Tutustu suomalaiseen tähtitieteen historiaan

Tapio Markkanen

Suomen tähtitieteen historia

Sidottu 269 sivua

ISBN 978-952-5985-26-9

Ursa ry. 2015

Tapio Markkanen on suomalaisille tuttu tieteen popularisoija ja monen Ursan kustantaman kirjan kirjoittaja joko yksin tai yhdessä muiden kirjoittajien kanssa. Näin ollen aloitin kirjan lukemisen mielenkiinnolla – enkä pettynyt. 

Kirja tarjoaa kattavan katsauksen suomalaisen tähtitieteellisen tutkimuksen historiaan, jonka juuret ulottuvat peräti 1400-luvun alkupuolelle asti. Tieteellistä tutkimusta tuolloin ei vielä nykyisessä mielessä ollut, mutta jostakin kaiken on täytynyt alkaa. Siinä mielessä Jacopus Petri Röd oli ensimmäinen suomalainen tähtien tutkija, joka myös luennoin aihepiiriin kuuluvista teemoista.

On hieman vaikea arvioida kuinka hyvin suomalaiset tutkijat tunnetaan ulkomailla, mutta moni suomalainen tutkija on ollut oman aikansa tähtitieteen eturintamassa, jopa aivan kärkipaikoilla. Anders Johan Lexell (1740–1784) 1700-luvulla oli hyvin tunnettu ja menestynyt tutkija jonka nimi muistetaan vieläkin ja onpahan hänen mukaansa nimetty komeetta (D/1770 l1 (Lexell).

Suomen tähtitieteen historia -kirja antaa kattavan kuvan tähtitieteen kehittymisestä niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa 1700- ja 1800-luvuilla. Tähtitieteen tutkimus ja opetus keskittyi pitkälti Helsingin yliopistoon sen jälkeen kun observatorio oli saatu rakennettua nykyiselle Tähtitorninmäelle.  Sitä ennen tutkimus ja opetus olivat keskittyneet Turkuun. 

Helsinkiin muutto tapahtui Turun palon (v. 1827) jälkeen. Turun palo ei kuitenkaan tuhonnut Vartiovuorenmäelle vuonna 1819 valmistunutta observatoriota, mutta keisarillisella määräyksellä Kuninkaallinen Turun akatemia siirrettiin Helsinkiin ja nimettiin uudelleen Aleksanterin yliopistoksi. Ennen yliopiston siirtymistä Helsinkiin Turussa oli ehtinyt työskennellä monia nimekkäitä tutkijoita.

Helsingissä kansainväliset tuulet alkoivat puhaltaa ja monen suomalaisen tutkijanura muuttui kansainväliseksi joko Pietarin, Pulkovan, Tarton tai Tukholman observatorioiden kautta. Itse Helsingin yliopiston observatoriorakennus oli valmistuessaan ehkä edistynein observatorio, jonka teknisiä ratkaisuja seurattiin monissa ulkomaisissa observatorioissa.

Yksi merkittävimmistä tutkimushankkeista, mitä Helsingin observatoriossa pystyttiin tekemään, oli Carte du ciel, joka valmistui nopeasti ja tarkkuudeltaan erinomaisena. Helsingin observatorion kuvaustyöt saatettiin loppuun keväällä 1896 ja viimeinen kahdeksanosaisesta tähtiluettelosta julkaistiin vuonna 1937. Helsingissä kartoitustyötä johti professori Anders Donner (1883–1915). Projektiin osallistuneet ulkomaiset observatoriot eivät saavuttaneet Helsingin tasoa, ja osa ei saanut työtään päätökseen kaikessa laajuudessa milloinkaan.

Nykyaikana tähtitieteen tutkimusta ja opetusta annetaan muissakin maamme yliopistoissa. Tunnetuimpia lienee Turun yliopiston Tuorlan observatorio, eikä varmastikaan vähiten avaruustähtitieteen professorin Esko Valtaojan saaman julkisuuden vuoksi. Tähtitieteen opetusta ja tutkimusta harjoitetaan myös Oulun yliopistossa. Molemmat observatoriot saavat oman katsauksensa kirjan loppupuolella.

Markkasen teksti on rauhallisesti ja johdonmukaisesti etenevää, kirjan kuvitus mielenkiintoista ja koko aihepiiri tähtiharrastajille erittäin kiehtovaa. Erityisen mielenkiintoista oli lukea suomalaisen tähtitieteen varhaishistoriasta, jota ei ole juuri aikaisemmissa kirjoissa käsitelty. Jos pidit Tapio Markkasen Helsingin observatorio-kirjasta, et tule pettymään Suomen tähtitieteen historia -kirjaankaan. 

Kari A. Kuure

Tutustu meriin

Kai Myrberg, Matti Leppäranta

Meret  – maapallon siniset kasvot

ISBN 978-952-5985-20-7

Nidottu 210 sivua

Ursa ry. 2014

Maapallon pinta-alasta meriä on hieman alle 70 %. Niinpä on yllättävää, että suomenkielellä meristä on kirjoitettu hyvin vähän muuta kuin kaunokirjallista proosaa. Tutkimukset tai populaari tiedekirjat suorastaan loistavat poissaolollaan ja nekin, mitä aikaisemmin on julkaistu, ovat suurimmaksi osaksi niin vanhoja, että niitä ei löydy edes kirjastoista. 

Meret-kirjan tietokirjaluettelosta löytyy vain kaksi alle kymmenen vuotta vanhaa meriin keskittynyttä kirjaa. Internetissä tilanne ei ole lainkaan sen parempi; suomenkielisiä meriä käsitteleviä sivuja on tasan yksi: Ilmatieteenlaitoksen nettisivuilta löytyvä hyvin suppea meret-osio.

Myrbergin ja Leppärannan Meret on mukaansa tempaava sukellus maailman meriin. Hyvin tiiviissä paketissa on valtavasti tietoa merien perusominaisuuksista, virtauksista, jäistä, meren vuorovaikutuksesta ilmakehän kanssa ja elämästä merissä. Luonnollisesti tämänkaltaiseen kirjaan kuuluu merien esittely ja ennen kaikkea eurooppalaisten merien ominaispiirteiden selostaminen, niiden joukossa kotoinen Itämeremme. Osansa kirjassa saavat myös merien aiheuttamat katastrofit ja ilmastonmuutoksen vaikutus meriin, sikäli kuin siitä ylipäätään tiedetään mitään.

Kirja on kuvitettu kauttaaltaan värikuvin ja tekstiä täydentää monenlaiset kaaviot ja taulukot. Kirjassa asiat on jaettu sopiviin, kerralla luettaviin lukuihin, jolloin kirjaan voi tarttua silloin kun on vartti tunti aikaa muilta töiltä. Voin suositella kirjan lukemista niin tähtiharrastajille kuin muullekin lukevalle yleisölle, sillä tämä kirja jos mikään on yleissivistävä tietokirja.

Kari A. Kuure

Kirjauutuus: Onko siellä ketään

Markus Hotakainen

Onko siellä ketään  – Avaruuden älyä etsimässä

Kustannus Oy Minerva

ISBN 978-952-312-040-2

Nidottu 303 sivua

Avaruudessa esiintyvä mahdollinen elämä ja äly ovat kiehtoneet ihmismieliä jo satojen vuosien ajan. Uusien eksoplaneettalöytöjen myötä tämä kiinnostus elämän esiintymiseen on vain kasvanut. Innostuksen kasvu ei olekaan mikään ihme, sillä osa uusista eksoista ovat hyvinkin samankaltaisia Maan kanssa ja mikä voisi olla kiehtovampaa kuin toisen Maan löytäminen.

Toistaiseksi toista aivan tarkasti samanlaista kuin Maa etsinnöistä huolimatta ei ole löydetty, mutta nyt on jo havaittu planeettoja, jotka ovat hyvin lähellä omaamme, ainakin mitä tulee ulkoisiin olosuhteisiin. Planeettojen koko ja niiden tähdistään saama valo- ja lämpömäärä on hyvin lähellä sitä mitä maapallokin saa Auringosta, joten spekulaatiot myös elämän ja mahdollisesti älykkäästä sellaisesta saa aina vain enemmän todellisia perusteita.

Hotakainen aloitta kirjansa historiakatsauksella, jatkaa planeettajahdilla ja esittelee löytyneitä maailmoja hyvin monipuolisesti, kertaa astrokemiaa ja pyrkii korjaamaan joitakin virheellisiä tutkimustuloksia väitetyistä havainnoista. Lisäksi hän pohtii elämän edellytyksiä eri planeetoilla ja mitkä tekijät elämän esiintymiseen saattaisi vaikuttaa. Ja totta kai, ainoatakaan tämän aihepiirin kirjaa ei voi kirjoittaa käsittelemättä SETI-projekteja, jo aikaisemmin toteutuneita ja niitä, jotka jatkuvat edelleen.

Hotakainen jatkaa tutulla, jo aikaisemmin viitoitetulla linjalla esittelemällä Enrico Fermin kuuluisaksi tulee paradoksin: ”Missä kaikki ovat”. Paradoksi on niin puhutteleva, että siitä on kirjoitettu hyllymetreittäin kirjoja ja onpa jokunen niistä käännetty suomeksi. Yksi ansioituneimpia on Stephen Webbin kirja ”Missä kaikki ovat?” (Ursa ry 2005, suomentanut Hannu Karttunen), jonka pohjalta Hotakainenkin asiaa pohtii. Webbin kirja on myyt loppuun jo aikoja sitten, joten Hotakaisen aiheeseen palaaminen on aivan paikallaan.

Toinen Hotakaisen esille ottama aihe, itse asiassa hyvin paljon vanhempi, tulee myös käsitellyksi. Kyseinen teema on Draken yhtälönä tunnettu laskelma avaruusviestintään kykenevien sivilisaatioiden määrästä Linnunradassamme.  Kyseinen laskelma perustuu vahvalle spekulaatiolle, mutta nykyisin tietomme eksoplaneettojen esiintymisestä ja jonkin verran edenneestä astrobiologiasta antaa meille paremmat mahdollisuudet päästä oikeansuuntaiseen tulokseen kuin kaavan esittämisen aikaan puoli vuosisataa sitten. Tietysti sillä edellytyksellä, että elämää ja älykästä elämää on ylipäätään syntynyt maapallon ulkopuolella. Vaikka se tuntuu itsestään selvältä, että näin on, olemme edelleenkin siinä tilanteessa, että tunnemme vain oman tapauksemme elämästä.

Olemme jo päässeet kirjan loppupuolelle mutta Hotakainen muistaa vielä kertoa siitä mitä ihmiskunta on tehnyt yhteyden muukalaissivilisaatioon saadakseen. Tosin nämä yritykset ovat enempikin tahattomia kuin tarkoituksellisia ehkä paria kolmea lukuun ottamatta.

Pitempään eläneille Markus Hotakaisen kirja ei kovinkaan paljoa uutta tuo, mutta onhan se hyvä päivitys nykytilanteeseen kenelle vain. Kirja on myös sen verran perusteellinen, että nuoremmille lukijoille se on tuhti tietopaketti aihepiiristä, josta suomenkielisiä kirjoja julkaistaan harvakseltaan. Jos nuoret ylipäätään enää kirjoja lukevat, niin tämä kuuluu niihin luettavaksi suositeltavien joukkoon.