 |
| Auringoss voi olla silloin tällöin hienoja pilkkuja ja pilkku- ryhmiä. Kuva © Kari A. Kuure. |
Suomen vaaleissa kesäöissä tähtitaivaan kohteet ovat
vähissä, usein tähtiharrastajan havaitsemismahdollisuuksien ulkopuolella. Kesän
aikana voidaan havaita Kuuta, joka
yleensä on suhteellisen matalalla, ja joitakin kirkkaimpia planeettoja, osan niistä näkyessä jopa päivätaivaalla. Ylitse
kaikkien muiden on kuitenkin Aurinko,
joka loistaa kirkkaan korkealla taivaalla. Sen havaitsemista jokaisen tähtiharrastaja
pitäisi ainakin joskus kokeilla.
Muista varovaisuus
Kaikkien kaukoputkien mukana tulee varoitus Auringon
katselemisen vaarallisuudesta. Asia on juuri näin, Aurinko voi olla todella
vaarallinen kohde silmien terveydelle, jos kaukoputkissa ei ole asianmukaista
aurinkosuodinta. Mitkään tilapäiset viritykset eivät ole milloinkaan
turvallisia, vaan jopa todella vaarallisia. Sama varoitus on paikallaan,
käytettiinpä sitten kaukoputkea, kiikaria tai kameran optiikkaa, kaikissa
niissä pitää käyttää oikeanlaista suodinta.
Aurinkoa voi havaita turvallisesti jos käytetään
kunnollista, Auringon visuaaliseen havaitsemiseen tarkoitettua suodinta. Usein
kaukoputkikauppiaiden tarjoamat suotimet ovat suhteellisen kalliita ja jos
käytössäsi on useampia kaukoputkia, niin niille jokaiselle pitäisi hankkia oma
suodin jos niitä kaikkia halutaan käyttää aurinkohavaintoihin. Ursan
kaukoputkikaupassa on tarjolla alumiinikehyksellisiä suotimia, joiden
myyntihinta on 66 – 143 euroa riippuen koosta.
Onneksi turvallisen aurinkosuotimen rakentaminen
omatoimisesti ei ole vaikeaa ja siihen tarvikkeet maksavat edullisimmillaan vain
muutaman euron. Alla kerrotulla ohjeella voi valmistaa turvallisen suotimen,
olipa sitten kyse kaukoputkesta, kiikarista tai kameran optiikasta.
Tarvikkeet
 |
| Aurinkosuotimen rakentamisessa tarvittavat välineet. Kuva © Kari A. Kuure. |
Aurinkosuodin syntyy helposti vain muutamasta tarvikkeesta.
Itse suodinmateriaali on Baader Plantariumin valmistamaa AstroSolar-kalvo,
tiheydeltään D=5. Se poistaa kaukoputkeen tulevasta valosta niin uv- kuin
ir-säteilyn ja pudottaa näkyvän valon aallonpituuksien voimakkuuden 1/105.
Ursa myy tätä suodinmateriaalia A4-kokoisina arkkeina hintaan 27,80 € +
postikulut.
Yhdestä arkista säästeliäästi käytettynä syntyy helposti
kaksi tai kolme aurinkosuodatinta, riippuen hieman käytetyn aukon koosta.
Isossa kaukoputkessa ei tarvitse käyttää aina täyttä aukkoa, vaan se voidaan
rajoittaa noin 100–125 mm ilman, että erotuskyky kärsisi lainkaan. Aurinkoa
visuaalisesti havaitessa erotuskyky putoaa ilmakehän vaikutuksesta hyvin usein
niin huonoksi, että jopa 60 mm kaukoputkella voidaan saavuttaa parhain
mahdollinen erotuskyky.
Suodinmateriaalin lisäksi tarvitaan solumuovilevyä (esimerkiksi
7–10 mm retkipatjasta, hinta noin 5–10
euroa), kuumaliimaa ja pieni pala tiivistä pahvia tai kartonkia.
Työvälineinä käytetään saksia, matto- tai askarteluveistä sekä
kuumaliimapursotinta. Kuumaliimapursotin ja muutama tanko kuumaliimaa maksaa
edullisimmillaan noin 10 euroa. Ja vielä harppia ja viivainta tarvitaan.
Rakentaminen
 |
| Solumuoviliuska toimii suotimen pitimenä kaukoputken objektiivin edessä. Kuvassa solumuovinauhan oikean pituuden määrittäminen. Kuva © Kari A. Kuure. |
Aurinkosuodin sijoitetaan aina kaukoputken objektiivin
eteen. Solumuovilevystä leikataan riittävän pitkä ja noin 25 mm leveä suikale,
jonka pituus riittää kaukoputken objektiivikehyksen ympäri. Mittaa sopiva
solumuovista sopiva pala, aluksi se voi olla hieman pidempi kuin lopullinen
pituus. Viimeistele pituus siten että se muodostaan sopivan tiukan renkaan
objektiivikehyksen ympärille. Sopiva pituus on sellainen, että suotimen
asentaminen paikoilleen sujuu kätevästi mutta se ei kuitenkaan lennä tuulessa
pois. Oikean pituuden löydyttyä, liimaa suikaleen päät toisiin kuumaliimalla.
Liimaamisen jälkeen kokeile solumuovirenkaan ”istuvuutta” ja sen kireyttä. Jos rengas on liian löysä, voit säätää sitä
poistamalla ensimmäinen liimaus saksilla ja yrittämällä uudelleen.
 |
| Harpilla piirretään pahviin käytettävä aukko, joka leikataan auki. Kuva © Kari A. Kuure. |
Seuraavaksi pahvista leikataan kaksi neliön muotoista palaa
(6-, 8-kulmaista tai pyöreää), joiden sivunpituus (halkaisija) on objektiivin
kehyksen ympärille pujotetun solumuovirenkaan ulkokehän halkaisija.
Esimerkiksi, jos objektiivinkehyksen ulkohalkaisija on 110 mm, niin silloin
solumuovirenkaan ulkohalkaisija on noin 110 mm + 20 mm = 130 mm riippuen
solumuovin vahvuudesta.
Pahviin piirretään harpilla objektiivin halkaisijan kokoinen
ympyrä reiän leikkaamista varten. Isoa kaukoputkea varten reiän halkaisijaksi
riittää jo mainittu 100–125 mm. Reiät leikataan auki ja toinen pahveista
liimataan objektiivin kehyksen ympärillä olevaan solumuovirenkaaseen.
Liimatessa on syytä olla huolellinen, jotta liima ei tahrisi kaukoputkea eikä
etenkään objektiivia. Liima on pursottimesta tulessaan hyvin kuumaa, joten
palovammojen välttämiseksi liimaan ei pitäisi koskea ennen kuin se on
jäähtynyt.
 |
| Ensimmäinen tukipahvi on liimattu solumuovikehykseen. Etuaalalla odottaa kiinnitystään muotoiltu AstroSolar-kalvo, joka teipataan seuraavaksi tukipahviin. Huomaa, että suodinkalvon molemmin puolin on suojapaperit. Kuva © Kari A. Kuure. |
Tämän jälkeen AstroSolar-kalvosta leikataan nelikulmainen
(säästeliäästi käytettynä 8-kulmainen tai pyöreä) kappale, jonka sivunpituus
(halkaisija) on noin 10 mm suurempi kuin aikaisemmin pahviin leikattu aukko.
AstroSolar-kalvon leikkaaminen on saksilla hieman hankalaa, joten sen voi tehdä
sopivalla leikkausalustalla ja askarteluveitsellä jouhevasti. Leikkaamista
varten voi tehdä pahvista sopivan muotoisen ja kokoisen sapluunan, jolloin
leikkaaminen helpottuu.
Suodinkalvo teipataan solumuovirenkaaseen liimattuun pahviin
siten, että se peittää koko vapaan aukon. Kalvoa ei pidä kiristää ja jos se jää
hieman löysälle tai poimuille, siitä ei ole haittaa kuvan tarkkuudelle. Yritä
kuitenkin saada suodinkalvo kiinnitettyä mahdollisimman suoraksi.
 |
| Suodinkalvo on teipattu tukipahviin ja etummainen tukipahvi odottaa liimausta. Kuva © Kari A. Kuure. |
Toinen pahvi liimataan tai kiinnitetään teipillä
suodinkalvon päälle. Useimmiten on kaikkein helpointa liimata etummainen pahvi
muutamalla liimapisteellä paikoilleen ja sen jälkeen liimata reunat ja peittää
ne vaikkapa PVC-teipillä (sähkömiehenteipillä), jolloin lopputulos on
viimeistelty.
Voit tietysti rakentaa neli- tai kuusikulmaisen sijaan
täysin pyöreän suodattimen! Se vaatii kuitenkin hieman enemmän aikaa niin
suunnitteluun kuin toteutukseen mutta lopputulos voi olla käyttökelpoisempi
kuin nelikulmainen suodin. Pyöreä suodatinkalvo säästää myös hankitun
AstroSolar-kalvoa useampaan suodattimeen.
 |
| Toinen tukipahvi on nyt liimattu suotimeen. Kuva © Kari A. Kuure. |
AstroSolar-kalvoa käsiteltäessä olisi hyvä käyttää ohuita
puuvillakäsineitä tai lateksisia kertakäyttökäsineitä joissa ei ole talkkia. Käsineitä
käyttämällä vältytään tahattomilta sormenjäljiltä kalvossa. Jos jälkiä kuitenkin
syntyy, niin niitä voi poistaa silmälasien puhdistamiseen tarkoitetulla
mikrokuituliinalla. Tuoreeltaan jälkien poistaminen onnistuu kevyesti
pyyhkimällä.
Nyt aurinkosuodin on valmiina käyttöön teitpä sitten havaintoja
auringonpilkuista tai auringonpimennyksistä. Sama suodin kelpaa myös
valokuvaamiseen, joten havaintoja voi tehdä hyvin monipuolisesti.
Käsittele ja säilytä suodin huolellisesti, sillä
 |
| Aurinkosuodin on valmis käyttöön. Kuva © Kari A. Kuure. |
Mitä aurinkosuotimella
Auringosta voi nähdä?
AstroSolar-suodin päästää lävitseen laaja-alaisesti valoa
punaisesta siniseen, toisin sanoen valkoista valoa. Tässä valossa Auringosta
näkyy fotosfääri, jossa usein on näkyvissä auringonpilkkuja. Pilkut voivat olla
hyvin pieniä tummia pisteitä, mutta hiemankin suuremman pilkun ympärillä
voidaan nähdä harmaa alue, penumbra. Musta ydin on nimeltään umbra.
Pilkkujen määrä ja koko vaihtelee päivittäin. Pilkkuryhmät
syntyvät pieninä yksittäisinä pilkkuina, niiden määrä ja koko kasvavat muutaman
vuorokauden ja sen jälkeen pilkkuryhmä alkaa hajaantua, pilkut pienenevät ja
katoavat. Pilkkuryhmien sijainti näkyvällä kiekolla muuttuu jatkuvasti Auringon
pyörimisestä johtunen. Päivittäin havaintoja tehtäessä usein voi nähdä
pilkkuryhmän katoavan kiekon reunana taakse lännessä tai tulevan esille idästä.
 |
| Suurella suurennuksella voi tarkastella pilkkujen yksityiskohtia. Kuva © Kari A. Kuure. |
Penubrallisessa pilkussa reunatummentuman alueella voi nähdä
Wilsonin ilmiöksi nimetyn ilmiön: Mitä lähemmäksi Auringon kiekon reunaa pilkku
siirtyy sitä lähemmäksi penumbran vasenta reunaa umbra näyttää siirtyvän. Syy tähän ilmiöön on se, että umbra sijaitsee
jonkin verran syvemmällä kuin penubra ja ilmiö on seurausta näkösäteen suunnan
muutoksesta.
Pilkkujen ja pilkkuryhmien määrä vaihtelee ns. yhdentoista
vuoden jaksoissa. Määrän vaihtelu kuvastaa Auringon aktiivisuutta, minimin
ollessa lähellä pilkkuja ei näy moneen päivään ja aktiivisina kausina Auringon
pinnalla voi olla useita isoja ja monipilkkuisia ryhmiä samanaikaisesti.
Aktiivisuuden huippukausina pilkuttomia päiviä ei esiinny, kun taas minimin
aikoihin pilkkujen näkyminen on harvinaista.
Auringopilkkujen lisäksi fotosfääristä voidaan nähdä
aktiivisilla alueilla fakuloita. Ne ovat vaaleita, verkkomaisia rakenteita.
Helpoimmin niitä voi nähdä Auringon kiekon reuna-alueilla, ns. reunatummentuman
alueella. Joskus fakuloita voi nähdä myös keskempänä, etenkin Auringon
aktiivisuusmaksimin aikoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti