perjantai 30. joulukuuta 2016

Tähti ohittaa aurinkokuntamme lähietäisyydeltä

Oortin pilven sijoittuminen aurinkokunassa. Huomaa, että
etäisyysasteikko on logaritminen. Kuva Wikimedia Commons.
Marraskuussa julkaistun tutkimuksen[1] mukaan Gliese 710 niminen tähti[5] tulee ohittamaan aurinkokunnan erittäin läheltä. 

Ohitusetäisyys on vain 13 365±3125 au Auringosta ja tähti näkyisi meille Maahan -2,7 Mv, siis Jupiteria kirkkaampana. Ohituksen aikana tähden ominaisliike kuljettaa tähteä lähes kaariminuutin[2] vuodessa tähtien suhteen. Aivan heti ohitus ei tule tapahtumaan, sillä siihen kuluu aikaa 1,3541 miljoonaa vuotta.

Tutkimus perustuu tähtiä kartoittavan Gaia-avaruusobservatorion[3] ensimmäisiin tuloksiin. Ohitusetäisyys on niin lähellä aurinkokuntaamme, että tähti läpäisee aurinkokuntamme ulkoreunalla olevan sadasta miljardista komeettaytimestä koostuvan Oortin pilven[4]. Gliese 710 ohitus tulee häiritsemään Oortin pilveä enemmän kuin yksikään tähti aikaisemmin.

Lähivuosituhansina aurinkokunnan lähellä käy
useita tähtiä mutta yksikään niistä ei tule niin lähelle
kuin Gliese 710 1,3 miljoonan vuoden kuluttua.
Kuva Wikimedia Commons.
Tutkijat arvioivat, että 0,1 % komeetoista voi poistua pilvestä (aurinkokunnasta) ohituksen seurauksena ja 0,01 % siirtyä radalle, joka tuo ne aurinkokunnan sisäosiin. Luvut voivat olla pieniä, mutta kun lähtökohtana on miljardeja komeettoja, aurinkokuntamme sisäosissa vierailisi vuosittain kymmenkunta komeettaa ohituksen jälkeisinä vuosimiljoonina. Ensimmäiset komeetat tulisivat havaittaviksi noin miljoona vuotta ohituksen jälkeen.

Pienenä jälkinäytöksenä Gaia DR1 luettelon julkaisemisen jälkeen paljastui, että Gaian parallaksimittauksissa (etäisyys) on pieni (-0,25 millikaarisekunnin) systemaattinen virhe. Jos ja kun virhe otetaan huomioon, ohitusetäisyys pienenee hieman, ollen 12 788 au ja ohituksen ajankohta on noin 10 000 vuotta aikaisemmin.

Tutkimus jatkuu. Aihetta on tutkimassa useita tutkijaryhmiä ja kun Gaian uusimmat mittaustulokset saadaan, niin tulokset tarkentuvat entisestään. Varmaankin parin vuoden kuluttua tiedämme paljon enemmän.


Huomautukset

[1] Tutkimuksen tekijät ovat Filip Berski ja Piotr A. Dybczyński (Astronomical Observatory Institute, Faculty of Physics, A. Mickiewicz University, Słoneczna 36, 60-286 Poznań, Poland). Tutkimus julkaistiin 15.11.2016 Astronomy& astrophysics –verkkotiedejulkaisussa ja on vapaasti luettavissa http://www.aanda.org/articles/aa/pdf/2016/11/aa29835-16.pdf

[2] RA -51,992 kaarisekuntia/vuosi ja DEC -5,514 kaarisekuntia/vuosi. Ominaisliike on noin viisinkertainen nykyisin suurimman ominaisliikkeen omaavan tähteen (Barnadin tähti) verrattuna.

[3] Gaia laukaistiin avaruuteen 19.12.2013 ja sen tehtävän on kartoittaa noin miljardin Linnunradan tähden paikat, ominaisliikkeet ja spektrit. Ensimmäiset mittaustulokset julkaistiin 14.9.2016 luettelona (Gaia Collaboration 2016) ja se kattoi mittaukset ajanjaksolla 15.7.2014–16.9.2015. Gaian mittaustulokset ovat tarkkuudeltaan kymmenkertaisia verrattuna aikaisemmin tarkimpana luettelona pidettyyn Hipparcosin tuottamaan HIP 2 -katalogiin verrattuna.

[4] Oortin pilven lasketaan ulottuvan noin 0,5 parsekin (1,6 valovuotta) etäisyyteen. Oortin pilvessä olevien komeettojen kiertoaika Auringon ympäri on useita kymmeniä miljoonia vuosia. Erilaisten gravitaatiohäiriöiden aiheuttamana muutamia kymmeniä vuosittain niistä alkaa lähestyä aurinkokunnan sisäosia.
[5] Tähti tunnetaan myös HIP 89825 Hipparcos-luettelon mukaan. Se on K7-spektriluokan kääpiötähti Käärmeen (hännän) tähdistössä (RA 18h 19m 50.84215s DEC –01° 56′ 18.9841″). Etäisyys tällä hetkellä on 64±2 valovuotta. Tähden massa on 0.6 M, säde 0.67 Rja lämpötila noin 4 250 K.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti