Komeetta haihtui ”taivaan tuuliin”

C/2024 S1 (ATLAS) oli komeetta, jonka ATLAS-HKO havaitsi Havaijilta 27. syyskuuta 2024. Komeetta olisi ohittanut perihelin 28. lokakuuta 2024 noin 0,008 au:n (1,2 miljoonan kilometrin) etäisyydellä Aurinkokunnan barysentristä (massakeskipisteestä). Viimeisin havainto siitä tehtiin SOHO/LASCO C2 -kameralla 28.10.2024 kello 7.00 UTC aikaa. Komeetta kirjaimellisesti haihtui ”taivaan tuuliin”. Ennen katoamistaan komeetalla oli samanlainen rata kuin Kreutzin auringonhipojilla^[1], jotka syntyivät suuren komeetan pirstoutuessa ehkä noin 1 000 – 2 000 vuotta sitten.

C/2024 S1 11. lokakuuta 2024. Huomaa ytimen pitkänomainen muoto, joka voi olla merkki pirstoutumisesta. Kuva Wikimedia Commons.

 

Komeetta löydettiin ATLAS-tutkimuksen aikana Havaijin Haleakalassa sijaitsevalla 0,5 metrin teleskoopilla. Tuolloin komeetan näennäiseksi magnitudiksi arvioitiin m_v=15,3, ja sen koman halkaisija oli noin 30 kaarisekuntia. Myöhempien havaintojen mukaan koman halkaisija oli kolme kaariminuuttia ja pyrstö noin 2,5 kaariminuutin mittainen. Komeetalla oli väriltään vihertävä, joka johtui luultavasti kaksiatomisesta hiilestä. Komeetan näennäisen kirkkauden arvioitin olevan noin m_v=11,5 joka kirkkaus pysytteli lähes muuttumattomana koko seuraavan viikon.

Lokakuun 8. päivänä havaittiin, että komeetta oli pitkänomainen ja että siltä puuttui tiivistynyt koma. Kirkkaushavainnot osoittivat sen olevan himmeämpi kuin 3. lokakuuta. Himmeneminen arveltiin olevan seurausta komeettaytimen hajoamisesta. 

 Komeetta C/2024 S1 ATLAS lähestymässä periheliään. Komeetta on ympyröity. Kuva SOHO/LASCO C3.

 Myöhemmät havainnot 15. lokakuuta alkaen osoittivat kuitenkin hyvin tiivistyneen koman ja komeetta kirkastui kaksi kirkkausluokkaa 15. ja 16. lokakuuta välisenä aikana. 19. lokakuuta koman halkaisijan arvioitiin olevan 2,4 kaariminuuttia, kun taas pyrstö oli noin 24 kaariminuutin pituinen. Lokakuun 20. päivänä komeetan näennäisen kirkkaus oli m_v= 8,2, mutta seuraavana päivänä sen ilmoitettiin himmenneen mv=10:een. Haavaintojen mukaan koman ja pyrstön koot pienenivät, mikä osoitti, että toinen purkaus oli tapahtunut.

Lokakuun 23. päivänä koman halkaisijaksi mitattiin yksi kaariminuutti, sen kirkkaus oli m_v=10,8 ja pyrstön pituus 17 kaariminuuttia.

Vain muutama tunti ennen perihelin saavuttamista komeetta haihtui kahdessa tunnissa, mikä näkyi SOHO LASCO C2:n kuvissa 28. lokakuuta kello 07.00 UTC.

Spekulaatiot perihelin aikaisesta kirkkaudesta olivat luokkaa m_v= –5 — –7.  Kirkkaudeltaan se olisi siis ollut moninkertainen Venuksen kirkkauteen verrattuna. Jos komeetta olisi selvinnyt perihelin ohituksesta ja sen kirkkaus olisi säilynyt, niin se olisi näkynyt ennen auringonnousua eteläiseltä pallonpuoliskolta suhteellisen hyvin.

Toiseksi viimeinen kuva LASCO C2 kamerasta. Viimeisessä kuvassa komeetta oli erittäin himmeä. Kuva SOHO/LASCO C2.

 Lisätietoja

[1] Auringonhipojia on havaittu jo satojen vuosien ajan. Nämä ovat komeettoja, joiden periheli on hyvin lähellä Aurinkoa. Perihelin läheisyydessä komeettojen kirkkaus kasvaa ja usein ne pirstoutuvat pienempiin kappaleisiin, monet niistä eivät kuitenklaan ole selvinneet periheliohituksesta ja kadonneet.

1890-luvulla Heinrich Kreutz tutki siihen asti havaittuja komeettoja ja totesi, että osa niistä oli auringonhipojia ja osa ei. Hän havaitsi myös, että ne komeetat, jotka todella olivat auringonhipojia, noudattivat kaikki samanlaisia kieroratoja, eli ne olivat kaikki yhden hajonneen komeetan sirpaleita. On todennäköistä, että alkuperäinen oli hyvin iso komeetta ja sen fragmentit ovat hajonneet toistuvasti, kun ne kiersivät Aurinkoa noin 800 vuoden välein. Hänen työnsä kunniaksi tämä komeettaryhmä nimettiin Kreutzin auringonhipojiksi. Myöhemmin on tunnistettu myös muita auringonhipojien ryhmiä, mutta Kreutzinrymän komeettojen lukumäärä on suurin.

[2] SOHO/LASCO C2 ja C3 kameroilla on havaittu yli 5 000 komeettaa, joista hyvin suuri joukko on ollut auringonhipojia. Kaikki kameroissa näkyvät komeetat eivät kuitenkaan ole auringonhipojia kuten esimerkiksi komeetta C/2023 A3 (Tsuchinshan-ATLAS). Se vain sattui olemaan samalla suunnalla kuin Aurinko Maasta katsottuna. Todellisuudessa tämä komeetta oli Merkuriuksen ja Venuksen ratojen välissä näkyessään LASCO C3 -kamerassa.

 

 

Se on virallista: NASA julistaa auringonpilkkujakson maksimin saavutetuksi

 

Pääkohdat

Auringon maksimivaiheen alkaminen: Aurinko on saavuttanut 11-vuotisen aurinkopilkkjakson maksimivaiheen odotettua aiemmin. Tämä tarkoittaa lisääntynyttä aurinkoaktiivisuutta, kuten auringonpilkkuja, purkauksia ja koronamassapurkauksia (CME).

Vaikutukset Maahan ja teknologiaan: Lisääntynyt aurinkoaktiivisuus voi häiritä satelliittiviestintää, GPS-signaaleja ja sähköverkkoja. NASA ja NOAA seuraavat tilannetta tarkasti, jotta teknologisiin häiriöihin voidaan varautua.

Aktiivisuuden jatkuva seuranta: NASA ja NOAA seuraavat aurinkoa ja sen aktiivisuutta monilla eri tehtävillä ja havaintolaitteilla. Näiden tietojen avulla pyritään ennakoimaan avaruussään vaikutuksia Maahan.

 

NASA:n Solar Dynamics Observatorion näkyvän valon kuvat korostavat Auringon ulkonäköä Auringon minimissä (vasen, joulukuu 2019) ja maksimissa (oikea, elokuu 2024). Auringon minimin aikana Aurinko on usein pilkuton. Auringonpilkut liittyvät Auringon aktiivisuuteen, ja niiden avulla seurataan auringonpilkkujakson etenemistä. Kuva: NASA/SDO.

 

NASA:n, (NOAA) [National Oceanic and Atmospheric Adminstration] ja Solar Cycle Prediction Panel (SCPP) edustajat ilmoittivat tiistaina (15.10.2024) toimittajien kanssa pitämässään puhelinkonferenssissa, että auringonpilkkujakso 25 on saavuttanut maksimivaiheen, joka jatkunee vielä seuraavan vuoden ajan.

Auringonpilkkujakso on Auringossa tapahtuva luonnollinen sykli, jonka aikana siirrytään matalan ja korkean magneettisen aktiivisuuden välillä. Noin 11 vuoden välein, aurinkopilkkujakson aktiivisemman vaiheen aikana, Auringon magneettiset navat kääntyvät.

NASA ja NOAA havaitsevat auringonpilkkuja määrittääkseen ja ennustaakseen aurinkopilkkujakson etenemistä - ja myös Auringon aktiivisuutta. Auringonpilkut ovat tummina näkyviä alueita ja viileämpiä alueita, jotka johtuvat magneettikenttäviivojen keskittymisestä. Auringonpilkut ovat näkyvä osa aktiivisia alueita. Ne syntyvät magneettikentän vaikutuksesta sellaisille alueille, jossa magneettikenttä työntyy Auringon fotosfäärin läpi. Pilkkujen tummuus riippuu paikallisen magneettikentän voimakkuudesta, mitä tummempi alue on sitä voimakkaampi magneettikenttän.

Auringonpilkkujen määrä kahdenkymmenenneljän edellisen auringonpilkkujakson aikana. Kuva: NOAA:n Avaruussääennustekeskus. Kuva PWSC.

 

"Auringon maksimin aikana auringonpilkkujen määrä ja siten myös Auringon aktiivisuus lisääntyy", sanoo Jamie Favors, NASAn Washingtonissa sijaitsevan päämajan avaruussääohjelman johtaja. "Tämä aktiivisuuden lisääntyminen tarjoaa jännittävän tilaisuuden oppia lähimmästä tähdestämme - mutta aiheuttaa myös todellisia vaikutuksia Maassa ja koko Aurinkokunnassamme."

Auringon aktiivisuus vaikuttaa voimakkaasti avaruuden olosuhteisiin, joita kutsutaan avaruussääksi. Se voi vaikuttaa satelliitteihin ja astronautteihin avaruudessa sekä viestintä- ja navigointijärjestelmiin - kuten radio- ja GPS-järjestelmiin - ja sähköverkkoihin maanpinnalla. Kun Aurinko on aktiivisin, voimakkaat avaruussääilmiöt yleistyvät. Auringon aktiivisuus on viime kuukausina lisännyt revontulien näkyvyyttä ja lisännyt vaikutuksia satelliitteihin ja infrastruktuuriin.

Toukokuussa 2024 suurten auringonpurkausten ja koronamassapurkausten (Coronal Mass Ejections, CME) vyöry laukaisi varattujen hiukkasten ja magneettikenttien pilviä kohti Maata, mikä aiheutti voimakkaimman geomagneettisen myrskyn Maassa kahteen vuosikymmeneen - ja kenties voimakkaimmat revontulien näytökset, joita on mitattu viimeisten 500 vuoden aikana.

Auringonpilkkujakson 25 -ennuste, jonka on laatinut NASA:n ja NOAA:n yhdessä johtama Solar Cycle 25 Prediction Panel. Auringonpilkkujen määrä on jakson voimakkuuden indikaattori - mitä suurempi auringonpilkkujen määrä, sitä voimakkaampi jakso. Kuva: NOAA:n Avaruussääennustekeskus.

 

"Tämä ilmoitus ei tarkoita, että tämä olisi Auringon aktiivisuuden huippu tällä auringonpilkkujaksolla", sanoi Elsayed Talaat, NOAA:n avaruussääoperaatioiden johtaja. "Vaikka Aurinko on saavuttanut auringon maksimijakson, sitä kuukautta, jolloin Auringon aktiivisuuden huippu saavutetaan, ei tunnisteta vielä kuukausiin tai vuosiin."

Tutkijat eivät pysty määrittelemään tämän auringon maksimijakson tarkkaa huippua moneen kuukauteen, koska se on tunnistettavissa vasta sen jälkeen, kun he ovat seuranneet Auringon aktiivisuuden johdonmukaista vähenemistä tuon huipun jälkeen. Tutkijat ovat kuitenkin tunnistaneet, että Auringon kaksi viimeistä vuotta ovat olleet osa tätä auringonpilkkujakson aktiivista vaihetta, koska auringonpilkkujen määrä on ollut jatkuvasti suuri tänä aikana. Tutkijat odottavat, että maksimivaihe kestää vielä noin vuoden, ennen kuin Aurinko siirtyy laskevaan vaiheeseen, joka johtaa takaisin aktiivisuuden minimiin.

Vuodesta 1989 lähtien NASA:n ja NOAA:n sponsoroima kansainvälinen asiantuntijapaneeli, Solar Cycle Prediction Panel, on tehnyt yhteistyötä seuraavaa auringonpilkkujaksoa koskevan ennusteen laatimiseksi. Tähtitieteilijät ovat seuranneet aktiivisuutta siitä lähtien, kun Galileo havaitsi auringonpilkut ensimmäisen kerran 1600-luvulla. Varsinainen jatkuva ja aktiivinen seuranta aloitettiin kuitenkin 1700-luvun alkupuolella.

Nyt menossa oleva jakso on numero 25. Havaintojen perusteella tiedetään, että jokainen jakso on erilainen - joissakin jaksojen huippu on pidempi tai lyhyempi, ja toisissa on matalampia huippuja, jotka kestävät pidempään.

"Auringonpilkkujakso 25:n aktiivisuus on hieman ylittänyt odotukset", sanoi Lisa Upton, SCPP:n toinen puheenjohtaja ja johtava tutkija Southwest Research Institutessa San Antoniossa, Texasissa. "Muutamista suurista myrskyistä huolimatta ne eivät kuitenkaan ole suurempia kuin mitä voimme odottaa syklin maksimivaiheessa."

Auringonpilkkujakson tähän mennessä voimakkain purkaus oli X9,0 -luokan purkaus 3. lokakuuta 2024. NOAA odottaa lisää aurinko- ja geomagneettisia myrskyjä tämänhetkisen jakson maksimin aikana, mikä johtaa mahdollisuuksiin havaita revontulia lähikuukausien aikana sekä mahdollisiin teknologisiin vaikutuksiin. Lisäksi tutkijat näkevät usein melko merkittäviä myrskyjä aurinkosyklin laskevan vaiheen aikana, vaikka ne ovatkin harvinaisempia.

Tässä kuvassa esitetään Auringon havaitsemiseen osallistuvat avaruusluotaimet heinäkuussa 2024. Vihreällä on merkitty toiminnassa olevat lennot, sinisellä jatketut toiminnassa olevat lennot ja keltaisella tulevat lennot. Suluissa olevat luvut osoittavat, kuinka monta avaruusluotainta operaatiossa tällä hetkellä on. Kuva NASA.

 

Joulukuussa 2024 NASA:n Parker Solar Probe -luotain lähestyy Aurinkoa lähimmäksi kuin koskaan aiemmin. Tämä on ensimmäinen kolmesta suunnitellusta Parkerin lähestymisestä tältä etäisyydeltä, mikä auttaa tutkijoita ymmärtämään avaruussäätä suoraan sen alkulähteellä. NASA käynnistää ensi vuoden aikana useita tehtäviä, jotka auttavat meitä ymmärtämään paremmin avaruussäätä ja sen vaikutuksia koko Aurinkokunnassa. Avaruussääennusteet ovat ratkaisevan tärkeitä NASAn Artemis-kampanjan avaruusalusten ja astronauttien tukemiseksi. Tämän avaruusympäristön tutkiminen on olennainen osa astronauttien avaruussäteilylle altistumisen ymmärtämistä ja lieventämistä.

Lähde: NASA:n tiedote 15.10.2024