Kuten on hyvin tunnettua, maapallon magneettikentän suunta
kääntyy päinvastaiseksi silloin tällöin. Paleomagneettisilla tutkimuksilla on onnistuttu
selvittämään, että suunnan muutos on tapahtunut viimeisen 330 miljoonan vuoden
aikana noin 400 kertaa. Tämä tarkoittaa, että kentän suunta vaihtuisi noin 700 000
vuoden välein.
Maan magneettikentä simuloitu malli. Kuva Wikimedia Commons. |
Edellisestä suunnan vaihtumisesta, joka tunnetaan Matuyama-Brunhes
-tapahtumana, on kulunut aikaa jo 773 000 vuotta. Tästä syystä on syntynyt
käsitys, että kentän suunta olisi pitänyt jo kääntyä. Käsitys väärä, sillä
tarkasteluna ajanjaksona magneettikentän suunta on pysytellyt nykyisen
kaltaisena hyvin eri mittaisia kausia (0,1 – 50 miljoonaan vuotta), joten
tarkkaa seuraavan suunnanmuutoksen ajankohtaa ei pystytä ennustamaan. Noin 41 000
vuotta sitten tapahtui Laschamp-tapahtumana tunnettu osittainen polariteetin
vaihtuminen mutta se oli epätäydellinen, eikä muuttanut nykyisen kentän suuntaa.
Maapallon magneettikenttä syntyy planeettamme ulkoytimessä,
joka on sulassa tilassa olevaa 3O4). Tämän sulan aineksen
metallipitoisuus on hyvin suuri, joten se johtaa sähkövirtaa erinomaisesti.
Dynamoteorian mukaan tällaisessa olosuhteissa oleva johtava materiaali
synnyttää itse tarvittavan sähkövirran ja siitä riippuvan magneettikentän.
Maan magneettikentä suunnan muutokset isossa aikaskaalassa. Mustat alueet ovat nykyisen magneettikentän suuntaisia. Kuva Wikimedia Commons. |
Kentän suunnan vaihtumisen mekanismin syntyä ei tunneta,
mutta se ei varsinaisesti voi olla aiheutunut sulan ytimen pyörimisliikkeessä
tapahtuvista muutoksista. Osittaiset polariteettin muutokset voisivat kylläkin
selittyä paikallisten pyörteiden synnyttämillä kentillä. Magneettikentän
voimakkuuden vaihtelusta ei pystytä tekemään pidemmälle meneviä päätelmiä,
sillä kentän voimakkuus näyttää vaihtelevan lähes kaoottisesti (heteroskedastinen
heilahtelu), eikä sitäkään pystytä ennustamaan.
Maapallon magneettikentän suuntaa ja voimakkuutta voidaan
tutkia esimerkiksi meren pohjaan laskeutuvasta sedimenteistä. Magneettiset
mineraalit sedimentoituessaan asettuvat vallitsevan magneettikentän
suuntaisesti. Sama tapahtuu tulivuoresta valuvalle laavalle sen jähmettyessä.
Näin erilaisiin kerrostumiin eri aikoina jää näytteitä magneettikentän
suunnasta. Meressä tapahtuva sedimentaatio on jatkuvaa mutta sen tarkkuus ei
ole kovinkaan hyvä monista tarkkuutta heikentävistä prosesseista johtuen.
Tulivuorten jähmettynyt laavakivi antaa tarkempia tuloksia, mutta koska
purkaukset eivät ole jatkuvia, näytteitä saadaan vain pisteittäin niin paikassa
kuin ajassakin. Yhdistämällä nämä tiedot, saadaan kuitenkin varsin luetettava
kuva tapahtumista pitkien aikojen kuluessa.
Magneettikentän suunnan muuttuminen on vielä kokonaisuutenaan
hyvin epäselvä. Magneettikentän voimakkuus heikkenee ennen suunnanmuuttumista.
Sen jälkeen kenttään alkaa syntyä vallitsevan kentän suunnan vastaisia
paikallisia napoja muutoksen edetessä. Magneettikenttä on hyvin kaoottisessa
tilassa, kunnes se alkaa vähetä ja vastakkainen kentän suunta vahvistua. Aikaa
tähän kehitykseen kuluu vallitsevan käsityksen mukaan noin 1 000 – 8 000
vuotta.
Tuoreen tutkimuksen [1] mukaan edellä kuvattu
prosessi on ollut viimeisen suunnanvaihdon yhteydessä pidempi kuin mitä
aikaisemmin on ajateltu. Ennen varsinaista suunnan vaihtumista epävakaa tilanne
on ollut noin 18 000 vuotta pitkä ja itse suunnan vaihtuminen on ottanut
aikaa noin 4 000 vuotta. Matuyama-Brunhes -tapahtuma alkoi tutkimuksen
mukaan noin 780 000 vuotta sitten
Magneettikentän suunnan muuttumisella olisi nyky-yhteiskunnalle
merkittäviä seurauksia, jos se tapahtuisi nopeasti ns. ”yön yli”. Nopeasta
muutoksesta voisi olla seurauksena mm. GPS-järjestelmän sekoaminen ja sitä seuraisi
täydellinen kaaos. Kun kentän suunnan muutos on hyvin hidas prosessi, tästä
syystä syntyvästä yhteiskunnallisesta kaaoksesta ei ole pelkoa ja muihinkin
ongelmiin pystytään löytämään sopivat tekniset ratkaisut.
Huomautus
[1] Brad S. Singer1, Brian R. Jicha, Nobutatsu
Mochizuki and Robert S. Coe: Synchronizing volcanic, sedimentary, and ice core
records of Earth’s last magnetic polarity reversal. Science Advances 07 Aug 2019: Vol. 5, no. 8, eaaw4621, DOI:
10.1126/sciadv.aaw4621, https://advances.sciencemag.org/content/5/8/eaaw4621.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti