Taiteilijan näkemys valkoisen kääpiön ja punaisen jättiläisen muodostamasta kaksoistähdestä ennen supernovapurkausta. Kuva Nasa. |
Tammikuun 21. päivänä havaittu[1] supernova SN 2014 J on
saavuttanut maksimikirkkautensa. Visuaalinen kirkkaus on viimepäivin ollut noin
10,5m. Kirkkaus on sen verran suuri, että supernova on nähtävissä
kiikarilla Ison karhun tähdistössä sijaitsevassa M82 galaksissa [2]. Galaksi
tunnetaan myös Sikari-galaksina ja sen kokonaiskirkkaus on 8,2m.
SN 2014 J on tyypiltään 1a, eli se oli ennen
supernovapurkausta kaksoistähtiparin valkoinen kääpiö[3]. Sen kumppanina oli
punainen jättiläinen, jonka oli laajentunut Rochen pintarajaan ja siirtänyt
massaansa valkoiselle kääpiölle.
Massansiirron seurauksena valkoisen kääpiön
massa kasvaa ja sen saavutettua Chandrasekharin rajan[4], tähti purkautuu
supernovana. Luultavasti valkoisesta kääpiöstä ei jäänyt mitään jäljelle, sen
koko massan laajentuessa supernovajäänteenä avaruuteen. Kuinka punaisen
jättiläisen on käynyt, se voi selvitä vasta myöhemmin, jos silloinkaan!
Supernovajäännepilvi laajenee noin 20 000 km/s.
Jäänteen lämpötila on aluksi korkea ja suurin osa vapautuvasta energiasta
emittoituu uv-valona[5]. Pilven laajetessa sen lämpötila alenee (emission
säteilymaksimi siirtyy näkyvän valon aallonpituudelle) ja pinta-ala kasvaa,
joten kirkkaus saavuttaa maksiminsa vasta usean vuorokauden kuluttua itse
purkauksesta, näin tässäkin tapauksessa.
Supernovan emittoimassa valossa on havaittu ekstinktion
aikaansaamaa punertumista. Tutkija arvioivat, että tästä syystä supernovan
kirkkaus on jopa pari kirkkausluokkaa heikompi kuin mitä se olisi ilman näkyvyyttä
estäviä pölypilviä.
Kirkkausmaksimin jälkeen on odotettavissa hidas
himmeneminen. Jäänteen kirkkaus putoaa viikkojen ja kuukausien aikana.
Harrastajien kiikareilla tai kaukoputkilla supernova voi olla näkyvissä
muutaman kuukauden ajan. Aina vain himmeämpänä näkyvä jäänne voi olla tutkijoiden
havaittavissa kymmenen tai kaksikymmentä tuhatta vuotta ja radiosäteilyn
aallonpituuksilla vielä pidempään.
Galaksissa M82 on aikaisemminkin havaittu supernovia: SN
2004am ja SN 2008iz.
Huomautukset
[1] Havainnon tekivät Lontoon yliopiston observatoriossa työskennellyt
opiskelijaryhmä: Ben Cooke, Tom Wright, Matthew Wilde ja Guy Pollack.
Heitä ohjasi Stephen J. Fossey.
Heidän käytössään oli 0,35 m kaukoputki, jolla he ehtivät ottaa muutaman 1 ja 2
minuutin valotusta ennen kuin pilvisyys esti havainnot.
[2] Galaksin M82 etäisyys on noin 11–12 miljoona valovuotta.
[3] Valkoinen kääpiötähti syntyy auringonkaltaisen tähden
kehityskaaren päättyessä, sen käytettyä ytimensä kaiken fuusiokelpoisen vedyn
ja heliumin loppuun. Valkoinen kääpiö ei tuota enää energiaa, vaan vapauttaa
jäännöslämpöä. Näin ollen sen lämpötila laskee ja kirkkaus heikkenee pitkän
ajan kuluessa.
[4] Chandrasekharin raja on 1,4 auringonmassaa. Valkoisen
kääpiön koko on suunnilleen maapallon luokkaa ja sen tiheys on hyvin suuri.
Valkoinen kääpiö ei luhistu mustaksi aukoksi elektronikaasun Fermi-paineen
kannatellessa tähden massaa. Energiatuotannon puuttumisen vuoksi valkoisella
kääpiöllä ei olisi ilman Fermi-painetta riittävää gravitaatiota vastustavaa säteilypainetta.
Valkoisen kääpiön massa lähestyessä Chandrasekharin rajaa,
sen ytimessä käynnistyy hiilen ja hapen fuusiot. Fuusiot ovat aluksi hitaita ja
vain ytimeen rajoittuvia, mutta massan kasvaessa ne kiihtyvät ja rajalla
tapahtuu koko tähden kattava täysin esteetön fuusioleimahdus (supernova)
muutaman sekunnin sisällä. Ia supernova vapauttaa energiaa 1044 J.
[5] Tarkkaa ottaen supernovien jäännökset säteilevät
kaikilla mahdollisilla aallonpituuksilla kovasta gammasäteilystä aina pitkäaaltoiseen
radiosäteilyyn asti. Voimakkaimman säteilyn aallonpituus on kääntäen verrannollinen
lämpötilan neljänteen potenssiin. Termisen säteilyn lisäksi jäännöspilvessä
tapahtuvat radioaktiivisten aineiden jakaantumiset vapauttavat energiaa jonkin
verran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti