perjantai 3. helmikuuta 2017

Missä ovat Etelämantereen rautameteoriitit?

Etelämantereen Transarktiset vuoret
on erinomainen paikka löytää jäätikölle
pudonneita meteoriitteja.
Kuva Wikimedia Commons.
Kuten tunnettua, Etelämanner on loistava paikka etsiä meteoriitteja. Tutkijat tekevätkin vuosittain meteoriittien etsintäretkiä alueille joissa virtaava jää päätyy loukkuun vuorta vasten. Jääpeite ei kuitenkaan vanhennu vaan haihtuu ja samalla jäätikön mukanaan tuomat meteoriitit paljastuvat. Niitä on helppo poimia jäätiköltä.

Kun kerättyjä meteoriitteja on kertynyt nyt jo merkittäviä määriä[1], on käynyt yhä selvemmäksi, että jotakin on vialla. Rautameteoriitit ovat selvästi aliedustettuja, sillä niitä on vain 0,7 % kun muualta kerätyistä meteoriiteista niitä on peräti 5,5 %. Missä ratameteorit ovat, miksi ne näyttävät katoavan.

Manchesterin yliopistossa työskentelevä matemaatikko, tutkija ja Etelämanner-retkikunnan johtaja Geoffrey Evat on kuitenkin mielestään löytänyt hyvän selityksen ilmiölle. Rautameteoriitit aivan samalla tavalla kuin kivisetkin pudottuaan Etelämantereen jäätikölle hautautuvat vuosisadoiksi tai tuhansiksi lumeen ja jäähän. Tänä aikana jäätikkövirta vie ne ablaatiovyökykkeelle[2], jossa kiviset meteoriitit päätyvä jään pinnalle.

Rautameteoriitit lähestyvät pintaa jääpeitteen haihtuessa, mutta parisen kymmentä senttiä jään alla alkaa tapahtua. Rautameteorit
keräävät jään läpi Auringon lämpösäteilyä, lämpiävät ja sulattavat juuri sen verran jäätä altaan, että se korvaa jään haihtumisesta aiheutuneen nousun. Toisin sanoen, ratameteoriitit piilottelevat jäätikön pinnan alla. Tutkijoiden tarvitsee vain ottaa uudeksi työkalukseen metallinilmaisimet ja valtava määrä rautameteoriitteja odottaa noutajaansa.

Huomautukset

[1] Kaikista kerätyistä meteoriiteista 2/3 on peräisin Etelämantereelta.

Rautameteoriitissa näkyy ablaation
jäljet kuoppaisessa mutta muutoin
sileässä pinnassa.
Kuva Wikimedia Commons.
[2] Ablaatio on hieno termi sille, että jää haihtuu vesihöyryksi ilman, että jää sulaa vedeksi. Näin tapahtuu, vaikka lämpötila olisi miinuksella, kunhan ilma sen yläpuolella on riittävän kuivaa. Ja Etelämantereen olosuhteissa näin on.

Ablaatio tarkoittaa myös meteoroidin syöksyessä maapallon ilmakehään sen pinnan höyrystymistä kuuman, useiden tuhansien asteiden lämpötilaisen ilman kuumentaessa meteoroidin pintaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti