![]() |
Taiteilijan näkemys pienestä törmäyk- sestä Kuussa. Kuva Steve Roy, Marshall Space Flight Center. |
Nasan tähtitieteen tutkijat valvovat myös Kuuta meteoroidien
törmäysten varalta. On luonnollista, että siellä törmäyksiä tapahtuu, koska
niitä tapahtuu Maassakin. Ilmattomassa Kuussa emme vain pysty havaitsemaan
meteoreja, mutta sen sijaan joissakin tapauksissa voimme nähdä törmäyksen
aiheuttaman kirkastuman jonkin aikaa. Näin tapahtui maaliskuun 17. päivänä,
jolloin Nasan Lunar Impact Monitoring ohjelman laitteiden tallentamassa
videossa nähtiin äkillinen ja hyvin paikallinen kirkastuminen, joka aiheutui
Kuussa tapahtuneesta meteoroidin törmäyksestä.
Kuva-aineiston analysoinnin perusteella tutkijat päättyivät
laskelmissaan tulokseen, että törmännyt kappale oli massaltaan noin 40 kg, sen
halkaisija oli noin 40 cm ja törmäysnopeus noin 25 km/s. Törmäävä kappale ja
sen aiheuttama kirkastuminen olivat suurin mitä seurantaohjelman 380 mm
peiliteleskoopilla on kuvattu ohjelman 8-vuotisessa historiassa.
Syntynyt törmäyskraatteri on noin 20 metriä halkaisijaltaan,
joka sellaisenaan on liian pieni näkyäkseen maanpinnalla olevilla
teleskoopeilla. Sen sijaan se pitäisi näkyä Lunar Reconnaissance Orbiter
-luotamen kamerakuvissa, joiden tarkin erotuskyky on noin 0,5 metriä. Luotain
ylittää törmäyspaikan myöhemmin tänä vuonna.
Kuunpinta on paikka paikoin paksun regoliittikerroksen
peittämä. Rapautumisen vuoksi suurin osa noin 3–7 metrin paksuisesta
kerroksesta on hyvin hienojakoista pölyä, jonka läpi avaruudesta putoavat
meteoroidit pääsevät hyvin helposti. Varsinainen törmäys tapahtuu siis jonkin
verran kuunpinnan alapuolella kalliossa.
Törmäys aiheuttaa räjähdyksen, joka
nostattaa pölyä ja törmänneen kappaleen hienoksi pirstoutuneet kappaleet
paraboliselle radalle, jonka seurauksena pölyhiukkaset törmäävät kuunpintaan
jonkin matkan päässä. Jos törmäävä kappale olisi riittävän suuri, pirstoutumisessa
riittävän suurina selvinneet kappaleet aiheuttavat sekundäärisiä
törmäyskraattereita, koska putoamisnopeus olisi luokkaa 2 km/s.
Aikojen kuluessa Kuun pinnamuodot ovat pyöristyneet
merkittävästi pienten ja keskisuurten meteoroidien törmätessä kaikkialle. Tämä
jatkuva pommitus myös muodostaa lisää regoliittia ja rapauttaa
pintamateriaalia. Meteoroidit tuovat myös uutta materiaalia ja etenkin kaikki
metalliset mineraalit törmäyshetkellä muodostavat metallikaasua, joka härmistyy
lähialueiden hiukkasten pinnoille. Tästä seurauksena on pintamateriaalin tummentuminen,
joka on sitä tummempaa mitä vanhempaa pinta on. Näin ollen pelkästään
kraatterin pinnan kirkkaudesta voidaan päätellä pinnan ikä jollakin
tarkkuudella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti