Asteroidi 2024 YR4 menee Kuun ohi

KAK – NASA kertoi muutama päivä sitten (5.3.2024), että asteroidi 2024 YR4 ei tule törmäämää Kuuhun joulukuussa 2032. Päätelmä perustuu JWST:llä tehtyihin havaintoihin asteroidin radasta helmikuussa 2026.

JWST:n 18. ja 26. helmikuuta 2026 ottamat kuvat asteroidista 2024 YR4. Kuva: NASA, ESA, CSA, STScI, M. Micheli (ESA NEOCC).

 

Palataanpa historiassa hieman taaksepäin. Asteroidi löydettiin ATLAS-havaintoprojektissa Havaijilla 27. joulukuuta 2024. Ensimmäisten havaintojen perustella laskettiin asteroidin rata, ja laskelmat osoittivat suurta todennäköisyyttä Maahan törmäämiselle. Alustavien laskelmien perusteella törmäys tapahtuisi 22.12.2032.

Tällainen tieto saa tähtitieteilijät tietysti tarkistamaan laskelmiaan jatkuvasti sitä mukaa kun lisähavaintoja saadaan. Tammikuuhun mennessä lisähavainnot kuitenkin ennustivat edelleen törmäyksen suurta mahdollisuutta. Sille laskettiin jopa 3,1 % todennäköisyyttä. Yksikään muu asteroidi ei aikaisemmin ollut päässyt tällaiseen lukemaan sillä todennäköisyys vastasi Torino-asteikon lukemaa 3.

Helmikuun 2025 aika saatiin lisää havaintoja ja törmäyksen todennäköisyys ei enää vahvistunut vaan lähti putoamaan aluksi lukemaan 1,5 % ja sen jälkeen lukemaan 0,28 % ja lopulta nollaan. Maahan törmääminen ei enää ollut mahdollista ainakaan seuraavaan sataan vuoteen.

Mutta vielä ei oltu selvillä vesillä, sillä vaikka törmäys skenaario Maan kanssa poistui, törmäys Kuuhun näytti mahdolliselta. Törmäys Kuuhun sai suunnilleen saman todennäköisyys prosenttiluvun kuin mitä Maalla oli maksimissa, siis noin 4 %. Luku oli riittävän suuri, jotta tähtitieteilijät jatkoivat intensiivistä havaitsemistaan ja radan laskemista koko loppuvuoden.

Lopulta helmikuussa 2026 myös JWST:llät löytyi havaintoaikaa asteroidin havaintoihin. Havaintoja tehtiin helmikuun 18. ja 26. päivinä. Aikaisempien ja havaintojen lisäksi JWST:n havainnot näyttävät olleen riittävän tarkkoja, jotta asteroidin rata voitiin määrittää riittävällä tarkkuudella ja törmäysvaihtoehto Kuun kanssa myös poistui. Lyhimmillään etäisyys Kuuhun tulee olemaan vain noin 21 000 km 22.12.20232.

 

Lähteet:

1.  Maxime Devogèle, Olivier R. Hainaut + all: Rapid-response characterization of near-Earth asteroid 2024 YR4 during a Torino Scale 3 alert.
2.  Lesther Guillemin: City killer asteroid has 3.1% chance of hitting earth says NASA.
3.  Proto Thema: NASA has minimised the chances of the “catastrophic” asteroid hitting Earth in 2032.
4.   Paul Wiegert, Peter Brown + all: The Potential Danger to Satellites due to Ejecta from a 2032 Lunar Impact by Asteroid 2024 YR4.
5.   ESA: Asteroid 2024 YR4 will not impact the Moon.

 

 

Komeetta 3I/ATLAS

KAK – Ensimmäinen tähtienvälisestä avaruudesta tullut komeetta, 3I/ATLAS, ohitti tänään Marsin suhteellisen läheltä. Etäisyyttä Marsiin oli vain noin 0,19 au (30 miljoonaa km) kello 4 UTC aikaan (kello7 Suomen aikaa). Komeetan nopeus Marsin suhteen oli noin 86 km/s. Komeetan liikerata on päinvastainen kuin Marsin liikesuunta Auringon ympäri, joten kohtaamisnopeus on melkoisen suuri.

NASAn julkaisema kuva komeetta 3I/ATLAS:sta. Kuvassa näkyy koma ja siitä lähteä pyrstö. Taustataivaan tähdet näkyvät viiruina kaukoputken seuratessa komeettaa. Kuva NASA.

Komeetta on siis retrogradisella radalla, radan inklinaatio on 135,5°. Tämä tarkoittaa sitä, että komeetan liikesuunta on Aurinkokunnan yleistä liikesuunnan suhteen vastakkainen. Tästä johtuu, että myös havaintoikkunat ovat suhteellisen lyhyitä Aurinkokuntamme komeettoihin verrattuna.

Marsin kiertoradalla ja Marsin pinnalla olevat luotaimet tekevät havaintoja komeetan ollessa Marsia lähimmillään. Luotaimia ei kuitenkaan ole suunniteltu komeettojen havaitsemiseen, joten niillä on hyvin rajalliset kyvyt tehdä merkittäviä havaintoja.

Marsin kiertoradalla olevilla ESA:n Mars Express ja ExoMars Trace Gas Orbiter (TGO) ovat avainasemassa havaintojen teossa. Myös Marsin kiertoradalla oleva Mars Reconnaissance Orbiter:n on tarkoitus tehdä havaintoja komeetasta. Näillä laitteilla on mahdollista havaita komeetan komaa ja pyrstöä, jotka koostuvat pölystä ja kaasuista, sillä ne ovat näkyviä luotainten kameroissa. Lisäksi luotaimissa on spektrografeja, joilla voidaan tehdä havaintoja vedestä ja hiilidioksidista ja muista haihtuvista kaasuista. Lisäksi niiden avulla on mahdollista tehdä pitkittäishavaintoja, kuinka koman ja pyrstöjen kirkkaudet muuttuvat sinä aikana, kun komeetta on luotainten havaintolaitteiden näkyvissä.

