Säteily syntyy elektronisyklotronimaser -ilmiössäi (ECMI) samalla tavalla kuin Jupiterin revontuliin liittyvät radioemissio. Säteilyn taajuusalue ulottuu 3,5 GHz, jolloin siitä voidaan laskea säteilyalueen magneettikentän voimakkuus. Tutkimuksenii mukaan kenttävoimakkuus täytyy olla vähintään 0,125 T eli noin 2 500 kertaa voimakkaampi kuin maapallon magneettikenttä.
β Pic b pyörii nopeasti, noin kerran 9 tunnissa. Tutkijat tulkitsevat radioemission syntyvän planeetan magnetosfäärin ja ionosfäärin välisestä kytkennästä. Purkausten noin kahdeksan tunnin väli tukee mahdollista pyörimisestä johtuvaa modulaatiota.
Aikaisemmin eksoplaneetan magneettikenttä olemassa olo ja voimakkuus oli pääteltävä muiden ilmiöideniii avulla. Nyt tämä tutkimus osoittaa, että magneettikentän voimakkuus voidaan laskea planeetan radioemission taajuudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa eksoplaneettoja voidaan tutkia hyvin monipuolisesti saaden mm. tietoja niiden sisäisestä rakenteesta (jota tietoa on erittäin vaikea saavuttaa).
Havaintotarkkuuden rajoissa radioemission avulla voidaan havaita myös paljon pienempiä eksoplaneettoja ja tutkia niiden rakenteellisia eroja tällaiseen jättiläisplaneettaan verrattuna. Magneettikentällä on merkitystä myös eksoplaneettojen ilmakehän ja tähtituulen vuorovaikutuksien arvioinnissa ja merkitystä niiden ilmakehän ja vaikkapa vesipitoisuuden säilymiselle ja tätä kautta myös mahdollisen elämän esiintymiselle.
Viittaukset
i K. N. Ortiz Ceballos1 ja E. Berger1 (molemmat Center for Astrophysics | Harvard & Smithsonian) sekä Y. Cendes (Department of Physics and Astronomy, University of Oregon).
ii β Pictoris b noin 12 Jupiterin massainen planeetta 10 AU:n etäisyydellä tähdestään. β Pictoris puolestaan sijaitsee noin 64 valovuoden etäisyydellä Aurinkokunnastamme. Tähdellä on havaittu olevan kolme eksoplaneettaa ja runsas pölykiekko, joka viittaa tähden noin parinkymmenen miljoonan vuoden ikään.
iii maser = säteilyn stimuloitua vahvistumista, elektronisyklotronimaseri = magneettikentässä syklotroniliikettä tekevien elektronien synnyttämä ja vahvistama radioemissio.
iv Discovery of radio emission from the exoplanet β Pictoris b (https://doi.org/10.48550/arXiv.2609.16720)
v ESO:n kesällä 2026 julkaisemassa toisessa tutkimuksessa päädyttiin jo tuulihavaintojen perusteella siihen, että seitsemän kuuman jättiläisplaneetan ilmakehän dynamiikkaa voidaan selittää magneettikenttien vaikutuksella.