maanantai 2. marraskuuta 2020

Maan kokoinen vaeltava planeetta havaittu

Aurinkokunnan ja muidenkin planeettoja sisältävien tähtijärjestelmien synty tuottaa myös tähtien väliseen avaruuteen vaeltavia planeettoja. Ne eivät siis kierrä mitään erityistä tähteä ja koska ne eivät itse tuota valoa, niiden havaitseminen on hyvin vaikeaa.

Havainnekuva vaeltavasta planeetasta. Kuva NASA/ JPL-Caltech/ R. Hurt (Caltech-IPAC).

Tutkijat ovat kuitenkin keksineet keinon miten tällaisistakin planeetoista saadaan havaintoja, vaikkakin hyvin suppeasti. Kyseinen menetelmä on nimeltään mikrolinssi, siis gravitaatiolinssin vähäisempi muoto. Kun planeetta kulkee jonkin tähden editse, se kirkastaa tähden valoa enintään muutamiksi tunneiksi. Jos tarkasteltavana olisi vain yksi tähti, kuluisi varmaankin miljoonia vuosia ennen kuin joku satunnainen ohikulkeva planeetta kirkastaisi sen valoa hetkeksi. Jotta tutkijat eivät joutuisi odottelemaan näin pitkään, havaitsemalla miljoonia tai kymmeniä miljoonia tähtiä samanaikaisesti, jolloin mikrolinssin aiheuttama kirkastuminen voidaan havaita aivan kohtuullisessa ajassa.

Havainnot isojen vaeltavien planeettojen osalta voivat olla hieman helpompia kuin pienten planeettojen aiheuttamat kirkastumiset. Tutkijat arvioivatkin, että havaitut kirkastumiset ovat suurimmaksi osaksi 2 – 40 Jupiterin massaisten planeettojen aiheuttamia. Tarkkaan ottaen yli 13 Jupiterin massaiset kappaleet ovat ruskeita kääpiötähtiä, mutta ne ovat yhtä vaikeita havaittavia kuin varsinaiset planeetat.

Tutkijat[1] ovat käyttäneet Varsovan yliopiston Optical Gravitational Lensing Experiment (OGLE) -laitteistoa ja havainneet Linnunradan keskialueen suunnassa tähtien kirkastumisia. He ovat jo löytäneet ainakin 17 eksoplaneettaa vuodesta 1992 lähtien. Kesäkuussa 2016 tutkijat havaitsivat lyhyen, vain 41,5 minuuttia kestäneen kirkastumisen (OGLE-2016-BLG-1928) noin 27 000 valovuoden etäisyydellä Linnunradan keskustasta.

Tutkijat pystyivät osoittamaan, että mikrolinssin[2] aiheuttanut kohde ei ollut ainakaan 8 au lähempänä kirkastunutta tähteä. Tutkijat pitävät todennäköisenä sitä, että kirkastumisen aiheutti hyvin pieni vaeltava planeetta, jonka massa on suunnilleen sama kuin maapallolla. Planeetan massaa on mahdotonta määritellä tarkasti mutta kirkastumisen kesto antaa ainakin jonkinlaisen ylärajan, tässä tapauksessa se on noin 1,5× maapallon massa.

Kuinka paljon vaeltavia planeettoja on olemassa omassa Linnunradassamme? Vastausta on vaikea antaa mutta tutkijoiden valistunut arvaus on miljardeissa, mahdollisesti jopa yhtä paljon kuin on tähtiä. Suurin osa näistä vaeltajista on tietysti hyvin pieniä ja ne jäävät havaittavuusrajan alapuolelle mutta, kuten puolalaistutkimus osoittaa, vähintään maapallon massaisia on mahdollista havaita.

Nasan Nancy Grace Roman Space Telescope[3], joka laukaistaan vuonna 2025, tulee olemaan paljon herkempi havaintolaite kuin puolalaisten kolmekymmentä vuotta vanha laitteisto. Avaruuskaukoputken odotetaan havaitsevan hyvin paljon enemmän vaeltavia planeettoja.

 

Huomautukset

[1] Tutkimus julkaistiin The Astrophysical Journal Letters -tiedejulkaisussa 29.10.2020 otsikolla A Terrestrial-mass Rogue Planet Candidate Detected in the Shortest-timescale Microlensing Event ja tutkimuksen tekijöinä olivat mm. Przemek Mróz (California Institute of Technology), Radosław Poleski, Andrew Gould, Andrzej Udalski, Takahiro Sumi, Michał K. Szymański, Igor Soszyński, Paweł Pietrukowicz, Szymon Kozłowski sekä vielä muitakin.

[2] Gravitaatiolinssi-ilmiössä mikä tahansa massakeskittymä (galaksi, tähti, planeetta, kuu jne.) aiheuttaa valosäteiden taipumisen hieman samaan tapaan kuin valonsäteet taipuvat optisessa linssissä. Gravitaatiolinssi ei yleensä tuota selkeää vaan vääristyneen kuvan (useita kuvia) tai pelkästään vahvistaa vielä etäämpänä olevan valonlähteen valoa.

[3] Presidentti Trump on yrittänyt keskeyttää avaruusteleskoopin kehittelyn budjettiesityksissään siinä kuitenkaan onnistumatta. Senaatti on hyväksynyt jatkorahoituksen ja nyt NASA on suunnitellut käyttävänsä noin 4 miljardia dollaria avaruuskaukoputken rakentamiseen ja viisi vuotiseksi suunniteltuun toiminta-aikaan.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti