keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Pieni asteroidi pääsi yllättämään

Perjantaina 13. marraskuuta kello 19.20 Suomen aikaa tapahtui pienen asteroidin lähiohitus Tyynellä merellä lähellä Pitcairn saarta. Tapahtuma kuitenkin huomattiin vasta 15 tuntia myöhemmin Mauna Loan huipulla olevalla Asteroid Terrestrial-impact Last Alert System (ATLAS) valokuvauskameralla. Asteroidi oli ennestään tuntematon syystä, että sen rata sijoittui lähes kokonaan maapallon radan sisäpuolelle ja oli siten erittäin vaikeasti havaittavissa.


Asteroidi sai luettelotunnuksen 2020 VT4 ja sen kooksi arvioitiin 5 – 10 metriä. Ohitusetäisyys oli vain noin 400 km. Ennen ohitusta asteroidi oli 549 vuorokauden kiertoradalla Auringon ympäri ja radan inklinaatio oli noin 13°. Ohitus muutti asteroidin rataa niin, että sen periheli siirtyi Venuksen radan sisäpuolelle ja asteroidin luokitus muuttui NEO Apollo -asteroidista Aten-asteroidiksi. Inklinaatioksi tuli 10,2°.

2020 VT4 tulee seuraavan kerran maapallon lähelle 13. 11 vuonna 2052, jolloin ohitusetäisyys on noin 0,02 au eli noin 3 miljoona kilometriä.

Asteroidin 2020VT4 rata maapallon lähellä. Kuva Tony Dunn.

Mitä olisi tapahtunut, jos asteroidi olisi tullut maapallon ilmakehään? Tuskin juuri mitään muuta kuin hieno ilotulitus. Jos asteroidi olisi vain hipaissut ilmakehän ulko-osia, se olisi jatkanut matkaansa Auringon kiertoradalla. 

Hieman jyrkemmässä kulmassa tai hieman syvemmälle ilmakehään tullessa se olisi aiheuttanut suunnilleen samanlaisen hienon näytelmän kuin mitä koettiin vuonna 2013 Tšeljabinskissa. 

Vielä jyrkemmässä kulmassa saapuessaan asteroidi olisi pirstoutunut lukuisiksi pienemmiksi kappaleiksi, joista suurimmat varmasti olisivat päätyneet, tässä tapauksessa Tyyneen mereen. Maa-alueella tietysti pinnalle olisi satanut muutamia tuhansia pieni kivenkappaleita.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti