OJ 287 – Mustan aukon mysteeri avautuu

Tähtitieteilijöiden vuosikymmeniä kestänyt työ on tuonut valoa yhteen avaruuden suurimmista arvoituksista: OJ 287 -galaksin mustan aukon käyttäytymiseen. Tämä kaukainen blasaari (musta aukko) on herättänyt huomiota poikkeuksellisen ja säännöllisten kirkkausvaihteluiden vuoksi, jotka ovat nyt selittyneet mustan aukon kiertoliikkeellä paljon massiivisemman mustan aukon ympäri.

Havainnekuva OJ-287 järjestelmästä. Pienemmän musta aukon radan periheli kiertyy voimakkaasti, joka aiheuttaa muutoksia isomman musta aukon kertymäkiekon välähdysten (kuvassa flare) aikatauluun riippuen siitä, missä osassa rataa läpäisy tapahtuu. Viimeisten vuosikymmenien aikana tehdyt havainnot kuitenkin ovat auttaneet tutkijoita määrittämään radan muodon ja perihelikiertymän määrän, joten tulevat kirkastumiset voidaan ennakoida hyvin, jopa muutaman tunnin tarkkuudella. Kuva NASA/JPL-Caltecg/Scot Shutterland.

 

OJ 287:n suurempi musta aukko, jonka massa on yli 18 miljardia kertaa Auringon massaa, on kertymäkiekon (tiheää kaasua ja plasmaa) ympäröimä. Tätä jättiläistä kiertää toinen pienempi musta aukko, jonka massa on noin 150 miljoonaa kertaa Auringon massaa. Kaksi kertaa joka 12. vuosi pienempi musta aukko syöksyy suuren kertymäkiekon läpi, mikä aiheuttaa valon välähdyksen, joka on kirkkaampi kuin biljoona (10¹²) tähteä.

Vuonna 2015 Spitzer-teleskooppi havaitsi OJ 287 -galaksin mustan aukon käyttämällä infrapunateleskooppiaan, joka pystyi havaitsemaan kaukaisen valon välähdyksen. Tämä välähdys oli merkki siitä, että pienempi musta aukko oli syöksynyt suuremman mustan aukon ympäröivän kaasulevyn läpi. Havainto oli onnekas, koska OJ 287 oli tuolloin Maasta katsottuna Auringon takana, mikä teki siitä näkymättömän maanpäällisille havaintolaitteille. Spitzer oli kuitenkin Aurinkoa kiertävällä radalla sellaisessa asemassa, että havaintoja voitiin tehdä.

Turkulaiset tutkijat, johtajanaan Aimo Sillanpää, olivat 1980-luvulla ensimmäisiä, jotka esittivät, että OJ 287:n kirkkausvaihtelut johtuvat binäärisestä mustan aukon järjestelmästä. Heidän työnsä on ollut perustavanlaatuinen OJ 287:n ymmärtämisessä ja on auttanut kehittämään malleja, jotka ennustavat mustien aukkojen välisten vuorovaikutusten aiheuttamia kirkkausvaihteluita.

TESS-observatorio (Transiting Exoplanet Survey Satellite) on tehnyt merkittäviä havaintoja OJ 287 -galaksin mustasta aukosta. Vuonna 2021 TESS havaitsi ensimmäistä kertaa suoraan pienemmän mustan aukon. Tutkijat ovat jo pitkään epäilleet, että OJ 287:n kirkkausvaihtelut johtuvat kahden mustan aukon vuorovaikutuksesta. TESS:n havainnot vahvistivat tämän teorian, kun se tarkkaili galaksin kirkkautta ja havaittu valon välähdys paljasti pienemmän mustan aukon olemassaolon.

OJ 287 on erityisen kiinnostava musta aukko useista syistä. Se sisältää kaksi massiivista mustaa aukkoa, jotka muodostavat harvinaisen binäärisen järjestelmän. Se tuottaa säännöllisiä valon välähdyksiä noin 12 vuoden välein, mikä on ollut arvoitus tähtitieteilijöille vuosikymmenien ajan. Välähdyksen kirkkaus on moninkertainen koko Linnunradan kirkkauteen verrattuna.

OJ 287 on ehdokas nanohertsin gravitaatioaaltoja lähettäväksi supermassiiviseksi mustan aukon binäärijärjestelmäksi, mikä tekee siitä tärkeän kohteen gravitaatioaaltojen tutkimuksessa. Gravitaatioaallot ovat avaruuden kaarevuuden aaltoja, jotka syntyvät massiivisten kappaleiden, kuten mustien aukkojen tai neutronitähtien, kiihtyvästä liikkeestä. Albert Einstein ennusti niiden olemassaolon vuonna 1916 yleisen suhteellisuusteorian pohjalta. Gravitaatioaaltojen havaitseminen on tärkeää, koska ne tarjoavat ainutlaatuisen tavan tutkia avaruuden äärimmäisiä ilmiöitä, kuten mustien aukkojen yhdistymisiä, neutronitähtien törmäyksiä ja maailmankaikkeuden alkuvaiheita.

OJ 287:n mustien aukkojen liikkeen mallintaminen on mahdollistanut ennusteiden tekemisen näiden välähdysten ajankohdista hyvin tarkasti, mikä tukee käsitystä siitä, että niiden liike tuottaa gravitaatioaaltoja. Tämä tekee OJ 287:stä parhaan ehdokkaan supermassiivisen mustan aukon parin havaitsemiseksi, joka lähettää gravitaatioaaltoja.

Tutkimus OJ 287:n osalta jatkuu, ja jokainen uusi havainto tuo meidät lähemmäksi ymmärrystä siitä, miten universumi toimii sen kaikkein mystisimmillä tasoilla. Tänä päivänä Turun yliopiston professori Mauri Valtosen johtamien tutkijoiden panos on ollut merkittävä tähtitieteen alalla ja heidän työnsä jatkuu edelleen tärkeänä osana OJ 287:n tutkimusta. Tämä tarina on esimerkki siitä, miten pitkäjänteinen tutkimustyö voi valaista avaruuden syvimpiä salaisuuksia.

 

 

Cheops havaitsi salaperäisiä lämpimiä mini-neptunuksia

ESAn eksoplaneettoja etsivä Cheops avaruusobservatorio vahvisti havainnoillaan neljän lämpimän eksoplaneetan olemassaolon, jotka kiertävät neljää eri tähteä Linnunradassamme. Näiden eksoplaneettojen koko on Maan ja Neptunuksen välillä, ja ne kiertävät tähtiään lähempänä kuin Merkurius Aurinkoa.

Tähän kaavioon on koottu tärkeimmät havaittujen mini-neptunuksien ominaisuudet, jotka ovat vahvistuneet useiden havaintojen avulla. Klikkaa kuvaa suuremmaksi!

Kuva ESA (Acknowledgement: work performed by ATG under contract for ESA), CC BY-SA 3.0 IGO.

Nämä niin kutsutut mini-neptunukset ovat erilaisia kuin mikään Aurinkokuntamme planeetta ja ne ovat ”puuttuva linkki" Maan kaltaisten ja Neptunuksen kaltaisten planeettojen välillä. Mini-neptunukset ovat yleisimpiä tunnetuista eksoplaneettatyypeistä, ja tähtitieteilijät ovat alkaneet löytää niitä yhä enemmän kirkkaita tähtiä kiertäviltä radoilta.

Mini-neptunukset ovat pienempiä, viileämpiä ja vaikeammin löydettävissä kuin niin sanotut kuumat jupiterit, joita on löydetty runsaasti. Vaikka kuumat jupiterit kiertävät tähteensä muutamassa tunnissa tai vuorokaudessa ja niiden pintalämpötila on tyypillisesti yli 1 000 °C, lämpimillä mini-neptunuksilla kestää kauemmin kiertää tähtiään ja niiden pintalämpötila on viileämpiä, vain noin 300 °C.

Ensimmäinen merkki näiden neljän uuden eksoplaneetan olemassaolosta löytyi NASAn TESS-avaruusobservatorion havainnoista. Tämä avaruusalus havaitsi kuitenkin vain 27 vuorokautta kutakin tähteä. Jokaiselta tähdeltä havaittiin vihje ylikulkuun – valon himmenemiseen planeetan kulkiessa tähtensä edestä. Jatketun tehtävänsä aikana TESS havaitsi uudelleen näitä tähtiä ja ylikulku havaittiin uudelleen, mikä viittaa planeettojen olemassaoloon.

Tutkijat laskivat todennäköisimmän kiertoradan ja suuntasivat Cheopsin samoihin tähtiin silloin, kun planeettojen ylikulku oli odotettavissa. Tämän hit-or-miss-menettelyn aikana Cheops pystyi mittaamaan kunkin eksoplaneetan ylikulun ja vahvistamaan niiden olemassaolon, löytämään niiden todelliset kiertoradat ja ottamaan seuraavan askeleen niiden karakterisoinnissa.

Neljän äskettäin löydetyn planeetan kiertoradat ovat 21 – 53 vuorokautta neljän eri tähden ympärillä. Niiden löytäminen on välttämätöntä, koska se tuo havaintomme tunnetuista eksoplaneetoista lähemmäksi pidempiä kiertoratoja, joita löydämme omasta Aurinkokunnastamme.

Yksi mini-neptunuksien vielä ratkaisemattomista kysymyksistä on, miten ne ovat muodostuneet. Tähtitieteilijät arvioivat, että niillä on rautakivinen ydin ja joiden ulkokerrokset ovat paksumpia mutta kevyempää materiaalia. Eri teoriat ennustavat erilaisia ​​ulkokerroksia: onko niissä syviä nestemäisen veden valtameriä, vety- ja heliumilmakehää vai puhdasta vesihöyryä?

Mini-neptunusten koostumuksen löytäminen on tärkeää tämän tyyppisen planeetan muodostumishistorian ymmärtämiseksi. Vettä sisältävät mini-neptunukset muodostuivat luultavasti kaukana planeettajärjestelmänsä jäisille alueilla ennen siirtymistä sisäänpäin, kun taas kiven ja kaasun yhdistelmät kertoisivat meille, että nämä planeetat pysyivät samassa paikassa muodostuessaan.

Uudet Cheopsin havainnot auttoivat määrittämään neljän eksoplaneetan säteen, kun taas niiden massa voitiin määrittää maanpäällisten teleskooppien havaintojen avulla. Planeetan massan ja säteen yhdistäminen antaa arvion sen kokonaistiheydestä.

Tiheys voi antaa vain ensimmäisen arvion rautakivisen ytimen massasta. Vaikka tämä uusi tieto tiheydestä on tärkeä askel eteenpäin mini-neptunuksen ymmärtämisessä, se ei sisällä tarpeeksi tietoa tehdäkseen johtopäätöksen ulkokerroksille.

Havaitut eksoplaneetat kiertävät kirkkaita tähtiä, mikä tekee niistä täydelliset ehdokkaat NASA/ESA/CSA James Webb -avaruusteleskoopin seurantahavainnoille tai ESAn tulevalle Ariel-obsrvatoriolle. Spektroskooppiset havainnot voisivat selvittää, mitä niiden ilmakehä sisältää ja antaa lopullisen vastauksen niiden ulkokerrosten koostumuksesta.

Täydellistä karakterisointia tarvitaan näiden kappaleiden muodostumisen ymmärtämiseksi. Näiden planeettojen koostumuksen tunteminen kertoo meille, millä mekanismilla ne muodostuivat varhaisissa planeettajärjestelmissä. Tämä puolestaan auttaa meitä ymmärtämään paremmin Aurinkokuntamme alkuperää ja kehitystä.

Tutkimukset julkaistiin neljässä julkaisussa:

Refined parameters of the HD 22946 planetary system and the true orbital period of the planet d’ by Z. Garai et al. is published in Astronomy & Astrophysics. https://www.aanda.org/10.1051/0004-6361/202345943

‘Two Warm Neptunes transiting HIP 9618 revealed by TESS & Cheops’ by H. P. Osborn et al. is published in the Monthly Notices of the Royal Astronomical Society. https://doi.org/10.1093/mnras/stad1319

‘TESS and CHEOPS Discover Two Warm Sub-Neptunes Transiting the Bright K-dwarf HD15906’ by A. Tuson et al. is published in the Monthly Notices of the Royal Astronomical Society. https://doi.org/10.1093/mnras/stad1369

‘TOI-5678 b: a 48-day transiting Neptune-mass planet characterized with CHEOPS and HARPS’ by S. Ulmer-Moll et al. is published in Astronomy & Astrophysics. https://www.aanda.org/10.1051/0004-6361/202245478

Tähtitieteilijät ovat löytäneet mikronovan

 eso2207fi — Tutkimustiedote 20. huhtikuuta 2022 – suom. Pasi Nurmi

Tähtitieteilijöiden ryhmä on Euroopan eteläisen observatorion Very Large Telescope (ESO:n VLT) kaukoputken avulla havainnut uudentyyppisen tähden räjähdyksen, jota kutsutaan mikronovaksi. Nämä purkaukset tapahtuvat tiettyjen tähtien pinnalla. Tähti voi purkauksissa fuusioida vain muutamassa tunnissa materiaa noin 3,5 miljardin Gizan suuren pyramidin verran.

”Olemme löytäneet ja tunnistaneet ensimmäistä kertaa mikronovaksi kutsutun kohteen”, Simone Scaringi, tähtitieteilijä Durhamin yliopistossa Isossa-Britanniassa, kertoi. Hän johti tänään Nature-lehdessä julkaistua tutkimusta. ”Ilmiö haastaa ymmärryksemme siitä, kuinka tähdissä tapahtuvat lämpöydinräjähdykset tapahtuvat. Luulimme jo, että ymmärtäisimme ilmiön, mutta tämä löytö viittaa aivan uuteen tapaan niiden syntymiseksi”, hän lisäsi.

Tämän taiteilijan näkemys esittää kahden tähden järjestelmää, jossa mikronovia voi esiintyä. Kuvan keskellä olevan kirkkaan valkoisen kääpiön ympärillä pyörivä sininen kiekko koostuu kumppanitähdestä siirtyneestä materiasta (enimmäkseen vetyä). Kiekon keskustaa kohti siirryttäessä valkoisen kääpiön vahva magneettikenttä ohjaa vetyä napoja kohti. Kun materia putoaa tähden kuumalle pinnalle, se laukaisee mikronovan.  © ESO/M. Kornmesser, L. Calçada.

Mikronovat ovat äärimmäisen rajuja tapahtumia, mutta tähtitieteellisissä mittakaavoissa ne ovat silti pieniä. Niissä vapautuu paljon vähemmän energiaa, kuin novina tunnetuissa tähtien räjähdyksissä, joista tähtitieteilijät ovat tienneet vuosisatojen ajan. Molempia räjähdyksiä tapahtuu valkoisissa kääpiöissä ^[1], joiden massa on oman Aurinkomme luokkaa.

Kahden tähden muodostamassa järjestelmässä valkoinen kääpiö voi varastaa seuralaistähdeltään materiaa, joka on enimmäkseen vetyä, jos ne ovat riittävän lähellä toisiaan. Kun kaasu putoaa valkoisen kääpiön erittäin kuumalle pinnalle, se saa aikaan vetyatomien fuusioitumisen heliumiksi räjähdysmäisessä tilassa. Novissa nämä lämpöydinräjähdykset tapahtuvat koko tähden pinnalla. ”Tällaiset räjähdykset saavat koko valkoisen kääpiön pinnan palamaan ja loistamaan kirkkaasti useita viikkoja”, yksi artikkelin kirjoittajista Nathalie Degenaar, tähtitieteilijä Amsterdamin yliopistossa, Alankomaissa, sanoi. 

Mikronovat ovat samanlaisia räjähdyksiä, mutta pienempiä kooltaan, sekä ne ovat nopeampia kestäen vain useita tunteja. Niitä esiintyy tietyissä valkoisissa kääpiöissä, joilla on vahvat magneettikentät, jolloin ne ohjaavat tähteen putoavaa materiaa kohti magneettisia napoja. ”Olemme nyt nähneet ensimmäistä kertaa, että vetyfuusio voi tapahtua myös paikallisesti. Vetyä voi olla joidenkin valkoisten kääpiöiden magneettisten napojen alueella, joten fuusio tapahtuu vain näillä magneettisilla napa-alueilla”, Paul Groot, Alankomaiden Radboudin yliopiston tähtitieteilijä ja tutkimuksen yksi kirjoittajista, sanoi. 

”Tämä johtaa mikrofuusiopommien räjähtämiseen, jotka ovat voimakkuudeltaan vain noin miljoonasosa nova-räjähdyksen voimasta. Tästä syystä ilmiötä kutsutaan mikronovaksi”, Groot jatkoi. Vaikka sana ”mikro” saattaa tarkoittaa, että nämä tapahtumat ovat pieniä, niin sanan ei kannata antaa ajatuksen mennä harhaan. Jo yhdessä tällaisessa purkauksessa vetyä voi fuusioitua noin 20 000 000 biljoonaa kg, joka vastaa noin 3,5 miljardin Gizan suuren pyramidin verran ainetta [2]. 

Nämä mikronovat haastavat tähtitieteilijöiden ymmärrystä tähtien räjähdyksistä ja ne voivat olla yleisempiä kuin aiemmin on ajateltu. ”Tämä vain osoittaa kuinka dynaaminen maailmankaikkeus on. Nämä tapahtumat saattavat olla oikeastaan aika yleisiä, mutta koska ne ovat niin nopeita, niitä on vaikea saada kiinni tositoimissa", Scaringi selitti.

Tutkimusryhmä tutustui näihin salaperäisiin mikroräjähdyksiin ensimmäisen kerran analysoidessaan NASA:n Transiting Exoplanet Survey Satellite, eli TESS- satelliitin tietoja. ”Kun tutkimme NASA:n TESSin keräämää tähtitieteen dataa, löysimme jotain epätavallista. Huomasimme kirkkaan optisen alueen valon välähdyksen, joka kesti muutamia tunteja. Etsiessämme vielä lisää löysimme useita vastaavia signaaleja”, Degenaar sanoi.

Tutkimusryhmä havaitsi TESSin kanssa kolmea mikronovaa. Näistä kaksi oli tunnettuja valkoisia kääpiöitä, mutta kolmas vaati lisähavaintoja ESO:n VLT:n X-shooter-instrumentilla, jonka avulla voitiin vahvistaa se, onko kohde valkoinen kääpiö.

”ESO:n Very Large Telescope -teleskoopin avulla huomasimme, että kaikki optisen alueen välähdykset olivat valkoisten kääpiöiden tuottamia”, Degenaar sanoi. ”Tämä havainto oli ratkaiseva, kun tulkitsimme saamiamme tuloksia ja oli olennainen mikronovien löytämisessä”, Scaringi lisäsi. 

Mikronovien löytäminen kasvattaa tunnettujen tähtiräjähdysten kirjoa. Tutkimusryhmä haluaisi seuraavaksi havaita lisää näitä vaikeasti havaittavia tapahtumia, jotka vaativat laajoja taivaan kartoituksia ja nopeita seurantahavaintoja. ”Salaperäisten mikronovien selvittämisessä nopea reagointi sellaisten teleskooppien, kuten VLT:n tai ESO:n New Technology Telescope-teleskoopin ja niiden instrumenttien avulla on ensisijaisen tärkeää”, Scaringi kertoi lopuksi.

Huomautukset

[1] Valkoinen kääpiö on ollut Auringon kaltainen tähti, joka on tullut kehityskaarensa päähän. Fuusiokelpoisen vedyn loputtua tähden ytimessä alkaa heliumin fuusio, joka tuottaa aikaisempaa runsaammin energiaa. Tämän seurauksena tähti laajenee punaiseksi jättiläiseksi ja sen tähtituuli voimistuu merkittävästi. Fuusiokelpoisen heliumin loputtua tähden ydin romahtaa maapallon kokoiseksi ja ulko-osa poistuu ympäröivään avaruuteen muodostaen aikaisemman tähtituulen kanssa planetaarisen sumun valkoisen kääpiön ympärille. Muodostunut valkoinen kääpiö on erittäin kuuma ja se säteilee jäännöslämpöään (jäähtyy) ehkä kymmenien miljardien vuosien ajan.

[2] Biljoonaa tarkoittaa miljoonaa miljoonaa (1000 000 000 000 tai 10¹²) ja miljardi tuhatta miljoonaa (1 000 000 000 tai 10⁹). Kairossa, Egyptissä (tunnetaan myös nimellä Khufun pyramidi tai Cheopsin pyramidi) sijaitsevan Gizan suuren pyramidin paino on noin 5 900 000 000 kg.

NASA laukaisee uuden planeettaetsijän avaruuteen

Taiteilijan näkemys TESS-observatoriosta avaruudessa.
Kuva NASA.

NASAn uusin eksoplaneettoja etsivä avaruusobservatorio Transiting Exoplanet Survey Satellite (TESS) laukaistaan sääolojen sen mahdollistaessa avaruuteen.

Laukaisuun päästiin viimein 19.4.2018 kello 01.51 Suomen aikaa Cape Canaveralissa olevalta Ilmavoimien laukaisukeskuksesta Floridasta. Kantorakettina oli Spase X yhtiön Falcon 9 ja laukaisualusta oli numero 40.

Laukaisuikkuna oli vain 30 sekunnin mittainen, joten huono sää esti suunnitellun laukaisun aikaisemmin. Alun perin laukaisu olisi pitänyt tapahtua 16.4. mutta sitä siirrettiin kolmella vuorokaudella myrskyisän sää vuoksi.

Laukaisun jälkeen TESSin rataa muutetaan siten, että sen etäisin kohta Maasta kasvaa joka kierrokselta. Lopulta observatorio lentää Kuun ohi ja silloin sen rata muuttuu noin 30 asteen kulmaan maapallon ekvaattoritasosta. Yhteen kierokseen maapallon ympäri TESSiltä kuluu 13,7 vuorokautta. Rata on erikoinen, sillä sitä ei ole koskaan aikaisemmin käytetty Maata kiertävälle satelliitille! 

Rata on laaja mutta erikoisuus on siinä, että TESSin kiertoaika on 2:1 Kuun kiertoajan kanssa. Kiertoradan valinnalla varmistetaan maksimaallinen havaintoaika ja lisäksi observatorio on edelleen maapallon magneettikentän suojaavan vaikutuksen alueella, jolloin kosmisen säteilyn vaurioittava vaikutus vähenee merkittävästi.

TESSin neljä kameraa yhdessä kartoittavat 96×24 asteen
kenttää kerrallaan 27 vuorokauden ajan.
Kuva NASA.

TESSin tarkoitus on kartoittaa koko tähtitaivas seuraavien kahden vuoden aikana. Se käyttää samaa menetelmää kuin mitä Kepler-observatoriossa käytettiin, eli se mittaa tähtien kirkkautta. Jos kirkkaudessa havaitaan muutoksia, niin niiden aiheuttaja voi olla aikaisemmin tuntematon eksoplaneetta. Kirkkauden lisäksi TESS määrittää lähitähtien planeettojen ilmakehien spektrejä. Erityisesti tutkijat etsivät spektreistä niitä planeettoja, joiden ilmakehästä on vesihöyryä, happea ja metaania, siis kaasuja, jotka liitetään maapalolla esiintyvään elämään.

Jos sopivalla etäisyydellä tähdistään olevia eksoplaneettoja löytyy ja niiltä havaitaan ilmakehä, niin jatkotutkimukset tehdään James Webb avaruusteleskoopilla (JWST). JWST laukaistaan avaruuteen vuonna 2020.

TESSissä on kaikkiaan neljä laajakenttäistä kameraa havaintovälineenä. Kunkin kameran kuvakentän sivun pituus on 24 astetta ja neljän kameran kentät muodostavat yhdessä 96×24 asteen sektorin. Tätä sektoria kamerat kuvaavat yhden kierroksen ajan. Koko seuranta käsittää kaikkiaan noin 200 000 aurinkokuntamme lähitähteä. Tutkijat odottavat TESSin kartoituksen tuovan tietoja vähintään 300 maapallon kokoisesta ja supermaa -planeetoista. Supermaa-planeettojen koko on tässä yhteydessä rajoitettu enintään kaksinkertaiseksi verrattuna maapalloon.

Radan maapalloa lähimmässä osassa observatorio käännetään tietoliikennettä varten muutaman vuorokauden ajaksi. Tällöin kaikki mittaukset radioidaan Maahan. 

TESSin kartoittamat alueet taivaanpallosta
vuorokausina. Kuva NASA.

TESS kartoittaa yhtä kohdealuettaan vähintään 27 vuorokauden ajan. Havaintojakson jälkeen havaintoaluetta muutetaan siten, että se on jonkin verran päällekkäin edellisen havaintokentän kanssa. Näin jatkettaessa ensimmäisen toimintavuoden aikana tulee kartoitetuksi puolet taivaanpallosta ja seuraavana vuotena toinen puolisko. Observatorion kääntöakselin napa-alueet ovat jatkuvasti seurattuja. Tutkijat odottavat saavansa tietoja eksoplaneettojen lisäksi noin 20 000 muusta avaruuden kohteesta ja kappaleesta.

Lisätietoja

https://www.nasa.gov/tess-transiting-exoplanet-survey-satellite