perjantai 26. lokakuuta 2018

Marsin Arsia Mons ei ole aktivoitunut


Euroopan avaruusjärjestön (ESA) Mars Express on valokuvannut mielenkiintoisen pilven yhden Marsin korkeimman tulivuoren huipulla. Valokuvassa näyttäisi siltä, että tulivuori olisi aktivoitunut ja se syöksee savua Marsin ilmakehään.

Orografinen pilvimuodostelma Arsia Monsilla. Kuva ESA/Mars Express.


Todellisuudessa Marsissa ei ole esiintynyt vulkaanista aktiivisuutta satoihin miljooniin vuosiin, ja tilanne ei ole muuttunut mitenkään – Arsia Mons ei ole aktiivinen! Arsia Mons on kuitenkin osaltaan aiheuttanut pilvimuodostelman, sillä sen korkeus ohjaa ilmavirtauksia ylöspäin. Ylempänä ilmakehässä lämpötila on alempi, jolloin nousevaan ilmavirtauksessa alkaa vesihöyryn tiivistyminen. Tiivistymistä helpottaa viime kesä- ja heinäkuussa vallinnut pölymyrsky, jonka jäljiltä Marsin ilmakehässä on vielä runsaasti pieniä pölyhiukkasia, jotka toimivat tiivistymisytiminä.

Arsia Mons sijaitsee Thrasis alueella. Kuva ESA/Mars Express.


Ylöspäin virtaavalla ilmamassalla on inertiaa (hitautta), jolloin se joutuu korkeammalle kuin sen tiheys tai lämpötila edellyttäisi. Tästä seuraa nostovoiman katoaminen ja ilmamassa alkaa laskeutua, jolloin se lämpenee ja pilvet haihtuvat. Alaspäin laskeutuva ilmamassa saavuttaa jälleen tiheytensä ja lämpötilansa mukaisen korkeuden mutta jälleen inertia pakottaa ilmamassan alemmaksi. Alaspäin mennessään ilmamassa lämpenee ja lopulta aloittaa uuden nousun. Kierto jatkuu vielä monta kertaa, kunnes se rauhoittuu. Tapahtumaa kutsutaan orografiseksi (orographic) ja se tuottaa Arsia Monsin tapauksessa noin 1500 km pitkän pilvimuodostelman, joka kauempaa katsottuna näyttää erehdyttävästi tulivuoren aiheuttamalta vulkaaniselta pilveltä.

Faktat

Arsia Mon sijaitsee Marsin Tharsis alueella.

Arsia Monsin korkeus on 17,8 km Marsin keskipinnasta ja halkaisija noin 250 km.

Arsia Monsin kaldera on halkaisijaltaan noin 110 km.

Arsia Monsin ikä on noin 700 miljoonaa vuotta.

Arsia Monsin rinteiltä on havaittu laajoja aukkoja, jotka ovat sisäänkäyntejä laajempaan luolaverkostoon. Aukot havaittiin ensikerran vuonna 2007 ja aukoille on annettu nimet Dena, Chloë, Wendy, Annie, Abbey, Nikki ja Jeanne (kuvassa A–F). Luolasto on ilmeisesti laavaputkia, joiden katto on romahtanut paikka paikoin.

Aukkoja laavaputkiin Arsis Monsin alueella. Kuva NASA.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti