Näytetään tekstit, joissa on tunniste Carringtonin tapahtuma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Carringtonin tapahtuma. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. joulukuuta 2024

Auringon kaltaiset tähdet tuottavat superflarepurkauksen kerran vuosisadassa

Aurinko ja muut sitä muistuttavat tähdet tuottavat silloin tällöin erittäin voimakkaita flarepurkauksia. Voimakkain milloinkaan suoraan havaittu purkaus tunnetaan Carringtonin tapahtumana syyskuussa 1859. Puiden vuosirenkaista ja jäätikköjen syväkairauksista kerätyt näytteet kuitenkin osoittavat, että Carringtonin tapahtuma ei suikaan ole voimakkain Auringossa tapahtunut purkaus, vaan paljon voimakkaimpiakin on tapahtunut. Miyake tapahtuma vuodelta 774 on ollut viimeisin tällainen Carrintonin tapahtuman ylittänyt purkaus. 

Marraskuun 4. vuonna 2003 tapahtui erittäin voimakas flarepurkaus. Purkauksen voimakkuudeksi arvioitiin X40+, sillä tarkkoja mittaustuloksia ei saatu instrumenttien mittausalueiden ylittymisen vuoksi. Suurimmilta vaurioilta vältyttiin, sillä purkaus tapahtui jonkin verran Auringon nälyvän kiekon reunan takana. Jos purkaus olisi tpahtunut muutamaan vuorokautta aikaisemmin, niin vauriot olisivat voineet olla aivan toista luokkaa. Kuva NASA/SDO.

 

Jotkut tutkijat pitävät myös maaliskuun 10. ja 12. päivinä vuonna 1989 tapahtuneita CME pilven törmäyksiä ja siitä aiheutunutta geomagneettista myrskyä 13.3.1989 todella merkittävänä tapahtumana, joskin sen vakavimmat seuraukset rajoittuivat lähinnä Kanadaan Quebecin ympäristöön. CME-pilvet olivat seurausta maalikuun 6. päivänä tapahtuneesta flarepurkauksesta, jonka voimakkuudeksi mitattiin X15. 

Myrskyn seurauksena Quebecin alueen sähköverkko vaurioitui ja sähkönjakelu keskeytyi usean voimalaitoksen irrottauduttua verkosta.  Sähkökatko kesti yhdeksästä tunnista muutamaan vuorokauteen riippuen jakeluverkon tilanteesta ja paikallisten vaurioiden korjausten edistymisestä. 

Vaikka geomagneettinen myrsky aiheuttikin tämän sähkökatkoksen, niin aivan yksinomainen tekijä se ei ollut. Paikallisista geologisista olosuhteista johtuen Quebecin alueen korkeajänniteverkko oli ja on erittäin herkkä tämänlaiselle häiriölle ja pienempiä sähkönjakelun keskeytyksiä vaurioista johtuen oli tapahtunut aikaisemminkin ja myös sen jälkeen.

Ennen Carringtonin ja vuoden 774 tapahtumia 15 000 vuoden aikana on tapahtunut ainakin yhdeksän niihin verrattavaa geomagneettista myrskyä. Tutkijat ovatkin arvioinet, että vastavia tai voimakkaimpia flarepurkauksia tai purkausarjoja ja niihin liittyviä magneettisia myrskyjä tapahtuukin kerran vuosituhannessa. Onko purkauksien todennäköisyys oikea, onkin se suuri kysymys?

Nykyinen riippuvuutemme teknologisista laitteista, satelliiteista, sähkönjakelusta ja tiedonsiirrosta tekee elämäntapamme erittäin haavoittuvaksi. Uhkakuva on todellinen, sillä Auringossakin voi tapahtua Carringtonin tapahtumaa satakertaisesti voimakkaampia flarepurkauksia milloin vain ja jopa kerran vuosisadassa. Tällaiseen tulokseen[1] on tullut Max Plankin Instituutissa työskentelevä Valeriy Vasilyev ja hänen johtamansa tutkimusryhmä.

Tutkijat havaitsivat 56 400 Auringonkaltaisia tähteä Kepler observatorion kokoamasta aineistosta. He löysivät lähes 3 000 superflarepurkausta noin 2 500 tähdeltä. Superflarepurkaukseksi he määrittelivät flarepurkaukset, joista vapautui energiaa 1027 – 1028J. Vapautunut energiamäärä oli suunnilleen satakertainen Carringtonin tapahtuman aiheutuneisiin flarepurkauksiin[2] nähden.

Tutkimuksen tuottama voimakkaiden flarepurkausten taajuus yllätti tutkijat. Aikaisemmin oli ajateltu, että näin voimakkaat superflaret ovat todella harvinaisia Auringon kaltaisilla tähdillä. Niiden frekvenssiksi arvioitiin kerran tuhannessa vuodessa tai jopa harvemmin. Nyt Vasilyev ja muut tutkijat päättelivät tutkimuksensa perusteella, että Auringossa tällainen superflare voi siis esiintyä kerran sadassa vuodessa. Jos tutkimustulos on edes osittain oikea, niin jostakin syystä Aurinko on jättänyt purkautumatta jo kymmenkunta kertaa sitten vuoden 774. Carringtonin tapahtuma oli sen veran pieni, että sitä tuskin voidaan laskea tähän superflarepurkausten kategoriaan.

Superflaren muodostama uhka muuttuu vielä vakavammaksi, jos ajattelemme, että Auringossa purkautumatta jäänyt magneettinen energia on varastoitunut jonnekin. Emme tunne vielä Auringon magneettisia ominaisuuksia riittävän hyvin, että voisimme poissulkea tämän mahdollisuuden. Ainoa asia, josta voimme olla täysin varmoja on se, että joskus tulevaisuudessa tulee tapahtumaan uusi superflarepurkaus, jonka voimakkuus ylittää merkittävästi Carringtonin tapahtumasarjassa vapautuneen energiamäärän. Millaiset suraukset sillä on, riippuu paljolti siitä, miten olemme varautuneet tällaisen purkaukseen. Jos purkaus tapahtuisi tänään, paluu 1800-luvulle olisi välitön seuraus ja toipuminen siitä kestäisi vähintään pari vuosikymmentä, ehkä pitempäänkin.

Lisätiedot

[1] Valeriy Vasilyev & al. Sun-like stars produce superflares roughly once per century, Science 12 Dec 2024 Vol 386, Issue 6727 pp. 1301-1305 DOI: 10.1126/science.adl5441 . Maksumuuri!

[2] Carringtonin tapahtuman aiheuttanut flarepurkaus vapautti energiaa arviolta noin 5 × 1025 J.

 

keskiviikko 25. lokakuuta 2023

Superaurinkomyrsky 14 373 vuotta sitten

Edouard Bardin (College of France) johtama tutkijaryhmä on onnistunut paljastamaan 14 373 vuotta sitten tapahtuneen erittäin voimakkaan aurinkomyrskyn. Näin vanhan aurinkomyrskyn määrittäminen vuoden tarkkuudella on harvinaista, sillä pitkän ajan määrittämisessä täytyy käyttää puiden vuosilustoja. Se ei tietystikään onnistu yhdestä ainoasta puusta, vaan määritettäviä puita täytyy olla samalta alueelta kymmeniä tai satoja. Säilyneitä puita on harvoin riittävää määrää yhdellä alueella ja riittävän pitkältä yhtäjaksoiselta ajanjaksolta.

Subfossiilistunut kanto Drouzet-joessa Rankan Alpeilla, joka on katkaistu vuosilustojen esille saamiseksi. Kuva Cécile Miramont (IMBE, Aix-Marseillen yliopisto).

Tutkittavat puut ovat havupuita, tässä tapauksessa Drouzet-joen yläjuoksulta Ranskan Alpeilta. Tältä alueelta on onnistuttu keräämään näytteitä 172 eri puusta, jotka ovat olleet jo osittain fossiilistuneita. Osittain fossiilistuneissa puissa on ollut edelleen riittävästi radiohiiltä (14C) eli hiilen radioaktiivista isotooppia.

Aurinkomyrskyissä syntyy hyvin energisiä protoneita (Auringosta peräisin oleva kosminen hiukkassäteily), jotka törmätessään maapallon ilmakehän atomeihin tuottaa uusia isotooppeja. Ilmakehän typestä (14N) syntyy hiiltä 14C, joka kulkeutuu muutamassa viikossa muun hiilen tapaan hiilimonoksidina ja hiilidioksidina kaikkeen orgaaniseen eloperäiseen ainekseen kuten puihin. Hiili sitoutuu puuhun, kunnes se kompostoituu (palaa) ja vapautuu takaisin ilmakehään. Radiohiilen puoliintumisaika on 5 700 ± 30 vuotta ja sitä voidaan käyttää ajoitukseen noin 60 000 vuoden aikajänteellä. Tätä pitempiä ajanjaksoja samoin kuin hiiltä sisältämättömien näytteiden ajoitukseen täytyy käyttää muita menetelmiä.

Erittäin voimakkaita aurinkomyrskyjä, joista nykyisin tunnetuin on Carringtonin tapahtuma, tapahtuu ehkä muutaman kerran vuosituhannessa. Kerätyssä datassa on tietoja mahdollisista aurinkomyrskyistä, joita kutsutaan Miyake-tapahtumiksi japanilaisen tutkijan Fusa Miyaken mukaan.  Vuonna 2012 hän julkaisi Naturessa tutkimusartikkelin, jossa kerrottiin japanin seetrin vuosilustoista tunnistettuja radiohiilipiikkejä vuosilta 7176 eaa, 5279 eaa, 660 eea, 774 eaa ja 993 eaa. Näiden lisäksi hän löysi vielä neljä mahdollista tapahtumaa vuosilta 12 350 eaa, 5410 eaa, 1052 eaa ja 1279 eaa.

Bardin johtama tutkimusryhmä on nyt vahvistanut Miyaken mahdollisesti löytämän aurinkomyrskyn vuonna 12 350 eaa omissa tutkimuksissaan. Tutkimusryhmä arvio tapahtuman olleen voimakkuudeltaan kymmenkertainen Carringtonin tapahtumaan verrattuna.