perjantai 16. tammikuuta 2015

Onko Aurinkokunnassamme vielä tuntemattomia planeettoja?

Tuleeko tähän aurinkokuntamalliimme muutos muutaman
vuoden kuluessa? Näin käy, jos espanjalais-brittiläisen
tutkimusryhmän ajatus Neptunuksen radan ulkopuolisesta
planeetasta tai parista osoittautuu oikeaksi. Kuva Nasa.
Espanjalaisen Complutense yliopiston (Madrid) ja brittiläisen Cambridge yliopiston tutkijat ovat saaneet viitteitä kahdesta tuntemattomasta planeetasta Aurinkokuntamme ulko-osassa. Jos viitteelliset havainnot todentuvat, niin joitakin käsityksiä Aurinkokuntamme synnystä on hieman paikattava.

Tutkijaryhmän havaintojen mukaan kolmentoista Neptunuksen radan ulkopuolella havaittujen kappaleiden ratojen puoliakselit ovat 150–525 au ja inklinaatio lähes 20°. Teorian mukaan näin ei pitäisi olla vaan puoliakselien pitäisi olla noin 150 au tietämillä ja inklinaation lähellä 0°.

Tutkijoiden mukaan ratojen parametrit ovat odottamattomia ja jokin syy niille täytyy olla. Tutkijat pitävät mahdollisena, että syy on yksinkertaisesti se, että kaukana Neptunuksen radan ulkopuolella piileksii isokokoinen planeetta tai pari.  Ratoja muuttava vaikutusmekanismi on gravitaatiohäiriöt, jotka olisivat muuttaneet planeettojen sisäpuolisilla radoilla olevien pienkappaleidenratojen ominaisuuksia.

Ehdotus tuntemattomien planeettojen olemassa olosta on kuitenkin ristiriidassa olemassa olevan aurinkokuntamallin kanssa, jonka mukaan nykyisten planeettojen lisäksi muita planeettoja ei ole voinut syntyä Aurinkokuntaamme.

Aurinkokuntamalli ei ehkä kuitenkaan ole kovin tarkka, sillä esimerkiksi ALMA radioteleskooppijärjestelmällä tehdyt havainnot TL Tauri tähdestä kertovat tähteä kiertävän protoplanetaarisen kiekon ulottuvan kauemmaksi kuin 100 au etäisyyteen tähdestä. TL Tauri tähti on massiivisempi ja paljon nuorempi tähti kuin Aurinko joten siellä mahdollisesti muodostuneet planeetat voivat sijaita useiden satojen astronomisten yksiköiden etäisyydellä tähdestä.

Tutkijat hämmästyttävästä tuloksesta huolimatta varoittavat liiasta innostumisesta, sillä havaittujen kappaleiden kokonaismäärä on hyvin pieni ja että tulos voi johtua vain pelkästään sattumasta. Tulevat havainnot voivat siis joko vahvistaa tai heikentää esitettyä hypoteesia.  

Jos Aurinkokuntamme ulko-osasta löytyisi planeetta tai pari, niin ne luultavasti olisivat todennäköisemmin kiviplaneettoja kuin Jupiterin kaltaisia kaasuista ja nesteistä muodostuneita planeettoja. Suhteellisesti pienempien ja tummempien kiviplaneettojen havaitseminen useiden satojen astronomisten yksiköiden etäisyydeltä olisi merkittävästi vaikeampaa kuin kaasu- ja pilvipeitteisten isojen planeettojen havaitseminen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti