Tapio Markkanen
Suomen
tähtitieteen historia
Sidottu 269 sivua
ISBN 978-952-5985-26-9
Ursa ry. 2015
Tapio Markkanen on suomalaisille tuttu tieteen popularisoija
ja monen Ursan kustantaman kirjan kirjoittaja joko yksin tai yhdessä muiden
kirjoittajien kanssa. Näin ollen aloitin kirjan lukemisen mielenkiinnolla –
enkä pettynyt.
Kirja tarjoaa kattavan katsauksen suomalaisen tähtitieteellisen
tutkimuksen historiaan, jonka juuret ulottuvat peräti 1400-luvun alkupuolelle
asti. Tieteellistä tutkimusta tuolloin ei vielä nykyisessä mielessä ollut,
mutta jostakin kaiken on täytynyt alkaa. Siinä mielessä Jacopus Petri Röd oli ensimmäinen
suomalainen tähtien tutkija, joka myös luennoin aihepiiriin kuuluvista
teemoista.
On hieman vaikea arvioida kuinka hyvin suomalaiset tutkijat
tunnetaan ulkomailla, mutta moni suomalainen tutkija on ollut oman aikansa
tähtitieteen eturintamassa, jopa aivan kärkipaikoilla. Anders Johan Lexell (1740–1784) 1700-luvulla oli hyvin tunnettu ja
menestynyt tutkija jonka nimi muistetaan vieläkin ja onpahan hänen mukaansa
nimetty komeetta (D/1770 l1 (Lexell).
Suomen tähtitieteen historia -kirja antaa kattavan kuvan
tähtitieteen kehittymisestä niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa 1700- ja
1800-luvuilla. Tähtitieteen tutkimus ja opetus keskittyi pitkälti Helsingin
yliopistoon sen jälkeen kun observatorio oli saatu rakennettua nykyiselle Tähtitorninmäelle. Sitä ennen tutkimus ja opetus olivat
keskittyneet Turkuun.
Helsinkiin muutto tapahtui Turun palon (v. 1827) jälkeen.
Turun palo ei kuitenkaan tuhonnut Vartiovuorenmäelle vuonna 1819 valmistunutta
observatoriota, mutta keisarillisella määräyksellä Kuninkaallinen Turun
akatemia siirrettiin Helsinkiin ja nimettiin uudelleen Aleksanterin
yliopistoksi. Ennen yliopiston siirtymistä Helsinkiin Turussa oli ehtinyt
työskennellä monia nimekkäitä tutkijoita.
Helsingissä kansainväliset tuulet alkoivat puhaltaa ja monen
suomalaisen tutkijanura muuttui kansainväliseksi joko Pietarin, Pulkovan, Tarton
tai Tukholman observatorioiden kautta. Itse Helsingin yliopiston observatoriorakennus
oli valmistuessaan ehkä edistynein observatorio, jonka teknisiä ratkaisuja seurattiin
monissa ulkomaisissa observatorioissa.
Yksi merkittävimmistä tutkimushankkeista, mitä Helsingin
observatoriossa pystyttiin tekemään, oli Carte
du ciel, joka valmistui nopeasti ja tarkkuudeltaan erinomaisena. Helsingin
observatorion kuvaustyöt saatettiin loppuun keväällä 1896 ja viimeinen
kahdeksanosaisesta tähtiluettelosta julkaistiin vuonna 1937. Helsingissä
kartoitustyötä johti professori Anders
Donner (1883–1915). Projektiin osallistuneet ulkomaiset observatoriot eivät
saavuttaneet Helsingin tasoa, ja osa ei saanut työtään päätökseen kaikessa
laajuudessa milloinkaan.
Nykyaikana tähtitieteen tutkimusta ja opetusta annetaan
muissakin maamme yliopistoissa. Tunnetuimpia lienee Turun yliopiston Tuorlan observatorio,
eikä varmastikaan vähiten avaruustähtitieteen professorin Esko Valtaojan saaman julkisuuden vuoksi. Tähtitieteen opetusta ja
tutkimusta harjoitetaan myös Oulun yliopistossa. Molemmat observatoriot saavat
oman katsauksensa kirjan loppupuolella.
Markkasen teksti on rauhallisesti ja johdonmukaisesti
etenevää, kirjan kuvitus mielenkiintoista ja koko aihepiiri tähtiharrastajille
erittäin kiehtovaa. Erityisen mielenkiintoista oli lukea suomalaisen
tähtitieteen varhaishistoriasta, jota ei ole juuri aikaisemmissa kirjoissa käsitelty.
Jos pidit Tapio Markkasen Helsingin observatorio-kirjasta, et tule pettymään Suomen
tähtitieteen historia -kirjaankaan.
Kari A. Kuure
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti