KAK – Orionin punainen ylijättiläinen Betelgeuse on ollut tähtitieteen harrastajien keskuudessa puheenaiheena jo vuosia. Muistattehan varmasti "Suuren himmennyksen" vuosina 2019 – 2020, kun tähden kirkkaus laski dramaattisesti. Laajasti, niin asiantuntijoiden kuin harrastajien keskuudessa aprikoitiin sitä, että onko tähti räjähtämässä supernovana.
|
Kaaviokuva Betelgeusesta ja sen kumppanitähden aiheuttamasta vanavedestä ja peräaallosta. Kumppanitähtien kiertorata, noin 2,3 R⋆, on merkitty sinisellä katkoviivalla. Se on selvästi Mg II -emission kokonaislaajuuden sisällä, joka ulottuu 6,4 R⋆:een ja se on merkitty oranssilla värillä. Kun sitä havainnoidaan eri vaiheissa nuolien suuntaisesti, laajeneva vanavesi voidaan havaita erilaisena tai olla havaitsematta. Kuva on lähteenä käytetystä tutkimuksesta, A.H. Szentgyorgyi. |
Vaikka räjähdystä ei ole toistaiseksi nähty, Betelgeuseella riittää yhä mysteerejä. Äskettäin julkaistu tuore tutkimus (tammikuu 2026) on nyt vahvistanut asian, jota on epäilty pitkään: Betelgeuse on kaksoistähti.
Betelgeusen kumppanitähdelle on nyt annettu nimi Siwarha. Nimi on peräisin arabiasta ja kunnioittaa alkuperäistä nimeä "Ibt al-Jauzah". Tähden olemassaolo selittää tähden oudon käyttäytymisen, joka on näkynyt erityisesti spektreissä.
Havainnot viittaavat siihen, että Siwarha kiertää hyvin lähellä emotähteään. Etäisyys Betelgeusen pinnasta on vain noin 2,3 tähden sädettä (R⋆). Tämä on merkittävä löytö: ottaen huomioon, että Betelgeusen kromosfääri eli kaasukehä ulottuu huomattavasti pidemmälle, kumppanitähti ei liiku vain tyhjässä avaruudessa, vaan Betegeusen kromosfäärissä.
Siwarhan kiertoaika on noin 2109 vuorokautta (5,77 vuota). Tämä jakso täsmää täydellisesti havaittuun pitkään sekundaariseen jaksoon, jota on selitetty aiemmin muun muassa kumppanitähdellä, pölymuodostuksella tai konvektiolla.
Koska Betelgeuse on niin valtava ja kirkas, suora kuvaaminen sen pienemmästä ja himmeästä kumppanista on äärimmäisen vaikeaa. Siksi tutkijat ovat luottaneet spektroskopiaan.
Tutkimuksessa (Dupree et al.) analysoitiin Betelgeusen optisia ja ultravioletti spektriviuvoja vuosien varrelta. Tulokset ovat erittäin mielenkiintoisia:
· Mn I -viivat: Optisessa alueessa näkyvät kapeat Mn I-viivat osoittavat absorptiota. Tutkijat huomasivat selkeän rytmin: absorptio oli heikoimmillaan, kun Siwarha kulki Betelgeusen edessä (transit). Heti ohituksen jälkeen absorptio voimistui ja saavutti huippunsa, kun Siwarha oli Betelgeusen takana.
· Massavirtaus: Ultravioletti viivat (kuten Fe II ja Si I) paljastavat, että tähden kromosfäärin kaasun ulosvirtaus kiihtyy heti Siwarhan ohituksen jälkeen.
Kromosfäärissä kulkiessaan Siwarha jättää jälkeensä ”peräaallon”, joka on fysiikaltaan suunnilleen sama kuin veneellä, joka liikkuu vedessä. Veneen perään syntyy vana ja peräaalto (wake).
Koska Siwarha kiertää noin 43 km/s nopeudella, ja ympäröivän kaasun äänennopeus on vain noin 6 km/s, kumppanitähti liikkuu yliäänennopeudella (Mach-luku n. 7). Tämä luonnollisesti vaikuttaa kromosfäärin plasmaan. Siwarhan liike keskittää kaasua sen eteen (kompressio), mutta ennen kaikkea sen taakse muodostuu laajeneva peräaalto.
Kun Siwarha on meistä katsoen tähden edessä, peräaalto on vielä suhteellisen kapea ja piilossa tähden takana. Ohituksen jälkeen aalto laajenee sivuille, ja se peittää yhä suuremman osan Betelgeusen pinnasta. Aallossa oleva tiheämpi kaasu imee valoa, mikä näkyy spektrissä lisääntyneenä absorptiona ja selittää, miksi Betelgeuse himmenee tämän pitkän jakson aikana.
Tämä malli selittää monia Betelgeusen aiemmin arvoituksellisista piirteistä. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa Siwarha on Betelgeusen takana (vaihe 0,5). Tutkijat laskevat, että kumppanitähti tulee näkyviin jälleen elokuussa 2027.
Tämä uuden tutkimuksen mukana meillä on nyt vahva spektroskooppinen todiste siitä, että Betelgeusen monimutkainen kaasudynamiikka ohjautuu sen kromosfäärissä piileskelevän kumppanin tahdissa.
Lähde
Tutkimus on julkaistu arXiv-palvelussa 5.1.2026 otsikolla Betelgeuse: Detection of the Expanding Wake of the Companion Star.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti