 |
| Aurinko laajakaistaisesti. Auringon fotosfäärissä näkyviä pilkkuryhmiä oli epätavallisen paljon kuvaa otettaessa. Numerointi on kansainvälinen tapa merkitä Auringon aktiiviset alueet. Kuva Kari A. Kuure. |
Monikaan ei tule ajatelleeksi Aurinkoa tähtenä.
Todellisuudessa se on aivan tavallinen tähti, jonka kaltaisia Linnunradassa on
kymmeniä miljardeja. Kooltaan Aurinko sijoittuu suurimpien tähtien joukkoon noin
95 % kohdalle silloin, kun jonoon asetetaan kaikki tähdet. Sen sijaan Aurinko
on hyvin pieni, jos jonoon otetaan vain yksi tähti kustakin kokoluokasta.
Pienimmät tähdet ovat massaltaan vain 1/10 ja suurimmat 100× Aurinkoon nähden.
Auringon etu on siinä, että se on hyvin lähellä
tähtitieteellisenä kohteena. Sen kirkkaus on riittävä, jotta havaintolaitteena
voidaan käyttää hyvinkin pieniä kaukoputkia ja tästä syystä se on myös
useimpien tähtiharrastajien teknisen osaamisen ja taloudellisten resurssien
mahdollistavissa rajoissa. Havaintokohteena Aurinko on myös hyvin dynaaminen, se
muuttuu kaiken aikaa, joten havaittavaa riittää.
Perinteinen tapa havaita ja valokuvata Aurinkoa on käyttää
sopivaa suodatinta kaukoputkessa. Suodattimen tarkoitus on himmentää
auringonvalon kirkkaus silmille ja kameroille sopivaksi. Oikea suodin poistaa
myös erittäin vahingolliset infrapuna- ja ultraviolettisäteilyn, jotka voisivat
vaarantaa havaitsijan näkökyvyn ja kalliit kamerat.
Oikea suodatin on joko kaupallisesti saatavissa olevia
lasisia aurinkosuodattimia tai itse tehtynä Astrosolar-kalvosta (Baader Planetarium)
hieman kevyempi mutta yhtä turvallinen suodin.
Suodin toimii laajakaistaisesti, eli se läpäisee näkyvän valon
aallonpituudet. Tällöin havaintokohteina ovat yleensä auringonpilkut, niiden
määrä, koko ja vaihtelevuus.
 | |
| Auringon kromosfääri on havaitsijalle hyvin mielenkiintoinen monine ilmiöineen ja tapahtumineen. Kuvassa on näkyvissä kaikki tekstissä mainitut ilmiöt. Kuva Kari A. Kuure. |
Nykyisin ei ole kuitenkaan pakko tyytyä laajakaistaiseen
havaitsemiseen, sillä markkinoille on tullut useiden eri valmistajien tekemiä
aurinkokaukoputkia. Niiden läpäisemä
kaistanleveys on hyvin kapea, yleensä alle 0,08 nm (nanometriä). Yleisemmin
käytetään 656,28 nm aallonpituutta, jota kutsutaan vedyn alfaviivaksi (H-alfa) vedyn säteilemän valon Balmerin sarjassa.
Toinen vaihtoehto on Ca-K -suodin, jonka läpäisemä aallonpituuskaista on 0,24
nm levyinen 393,4 nm aallonpituudella. Ca-K-suodatusta voidaan kuitenkin
käyttää vain valokuvaamiseen.
Vety-alfa-kaukoputkilla havaintoja (visuaalisesti ja
valokuvaten) tehdään Auringon kromosfääristä. Kerros on eniten valoa säteilevän
fotosfäärin yläpuolella ja sen lämpötila vaihtelee noin 6 000 – 10 000 K
välillä. Kuuminta on kromosfäärin yläreunassa.
Kaukoputkella näkyviä ilmiöitä ovat auringonpilkut,
prominenssit, filamentit, flaret ja spigulat. Oheisissa kuvissa on esitetty
esimerkkejä näistä ilmiöistä.
 |
| "Potretti" Auringon reunalla näkyneistä prominensseista. Kuva Kari A. Kuure. |
Jos kiinnostuit katselemaan tai vaikkapa valokuvaamaan
Aurinkoa hieman tavallisuudesta poiketen, otapa yhteyttä lähimpään tähtiharrastusyhdistykseen!
Nykyisin aika monella yhdistyksellä on
käytössään ainakin pienehkö aurinkokaukoputki, jonka avulla saa jonkinlaisen
käsityksen mitä kaikkea Auringossa on oikein tapahtumassa. Ja älä unohda
Taivaanvahtia (taivaanvahti.fi), siellä julkaistaan lähes päivittäin kuvia
Auringossa esiintyneistä ilmiöistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti