lauantai 13. lokakuuta 2018

Kirjauutuus: Revontulibongarin opas


Minna Palmroth, Jouni Jussila & Markus Hotakainen

Revontulibongarin opas
Sidottu 201 sivua
Kustantaja Into
ISBN 978-952-264-994-2
Kirjastoluokitus 55.5

Revontulien bongaus tai harrastaminen on kasvattanut suosiotaan viime vuosina eikä pelkästään meillä Suomessa vaan myös kaikkialla maailmalla. Lapin matkailu on saanut voimakkaan piristysruiskeen japanilaisista ja kiinalaisista turisteista, jotka tulevat Suomen Lappiin ihastelemaan yöllistä valoshowta. Toivoisikin, että Lapin turistit saisivat rahoilleen vastinetta ja he näkisivät kunnon revontulishown.

Mutta revontulia nähdään muuallakin Suomessa kuin vain Lapissa. Tosin ne käyvät harvinaisemmiksi sitä mukaan, kun etelään päin Lapista tullaan, mutta Tampereellakin saamme nauttia useista kymmenistä revontulinäytelmistä vuosittain, jopa näin Auringon aktiivisuusminimin aikaan.

Revontulien bongaus alkaa olla jo suurien joukkojen harrastustoimintaa, joten kasvavaan tarpeeseen on julkaistu kirja Revontulibongarin opas. Sen kirjoittajat ovat todellisia asiantuntijoita avaruustieteen professori Minna Palmroth, entinen revontulitutkija ja revontulien aktiivinen valokuvaaja Jouni Jussila, sekä tähtitieteen popularisoijana tunnetuksi tullut tiedetoimittaja Markus Hotakainen.

Kirjaan on koottu kaikki revontulibongauksessa tarvittavat tiedot. Jos niitä hyödyntää, niin revontulien näkeminen ja valokuvaaminen ei ainakaan jää siitä kiinni, että ei tiedä milloin revontulia taivaalla on näkyvissä. Harrastamisesta tulee myös paljon mielenkiintoisempaa, kun tietää mitä kaiken taivaalla näkyvän takana on ja millaisia fysiikan prosesseja on päämme yläpuolella menossa!

Kirjan lopusta löytyvät nettilinkit tärkeimpiin internetsaitteihin, joissa kerrotaan revontulien ja aavaruussään tilasta. Ottamalla linkit käyttöön, jokainen voi itse tehdä oman revontuliennusteensa ja jonka osuessa kohdalleen voi olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja toivon mukaan myös toimivan kameran kera. Mikään ei ole hienompaa kuin itse otetun hienon revontulikuvan katselu ja esittely perheen jäsenelle ja harrastuskavereille.

Kirjan teksti on hyvin selkeää, todella mietittyä ja jokaisen luettavissa, vaikka fysiikan tunnit olisi tullut koulussa nukuttua! Teksti lisäksi kirjassa on runsas ja todella upea kuvitus, johon kuvat on saatu suomalaisilta revontulien valokuvaajilta.

Kirja kuuluu selkeästi jokaisen revontulista kiinnostuneen kirjahyllyyn tai paremminkin hiirenkorville luettuna työpöydälle valmiina jälleen käyttöön. Suosittelen mitä lämpimimmin!

Kari A. Kuure

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti