Kaksi tutkimusryhmää on tehnyt mustasta aukosta käyttämällä
mm. Gaia DR3 tietoja tutkimuksissaan. Löydetyllä mustalla aukolla on binäärinen
kumppani, joka on Aurinkoa hieman pienempi tavallinen tähti. Tavallisesti
tällaiset kaksoisjärjestelmät ovat hyvin tiiviittä, mutta tällä kertaa
tavallinen tähti kiertää mustaa aukkoa kerran noin 185,4 vuorokaudessa, joka
vastaa etäisyyttä 1,49 au.
 |
Hiusristikko merkitsee äskettäin löydetyn hirviön mustan
aukon sijaintia. Sloan Digital Sky Survey / S. Chakrabart et al. |
Johtuen kumppanitähden suurehkosta etäisyydestä, tällä mustalla aukolla ei näytä olevan kertymäkiekkoa ympärillään. Tästä syystä se on erittäin vaikea havaita ja ainoat viitteet sen olemassaolosta on kumppanitähden huojunta ja satunnaiset röntgensäteilyn havainnot.
Gaian havaitsema tähti on saanut tunnuksen
DR3 4373465352415301632 ja se sijaitsee Käärmeenkantajan tähdistössä 1 545
valovuoden etäisyydellä. Näkyvän tähden massa on noin 0,91 MSun,
säde 1,00 RSun, luminositeetti 1,18 LSun ja efektiivinen
lämpötila 5972 ± 100 K. Mustan aukon massaksi tutkijat laskevat noin 11,9 MSun.
Tämän tutkimuksen teki tohtori Sukanya Chakrabarti’n (Department of
Physics and Astronomy, University of Alabama, Huntsville) johtama
tutkimusryhmäs ja se löytyy arxiv.org
nettisivustolta.
Toinen tutkimusryhmä johtajanaan Kareem El-Badry (Harvard-Smithsonian
Center for Astrophysics (CfA)) ovat päätyneet hieman erilaisiin tuloksiin.
Tähden etäisyydeksi ilmoitetaan 1 564 valovuotta ja mustan aukon massaksi he
ovat laskeneet 9,8 MSun. Erisuuruinen massa voi selittyä
tutkimusmenetelmien eroilla, sillä muutoin tutkimukset ovat yhteneväisiä virherajojen
puitteissa. Jälkimmäinen ryhmä nimesi kohteen Gaia BH1:ksi. Tämä
tutkimusraportti löytyy tästä.
Yli kymmenen auringonmassaisen mustan aukon syntyminen kaksoistähtiparista ei ole vielä kovin tarkasti selvillä. Musta aukon massa on niin suuri, että se voi syntyä vain hyvin massiivisen (15–50 MSun) tähden ytimen luhistuessa. Ennen luhistumista massiivisesta tähdestä tulee superjättiläinen, jonka ulkopinta on täytynyt olla paljon kauempana (> 400 au) kuin mitä nykyinen Auringon kaltainen G-luokan tähti sijaitsee. Toisin sanoen nyt tavallisena tähtenä näkyvä kappale on joutunut superjättiläisen sisään, jossa olosuhteet ovat sellaiset, että tähti tuskin on selvinnyt riittävän pitkään ennen massiivisemman tähden luhistumista mustaksi aukoksi. Tutkijat ajattelevatkin, että selitys saattaa olla siinä, että tähtijärjestelmä on ollut kolmoistähtijärjestelmä. Tällöin kolmas tähti on joutunut mustaan aukkoon kasvattaen sen massaa ja alkuperäinen luhistuva tähti on ollut merkittävästi vähemmän massiivinen kuin miltä se nykyisin näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti