja aallonpituuksia. Valmistajat yleensä kertovat mikä kokoiselle kaukoputkelle suodin on valmistettu.

Suotimen lisääminen muuttaa myös kaukoputken tarkennuspistettä hieman kauemmaksi. Tästä syystä usein käytetään kirkasta suodatinta (substraatti + heijastumisen estäviä monikalvopinnotteita) tarkentamiseen vaikka varsinaiset havainnot tehtäisiinkin toisella suotimella. Tällaisessa tapauksessa yleensä käytetään kaukoputken ja okulaarin väliin asennettavaa suodinpyörää, jolla suotimen vaihto sujuu näppärästi ilman minkään osan irrottamista.

Harkintaa hankintaan

Suodattimia hankittaessa tulisi jälleen kiinnittää suuri huomio laatuun. Moni valmistaja antaa takuun valmistamilleen tuotteille, joka osoittaa niiden olevan hyvälaatuisia. Esimerkiksi Astronomik (www.astronomik.com/en/home) myöntää tuotteilleen 10 vuoden takuun. Valmistajan sivuilta löytyy lisäksi tarkat tekniset tiedot kaikille suotimille.

Astronomik ei yksin ole laadukkaiden suotimien valmistaja, muita ovat esimerkiksi Baader planetaarium (www.baader-planetarium.com/ ) ja kaikki tunnetuimmat kaukoputkien valmistajat tarjoavat laadukkaita suotimia omilla merkeillään.

Valitettavasti suodinmarkkinoilla on runsaasti tarjontaa myös hyvin edullisella myyntihinnalla. Usein ne ovat jonkin nimettömän valmistajan tuotteita, joiden laadukkuudesta tai valmistustavasta ei ole mitään tietoa saatavilla. Huonoimmillaan ”suotimet” voivat olla ikkunalasia, jonka ulkopintaan on vedetty jonkinlainen värillinen lakka tai itse lasi on värjätty joko valmistusvaiheessa tai jälkeenpäin. Näistä suotimista ei myöskään heijastusta estäviä tai kovakalvopinnotteita löydy. On päivän selvää, että tällaista laitetta ei milloinkaan pitäisi hankkia!

Huomatukset

[1] Yleisimmät kierrevaihtoehdot ovat:

·         T2-kierre (M42×0,75),

·         SC-kierre (2” / 24 TPI),

·         1,25” (M28,5) ja

·         2” (M48).

Suotimia toimitaan myös ilman kehystä erikokoisina, tilauksesta juuri tiettyyn käyttötarkoitukseen muotoiltuna.