JUICE-luotaimen lähtö jouduttiin perumaan sääolosuhteiden vuoksi. Alueella oli suuri riski salamoinnista.
Uusi laukaisuikkuna avautuu perjantaina 14..4.2023 kello 15.14 Suomen aikaa. ESA TV lähetys alkaa 14.45 Suomen aikaa.
Blogissani käsitelen avaruustutkimukseen, tähtitieteeseen ja -harrastamiseen liittyviä aiheita: uutisia, havaintoja, laite- ja ohjelmaesittelyjä ja kirja-arvosteluja. Tekstejä tuottaessani olen voinut käyttää apuna tutkimuslaitosten tiedotteita ja tekoälysovelluksia ilman, että siitä erikseen olen kertonut kussakin artikkelissa. Yksikään artikkeli ei kuitenkaan ole sellaisenaan AI:n jäljiltä julkaistu, vaan olen tarkistanut faktat ja editoinut tekstiä paremmin ymmärrettäväksi.
JUICE-luotaimen lähtö jouduttiin perumaan sääolosuhteiden vuoksi. Alueella oli suuri riski salamoinnista.
Uusi laukaisuikkuna avautuu perjantaina 14..4.2023 kello 15.14 Suomen aikaa. ESA TV lähetys alkaa 14.45 Suomen aikaa.
Euroopan avaruusjärjestö (ESA) laukaisee tänään 13.4.2023 kello 15.15 Suomen aikaan JUpiter ICy moons Explorer (JUICE) luotaimen kohti Jupiterin järjestelmää. Voit seurata laukaisua ESA Web TV:n sivulta, jossa suoralähetys alkaa kello 14.45 ja jatkuu aina kello 17.05 asti. Kantorakettina on Ariane 5.
JUICEn tehtävän on kartoittaa Jupiterin järjestelmää, etenkin sen neljä suurinta kuuta ovat havainto-ohjelman tärkeimmät kohteet.
Tutkijoiden erityinen mielenkiinto kohdistuu Europa kuuhun,
sillä sen jääpeitteen alapuolella on noin 100 km syvä suolainen meri. Myös
muiden isojen kuiden sisäinen rakenne on havainto-ohjelmassa. Vaikka JUICE
pyrkii ensisijaisesti kartoittaa veden esiintymistä kuilla, niin sen havaintoinstrumenttivalikoimassa
ei ole elämän etsimiseen liittyviä laitteita. Elämän mahdollinen esiintyminen
näillä kuilla on kuitenkin taustalla, sillä tietoja veden esiintymisestä,
kuiden rakenteesta ja jääpeitteiden paksuudesta voidaan käyttää elämän
mahdollisuuden arviointiin.
Jupiterin kolmas kuu, Ganymede, on myös erittäin tärkeässä
roolissa JUICEn tutkimusohjelmassa. Saavuttuaan Jupiterin järjestelmään vuonna
2031, JUICE tekee useita kierroksia Jupiterin ympäri ja tekee kuiden lähiohituksia
ainakin 35 kertaa. Tämän jälkeen JUICE asettuu Ganymedea kiertävälle radalle.
Tehtävän loppuvaiheessa JUICE törmäytetään Ganymeden pinnalle ja tavoitteena
näin tehtäessä on se, että luotain ei vahingossa päädy Europan jäiselle
pinnalle.
eso2304fi — Tutkimustiedote – suomennos Pasi Nurmi
Tähtitieteilijät ovat löytäneet Atacama Large
Millimeter/submillimeter Array (ALMA) avulla suuren kuuman kaasun reservin
kehittymässä olevassa galaksijoukossa Hämähäkkiverkkogalaksin (Spiderweb
galaxy) ympäriltä. ESO on ALMA:n kumppani. Tämä on toistaiseksi kaukaisin
tällaisesta kuumasta kaasusta tehty havainto. Galaksijoukot ovat
maailmankaikkeuden suurimpia kohteita, ja tänään Naturessa julkaistu tulos
selvittää, kuinka aikaisin nämä rakenteet alkoivat muodostumaan.
Nimensä mukaisesti galaksijoukoissa on suuri määrä galakseja — joskus jopa tuhansia. Niissä on myös valtava määrä joukon sisäistä kaasua (ICM), joka täyttää galaksien välisen tilan. Kaasua on itse asiassa huomattavasti enemmän kuin galaksien massa yhteensä. Galaksijoukkojen fysiikka ymmärretään yleisesti hyvin, mutta havaintoja joukon sisäisen aineen varhaisimmista muodostumisvaiheista on edelleen niukasti.
ICM:a oli tutkittu aikaisemmin vain jo täysin kehittyneissä
galaksijoukoissa. ICM:n havaitseminen kaukaisissa protoklustereissa, jotka ovat
yhä muodostumassa olevia galaksiryhmiä, antaisi tähtitieteilijöille
mahdollisuuden tutkia joukkoja niiden kehityksen alkuvaiheessa. Italialaisen
Triesten yliopiston tutkijan Luca Di Mascolon johtama ryhmä oli innokas
havaitsemaan maailmankaikkeuden varhaisen vaiheen protojoukoissa olevaa ICM:a.
Luca Di Mascolo on tässä esitellyn tutkimuksen ensimmäinen kirjoittaja.
Galaksijoukot ovat niin massiivisia, että ne voivat kerätä
yhteen kaasua, joka kuumenee sen pudotessa joukkoon. "Kosmologiset
simulaatiot ovat ennustaneet protojoukkojen kuuman kaasun olemassaolon jo yli
vuosikymmenen ajan, mutta tätä ei olla vahvistettu havaintojen avulla",
kertoi Elena Rasia, tutkija Italian National Institute for Astrophysics
-instituutissa (INAF) Triestessä ja yksi tutkimuksen tekijöistä. "Näin
keskeisen vahvistuksen saaminen johti siihen, että valitsimme huolellisesti
yhden lupaavimmista protojoukko ehdokkaista".
Kohde oli Hämähäkkiverkko-protoklusteri, joka sijaitsee
aikakaudella, jolloin Universumi oli vain kolme miljardia vuotta vanha. Vaikka
joukkoa oli tutkittu erittäin paljon, niin galaksijoukon sisäisen aineen
havainnot olivat jääneet tekemättä. Jos Hämähäkkiverkkojoukosta löytyisi suuri
määrä kuumaa kaasua, se osoittaisi, että järjestelmästä on tulossa kunnollinen,
pitkäikäinen galaksijoukko sen sijaan, että se hajoaisi.
Di Mascolon tutkimusryhmä havaitsi
Hämähäkkiverkko-protojoukon sisäistä ainetta Thermal Sunyaev-Zeldovich
ilmiön avulla. Ilmiö tapahtuu, kun kosminen mikroaaltotaustasäteily kulkee
ICM:n läpi. Kun säteily vuorovaikuttaa kuuman kaasun nopeasti liikkuvien
elektronien kanssa, se saa hieman lisää energiaa ja sen väri, eli aallonpituus
muuttuu hieman. "Tietyillä aallonpituuksilla SZ-efekti näkyy näin ollen
varjostavana vaikutuksena galaksijoukon kosmiselle mikroaaltotaustasäteilylle",
kertoi Di Mascolo.
Mittaamalla näitä kosmisen mikroaaltotaustasäteilyn varjoja,
tähtitieteilijät pystyvät päättelemään onko kuumaa kaasua olemassa, arvioimaan
sen massan ja kartoittaa sen muotoa. "ALMA on vertaansa vailla oleva
havaintolaite, ja sen resoluution ja herkkyyden ansiosta ainoa tutkimuslaitos,
joka pystyy tällä hetkellä tekemään tällaisia mittauksia massiivisten joukkojen
kaukaisista esiasteista", sanoi Di Mascolo.
Tutkijat havaitsivat, että Hämähäkkiverkko-protojoukossa on
valtava kuuman kaasun reservi muutaman kymmenen miljoonan asteen lämpötilassa.
Tässä protojoukossa oli aiemmin havaittu olevan kylmää kaasua, mutta tässä
uudessa tutkimuksessa havaittu kuuman kaasun massa on tuhansia kertoja
suurempi. Tämä havainto osoittaa, että Hämähäkkiverkko-protojoukon odotetaan
todellakin kehittyvän valtavaksi galaksijoukoksi noin kymmenessä miljardissa
vuodessa ja kasvattavan massaansa ainakin kymmenkertaiseksi.
Yksi artikkelin kirjoittajista ja ESO-tutkija Tony Mroczkowski kertoi, että "tämä järjestelmä pitää sisällään suuria vastakohtia. Järjestelmän kehittyessä kuuma komponentti tulee tuhoamaan suuren osan kylmästä komponentista, ja olemme nyt havaitsemassa herkkää muutosta". Hän totesi lopuksi: "Tämä havainto vahvistaa pitkään tunnetut teoreettiset ennusteet, jotka koskevat maailmankaikkeuden suurimpien gravitaation sitomien kohteiden muodostumista."
Nämä tulokset auttavat ALMAn ja ESO:n tulevan Extremely
Large Telescopen, eli ELT:n välisen synergian kehittämisessä. "ELT
mullistaa Hämähäkkiverkkojoukon kaltaisten rakenteiden tutkimuksen",
sanoi tutkimuksen tekijä ja tutkija Mario Nonino Triesten
tähtitieteellisestä observatoriosta. ELT ja sen huipputason instrumentit, kuten
HARMONI ja MICADO, voivat kurkistaa protojoukkojen sisälle ja saada niiden
galakseista yksityiskohtaista tietoa. ALMA:n kyky galaksijoukon sisäisen aineen
muodostumisen jäljittämiseen yhdistettynä ELT:n havaintomahdollisuuksiin tulee
olemaan ratkaisevassa roolissa varhaisen maailmankaikkeuden suurimpien
rakenteiden kehittymisen tutkimuksessa.
Lisätietoa
Tässä tehty tutkimus on julkaistu artikkelissa: “Forming
intracluster gas in a galaxy protocluster at a redshift of 2.16”, joka
ilmestyy Nature (doi: 10.1038/s41586-023-05761-x) julkaisusarjassa.
Maaliskuussa uutiskynnyksen ylitti kaksikin asteroidin tekemään lähiohitusta. Ensimmäinen näistä oli tänä vuonna havaittu 2023 DW -asteroidi, jonka törmäyksen todennäköisyydeksi Maahan arvioitiin olevan 1/560 helmikuun 14. päivänä 2046. Asteroidin kooksi arvioitiin noin 50 metriä.
Toinen uutisoiduista asteroideista oli 2023 DZ2,
joka myös löydettiin alkuvuodesta. Se ohitti maapallon alle Kuun etäisyydeltä
(0,54 LD) 25. maaliskuuta ja senkin koko on noin 50 metrin luokkaa.
Nämä kaksi esimerkki ovat kuitenkin vain ”jäävuoren huippu”, sillä asteroidien lähiohitukset ovat arkipäivää. Parhaiten tietoa asteroideista ja niiden ohituksista saa tietoa Center for Near Earth Object Studies (CNEOS) sivustolta, jossa listataan kaikki havaitut asteroidit, jotka kiertävät Aurinkokunnassamme lähellä maapallon rataa.
Tarkastellaanpa tilastoja vaikkapa vain vuosi taaksepäin.
Vuoden aikana maapallon on ohittanut kaikkiaan 102 asteroidia alle Kuun
keskietäisyydeltä (384 317 km). Toisin sanoen, lähiohitus on tapahtunut
keskimäärin joka kolmas vuorokausi. Kun asteroidien ohituksia tapahtuu näinkin
runsaasti, olisi myös mielenkiintoista tietää, kuinka suuria tai massiivisia
nämä ohittavat kappaleet ovat? Samasta taulukosta tämäkin asia on kerrottu.
Jo aikaisemmin mainittu 2023 DZ2 on
harvinaisuudessaan kerran kymmenessä vuodessa esiintyvä lähiohitus (luokka 3).
Sen kooksi siis on ilmoitettu 38 – 85 metriä, yhdellä luvulla ilmoitettuna
noin 50 metriä.
Pienempien asteroidien harvinaisuusluokka 2 tarkoittaa noin kerran vuodessa tapahtuvaa lähiohitusta. Tällä kertaa näitä tapahtumia olikin runsaasti, sillä kaikkiaan kuusi lähiohitusta oli tapahtunut viimeksi kuluneen vuoden aikana. Näistä yksi (2023 TM2) oli kooltaan noin 40 metriä ja kaksi (2022 JO1 ja 2023 CK) olivat kooltaan hieman alle 20 metrisiä (Tšeljabinskin asteroidin kokoluokaa). Loput kolme oli sitten alle 10 metrisiä.
Lähin ohituksista tapahtui tammikuun 27. päivänä 2023.
Silloin asteroidi 2023 BU ohitti maapallon vain 9 967 km etäisyydeltä (kts kuva). Kokoa tällä asteroidilla oli noin 5 metriä ja se luokiteltiin
harvinaisuusluokkaan 2. Seuraavaksi lähin ohitus tapahtui syyskuun 19. päivänä
2022, jolloin etäisyyttä Maahan oli vain 14 863 km.
Maapallon suhteen nopeimman ohituksen teki asteroidi 2022 YW6, jolle mitattiin vauhdiksi 29,84 km/s. Kolme muutakin asteroidia ohitti
maapallon yli 20 km/s nopeudella.
Havaituista ohittajista merkittävä osa oli asteroideja,
jotka oli löydetty kuluneen vuoden aikana. Asteroidin löytymiseen vaikuttaa
ennen kaikkea niiden koko ja etäisyys, sillä keskimäärin ne heijastavat
suhteellisen huonosti auringonvaloa. Näin ollen pieneten kappaleiden
löytömahdollisuus avautuu vasta lähellä maapalloa, kun niiden
kirkkaus on riittävä.
Asteroideja etsitään kaiken aikaan automaattisesti
toimivissa observatorioissa. Suurin osa observatorioista sijaitsee pohjoisella
pallonpuoliskolla, joten eteläinen tähtitaivas on jonkin verran heikommin
valvottu. Oma lukunsa ovat maapallon radan sisäpuolella olevat asteroidit,
joiden havaitseminen on todella vaikeaa, sillä auringonvalo vaalentaa
tähtitaivaan ja kadottaa asteroidit näkyvistä. Näin ollen ei ole mikään ihme, että
ne pääsevät helposti yllättämään tutkijat ja havaitsijat.
Jos tarkastellaan tulevaisuutta, vaikka lähimmän vuoden
aikana, niin lähiohitukset jatkuvat edelleen samanlaisena kuin tähänkin asti.
Tosin tarkastelumme rajoittuu ainoastaan tunnettuihin asteroideihin, sillä
viimeksi kuluneen vuoden aikana suuri osa oli vain hieman aikaisemmin
löydettyjä.
Vuoden aikana tiedossa oleva lähin ohitus tapahtuu 25.
marraskuuta 2023, jolloin asteroidi 2019 DZ2 ohittaa maapallon 2,8 ×
Kuun etäisyydeltä (2,8 LD). Kokoa sillä on noin 50 metriä.
Kookkain asteroideista on 363505 (2003 UC20),
jonka kooksi arvioidaan 1,9 km. Tämä kuitenkin ohittaa maapallon turvallisesti
noin 13,7 LD etäisyydeltä marraskuun 2. päivänä 2023. Kolme seuraava on noin
kilometriluokkaa olevia asteroideja. Loput kaikkiaan 128 asteroidista ovat
pienempiä ja kaikkein pienin on noin 2 metrinen 2011 CQ1, joka ohittaa
maapallon 26.tammikuuta 2024 noin 11,3 LD etäisyydeltä. Tämä siis sillä
varauksella, että vielä pienempää kappaletta ei avaruudesta havaita.
Tulevaisuudessa reilun sadan vuoden aikana tunnetut asteroidit tekevät vähintään 73 lähiohitusta. Tämä tietystikään ei ole koko totuus sillä kaiken aikaa teemme uusia löytöjä ja niistä iso joukko ohittaa maapallon alle Kuun etäisyydeltä. Näin ollen emme voi tietää millaisia yllätyksiä ja lähiohituksia maapallo kohtaa tulevan vuoden ja vuosisadan aikana ja kuinka monta todellista törmäystä tulee tapahtumaan.
Harvinaisin luokkaan 6 kuuluva asteroidi on tunnettu 99942 Apophis, joka huhtikuun 13. päivänä 2029 ohittaa maapallon todella läheltä. Ohitusetäisyys on 38 012 km ja kokoa asteroidilla on noin 350 m. Harvinaisuusluokka 6 tarkoittaa noin kerran 10 000 vuodessa esiintyvää ohitusta. Asteroidi löydettiin jouluna 2004 ja ensimmäisten havaintojen myötä ratalaskelmat osoittivat hyvin suurta todennäköisyyttä törmäykseen.
Jos et ole seurannut asteroidien löytöjä aktiivisesti, niin
voit ehkä ihmetellä miksi et ole kuullut tästä suuresta törmäysmahdollisuudesta
aikaisemmin. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että maailman
tiedostusvälineet olivat täynnä uutisia Indonesian maanjäristyksestä ja sitä
seuranneen tsunamissa menehtyneiden ihmisten suuresta määrästä. Etäinen
maapalloon kohdistuva uhka sai väistyä kansainvälisten uutistoimistojen
uutispalveluissa.
Myöhemmät havainnot poistivat Apophis:n mahdollisten
törmääjien luettelosta. Lähiohitus Maan kanssa kuitenkin muuttaa sen rataa, ja
kuka tietää, jos vaikka joskus kaukaisemmassa tulevaisuudessa se uhkaisi
todella Maata. Niinpä emme kysy törmääkö
joskus joku asteroidi Maahan, vaan kysymme: milloin se tapahtuu?
eso2303fi — Tutkimustiedote - suomennos Pasi Nurmi
Kaksi tähtitieteilijäryhmää ovat havainneet ESO:n Very Large Telescope, eli VLT-kaukoputken avulla NASAn Double Asteroid Redirection Test (DART) luotaimen ja asteroidi Dimorphosin törmäyksen vaikutuksia. Ohjattu törmäys oli planetaarisen puolustuksen testi, mutta sen lisäksi se antoi tähtitieteilijöille ainutlaatuisen mahdollisuuden oppia lisää asteroidien koostumuksesta tutkimalla siitä irronnutta materiaa.
DART-luotain törmäsi 26. syyskuuta 2022 asteroidi Dimorphosiin kokeessa, jonka tarkoitus oli testata kykyä muuttaa asteroidin suuntaa hallitusti. Törmäys tapahtui 11 miljoonan kilometrin päässä Maasta, niin lähellä, että sitä voitiin tarkkailla useilla kaukoputkilla yksityiskohtaisesti. Kaikki neljä Chilessä sijaitsevaa ESO:n 8,2-metristä VLT-teleskooppia havaitsi törmäyksen jälkeisiä vaiheita, ja ensimmäiset tulokset näistä VLT-havainnosta on nyt julkaistu kahdessa tieteellisessä julkaisussa.
"Asteroidit ovat jäännöksiä siitä perusmateriasta,
mistä kaikki aurinkokuntamme planeetat ja kuut ovat muodostuneet", Brian
Murphy sanoi. Hän on tohtoriopiskelija Edinburghin yliopistossa
Isossa-Britanniassa, ja ollut mukana toisessa tutkimuksista. DARTin törmäyksen
jälkeensä jättämän materiaalipilven tutkiminen voi siten kertoa, miten
aurinkokuntamme on muodostunut. "Asteroidien välisiä törmäyksiä
tapahtuu luonnollisesti, mutta niitä ei koskaan tiedetä etukäteen", Cyrielle
Opitom, tähtitieteilijä myös Edinburghin yliopistossa ja toisen artikkelin
pääkirjoittaja, jatkoi. "DART on todella hieno mahdollisuus
kontrolloidun törmäyksen tutkimiseksi, melkein kuin laboratoriossa".
Opitom ja hänen tutkimusryhmänsä seurasivat törmäyspilven
kehittymistä kuukauden ajan ESO:n VLT:n Multi Unit Spectroscopic Explorer eli
MUSE-instrumentilla. He huomasivat, että törmäyspilvi oli sinisempi kuin itse
asteroidi ennen törmäystä, mikä viittaa siihen, että pilvi saattaa koostua
hyvin pienistä partikkeleista. Törmäystä seuranneina tunteina ja päivinä
muodostui muita rakenteita, kuten ainekasaumia, spiraalimaisia rakenteita ja
pitkä Auringon säteilyn poispäin työntävä häntä. Spiraalit ja häntä olivat
punaisempia kuin alkuperäinen pilvi, joten ne saattavat koostua suuremmista
partikkeleista.
Opitomin tiimin pystyi MUSEn avulla havaitsemaan kaasujen spektrin,
josta erottui eri alkuaineiden spektriviivat. He etsivät erityisesti happea ja
törmäyksen paljastamasta jäästä peräisin olevaa vettä. He eivät kuitenkaan
löytäneet mitään. "Asteroidien ei odoteta sisältävän merkittäviä määriä
jäätä, joten vesijäämien havaitseminen olisi ollut todellinen yllätys",
Opitom kertoi. He etsivät myös jälkiä DART-luotaimen polttoaineesta, mutta
eivät löytäneet mitään. "Tiesimme, että se oli kaukaa haettua",
hän sanoi "koska
propulsiojärjestelmän tankkeihin jäävän kaasun määrä ei olisi kovinkaan suuri.
Lisäksi osa siitä olisi mennyt havaintojen alkaessa liian kauas, jotta MUSE
olisi pystynyt sitä havaitsemaan".
Toista tutkimusryhmää johti Armaghin observatorion ja
planetaarion tähtitieteilijä Stefano Bagnulo Britanniasta, ja he
tutkivat, miten DARTin törmäys muutti asteroidin pintaa.
"Havaitessamme aurinkokuntamme kohteita katselemme
niiden pinnan tai ilmakehän sirottamaa auringonvaloa, joka muuttuu osittain
polarisoituneeksi valoksi", Bagnulo kertoi. Tämä tarkoittaa, että
valoaallot heilahtelevat erityisesti tiettyyn suuntaan eivätkä
sattumanvaraisesti. "Asteroidin asento suhteessa meihin ja Aurinkoon
paljastaa tietoa sen pinnan rakenteesta ja koostumuksesta".
Tarkkaillessaan asteroidia Bagnulo kollegoineen käytti VLT:n
FOcal Reducer/low dispersion Spectrograph 2, eli FORS2-instrumenttia ja he
havaitsivat, että polarisaation taso laski yhtäkkiä iskun jälkeen. Samanaikaisesti
systeemin kokonaiskirkkaus kasvoi. Yksi mahdollinen selitys tälle on se, että
törmäys paljasti asteroidin sisältä koskemattomampaa materiaalia. "Ehkä
törmäyksen vaikutuksesta irronnut materia oli kirkkaampaa ja vähemmän
polarisoivaa kuin pinnalla oleva materia, koska se ei ollut koskaan altistunut
aurinkotuulen ja Auringon säteilyn vaikutuksille", Bagnulo sanoi.
Toinen mahdollisuus on, että törmäys tuhosi pinnalla olevia
partikkeleita, jolloin törmäyspilveen päätyi paljon pienempiä hiukkasia. "Tiedämme,
että tietyissä olosuhteissa pienet partikkelit heijastavat valoa tehokkaammin
ja ovat tehottomampia polarisoimaan valoa", Zuri Gray kertoi,
tohtoriopiskelija myös Armaghin observatoriossa ja planetaariossa.
Bagnulon ja Opitomin johtamien tutkimusryhmien tutkimukset
osoittavat VLT:n mahdollisuudet, kun sen eri instrumentteja käytetään yhdessä.
Törmäyksen jättämiä jälkiä havaittiin MUSEn ja FORS2:n lisäksi kahdella muulla
VLT-instrumentilla, mutta näiden tietojen analysointi on vielä kesken. "Tässä
tutkimuksessa hyödynnettiin ainutlaatuista tilaisuutta, kun NASA lähetti
törmääjän kohti asteroidia", Opitom kertoi lopuksi, "Havaintoja
ei voida toistaa millään tulevalla tutkimuslaitteella. Tämä tekee VLT:n avulla
törmäyksen aikana saadut tiedot erittäin arvokkaiksi asteroidien ominaisuuksien
ymmärtämisessä".
Lisätietoa
Ensimmäisen tutkimuksen tulokset on esitelty artikkelissa: “Morphology
and spectral properties of the DART impact ejecta with VLT/MUSE”, joka
julkaistaan Astronomy & Astrophysics
(doi:10.1051/0004-6361/202345960) julkaisussa.
Toisen tutkimuksen tulokset liittyvät artikkeliin “Optical
spectropolarimetry of binary asteroid Didymos-Dimorphos before and after the
DART impact”, joka julkaistaan Astrophysical Journal Letters
(doi:10.3847/2041-8213/acb261) lehdessä.