tiistai 17. marraskuuta 2020

Crew-1 -lento telakoitui avaruusasemalle

SpaceX-yhtiön Dragon-avaruusalus laukaistiin kohti Kansainvälistä avaruusasemaa varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa. Kantorakettina oli yhtiön kehittämä Falcon 9 -kantoraketti ja Crew-1 -lennolla miehistönä oli NASAn astronautit Mike Hopkins, Victor Glover, Shannon Walker ja JAXA (Japan Aerospace Exploration Agency) astronautti Soichi Noguchi.

Falcon 9 kantoraketin laukaisu Crew-1-lennolle. Kuva NASA/Joel Kowsky.


Vain hieman yli vuorokauden kestänyt lähestyminen johti Gragon-miehistömoduulin telakoitumiseen Kansainväliseen avaruusasemalle tänä aamuna noin kello 6.03. Lento oli sujunut suunnitelmien mukaan ja telakoituminen onnistui myös kuin oppikirjassa.

Astronauttien on tarkoitus työskennellä Kansainvälisellä avaruusasemalla seuraavat kuusi kuukautta. ISS:lä työskentelee jo entuudestaan Expedition 64 miehistö: lentokoneinsinööri Kate Rubins sekä Roscosmosin aseman komentajan Sergey Ryzhikov ja lentokoneinsinööri Sergey Kud-Sverchkov.

Miehistö palaa Maahan työskentelyn jälkeen tällä samalla Dragon-aluksella. Se on mahdollista, koska alus pysyy toimintakuntoisena ainakin 210 vuorokautta, toisin kuin esimerkiksi Venäjä Sojuz-kapselit, joiden täytyy palata viimeistään kuuden kuukauden kuluttua lähdöstä.

Dragon-miehistöalus lennolla Crew-1 on lähestymässä Kansainvälistä avaruusasemaa. Kuva NASA-TV.

NASAn Commersial Crew -ohjelma

NASA: n Commercial Crew -ohjelma on työskennellyt useiden amerikkalaisten ilmailu- ja avaruusteollisuusyritysten kanssa helpottaakseen Yhdysvaltain miehitettyjen avaruuslentojärjestelmien kehittämissä vuodesta 2010. Tavoitteena on saada turvallinen, luotettava ja kustannustehokas pääsy (ja paluu) kansainväliselle avaruusasemalle.

NASA valitsi Boeingin ja SpaceX:n syyskuussa 2014 kuljettamaan miehistöjä kansainväliselle avaruusasemalle Yhdysvalloista. Nämä integroidut avaruusalukset, raketit ja niihin liittyvät järjestelmät kuljettavat jopa neljä astronauttia NASA: n tehtäviin ja ylläpitävät seitsemän avaruusaseman miehistöä maksimoidakseen kiertävän laboratorion tieteelliseen tutkimukseen käytetyn ajan.

Space X -yhtiö on aikaisemmin tehnyt yhden miehittämättömän ja yhden miehitetyn lennon Kansainväliselle avaruusasemalle. Nyt alkanut Crew-1 -lento on ensimmäinen varsinainen kaupallinen lento avaruusasemalle.

Boeing-yhtiö Starliner on jonkin verran myöhässä kehitysohjelmassaan. Sen ensimmäistä miehitettyä koelentoa vielä odotetaan tapahtuvaksi ensi kesäkuussa. Silloin lennon miehistönä ovat NASAn astronautit Sunita Williams, Josh Cassada ja Jeanette Epps. Ensimmäinen kapallisen ohjelman lento Staliner-1 tehtäneen ensivuoden joulukuussa, jolloin miehistönä tulevat olemaan Boeingin astronautti Chris Ferguson ja NASA: n astronautit Mike Fincke ja Nicole Mann.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti