torstai 27. huhtikuuta 2017

NASAn Cassini-luotain tutkimusmatkansa päätösvaiheessa

Kuva NASA/JPL/Cassini
Kaksikymmentä vuotta avaruudessa matkannut Cassini-Luotain on aloittanut tutkimusmatkansa viimeisen vaiheen. Luotain ohjattiin kulkemaan Saturnuksen ja sen renkaiden välistä. Tutkijat arvioivat, että alue on suhteellisen turvallinen ja jos siellä on ainehiukkasia, niiden koko on luokkaa kuin tupakan savussa.

Cassini-luotain laukaistiin matkaan 15. lokakuuta 1997. Saturnuksen kiertoradalle se asettui 30. kesäkuuta 2004. Sen mukana Saturnuksen järjestelmän suurinta kuuta, Titan’ia tukimaan lensi Huygens-luotain. Se laskeutui Titanille laskuvarjojen varassa 14. tammikuuta 2005 ja lähetti tietoja Titanin pinnan olosuhteista noin tunnin ajan. Cassini välitti Huygensin lähettämät radiosignaalin Maahan.

Vuoden 2004 jälkeen Cassini on tehnyt havaintoja koko Saturnuksen järjestelmästä: niin renkaista, kuista kuin planeetasta itsestään. Sen lukuisista löydöistä merkittävimpiä lienee Titanin pinnalla oleva nestemäinen metaani ja Enceladus-kuun vesihöyrysuihkut, jotka kohoavat satojen kilometrien korkeuteen avaruuteen. Ennen syyskuussa tapahtuvaa tuhoutumistaan Cassini on kiertänyt Saturnuksen 293 kertaa.

Enceladuksen sisäinen rakenne. Kuva NASA/JPL/Cassini.
Cassini lensi suihkujen läpi ja ”haisteli” vesihöyryn mukana avaruuteen päätyneitä muita aineita. Tutkijat päättelivät mittaustuloksista, että Enceladuksen etelänavan noin 5 km paksuisen jääkerroksen alapuolella on meri, jonka pohjalla täytyy olla ”mustia savuttajia” eli vulkaanisia kuuman veden lähteitä.

Cassinin tehtävän viimeinen vaihe aloitettiin 26. huhtikuuta (2017), jolloin se ohjattiin lentämään ensimmäisen kerran Saturnuksen ja renkaiden välisestä aukosta. Lähimmillään Saturnusta luotain oli vain noin 300 km korkeudessa. Näitä vastaavia renkaiden ja Saturnuksen välistä tehtäviä lähiohituksia tehdään kaikkiaan 22 kertaa kunnes syyskuun 15. päivän sen rata vie luotaimen Saturnuksen ilmakehään. Luotaimen pääantenni on suunnattu kohti Maata ja sen mittalaitteet lähettävät jatkuvia mittaustietoja niin kauan kunnes luotain tuhoutuu Saturnuksen ilmakehässä.

Cassini tuhottaan sen vuoksi, että maapallolta peräisin olevia bakteereja ei joutuisi Enceladukselle tai millekään muulla Saturnuksen kuulle. Luotainta ei ole steriloitu ja vaikka luultavaa on, että kaikki bakteerit ovat tuhoutuneet kahdenkymmenen vuoden avaruusmatkan jälkeen, siitä ei ole täyttä varmuutta. Etenkin Enceladuksen sulassa meressä voi olla elämää, joka voi tuhoutua tai muuttua maapallon bakteerien päästessä vaikuttamaan niiden ekosysteemissä. Saturnuksessa ei uskota olevan elämää ja ilmakehässä tapahtuva tulinen tuhoutuminen viimeistään tappaa kaikki bakteerit.

Alla NASAn julkaisema video Cassinin vaiheista.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti