Talvipäivänseisauksena 2024

Tänään (21.12.2024) kello 11.21 on talvipäivänseisaus. Se tarkoittaa sitä, että Auringon näennäinen liike tähtitaivaalla on saavuttanut eteläisimmän pisteensä, noin -23° 26’ 27” taivaan ekvaattorin eteläpuolella. Tampereella auringonnousu tapahtuu kello 9.42.38 ja lasku kello 15.03.37. Päivän pituus^[1] on siis 5 tuntia 20minuuttia 59 sekuntia. Tänään Maan ja Auringon välinen etäisyys on147,2 miljoonaa km (0,983728 au tai 8,18 valominuuttia) ja me näemme Auringon 32,3 kaariminuutin kokoisena.

Keskipäivällä, kello 12.23.08 Aurinko on vain noin 5° 13’ 11,4” korkeudella. Korvatunturilla (68° 04′ 25″N, 029° 18′ 55″E), joka sijaitsee Savukosken kunnassa ja on Suomen ja Venäjän rajavyöhykkeellä, Aurinko ei nouse lainkaan. Siellä vallitsee kaamos samoin kuin Sodankylässä ja sen pohjoispuolella Lapissa. Hieman etelämpänä aina napapiirille asti, Aurinko kyllä nousee ja laskee, mutta on korkeimmillaankin vain osittain näkyvissä.

Palataan Tampereelle ja muutama vuorokausia eteenpäin. Jouluaattona (24.12.2024) virallinen kellonaika ja aurinkokellon aika ovat samat. Tällöin Aurinko on etelässä kello 12.24. Jos siis pihallasi on aurinkokello, tänä päivänä on sen näyttämä helposti asetettavissa oikeaksi, jos sattuu olemaan selkeä päivä.

Tapaninpäivänä (26.12.2024) on myöhäisin auringonnousu. Tampereella se tapahtuu 9.43.50 ja lasku on kello 15.07.30. Voisi kuvitella tämäkin pitäisi tapahtua talvipäivän seisauksen aikaan, mutta johtuen päivätasauksesta (siis virallisen ajan ja aurinkoajan välisestä erosta) näillä tapahtumilla on muutaman vuorokauden ero. Päivän pituus on 5 h 23 min 40 sekuntia. Vanha sanonta kertoo päivän olevan kukonaskeleen verran pitempi kuin talvipäivänseisauksena. Tästä saamme siis laskettua kukonaskeleen pituuden, joka on tänä vuonna 2 minuuttia 41 sekuntia. Kukonaskeleen pituus vaihtelee hieman vuosittain mutta keskimäärin kahden ja kolmen minuutin välillä.

 

Viitteet

[1] Päivän pituudella tässä artikkelissa ymmärretään aikaa auringonnousun ja auringonlaskun välillä

 

Talvipäivänseisaus

Joulukuun 21. päivänä on talvipäivänseisaus. Se tarkoittaa sitä, että Aurinko näennäisellä radallaan tähtitaivaalla saavuttaa eteläisimmän pisteen. Tänä vuonna tämän pisteen saavuttaminen tapahtuu kello 23.40 Suomen aikaa. Tästä eteläisestä sijainnista johtuu, että päivänä pituus, siis aika auringonnoususta auringonlaskuun on koko vuoden lyhin, Tampereella vain 5 tuntia 21 minuuttia. Auringonnousu tapahtuu kello 9.41 ja -lasku kello 15.03.

Lyhyt päivä saattaa johtaa ajatuksen siihen, että talvipäivänseisauksena auringonnousu on myöhäisin ja -lasku varhaisin ajankohta. Näin ei kuitenkaan ole, sillä myöhäisin auringonnousu tapahtuu vasta Tapaninpäivänä, siis joulukuun 26. päivänä, jolloin auringonnousu on kello 9.43. Vastaavasti varhaisin auringonlasku tapahtui joulukuun 17. päivänä kello 15.02. Syy tähän ilmiöön on se, että keskiaurinkoaika (siis kellon aika) poikkeaa paikallisesta aurinkoajasta, jota aurinkokello osoittaa. Ero ei suinkaan ole vakio, vaan se vaihtelee päivästä toiseen vuosirytmin mukaisesti. Paikallisen aurinkoajan vaihtelu on tietysti seurausta maapallon radan soikeudesta Auringon ympäri, talvella mennään nopeammin ja kesällä hitaammin. Aurinkokellon osoittama aika on tietysti seurausta tästä nopeuden vaihtelusta.

Ajantasaus vuoden kierrossa, jolla korjataan aurinkokellon osoittama aika kellonajaksi. Kuva © Kari A. Kuure.

Näyttääkö aurinkokello sitten koskaan samaa aikaa kuin kellomme (keskiaurinkoaika)? Kyllä vain, itse asiassa näin tapahtuu neljä kertaa vuodessa. Lähin tällainen hetki on joulukuun 25. päivänä, jolloin keksiaurinkoaika on sama kuin paikallinen aurinkoaika. Joulupäivänä kello 12.24 (Tampereella) Aurinko ylittää meridiaanin ja oikein suunnattu aurinkokellon pitäisi osoittaa samaa aikaa.

Tämä jälkeen seuraavan kerran molemmat kellot osoittavat samaa aikaa 16.4.2023. Koska silloin eletään kesäaikaa, Aurinko ylittää etelämeridiaanin kello 13.24. Seuraavan samanlaiseen ajanhetkeen ei enää olekaan pitkä aika, sillä kesäkuun 13. päinä ollaan samassa tilanteessa ja Aurinko on etelässä 13.24. Vuoden kierrossa ollaan vielä kerran sama-aikaisia, sillä syyskuun 1. päivänä kellot näyttävät samaa aikaa ja Aurinko on etelässä kello 13.24.

Jos ja kun kellot ovat vain jonain tiettyinä päivinä samassa ajassa, niin silloin on loogista, että ajat eroavat toisistaan vuoden muina päivinä. Aikaerossa on myös neljä käännepistettä, jonka jälkeen aikaero alkaa vähetä. Näitä käännepisteitä ovat: helmikuun 11. päivä, jolloin kelloaika on edellä 14m 13s, toukokuun 14. päivä, jolloin aurinkokello on edellä 3m 38s, heinäkuun 26. päivänä kellonaika on edellä 6m 33s ja marraskuun 3. päivänä, jolloin aurinkokello on 16m 29s edellä kellon aikaa.

Yllä kerrottu pitää paikkansa vain Tampereella ja lähiympäristössä. Muilla paikkakunnilla on tietysti oma aurinkoaikansa ja Auringon etelämeridiaanin ylitys tapahtuu itä-länsisuunnassa eri aikoina: lännessä myöhemmin ja idässä aikaisemmin. Sen sijaan ajantasaus (siis ilmoitetut aikaerot) eivät riipu havaintopaikkakunnista.

Talvipäivänseisaus

Tämän vuoden talvipäivänseisaus on 22.12.2019 kello 6.19. Tuolla hetkellä Aurinko on niin etelässä kuin se voi olla. Auringon koordinaatit ovat tuolla hetkellä RA 18 h 00 m 0,0 s, dec -23° 26’ 17”. Suomessa Aurinko talvipäivänseisauksen hetkellä ei ole vielä noussut; Tampereella se tapahtuu kello 9.47. Korkeimmillaan Aurinko näkyy kello 12.23 noin 5,1° korkeudella, ja horisonttiin se painuu kello 15.00. Päivälle tulee siis pituutta 5 tuntia 13 minuuttia.

Ekliptikan kaltevuus menneisyydessä. Kuva Wikimedia Commons.

Päivän pituus riippuu havaitsijan maantieteellisestä sijainnista. Pohjoisempana päivä on vielä lyhyempi, napapiirin pohjoispuolella Aurinko ei nouse lainkaan. Tampereelta etelään siirryttäessä päivän pituus kasvaa. Eteläisellä pallonpuoliskolla on kesä ja päivän pituus sen mukainen. Eteläisen napapiirin eteläpuolella on yötön yö, Aurinko ei laske lainkaan.

Ekliptikan kaltevuus tulevaisuudessa. Punainen neliö on tämänhetkinen arvo. Kuva Wikimedia Commons.

Talvipäivänseisauksena maapallon pyörimisakselin pohjoisnapa osoittaa Auringosta poispäin noin 23,4°. Tämän saman kulman tunnemme ekliptikan kaltevuutena suhteessa taivaanekvaattoriin. Ekliptika on maapallon ratataso Auringon ympäri ja taivaanekvaattori on tietysti maapallon ekvaattorin (päiväntasaaja) projektio taivaalla.

Ekliptika pysyy muuttumattomana, mutta maapallon asento ja samalla siis taivaanekvaattori hieman huojahtelee. Tällä hetkellä huojahtelu on kaltevuutta vähentävä noin 0,013 astetta (47 kulmasekuntia) vuosisadassa. Kulman muuttuminen johtuu Auringon, Kuun ja planeettojen gravitaatiovoimien vaikutuksesta.

Ekliptikan kaltevuus (ε) lasketaan nykyisin NASA/JPLn kehittämällä sarjalla

ε = 23° 26′ 21″.406 − 46″.836769 T − 0″.0001831 T² + 0″.00200340 T³ − 0″.576×10⁻⁶ T⁴ − 4″.34×10⁻⁸ T⁵

jossa T on aika laskettuna Juliaanisena vuosisatana epookista J2000.0. Kaavan tarkkuus on hyvä, sillä sen virhe on vähemmän kuin 0,04 kaarisekuntia vuosituhannessa seuraavien 10 000 vuoden aikana. 

Jos näin suurta tarkkuutta ei tarvita, laskukaavan voi lyhentää mistä termistä tahansa.

Ekliptikankaltevuus ja siten myös napapiirien sijainti ei pysy paikoillaan, vaan siinä tapahtuu muutoksia jopa vuorokauden aikana. Maanpinnalla napapiirin paikka voi nopeimmillaan siirtyä jopa 92 cm vuorokaudessa ja noin 34 m edestakaisin kolmen kuukauden jaksoissa. Pitemmissä ajanjaksoissa huojunta noin 270 metriä noin 18,5 vuodessa.

Huojunnan lisäksi napapiiri on siirtymässä kohti pohjoista noin 14,5 metriä vuodessa. Siirtyminen johtuu ekliptikan kaltevuuden vähenemisestä, mutta se ei voi jatkua ikuisesti. Pitkällä aikavälillä ekliptikan kaltevuuden lasketaan vaihtelevan 22 – 24,4° välillä, joka sijoittaa napapiirin aina jonnekin Simo – Taivalkoski etelälinjan ja Muonion korkeuden välille. Tällä hetkellä napapiiri on, kuten hyvin tiedetään, hieman Rovaniemen pohjoispuolella.

Kevätpäiväntasaus aloittaa astronomisen kevään

Kuva © Kari A. Kuure.

Kevätpäiväntasaus on maaliskuun 20 päivänä kello 12.29 Suomen aikaa. Silloin Aurinko näennäisellä vuotuisella radallaan ylittään taivaan ekvaattorin ja siirtyy pohjoiselle tähtitaivaalle. Tasaushetkellä maapallon etäisyys Auringosta on 148 989 994 km.

Samaan aikaan alkaa pohjoisen pallonpuoliskon astronominen kevät, sillä tähtitieteessä käytetään hieman ihmisten mielikuvista tai ilmatieteilijöiden käyttämistä määritelmistä poikkeavia vuodenaikoja. Kesä puolestaan alkaa kesäpäivänseisauksesta, joka tänä vuonna on 21.6.2017 kello 7.24, syksy alkaa syyspäiväntasauksesta (22.9.2017 kello 23.02) ja talvi alkaa talvipäivänseisauksesta (21.12.2017 kello 18.28)

Päivän pituus on jo yli 12 tuntia, sillä ilmakehällisellä planeetallamme auringonnousu näyttää tapahtuneen muutamaa minuuttia aikaisemmin kuin ilmakehättömällä planeetalla muutoin vastaavissa olosuhteissa. Päivän pituus oli 17. päivänä 11^h 56^m ja 18. päivänä 12^h 02^m. Vastaavasti yön pituudet olivat 12^h 03^m ja 11^h 57^m.

Talvipäivänseisaus huomenna 21.12.2016

Maapallon asento Auringon suhteen talvipäivänseisauksen
aikana. Tehtävä: sijoita Suomi kuvaan!.
Kuva Wikimedia Commons.

Vuoden kierto on edennyt talvipäivänseisaukseen. Tarkkaan ottaen seisaus on 21.12.2016 kello 12.44, jolloin Auringon ja Maan välinen etäisyys on 147 162 483 km ja Auringon näennäinen koko on 32’ 31”. Kaikkein lyhimmillään Auringon ja Maan välinen etäisyys on vasta parin viikon kuluttua 4. tammikuuta kello 16.15. Silloin etäisyyttä on 147 100 997 km.

Talvipäivänseisaus merkitsee sitä, että Auringon näennäinen liike on vienyt sen eteläiselle tähtitaivaalle mahdollisimman etelään. Seisaushetken jälkeen alkaa sen hidas paluu kohti pohjoista. Pohjoissuuntainen liikkuminen päättyy puolen vuoden kuluttua kesäpäivänseisaukseen, jolloin Aurinko on tähtitaivaalla kaikkein pohjoisimmillaan.

Meille pohjoisen pallonpuoliskon asukkaille talvipäivänseisaus näkyy lyhyenä päivänä. Esimerkiksi Tampereella päivän pituus^[1] on vain 5 h 21 m ja Aurinko on etelässä ollessaan vain 5,1 asteen korkeudella horisontin yläpuolella. Kesäpäivänseisauksen aikaan vastaava Auringon korkeus on 52 astetta.

Rovaniemeltä^[2] pohjoiseen on kaamos, eli Aurinko ei kohoa horisontin yläpuolelle lainkaan. Kaamoksen pituus vaihtelee paikkakunnan mukaan ja esimerkiksi Utsjoella Aurinko näkyi edellisen kerran 25. marraskuuta ja seuraavan kerran se nousee horisontin yläpuolelle 17. tammikuuta 2017.

Talvipäivänseisaukseen liittyviä muitakin lukuja voisi tässä esitellä. Auringonnousu on 9.41, etelämeridiaanin ylitys tapahtuu kello 12.22 ja auringonlasku on 15.03. Varhaisin auringonlasku tapahtui 16.12.2016 kello 15.02.33 ja vastaavasti myöhäisin auringonnousu tulee tapahtumaan 26.12.2016 kello 9.43.04, laskettuna Tampereen horisontin mukaan.

Huomautukset

[1] Tässä yhteydessä päivällä tarkoitetaan aikaa jonka Aurinko on horisontin yläpuolella.

[2] Rovaniemellä päivän pituus on vain 2 h 16 min.

Analemma

Analemma Tampereen horisontin mukaan.
Tämä analemma on tehty tähtikarttaohjelmalla,
mutta sen voisi yhtä hyvin tehdä valokuvaamalla.
Kuva Kari A. Kuure.

Talvipäivänseisauksena (22.12.2014) on syytä miettiä hieman Auringon näennäistä liikettä taivaalla. Tähän aikaan vuodesta Aurinko näyttäytyy keskipäivälläkin hyvin lähellä horisonttia ja napapiirin pohjoispuolella se ei edes nouse horisontin yläpuolelle. 

Tästä eteenpäin Aurinko näyttäytyy keskipäivällä aina vain korkeammalla ja korkeammalla kunnes kesäpäivän seisauksen aikaan se saavuttaa näennäisen ratansa pohjoisimman pisteen ja on kaikkein korkeimmillaan etelähorisontista.

Jos tarkkailet Auringon asemaa horisontin suhteen talvipäivänseisauksesta eteenpäin, niin voit huomata, että jostakin syystä Aurinko ylittää etelämeridiaanin muutaman sekunnin myöhemmin perättäisinä päivinä käyttämäämme (keskiaurinko)aikaan (UTC+aikavyöhyke) nähden^[1]. Näin jatkuu aina helmikuun puoliväliin asti, jolloin ero on lähes 15 minuuttia talvipäivänseisauksen aikaan tapahtuneeseen meridiaanin ylityksen kellon aikaan nähden. Helmikuun puolivälin jälkeen aikaero vähenee ja viimein huhtikuun puolivälissä aikaeroa ei enää ole.

Huhtikuun puolivälin jälkeen Aurinko ylittää meridiaanin etuajassa parin kuukauden aikana. Aikaero on noin 4 minuuttia toukokuun puolivälissä, jonka jälkeen se jälleen pienenee. Kesäkuun puolivälissä se on jälleen nolla, mutta tästä eteenpäin Aurinko näyttäisi jälleen jätättävän: heinäkuun lopulla aikaero on noin 6 minuuttia. Elokuussa aikaero vähenee ja syyskuun alkupuolella se on jälleen nolla. Tästä eteenpäin aina seuraavaan talipäivänseisaukseen asti Aurinko ”edistää” ja aika ero on suurin marraskuun alkupuolella ollen lähes 17 minuuttia.

Jos merkitsit tekemäsi havainnot vaikkapa ruutupaperille tai valokuvasit Auringon aseman aina samaan kellon aikaan, voit muodostaa havainnoistasi mielenkiintoisen, hieman 8-numeroa muistuttavan kuvion. Tätä kuviota kutsutaan analemmaksi.

Analemma muodostuu kahden maapallon liiketekijän seurauksena. Ensimmäinen niistä on Auringon näennäiseen pohjois-eteläsuuntaiseen liikkeeseen vaikuttava maapalon pyörimisakselin suunta, joka pysyttelee tähtien suhteen muuttumattomana ja on noin 23,5° ratatason kohtisuoraan nähden kallellaan. Talvella pyörimisakseli on kallistunut mainitun 23,5° verran poispäin Auringosta ja kesällä se on saman verran kohti Aurinkoa. Tämä tekijä selittää Auringon korkeuden vaihtelun etelämeridiaania ylitettäessä.

Toinen tekijä ei olekaan aivan yhtä selkeä ja helposti ”keksittävissä” vaikka tämäkin on tunnettu jo ainakin 400 vuotta. Kyseessä on maapallon radan elliptisyys ja siihen liittyväratanopeuden muutos. Talvella perihelin aikaan (4.1.) Maapallo on radallaan kaikkein lähimpänä Aurinkoa ja samaan aikaan etenemisvauhti on suurin. Suuremmasta vauhdista johtuen maapallo etenee keskimääräistä pidemmän matkan avaruudessa. Maapallon pyörimisvauhti (kulmanopeus) ei kuitenkaan muutu, joten lopputuloksena on, että meridiaanin ylitys tapahtuu muutaman sekunnin myöhemmin kuin edellisenä päivänä; Aurinko näyttää ”jätättävän”.

Vastaavasti maapallon ollessa aphelin (6.7.) puoleisessa osassa rataa planeettamme eteneminen Auringon kiertoradalla tapahtuu keskimääräistä hitaammin ja Aurinko näyttää hieman ”edistävän”. Molempien tekijöiden yhdistyessä syntyy analemma.

Tätä kaaviota voi käyttää aurinkokellon ajantasaukseen, tekstissä 

on kerrottu kuinka se tapahtuu. Joissakin toisissa lähteissä

käyrä voi olla peilikuva ja silloin lähtökohtana on kellon

näyttämä aika ja laskutoimituksen tuloksena saadaan

aurinkoaika. Piirros Kari A. Kuure.

Vuotuinen ratanopeuden vaihtelu näkyy myös tavallisessa aurinkokellossa, jos joku sitä nykyisin vielä käyttäisi vuorokauden ajan määrittämiseen. Jotta kellosta saisi oikean ajan, Auringon näennäinen ”edistäminen” ja ”jätättäminen” pitää ottaa huomioon. Silloin puhutaan ajantasauksesta vaikka kyseessä on siis maapallonratanopeuden vaihtelu elliptisellä radallaan. 

Jos käytettävissäsi on päivittäinen taulukko ajantasaukselle, korjaus todellisen aurinkoajan muuttamiseksi keskiaurinkoajaksi on helppo tehdä. Ellei taulukkoa ole, niin silloin likimääräiseen korjauksen saa oheisesta kaaviosta: viivan (0 minuuttia) yläpuolinen arvo lisätään aurinkoaikaa näyttävän aurinkokellon ilmoittamaan aikaan. Vastaavasti alapuolinen arvo täytyy vähentää, jotta saataisiin keskiaurinkoaikaan perustuva käytetty kellon aika.

Huomautukset

[1] Keskiaurinkoaika on laskennallinen suure, joka perustuu pariin olettamukseen maapallon rataliikkeestä. Ensinnäkin vuosi on yhtä pitkä kuin todellinen vuosi, mutta maapallo rata olisi täysin ympyrä. Toinen olettamus on, että maapallon pyörimisakseli olisi täysin kohtisuorassa ratatasoon nähden. Tällöin Auringon näennäinen rata tähtitaivaalla olisi täysin ekvaattoritasossa.

Nykyisin ajanmittaus ja määritelmät perustuvat atomikellojen käyttöön, johtuen siitä, että maapallon pyöriminen tai edes liike radallaan Auringon ympäri ei ole riittävän tarkkaa, vaan niissä kummassakin tapahtuu tarkkuutta heikentäviä muutoksia ja heilahteluja; esimerkiksi maapallon pyöriminen itsensä ympäri hidastuu 1,7 ms vuorokaudessa jokaista sataa vuotta kohti.

Nykyisin käytössä oleva UTC eli koordinoitu yleisaika on atomikelloilla ylläpidetty järjestelmä, jonka lukemaa korjataan mm maapallon pyörimisen hidastumisen vuoksi. Näin keskiaurinkoaika ja UTC-aika pysyttelevät tietyllä tarkkuudella samoissa lukemissa.

Joulukuun tähtitaivas

Joulukuun 1. päivän aamuna kapea
Kuun sirppi, Saturnus ha Merkurius
näkyvät toistensa lähella.
Kuva Kari A. Kuure

Talvi kiristää otettaan. Siinä missä marraskuussa vielä rätki räntää, nyt tulee selkeästi lunta. Sademäärät voivat olla runsaita ja kovan tuulen mukana se kinostuu paikka paikoin paksuiksi nietoksiksi. Pakkaslukemat vaihtelevat suuresti, joinakin vuosina ollaan jatkuvasti siinä nollan pinnassa, mutta joskus taas värjötellään kovassa pakkasessa.

Aurinko. Talvipäivänseisaus on 21.12. kello 19.10, jolloin Tampereella valoisaa aikaa on noin 6,5 tuntia. Rovaniemellä ja siitä pohjoiseen vallitsee kaamos, eikä Aurinko juuri näyttäydy. Auringon aktiivisuuden lievähkö piristyminen syksyn aikana saattaa aiheuttaa revontulia, joista osa varmasti näkyy myös meidän horisontin yläpuolella.

Kuun vaiheet: uusikuu 3.12. kello 2.22, kasvava puolikuu 9.12. kello 17.12, täysikuu 17.12. kello 11.28, vähenevä puolikuu 25.12. kello 15.48.

Merkurius on näkyvissä aamutaivaalla kuukauden alkupuolella. Aivan ensimmäisinä päivinä se nousee horisontista hieman alle kaksi tuntia ennen auringonnousua, joten sen näkeminen on mahdollista. Kuukauden alussa planeetan kirkkaus on –0,6^m ja se on kasvussa. Se ei välttämättä helpota Merkuriuksen näkyvyyttä, sillä elongaatio on vähenemässä ja planeetta näkyy aina vain vaaleammalla taivaalla lähempänä auringonnousua. Kuukauden puolivälin jälkeen Merkuriusta on mahdoton nähdä, sillä planeetta lähestyy yläkonjunktiota, jonka se saavuttaa 29.12. kello 4.30. Merkuriuksen kulmahalkaisija on kuukauden alussa 5,3 kaarisekuntia ja toisella viikolla jonkin verran vähemmän.

Venus on näkyvissä iltataivaalla ja se laskee noin 2,5 tuntia auringonlaskun jälkeen. Planeetan kirkkaus on suurin kuukauden toisella viikolla, jolloin se saavuttaa –4,5^m , toisin sanoen, se ei tämän kirkkaammaksi tule. Venus näkyy meille noin 50 kaarisekunnin kokoisena, joten havaintomahdollisuudet ovat erityisenhyvät. Venusta voi etsiä myös päivätaivaalta, sillä kirkkautensa vuoksi ainakin kokeneemmat havaitsijat löytävät sen paljain silmin. Parasta aikaa päiväaikaisille havainnoille on iltapäivät kun Aurinko on lähellä horisonttia.

Mars on horisontin yläpuolella aamuyöstä. Etelämeridiaanin se ylittää kun pimeys vaihtuu hämäräksi. Planeetan kirkkaus on hieman vähenemässä, kuukauden alussa se on 1,2^m ja kuukauden lopulla vain 0,9^m. Marsin näennäinen koko on hieman kasvussa, mutta kuten aina, se ei koskaan ole suuren suuri kohde. Nytkin kulmahalkaisija on noin 6 kaarisekuntia. Mars on Neitsyessä.

19.12. Kuu ja Jupiter näkyvät
toistensa läheisyydessä.
Kuva Kari A. Kuure

Jupiter on näkyvissä lähes koko yön. Kuukauden alussa se nousee noin 2,5 tuntia auringonlaskun jälkeen, mutta nousuaika siirtyy kuukauden aikana ja kuukauden päättyessä se nousee juuri auringonlaskun aikaan. Jupiter on kirkas –2,4^m ja kuukauden aikana se vielä hieman kirkastuu, saavuttaen lopulta arvon –2,5^m. Jupiter on kokonsa vuoksi aina helppo kohde, nytkin se näkyy kulmahalkaisijaltaan noin 45 kaarisekunnin kokoisena. Tarkkasilmäisimmät voivat siis nähdä sen levynä paljain silmin. Jupiter on Kaksosissa.

Saturnus näkyy lyhyen aikaa ennen auringonnousua kuukauden loppupuolella. Sen sijainti Vaa’assa ei suomalaisten havaitsijoiden kannalta ole kovinkaan hyvä planeetan havaitsemiseen. Saturnus näkyy suhteellisen himmeänä, kirkkaus on hieman enemmän kuin 0,8^m. Lisäksi planeetta tarvitsee suuren suurennuksen kaukoputkeen, sillä noin 15 kaarisekunnin kulmahalkaisija ei kovinkaan hyvin tarjoa yksityiskohtia planeetasta eikä sen rengasjärjestelmästä.

Uranus on Kaloissa ja horisontin yläpuolella iltataivaalla. Meridiaanin ylitys tapahtuu noin kello 20 aikoihin, joten nyt olisi hyvä aika tehdä havaintoja siitä. Tosin havainnot eivät ole kovinkaan kummoisia, sillä planeetan kulmahalkaisija on vain hieman alle 4 kaarisekuntia ja kirkkauskin vain 5,8^m, joten se näkyy kaukoputkessa vain pienen vihertävänä pisteenä.

Neptunus on Vesimiehessä ja näkyvissä horisontin yläpuolella ilta taivaalla, tosin koko horisontin yläpuolinen aika on siirtymässä kuukauden loppua kohti mentäessä aina vain enemmän päivemmälle. Planeetan kirkkaus on vain noin 8^m, joten sen näkemiseen tarvitaan aina kaukoputki.

Joulukuussa näkyy kaksi merkittävää meteoriparvea: geminidit ovat runsaimmillaan 13./14. päivien välisenä yönä ja ursidit ovat runsaimmillaan 21./22./23. päivien välisinä yinä. Geminidit voisivat olla kohtuullisen runsas, ZHR-aktiivisuus on noin 120. Kirkas kuutamo kuitenkin voi heikentää parveen kuuluvien meteorien näkyvyyttä ja karsii himmeimmät pois. Ursideja näkyy vähän, ZHR-aktiivisuus on noin 10 ja kirkas Kuu heikentää näkyvyyttä.

Komeetta C/2012 S1 (ISON) on näkyvissä aamutaivaalla ja osittain myös iltataivaalla, loppukuusta se on horisontin yläpuolella koko yön. ISONin näkymisestä on artikkeleita muualla tässä bogissa.

Tähtitaivaan tapahtumia joulukuussa

1.12. kello 12.12 Saturnus 2,3° Kuusta pohjoisen, [*] [valoisaa], Vaa’assa, 

                        Saturnuksen kirkkaus 0,8^m,

2.12. kello 0.11 Merkurius 0,2° Kuusta pohjoisen. [*], Vaa’assa, Merkuriuksen kirkkaus –0,6^m

3.12. kello 2.22 Uusikuu

8.12. kello 19.04 Neptunus 4,8° Kuusta etelään, korkeus 19°, suunta 203°, Vesimiehessä, 

                          Neptunuksen kirkkaus 7,9^m

9.12. kello 17.12 Kasvava puolikuu

17.12. kello 11.28 Täysikuu

19.12. kello 10.03 Jupiter 5,9° Kuusta pohjoisen, [*], Kaksosissa, Jupiterin kirkkaus –2,51^m

21.12. kello 19.10 Talvipäivän seisaus, Maan etäisyys Auringosta 147 161 167 km, 

                            Auringon kulmahalkaisija 32' 31"

25.12. kello 15.48 Vähenevä puolikuu

29.12. kello 4.30 Merkurius yläkonjunktiossa.

[*]kohde ei ole näkyvissä ilmoitettuna aikana.