keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Proxima Centaurissa valtava flare-purkaus

Prixima Centauri. Kuva Wikimedia Commons.
Aurinkokuntaamme lähimpänä sijaitseva tähti, Proxima Centauri, on osoittautumassa erittäin aktiiviseksi tähdeksi. Viime vuoden maaliskuussa Atacama Large Millimeter / submillimeter Array, eli ALMA radioteleskoopilla[1] tehtiin havainto[2], joka on nyt saanut uuden tulkinnan.

Aikaisemman tulkinnan[3] mukaan kirkastuma oli seurausta planeettajärjestelmän synnyn jälkeen jäljelle jääneestä pölyrenkaasta. Proximalla tiedetään olevan hieman Maata suurempi planeetta (massa noin 1,3 Maan massaa) Proxima b. Tutkijat pitävät mahdollisena, että järjestelmässä on myös toistaiseksi havaitsemattomia planeettoja.

Nyt uusi tutkimus[4] on uudistanut kokonaan kirkastuman tulkinnan, johtuen erilaisesta datan käsittelystä. Uuden tulkinnan mukaan pari minuuttia kestänyt kirkastuma johtuikin valtavasta flarepurkauksesta Proximalla. Purkaus oli noin kymmenkertainen Auringossa esiintyneisiin flarepurkauksiin nähden. Purkauksen voimakkuus oli huikea, sillä Prixima on pieni punainen kääpiötähti, jonka massa on vain noin 12 % Auringon massasta.

Flarepurkaus asettaa uuteen valoon Proxima b:n elinkelpoisuuden. Usein toistuessaan flarepurkaukset ovat voineet johtaa siihen, että Proxima b -planeetalla ei ole ilmakehää jäljellä, jos sellainen olisi sille joskus kehittynyt. Näin ollen planeetta voi olla täysin steriili, ilmaton kivi avaruudessa. Muutoin Proxima b sijaitsee laskelmien mukaan elinkelpoisella vyöhykkeellä ja sen rata on sellainen, että se ei poistu elokehältä kierroksensa aikana.

Huolta voi herättää myös kysymys siitä, että kuinka pieni kääpiötähti voi tuottaa havaitun voimakkuuden mukaisen flarepurkauksen? Ja voisiko sellainen tapahtua Auringossa, joka on sentään paljon aktiivisempi kuin Proxima? Kysymys on aiheellinen ja siihen ei tiedetä vastausta.

Auringossa on havaittu voimakkaita purkauksia, esimerkiksi vuonna 1859. Garringtonin purkauksena tunnettu flare, joka aiheutti jos sen aikaisille sähkötyslinjoille paljon ongelmia ja laiterikkoja. Dendokronologisita tutkimuksista tiedetään, että Auringossa on tapahtunut aikaisemminkin voimakkuudeltaan Garringtonin purkaukseen verrattavia purkauksia. Jos Aurinko tuottaisi vielä näitäkin purkauksia kymmenkertaisen flarepurkauksen, voisi koko nykyinen elämä muuttua maapallolla, joutuisimme sovittamaan elämämme 1700-luvun tekniikan tasolle.

Huomautukset

[1] ALMA koostuu 66 yksittäisestä radioteleskoopista.

[2] Havaintoikkunaa käytettiin 21.1.–25.4.2017 ja varsinainen kirkastuminen havaittiin 24.3.2017.

[3] Espanjalaisen Institute of Astrophysics of Andalusia (IAA) tutkijaryhmän tutkimus.

[4] Tutkimusryhmän vetäjänä toimii  tohtori Meredith A. MacGregor (Carnegie Institution for Science, Department of Terrestrial Magnetism).

Lähde


https://www.sciencealert.com/proxima-centauri-monster-flare-means-no-evidence-for-planetary-system

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti