Jättipilkku Auringossa

KAK – Marraskuun 29. päivän aikana Auringon näkyvälle puolella on kiertynyt pilkkuryhmä AR 14294, jonka koko on viimeisimpien havaintojen mukaan 1 100 MSH (miljoonasosaa). Ensimmäiset havainnot pilkkuryhmästä tehtiin jo viime viikolla, ei kuitenkaan Maasta tai Maan kiertoradalla olevasta SDO:sta, vaan Marsista. Siellä Jezero-kraaterissa oleva Perseverance-kulkija valokuvasi pilkkuryhmän marraskuun 25. päivänä. 

Auringonpilkkuryhmät AR 14294 ja 14296 muodostavat hyvin suuren kokonaisuuden, jonka voisi nähdä paljain silmin. Muista toki käyttää suojalaseja, jos pääset yritäämään havaitsemista! Vasemmalla on SDO:n ottama kuva laajakaistaisessa valossa ja oikealla pilkkuryhmien magneettinen rakenne. Kuvat NASA / SDO.

 

Kuvaaminen oli rutiini toimenpide, joka tehdään päivittäin Preseverancen Mastcam-Z:lla. Kuvaamisen tarkoituksena on tarkkailla Marsin ilmakehässä olevan pölyn määrää. Se käy parhaiten vastavaloon, kuvassa on siis ilmakehässä leijuvan pölyn lisäksi Aurinko. Vaikka Aurinko näkyykin kuvassa lähes ylivalottuneena, sopivalla kuvankäsittelyllä myös suurikokoiset auringonpilkut on mahdollista saada näkymään. Tämä ominaisuus ei ollut suunnitelmissa kulkijaa suunniteltaessa, mutta se on mukava bonus tutkijoille.

Mastcam-Z ei ole kovinkaan erotuskykyinen, sillä Aurinko näkyy kuvissa halkaisijaltaan noin 90 pikselin kokoisena. Näin ollen auringonpilkkujen tulee olla erittäin suuria erottuakseen kuvista. Kuvista voidaan arvioida auringonpilkun koko, joka oli noin 15-kertainen maapallon kokoon verrattuna.

Pilkkuryhmä 4294 on luokiteltu magneettisesti beeta–gamma–deltaksi, joka tarkoittaa suhteellisen monimutkaista magneetista rakennetta. Määritelmän mukaan se on auringonpilkkuryhmä, jolla on beeta-gamma-tyypin magneettinen rakenne, mutta joka sisältää yhden (tai useamman) deltatyypin auringonpilkun. Delta-tyyppi tarkoittaa puolestaan sitä, että saman penubran sisällä on erinapaiset umbrat.

Eikä tässä vielä kaikki, sillä aivan 4294-pilkkuryhmän jälkipuolelle on syntynyt pilkkuryhmä 4296. Sen koko on noin 500 MSH ja magneettinen tyyppi on beeta (kaksinapainen). Nämä molemmat ryhmät näyttävät yhdessä muodostavan mielenkiintoisen rakenteen, jossa voidaan odottaa tapahtuvan voimakkaita flarepurkauksia. Pilkkuryhmälle 4294 ennustetaankin 15 % ja pilkkuryhmälle 4296 5% mahdollisuutta tuottaa X-luokan flarepurkauksia lähiaikoina.

Eikä kannata unohtaa myös pilkkuryhmien suurta kokoa. Jo nyt 4294 on niin suurikokoinen, että sen voisi hyvissä olosuhteissa näkyä paljain silmin. Valitettavasti Suomessa tähän aikaan vuodesta Auringon näkyminen ei ole kovinkaan todennäköistä pilvisyyden vuoksi. Mutta jos sellainen ihme tapahtuisi, niin suojalasilla varustautuneena paljain silmin voisi yrittää sen havaitsemista.

Lisätietoja

Lue paljain silmin näkyvistä auringonpilkuista Aurinkoilmiö-blogista artikkelista ”Ilmiö Auringossa: Kun pilkun voi nähdä paljain silmin”.

 

 

 

 

Voimakas flare-purkaus

Tässä kuvassa vielä merkitsemätön
AR11990 sijaitsee Auringon kiekon
vasemmalla reunalla. Kuva Nasa/SDO.

Tänään (25.2.2014) kello 00.39 (UT) käynnistyi Auringon aktiivisella alueella AR11990 voimakas flare-purkaus, joka saavutti maksimin kello 00.49. Maksimin voimakkuus oli X4.9 [1], joka on tämän vuoden voimakkain purkaus tähän asti.

Purkaus tapahtui paikassa 12° S 77° E, joten sen synnyttämä CME-pilvi ei saavuta maapalloa. Jos alue pysyy aktiivisena vielä noin viikon ajan, sen synnyttämät CME-pilvet voivat päätyä maapallon lähiavaruuteen ja tällöin revontulien näkyminen on mahdollista.



Uudelleen näkyviin tullut
pilkkuryhmä AR11990
on hyvin aktiivinen. Kuvassa
näkyvä purkaus on voimak-
kuudeltaan X4.9.

AR11990 on jo vanha tuttu [2], sillä se on aloittanut kolmannen kierroksen Auringon ympäri. Aikaisemmin se tunnettiin tunnuksilla AR11967 ja AR11944 [3]. Aktiiviset alueet luetteloidaan uudelleen aina kun ne kiertyvät näkyville. On erittäin harvinaista, että yksi ja sama a ktiivinen alue pysyy voimissaan kolme Auringon kierroksen ajan.

Tunnettu aurinkotutkija Waldmeier [4] on kehittänyt kokemusperäisen kaavan, jonka perusteella aktiivisen ryhmän odotettavissa olevalle kestolle saadaan ennuste. Kaava on hyvin yksinkertainen, sillä kesto vuorokausina on kymmenesosa pilkkuryhmän maksimin pinta-alasta. Pinta-ala lasketaan Auringon näkyvän puolen miljoonasosina.



Purkaunut CME-pilvi on kuvassa
vasemmalla. Kuva Nasa/SDO.

Pilkkuryhmä AR11967 oli paljain silmin näkyvä, jolloin sen pinta-ala ylitti 700 miljoonasosan rajan. Tällöin odotettavissa oleva pilkkuryhmän kesto on noin 70 vuorokautta eli noin 2,5 kierrosta, eli tämä nyt näkyvä Auringon pinnan ylitys jäisi ryhmän viimeiseksi. Pilkkuryhmän tarkkaa kestoa ei kuitenkaan voi ennustaa, sillä Waldmeierin kaava antaa vain hyvin karkean arvion kestosta.

Huomautukset

[1] 4,9×10^-4 W/m² aallonpituusalueella 0,1–0,8 nm.

[2] The National Oceanic and Atmospheric Administration (NOOA) on numeroinut Auringossa esiintyvät aktiiviset alueet riippumatta siitä, onko niissä näkyviä pilkkuja vai ei. Numerointi on juokseva ja aktiivinen alue saa sellaisen kun kansainvälisessä yhteistyöprojektissa kaksi observatoriota on aktiivisen alueen havainnut.

Numerointi aloitettiin 5. tammikuuta 1972 ja on edennyt siitä lähtien siten, että aktiivinen alue 10 000 saavutettiin kesäkuussa 2000. Perinteisesti numeroinnissa on käytetty neljää numeroa ja tästä käytännöstä ei haluttu luopua vuoden 2000 jälkeenkään. Nykyisin erilähteissä ilmoitettuihin nelinumeroisiin numeroihin pitäisi siis lisätä luku 10 000. Tällaista käytäntöä eräät tutkimuslaitokset käyttävätkin ja ilmoittavat havaitsemansa aktiiviset alueet viisinumeroisina.

Aktiivisten alueiden tunnuksena käytetään kirjainyhdistelmää AR (Active Region) (AR 1234) ja auringonpilkuille SP (SP 1234) asiayhteydestä riippuen.

[3] http://avaruusmagasiini.blogspot.fi/2014/01/jattipilkku-uudelleen-nakyviin.html

[4] Sveitsiläinen Max Waldmeier (1912–2000) on yksi tunnetuimmista 20. vuosisadan aurinkotutkijoista. Hän työskenteli Zürichin yliopistossa vuodesta 1945 vuoteen 1979. Waldmeier tutki Auringon aktiivisuutta ja koronaa. Hänen havaintonsa ulottuivat usean vuosikymmenen ajalle ja hänen löytöjään ovat mm. aktiivisten alueiden siirtyminen kohti ekvaattoria, hän loi pilkkuryhmien luokittelun ja havaitsi myös flare-purkausten liittyvän auringonpilkkuihin, joten niillä täytyi olla magneettinen alkuperä jne. Hän myös päätteli, että geomagneettisten myrskyjen esiintyminen voitiin päätellä koronahavainnioista.

---

Oletko hankkimassa kaukoputkea tai varusteita? Täältä löytyy lähes mitä vain:


(banneria klikatessasi salli evästeiden lataus!)

---