Komeetta saavuttaa perihelin lokakuun 29. päivänä. Silloin sen etäisyys Auringosta on 1,356 au (203 456 000 km) ja komeetan nopeus on noin 68 km/s. Perihelin jälkeen komeetan rata vie sen kauemmaksi Auringosta ja lopulta komeetta poistuu Aurinkokunnasta.

Marsin jälkeen komeetta tulee Jupiterin läheisyyteen, vaikka ohitus tapahtuukin melko kaukaa. Lyhimmillään komeetan ja Jupiterin välinen etäisyys on maaliskuun 16. päivänä 2026. Silloin näiden kappaleiden välinen etäisyys toisistaan on 0,359 au.

Saturnuksen radan komeetta ylittää heinäkuussa 2026, Uranuksen toukokuussa 2027 ja Neptunuksen maaliskuussa 2028. Nämä Aurinkokuntan uloimmilla radoilla olevat planeetat ovat kaikki kaukana komeetasta sen ylittäessä niiden radat.

Komeetan rata on merkitty punaisella viivalla ja himmeällä harmaalla on merkitty ekliptikantaso ja siihen liittyvät pystysuorat viivat kertovat radan korkeuden ekliptikan suhteen. Komeetta (liike vasemmalta oikealle) on tähän asti ollut ekliptikan eteläpuolella mutta Marsin ohittamisen jälkeen se siirtyy ekliptikan pohjoispuolelle. Kuvakaappaus Van Buiten komeettasivun ratalaskurista.

Maan suhteen komeetta on kaiken aikaa melkoisen kaukana. Lyhimmillään komeetan etäisyys Maasta on joulukuun 19. (2025) päivänä, jolloin sen etäisyys on 1,797 au. Suuresta etäisyydestä johtuen, komeetan kirkkaus on vähäinen. Tänään se näkyisi parhaimmillaan noin m_v=12,7 kirkkaudella, etäisyyden ollessa noin 2,492 au. Lisäksi sen deklinaatio on pieni ( –10° 38’). Lisäksi sen havaitsemisen tällä hetkellä estää Auringon läheisyys. Seuraavan kerran komeettaa voidaan havaita Maasta marraskuusta alkaen, jolloin sen kirkkauden arvioidaan olevan suurin, noin m_v=11,5.

Joulukuussa komeetasta voisi tehdä havaintoja kohtalaisen kokoisella harrastaja kaukoputkella. Etäisyyden ollessa lyhin (19.12.2025) komeetan lasketaan olevan kirkkaudeltaan m_v=13,7. Valokuvaamalla ja pinoamalla muutaman kymmen kuvaa, sen pitäisi tulla näkyville kohtalaisen helposti. Joulukuussa komeetan deklinaatio on noin 7° ja se kasvaa hiljalleen ajan kuluessa, joten Suomesta se näkyy kohtalaisella korkeudella. Havaintoaika vain on aamuyöstä tai varhain aamulla (etelämerdiaanin ylitys on noin kello 5.20), jolloin komeetta on korkeimmillaan horisontista 35° (Tampere) korkeudella.

 

Kuinka suuri on komeetta 3I/ATLAS?

Kuten aina, uuden kohteen koko kiinnostaa niin tutkijoita kuin maallikkojakin. Komeetat ovat erityisen vaikeita kohteita, sillä ne ovat lähes aina niin pieniä kappaleita, että itse komeettaydintä on lähes mahdotonta nähdä. Pienen koon lisäksi ytimen havaittavuutta vaikeuttaa komeetan ympärille kehittyvät kaasukehä, jonka kirkkaus estää ytimen näkymisen melko tehokkaasti.

Elokuussa 2025 julkaistujen Hubble-havaintojen perusteella ytimen säde on enintään 2,8 km, jos oletetaan albedon olevan 0,04. Tämä antaa ylärajaksi halkaisijan noin 5,6 km. Samassa analyysissä alaraja saatiin noin 0,16 km:n säteelle. Tämä riippuu siitä, mitä haihtuvia aineita (vesijää, hiilimonoksidi) komeetassa on.

Parhaiden havaintojen perusteella 3I/ATLAS:n ytimen koko on todennäköisesti alle 5 – 6 km halkaisijaltaan. Arviot pienemmästä ytimestä, noin kilometrin luokkaa, ovat täysin mahdollisia. Suuret, kymmenien kilometrien kokoluokkaa olevat vaihtoehdot jäävät vähemmän todennäköisiksi, mutta niitä ei voi täysin sulkea pois ennen kuin lisähavaintoja saadaan.

 

Lähteet

·         ArXiv: Hubble observations of interstellar comet 3I/ATLAS

·         ArXiv: SPHEREx observations of 3I/ATLAS

·         Astrobiology.com: Hubble makes size estimate of interstellar comet 3I/ATLAS (2025-08-29)

·         Avi Loeb (Medium): Is the nucleus of 3I/ATLAS 15 kilometers in diameter?

·         astro.vanbuiten.nl

 

 

Komeetta tähtienvälisestä avaruudesta

KAK/ ESA:n tiedote – Tähtitieteilijät ovat vahvistaneet harvinaisen vierailijan löytämisen: komeetta tulee Aurinkokunnan ulkopuolelta.

Löytö on saanut luettelotunnuksen 3I/ATLAS, ja se on hiljattain tunnistettu tähtienvälinen kohteeksi. Se on vasta kolmas laatuaan koskaan havaittu kuuluisien 1I/Oumuamua vuonna 2017 ja 2I/Borisov vuonna 2019 jälkeen. Suomessa ^[1] useampaan kameraan 23.10.202022 tallentunut meteorin aiheuttanutta pienkappaletta pidetään ilmeisesti sen verran vähäpätöisenä, että sille ei ole kansainvälistä I-tunnusta annettu.

Komeetta näkyy himmeänä pisteenä kuvan keskellä. Muut kohteet ovat taustataivan tähtiä, joiden suhteen komeetta liikkuu.  Kuva ESA/Las Cumbres Observatory.

Komeetta havaittiin ensimmäisen kerran 1. heinäkuuta 2025 Asteroid Terricular-impact Last Alert System (ATLAS) -teleskooppilla (Río Hurtado, Chile). Sen epätavallinen suunta herätti heti epäilyksiä kappaleen alkuperäksi tähtienvälistä avaruutta. Tämän vahvistivat myöhemmin tähtitieteilijät ympäri maailmaa, ja kohde sai tunnuksen 3I/ATLAS, mikä osoittaa sen aseman kolmantena tunnettuna tähtienvälisemä matkaajana.

3I/ATLAS on tällä hetkellä noin 670 miljoonan kilometrin etäisyydellä Auringosta ja lähestyy periheliä, jonka se saavuttaa lokakuun lopulla 2025. Periheli on Marsin kiertoradan sisäpuolella. Kappaleen kooksi arvioidaan olevan jopa 20 kilometriä halkaisijaltaan ja sen nopeus noin 60 km/s suhteessa Aurinkoon. Nopeus on sen verran suuri, että se tulee myös poistumaan Aurinkokunnastamme aikanaan. 3I/ATLAS ei aiheuta vaaraa maapallolle, sillä se ei tule lähemmäksi Maata kuin 240 miljoonaa kilometriä, yli 1,5 au:n etäisyydelle.

Heti lähestyvän kappaleen havaitsemisen jälkeen automaattiset havaitsemisjärjestelmät varoittivat ESA:n tähtitieteilijöitä, jotka osallistuvat vanhempien havaintojen kartoitukseen, jotta komeetan rata voitaisiin määrittää mahdollisimman tarkasti. Tämä toiminta ja tehtävä tunnetaan nimellä ‘precovery. ’

ESA-tähtitieteilijät käyttävät kaukoputkia Havaijilla, Chilessä ja Australiassa seuraamaan komeetan etenemistä. Jotkut näistä kaukoputkista ovat ESA: n omistuksessa, ja toisia voidaan käyttää pitkäaikaisten kumppanuussopimusten ansiosta. Nämä ponnistelut ovat osa ESA: n laajempaa tehtävää havaita, seurata ja luonnehtia maapallon lähellä tulevia kohteita (NEO), vaikka 3I/ATLAS ei olekaan yksi niistä.

Lähestyvä 3I/ATLAS on aktiivinen komeetta. Jos se lämpiää riittävästi lähestyessään Aurinkokuntamme sisäosia, se voi tuottaa itselleen pyrstön. Ensimmäiset merkit pyrstön muodostumisesta onkin jo havaittu ja tästä syystä sitä pidetään komeettana. Perihelin aikaan komeetta sijaitsee samalla suunnalla kuin Aurinko Maasta katsottuna. Näin ollen se ei ole näkyvissä, mutta sen odotetaan ilmaantuvan näkyviin joulukuun alussa. Tällöin se on jälleen havaittavissa ja mahdolliset perihelin aikaiset muutokset tulevat näkyviin.

Se, mikä tekee tähtienvälisistä kohteista niin poikkeuksellinen, on alkuperä. Vaikka jokaisella planeettakuntamme planeetalla, kuulla, asteroidilla ja komeetalla on yhteinen alkuperä, tähtienväliset vierailijat ovat todella ulkopuolisia. Ne ovat muiden planeettajärjestelmien jäännöksiä, joilla on erilainen synty- ja kehityshistoria, ja ne voivat kertoa meille paljon lisää maailmankaikkeuden toiminnasta.

Havainnekuva Comet Interceptor mission luotaimista lähestymässä komeettaa. Kuva ESA.

Tulipa komeetat tähtienvälisestä avaruudesta tai omaan Aurinkokuntaamme kuuluvasta Oortinpilvestä, ne tarjoavat mahdollisuuden tutkia niiden ainukertaisia piirteitä ja ominaisuuksia. ESA valmisteleekin operaatiota ”Comet Interceptor mission” ^[2], jossa vuoden 2029 aikana sijoitetaan luotain Maan Lagrangen pisteeseen (L2). Luotain ”pysäköidään” sinne odottamaan sopivaa komeettaa, jonka luotain voisi tavoittaa.

Jos tällainen komeetta havaitaan, niin pysäköity luotain lähettää kaksi mukanaan kuljettamaa pienempää luotainta kohtaamaan tulijan. Kahdella luotaimella voidaan havaita komeetta eri puolilta ja eri etäisyyksiltä, jolloin mahdollisesti saatava data on mahdollisimman monipuolista ja samalla se tarjoaa tarkastella kohdetta 3D-tilassa. Ei ole mitään varmuutta siitä, tuleeko tällaista komeettaa sinä aikana, jonka luotain voi toimia, mutta sillä on kuitenkin paljon paremmat mahdollisuudet onnistua tehtävässä kuin vasta sitten Maasta lähetettävällä luotaimilla.

 

Viitteet

[1] Voit lukea tästä tapahtumasta Avaruusmagasiinin artikkelista ”Tähtienvälinen meteoroidi hipaisi maapallon ilmakehää”  ja Tähdet ja avaruus -lehti no. 2/2023: Mikko Suominen ja Marko Pekkola: ”Suomen yllä viiletti tähtienvälinen meteoroidi.”

[2] Lue artikkeli ”Top five questions Comet Interceptor will help answer” .

Hyödyllistä tietää

Lue myös ESA:n englanninkielinen artikkeli ”How are comets named?”

 

Asteroidi 2024 YR4 sujahtaa Maan ohi

Viime päivinä ja viikkoina jännityksessä pitänyt asteroidi 2024 YR4 ei tule törmäämään maapalloon, vaan menee läheltä ohi. Törmäystodennäköisyydeksi lasketaan tätä kirjoittaessani 0,28 prosenttia ja sen Torino asteikon lukema on 1 (Palermo asteikolla –1,23). Todennäköisesti nämäkin luvut tulevat pienenemään. Tällä hetkellä ohitusetäisyydeksi lasketaan 241 449 km, joskin virherajat ovat edelleen suuria, näillä näkymin ohittaminen tapahtuu 730 ja 532 247 km välillä.  

Toisaalta hyvin mielenkiintoista on se, että asteroidi voi törmätä Kuuhun. Tälle tapahtumalle lasketaan 1 prosentin todennäköisyyttä. Prosenttiluku ei kuitenkaan kerro sitä, että kuinka läheltä se Kuun ohittaa. Ratalaskujen mukaan lähin etäisyys vain 16 602 km, mutta laskennallisesti virherajat mukaan ottaen lyhyimmillään 1 011 km ja maksimietäisyys olisi 328 953 km. Ratalaskujen tarkentuessa kevään aikana nämä luvut tulevat todennäköisesti hieman muuttumaan.

Asteroidi 2024 YR4 lähiohittaa maapallon joulukuussa 2032

Hieman yli kuukausi sitten (27.12.2024) havaittu asteroidi 2024 YR4 kulkee maapallon ohi noin 99 % varmuudella joulukuun 22. päivänä vuonna 2032. Lähimmillään asteroidi voisi olla vain 755 km etäisyydestä maanpinnasta. Todellisuudessa etäisyys voi olla hieman suurempi, sillä todennäköisesti ohitusetäisyys on noin 130 000 km. Sekään ei ole paljoa, vain kolmannes Kuun keskietäisyydestä, mutta kuitenkin sen verran, että asteroidi ei tule törmäämään maapalloon.

Havainnekuva Maata lähestyvästä asteroidista. Kuva © Kari A. Kuure.

Toistaiseksi tiedämme asteroidista hyvin vähän. Jopa sen rata on jonkin verran epävarma ja kaiken lisäksi ensimmäinen tunnettu havainto siitä on 25.12.2024, siis vain samalta päivältä, kun se ohitti maapallon. Lähiohitus jäi huomaamatta ja virallinen ensihavainto tehtiin Asteroid Terrestrial-impact Last Alert System (ATLAS) -järjestelmän teleskoopilla siis pari vuorokautta ohittamisen jälkeen. Radan tarkempi määrittely tarvitsee runsaasti uusia havaintoja, mutta huhtikuuhun mennessä asteroidi on edennyt niin kauas Maasta, että sitä ei voida havaita suurimmillakaan kaukoputkilla ennen vuoden 2032 lähiohitusta.

NASA on tehnyt asteroidista kokoarvion. Se perustuu asteroidin havaittuun kirkkauteen. Tästä syystä laskelmissa on paljon oletuksia ja virhemarginaali on suuri. Tällä hetkellä sen kooksi arvioidaan 40 ja 100 metrin väliin, todennäköisimmin noin 55 metriä. Kappaleella on siis riittävästi kokoa ja massaa saadakseen aikaa merkittävää paikallista tuhoa törmäyksellään. Lievimmillään sen vaikutus olisi, jos se pirstoutuisi ilmakehässä samoin kuin vuonna 1908 kesäkuussa Tunguskassa tapahtui. 

Asteroidin 2024 YR4 kapea törmäysriskikäytävä. Kuva Daniel Bamberger/Wikimedia Commons (CC BY-SA 4.0).

 

Jos asteroidi päätyisi maanpintaa asti, tuloksena olisi törmäyskraatteri, joka olisi verrattavissa Arizonassa olevaan Barringerin kraatteriin, jonka halkaisija on noin 1,2 km ja syvyys 170 m. 2024 YR4:n törmäyksen täydellisen tuhon alue olisi laajuudeltaan noin 100 km (säde noin 50 km) ja sen ulkopuolellakin laajalla alueella vahingot olisivat merkittäviä, riippuen hieman siitä olisiko törmäysalue merellä vai mantereella. Merialueella törmäys aiheuttaisi muiden vaikutusten lisäksi valtaisan tsunamin. Joka tapauksessa asteroidin törmäys tuottaisi ilmakehään runsaasti pölyä, joten ilmastolliset muutokset olisivat merkittäviä, luultavasti se aiheuttaisi maapallon keskilämpötilan laskun useilla asteilla monen vuoden ajaksi.

Asteroidi 2024 YR4 on luokiteltu Apollo-asteroidiksi. Sen periheli (0,8528 au) on Maan radan sisäpuolella ja apheli (4,226 au) Marsin ja Jupiterin ratojen välissä. Lisäksi radan solmupiste on Maan radan tuntumassa, joka tekee siitä huomattavan riskitekijän. Tällä hetkellä sen törmäysriskin arvio Torinoasteikolla 3, joka tarkoittaa noin 1,3 % todennäköisyyttä törmäykseen. Riski ei ole kovin suuri, mutta se on kuitenkin merkittävä, vain Apophis:n riski on suurempi. Huhtikuun 13. päivän 2029 Apohisin törmäysriski on noin 2,4 % ja 13.4.2036 tätäkin suurempi. Apophis on myös merkittävästi suurempi asteroidi, keskihalkaisijan ollessa noin 370 m.

Vaikka asteroidi 2024 YR4 todennäköisesti menee ohi vuonna 2032, sen luoma törmäysvaara ei poistu. Asteroidin radat muuttuvat jokaisella lähiohituksella ja muutos voi olla sen suuntainen, että törmäys lopulta tapahtuu. Toistaiseksi emme pysty tätä riski poissulkemaan. Tukijat arvioivat, että asteroidin luoma uhka on seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana edelleen noin 1 % luokkaa.

2024 YR4 saattaa olla myös sen kokoinen, että tarvittaessa voitaisiin ryhtyä torjuntatoimiin. Sopivan kokoisilla usealla törmäyttimellä ehkä voitaisiin muuttaa sen rataa siten, että lyhin etäisyys Maahan kasvaisi ja törmäysriski näin ollen pienenisi. Joka tapauksessa asteroidi tulee olemaan lähivuosikymmenien aikana tarkan seurannan kohteena, kuten tietysti kaikki muutkin Maata lähestyvät asteroidit ovat.

 

 

Onko Venuksella ollut valtameriä?

Venuksen nykyiset oliosuhteet ovat tunnetusti varsin helvetilliset. Lämpötila huitelee yli neljässäsadassa asteessa ja ilmakehän painekin pinnalla on yli 92 kertainen maapallon ilmakehään verrattuna. Näistä olosuhteista huolimatta osa tutkijoista on ajatelleet, että Venus on ollut muinoin aivan toisenlainen muistuttaen enemmän nykyistä maapalloa valtamerineen ja leutoine ilmastoineen. Sitten vain jotain meni pieleen, kasvihuoneilmiö karkasi, lämpötila nousi ja valtameret katosivat. Lopputuloksena syntyi nykyinen karmea planeetta, jossa elämälle ei ole sijaa.

Ehkäpä toisenlaistakin kehityskaarta kannattaisi miettiä? Venus sijaitsee ns. elovyöhykkeen sisäreunalla tai peräti koko vyöhykkeen sisäpuolella. Se on myös aikoinaan sinne syntynyt, sillä näiden Aurinkoa lähimpinä olevien planeettojen ei koskaan ole ajateltu tehneen isompia vaelluksia, päivästoin kuin jättiplaneettojen, joiden rattojen on osoitettu muuttuneet merkittävästi Aurinkokunnan alkuaikoina. Uranus ja Neptunus ovat suorastaan vaihtaneet paikkaa ennen nykyisen järjestyksen stabiloitumista.

Venuksen toisenlaista kehityskaarta ovat tutkineet^[1] Tereza Constantinou’n (Institute of Astronomy, University of Cambridge, UK) johdolla tutkijaryhmä. He ovat tutkineet kahta ilmastomallia joissa toisessa Venuksella oli miljardien vuosien ajan lauhkea ilmasto ja pinnalla oli nestemäistä vettä, ja toisessa kuumalla varhaisella Venuksella ei koskaan pystytty tiivistämään nestemäistä vettä pinnalle.

Venus lähtee muodostumisestaan magmameri-vaiheessa (t = 0 Myr). Tällöin Venus on voinut kulkea jompaakumpaa kahdesta mahdollisesta reitistä, jotka kumpikin johtavat lopulta planeetan nykyiseen ilmastotilaan, mutta jättävät vaipan, jonka koostumus on erilainen: Lähes vedytön sisus syntyy kuivan Venuksen reitillä (ylempi) ja runsasvetyinen sisus lauhkean ja kostean Venuksen reitillä (alempi). Runsasvetyisen sisätilan skenaariossa tuliperäiset kaasut sisältävät runsaasti H2O:ta, kun taas vedytön sisätilan tapauksessa H2O:n kaasunpoisto on vähäistä ja S ja C -lajeja vapautuu enemmän. Kuva tutkimusartikkelista[1] © Nature / Constantinou, T., Shorttle, O. & Rimmer, P.B.

Tutkijoiden mukaan laskemalla H₂O:n, CO₂:n ja OCS:n tämänhetkisen ilmakehän tuhoutumisnopeuden, joka on palautettava vulkanismilla ilmakehän vakauden ylläpitämiseksi, he pystyivät osoittamaan, että Venuksen sisätila (mantteli) on kuiva. Venuksen vulkaanisten kaasujen vesimooliosuus on korkeintaan 6 %, mikä on huomattavasti kuivempaa kuin vastaavissa olosuhteissa kaasunpoistoon käytetyt maanpäälliset magmat (Maapallolla tulivuorista tulevien kaasujen vesipitoisuus on yli 90 %). Kuiva sisätila on sopusoinnussa sen kanssa, että Venus on päättänyt magmasulan aikakautensa kuivuneena ja sen jälkeen sen pinta on ollut pitkään kuiva. Venuksen ilmakehän vulkaaninen täydennysvirtaus viittaa siis siihen, että planeetta ei ole koskaan ollut nestemäisen veden asuinkelpoinen.

Venuksen geodynaaminen ja ilmastohistoria on epävarma, erityisesti sen suhteen, onko sen pinnalla koskaan ollut miellyttävämpiä olosuhteita. Pohjimmiltaan kysymys on siitä, onko Venuksella koskaan ollut nestemäisen veden valtameriä? Toisin kuin Mars, jonka pinnan näyttävä kartoitus on paljastanut, että vesi on muokannut sen pintaa, Venus on ainakin 0,3 miljardia vuotta sitten tapahtuneen maailmanlaajuisen pinnanmuodostuksen vuoksi peittänyt suuren osan sen muinaisesta geologisesta historiasta.

Yksi havainto, joka tukee sitä, että Venuksella on ollut jossain muodossa vettä, on sen suuri deuterium/vety -suhde (D/H), joka on 150 ± 30 -kertainen Maahan verrattuna. Tämän havainnon perusteella on päätelty, että Venuksella oli aikoinaan pintavesivarasto, jonka massa oli samankokoinen kuin Maan valtamerissä: se vastaa jopa 500 metrin globaalia vesisyvyyttä Venuksella. Vaihtoehtoisesti havaittu D/H -suhde voi olla seurausta vakiintuneesta tarjonnasta. Tässä skenaariossa vettä tulee jatkuvasti komeetoista tai vulkaanisista kaasuista, mikä tasapainottaa vedyn poistumisen aiheuttamaa hävikkiä. Kriittistä on, että ilmakehän D/H -suhde ei yksinään rajoita nestemäisen veden olemassaoloa Venuksella riippumatta siitä, mitä se kertoo veden määrästä tai lähteestä. Näin ollen Venuksen aiemmat pinta- ja ilmasto-olosuhteet ovat edelleen tuntemattomia.

Lopullisten havaintojen puuttuessa ilmastomallinnus on ollut ratkaisevassa asemassa määriteltäessä kuvaa Venuksen varhaisvaiheesta, ja siitä on muodostunut kaksi vastakkaista hypoteesia: "lauhkea ja kostea Venus" ja "kuiva Venus". Lauhkean skenaarion mukaan Venuksella oli Maan kaltainen menneisyys. Planeetan muodostumista seurasi pitkään jatkunut lauhkean ilmaston jakso, jolloin meret olivat matalia. Yleiset vedenkiertomallit osoittavat, että tällainen tila voisi säilyä, jos Venus olisi alun perin viileä ja sen pinnalla olisi nestemäistä vettä sen päivänpuoleiselle puolelle muodostuvien vesipilvien ansiosta. Pilvinen päiväpuoli ja kirkas yöpuoli vähentävät säteilyn absorptiota ja parantavat tehokasta uudelleensäteilyä avaruuteen, jolloin pintalämpötila pysyy riittävän viileänä veden tiivistymiselle. Tästä asumiskelpoisesta tilasta Venus siirtyi nykyiseen hiilidioksidipitoiseen kasvihuoneeseensa "suuren ilmastomuutoksen" aikana, mikä johtui luultavasti CO₂:n ja SO₂:n massiivisesta purkautumisesta suuren alueellisen vulkanismin aikana.

Edellisen skenaarion vastakohtana on kuiva Venus-skenaario. Tässä Venus kuivui jo varhaisessa kehitysvaiheessa, koska sen magmameri jähmettyi hitaasti ~100 Myr:n aikana. Pitkäkestoinen höyrypitoinen ilmakehä olisi mahdollistanut veden dissosioitumisen ja häviämisen vedyn voimakkaan hydrodynaamisen pakenemisen kautta, joka olisi ulottunut koko planeetan sisälle, mantteliin asti. Myöhemmin tapahtuneen vulkaanisen kaasunpoiston myötä Venus olisi kehittynyt kohti nykyistä CO₂ ja N₂ -pitoista ilmakehäänsä. Tätä skenaariota tukee myös yleinen vedenkiertomalli, jonka mukaan alun perin kuuma Venus, jolla ei ollut nestemäistä vettä pinnalla, olisi muodostanut yöaikaan vesipilviä. Näillä yönpuoleisilla pilvillä oli voimakas lämmittävä nettovaikutus (koska ne estivät päivänpuoleisen lämmön säteilyn avaruuteen) ja estivät pintaveden tiivistymisen jopa kohtalaisessa auringonpaisteessa. Tällaisen skenaarion mukaan Venuksen varhaisvaiheen valtameretön pinta pysyisi sen jälkeen valtamerettömänä. Mahdollinen vesi, joka on säilynyt kuumassa ilmakehässä magmameren jähmettymisen jälkeen, on saattanut hitaasti kadota planeetan historian aikana.

On hyviä todisteita siitä, että Venus on edelleen vulkaanisesti aktiivinen. Venuksen pinnan tunnustetaan laajalti olleen vulkaanisen toiminnan muovaama. Todisteita jatkuvasta vulkanismista saadaan useista lähteistä: havaittu laavavirta tulivuoren purkausaukolla ja nuoria laavavirtoja, joiden olemassaolo perustuvat emissiivisyysmittauksiin pinnan ikääntymistä. Lisäksi vulkaaninen kaasunpoisto on välttämätöntä maailmanlaajuisten rikkihappopilvien (H₂SO₄) ylläpitämiseksi. Keskeinen kysymys on se, mikä on tämän vulkaanisen kaasun keskimääräinen koostumus ja erityisesti sen vesipitoisuus. Fotokemiallisesti tuhoutuvien lajien keskeiset suhteet, OCS/H₂O ja CO₂/H₂O, viittaavat siihen, että vulkaaninen kaasu on hyvin kuivaa ja siten myös magma on kuivaa. Lopputuloksena tutkijat päätyvät siihen, että Venuksella ei ole koskaan ollut valtameriin verrattavaa määrää nestemäistä vettä pinnallaan.

Viiteet

[1] Constantinou, T., Shorttle, O. & Rimmer, P.B. A dry Venusian interior constrained by atmospheric chemistry. Nat Astron (2024). https://doi.org/10.1038/s41550-024-02414-5

Vapaasti luettavissa

 

Uhkakuva avaruudesta

Tiedotusvälineet ovat kertoneet NASAn julkaisemista laskelmista, joiden mukaan Maan radan ylittävä Aten-asteroidi 2023 DW saattaa muodostaa uhkan maapallon turvallisuudelle. Uhkaava lähiohitus tapahtuisi 14. helmikuuta 2046 ja NASA laskee tälle tapahtumalle 1/560 mahdollisuutta törmäykselle. Euroopan avaruusjärjestö on päätynyt samoille linjoille 1/625 törmäysmahdollisuudelle.

Maan radan lähelle tulevat asteroidit (NEO) on luokiteltu ryhmiin radan sijainnin mukaan. Kaikkein suuriman riskin törmäykselle muodostavat Apollo- ja Aten-asteroidit. Kuva Wikimedia Commons.

Mitä asteroidista tiedetään tällä hetkellä? Tällä hetkellä sen kooksi arvioidaan (kirkkauslaskelmiin perustuen) noin 50 metriä. Jos arvio on lähelläkään todellisuutta, silloin se asettuu suunnilleen Tunguskassa (Siperia, Venäjä) vuonna 1908 maapalloon törmänneen kappaleen kokoluokkaan. Asteroidiksi se ei ole siis kovinkaan suurikokoinen ja mahdollisen törmäyksen aiheuttaman tuhoalueen laajuus olisi varsin pieni (säde noin 26 km), ehkä noin kolmenkertaisesti Tampereen pinta-ala. JPL:n Small-Body Database Lookup antaa nimelliseksi ohitusetäisyydeksi 1 798 166 km, mutta virherajojen puitteissa se voi olla jopa niin vähän kuin 1 495 km.

JPL:n SBSL tuottama kuva ohituksesta. Kuva JPL.

Asteroidin havaitsivat Georges Attard ja Alain Maury asteroidin MAP (Maury/Attard/Parrott) -etsintäohjelmassaan San Pedro de Atacama (Chile) helmikuun 23. päivänä. Havaintohetkellä asteroidi oli noin 10 miljoonan km etäisyydellä Maasta.

Kun tällaisia Maan radan kanssa risteäviä asteroideja löydetään, niille lasketaan aina todennäköisyys törmäykseen ja luokitellaan niiden törmäyksen ja tuhovaikutuksen todennäköisyys niin Torino- kuin Palermo-asteikoilla ^[1]. Asteroidille 2023 DW Palermo-asteikon lukema on -2,1 ja Torino-asteikolla 1, joten sen muodostama uhkaa maapallolle on hyvin pieni.

Mitä todella tapahtuu 14.2.2046?

Nykylaskelmien mukaan asteroidin 2023 DW lähiohitus tapahtuu alustavien laskelmien mukaan kyseisenä päivänä. Tosin laskelmissa on vielä aika suuri virhemarginaali, jota lähimmän hetken tarkka ajankohta ei ole selvillä. Jos ohitus tapahtuisi laskelmien mukaisesti, se tapahtuisi suurimmaksi osan Tyynenmeren alueella. Reitti ulottuu Yhdysvaltain keskiosasta Tyynen meren yli Jaavalle ja Indonesiaan. Ratalaskelmissa on vielä kuitenkin suuri epävarmuus, 3-sigma virhemarginaali on 8 miljoonaa km. Tällä hetkellä arvioidaan, että ohitusetäisyys on alle 2 miljoonaa km (SkySafari 7 pro antaa etäisyydeksi 1,3 miljoonaa km).

Tilanne siis kehittyy kaiken aikaa sitä mukaa kuin uusia havaintoja asteroidista saadaan. Tarkempia uutisia saataneen aivan lähipäivinä.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että asteroidin koko ja ohitusetäisyys on mitä tavanomaisin, vastaavan kokoluokan asteroideja ohittaa maapallon suunnilleen samalta etäisyydeltä joka kuukausi, joskus useampikin. Mediakohu näyttää olevan siis aivan tarkoituksellisesta ja lähinnä siitä syystä, että (alustavat)laskemat mahdollistavat hyvin pienen mahdollisuuden törmäyspaikan sijainnille Yhdysvaltain maa-alueella. NASA on tämän tapaisista asioista erittäin herkkä tiedottamaan.

Huomautus

Tässä taulukossa on muutamia asteroideja joiden riskiluokitus on ollut ainakin hetken aikaa merkittävä.

[1] Torniasteikolla määritetään asteroidien törmäyksen todennäköisyyden ja kineettisten vaurioiden vakavauus yhtenä uhka-arviona. Torino-asteikko on lukemat 0 – 10, joista 10 on kaikkein vakavin ja nolla tarkoittaa sitä, että mitään uhkaa ei ole. Toistaiseksi korkein Torino-asteikon lukema on ollut 4 ja se saavutettiin neljän vuorokauden ajan 99942 Apophis-asteroidille jouluna 2004.

Palermo-asteikolla on suunnilleen samanlainen käyttötarkoitus, mutta se on teknisempi ja lukemat ovat logaritmisia. Lukema +2 tarkoittaa sitä, että uhka-arvio on satakertaa suurempi kuin satunnainen tausta, milloin vain. Palermo-asteikon positiiviset lukemat tarkoittavat todellista uhkaa ja negatiiviset lukemat vain pientä uhkaa.  Lukemien ollessa pienempiä kuin -2 uhkaa ei käytännössä ole. Kaikkein pienin Palermo-asteikon lukema on toistaiseksi -3,94 asteroidille 2022 UE₃.

99942 Apophis -asteroidille Palermo-asteikon lukema oli 190 vuorokauden ajan lukemassa +1,10. Tämä tarkoitti sitä, että törmäyksen todennäköisyys oli 12,6-kertainen (1/472) satunnaiseen taustaan (1/37) nähden.

Webbin tekemät havainnot ensimmäisestä eksoplaneetastaan

Tutkijat ovat vahvistaneet[1] eksoplaneetan olemassaolon NASA/ESA/CSA James Webb -avaruusteleskoopin avulla ensimmäistä kertaa. Tunnuksen LHS 475 b saanut planeetta on lähes täsmälleen samankokoinen kuin omamme, sen halkaisija on noin 99 % Maan halkaisijasta.

Taiteilijan näkemys eksoplaneetasta. Kuva NASA/ESA/CSA.

Tutkimusryhmää johtavat Kevin Stevenson ja Jacob Lustig-Yeger, molemmat Johns Hopkinsin yliopiston sovelletun fysiikan laboratoriosta Laurelissa, Marylandissa. Tiimi päätti tarkkailla tätä kohdetta Webb-teleskoopilla tarkistettuaan huolellisesti NASAn Transiting Exoplanet Survey Satellite (TESS) -satelliitin tiedot, jotka vihjasivat planeetan olemassaoloon. Webbin lähi-infrapunaspektrografi (NIRSpec) havaitsi planeetan helposti ja selkeästi vain kahdella ylikulkuhavainnolla. "Ei ole epäilystäkään siitä, että planeetta on olemassa, Webbin tarkat tiedot vahvistavat sen”, Lustig-Yager sanoi.

"Nämä ensimmäiset havaintotulokset Maan kokoisesta kiviplaneetasta avaavat oven monille tulevaisuuden mahdollisuuksille tutkia kiviplaneettojen ilmakehää Webbin kanssa", myönsi Mark Clampin, NASAn Washingtonin päämajan astrofysiikan osaston johtaja. "Web tuo meidät yhä lähemmäksi uutta ymmärrystä Maan kaltaisista maailmoista Aurinkokunnan ulkopuolella, ja tehtävä on vasta alkamassa."

Webbin havaintojen perusteella laadittu tähden kirkkauskäyrä, jossa näkyvä "kuoppa" paljastaa planeetan ylikulun, sekä sen halkaisijan. Kiertoaika puolestaan voidaan määrittää toistuvien ylikulkujen perusteella. Tähden massan ja kiertoajan perusteella voidaan laskea planeetan etäisyys tähdestä ja planeetan massa. Kuva NASA/ESA/CSA.

Kaikista toimivista kaukoputkesta vain Webb pystyy karakterisoimaan Maan kokoisten eksoplaneettojen ilmakehän. Ryhmä yritti arvioida, mitä planeetan ilmakehässä on analysoimalla sen siirtospektriä. Vaikka tiedot osoittavat, että tämä on Maan kokoinen kiviplaneetta, he eivät vielä tiedä, onko sillä ilmakehää. "Observatorion tiedot ovat kauniita", sanoi Erin May, myös Johns Hopkinsin yliopiston soveltavan fysiikan laboratoriosta. "Kaukoputki on niin herkkä, että se havaitsee helposti useita molekyylejä, mutta emme voi vielä tehdä lopullisia johtopäätöksiä planeetan ilmakehästä."

Vaikka tiimi ei voi päätellä tarkasti, mitä on havaittu, he voivat ehdottomasti sanoa, mitä ei ole. "Voimme sulkea pois joitain ilmakehätyyppejä", Lustig-Yager selitti. "Sillä ei voi olla paksua metaani-ilmakehää, joka on samanlainen kuin esimerkiksi Saturnuksen kuulla Titanilla."

Webb ei havainnut havaittavaa määrää mitään alkuainetta tai molekyyliä. Spekrihavainnot (valkoiset pisteet) ovat yhdenmukaisia ​​sellaisen planeetan ominaisuuksettoman spektrin kanssa, jolla ei ole ilmakehää (keltainen viiva). Violetti viiva edustaa puhdasta hiilidioksidi-ilmakehää, eikä sitä voi erottaa ilmakehättömästä nykyisellä tarkkuudella. Vihreä viiva edustaa puhdasta metaani-ilmakehää, joka ei kuitenkaan ole todennäköinen, koska metaanin, jos sitä on, odotetaan estävän enemmän tähtien valoa 3,3 mikrometrin aallonpituudella. Kuva NASA/ESA/CSA.

Ryhmä toteaa myös, että vaikka on mahdollista, että planeetalla ei ole ilmakehää, on joitakin ilmakehätyyppejä, joita ei ole suljettu pois, kuten puhdas hiilidioksidi-ilmakehä. "Vastaintuitiivisesti 100-prosenttinen hiilidioksidi-ilmakehä on niin paljon kompaktimpi, että sen havaitseminen on erittäin haastavaa", Lustig-Yager sanoi. Vielä tarkempia mittauksia tarvitaan, jotta tiimi erottaisi puhtaan hiilidioksidi-ilmakehän usean kaasun muodostamasta ilmakehästä. Tutkijoiden on tarkoitus hankkia lisää spektrejä lisähavainnoilla tulevana kesänä.

Webb paljasti myös, että planeetta on muutama sata astetta lämpimämpi kuin Maa, joten jos pilviä havaitaan, se voi saada tutkijat päättelemään, että planeetta on Venuksen kaltainen, jolla on hiilidioksidi-ilmakehä ja joka on jatkuvasti paksujen pilvien peitossa. "Olemme eturintamassa pienten, kivisten eksoplaneettojen tutkimisessa", Lustig-Yager sanoi. "Olemme tuskin alkaneet raapia pintaa siitä, millainen heidän ilmakehä planeetalla voisi olla."

Tutkijat vahvistivat myös, että planeetan kiertoaika on noin kaksi vuorokautta. Tämä tieto paljastui lähes välittömästi Webbin tarkasta valokäyrästä. Vaikka LHS 475 b on lähempänä tähteään kuin mikään Aurinkokunnan planeetta, sen punainen kääpiötähden lämpötila on alle puolet Auringon lämpötilasta, joten tutkijoiden mukaan planeetta voisi silti ylläpitää ilmakehää.

Tutkijoiden löydökset ovat avanneet mahdollisuuden paikantaa Maan kokoisia planeettoja, jotka kiertävät pienempiä punaisia ​​kääpiötähtiä. "Tämä kiviplaneetan vahvistus korostaa tehtävän instrumenttien tarkkuutta", Stevenson sanoi. "Ja se on vasta ensimmäinen monista löydöistä, jotka se tekee." Lustig-Yager oli samaa mieltä: "Tämän teleskoopin avulla kiviset eksoplaneetat ovat uusi raja."

LHS 475 b on suhteellisen lähellä, vain 41 valovuoden päässä, Oktantin tähdistössä.

Viittaukset

[1] Ryhmän tulokset esiteltiin American Astronomical Societyn (AAS) lehdistötilaisuudessa keskiviikkona 11. tammikuuta 2023.

Kuudes asteroidin törmäys, jonka törmäys ennakoitiin

Marraskuun 19. asteroidista 2022 WJ1 tuli yksi monista pienistä asteroideista, jotka osuivat Maahan. Se oli kuitenkin vasta kuudes, jonka havaitsimme ennen törmäystä vuodesta 2008 alkaen. Ennustettu törmäys oli jo toinen tänä vuonna, jossa pysyttiin ennustamaan asteroidin törmäys. Edellisen kerran näin tapahtui viime maaliskuussa. 

Asteroidi 2022 WJ1 oli yksi monista pienistä asteroideista, jotka iskeytyvät Maahan, mutta oli vasta kuudes, jonka havaitsimme ennen törmäystä. Kuva ESA/ R. Weryk.

Ilmakehään saapunut noin 1 metrin asteroidi ei aiheuttanut vahinkoa ja tuhoutui taivaalla Toronton yläpuolella. Tämän asteroidin havaitseminen, varoitus ja ennakkohavainnot kuvaavat nopeasti kasvavaa kykyämme varoittaa asteroidin törmäyksistä, olipa se kuinka pieni tahansa.

Ensimmäinen havainto asteroidi 2022 WJ1 tehtiin Catalina Sky Surveysta – yhdestä maapallon lähelle tulevien kohteiden (NEO) löytämiseen ja seurantaan omistetusta projektista – kello 04.53 UTC 19. marraskuuta. 2022, vajaat neljä tuntia ennen sen saapumista maapallon ilmakehään.

Asteroidin 2022 WJ1 rata sen saapuessa maapallon ilmakehään.

Uusi asteroidi kuvattiin ensin Catalinan 1,5 metrin korkeudella Lemmon -vuorella ja neljän havaintoa myöhemmin siitä raportoitiin Minor Planet Centerille (MPC), 38 minuuttia ensimmäisen havainnon jälkeen, kello 05.31 UTC.

Nämä neljä havaintoa riittivät kartoittamaan asteroidin reitin taivaalla, ja muutaman minuutin kuluessa tämän "astrometrian" julkaisemisesta ESAn oma sisäinen valvontaohjelmisto ilmoitti, että kohteella oli noin 20 %:n mahdollisuus törmätä Maahan ja mahdollisesti osua johonkin Pohjois-Amerikassa seuraavien kahden tai kolmen tunnin aikana. Muutamaa minuuttia myöhemmin myös muut törmäysten seurantaohjelmat lähettivät hälytyksiä, jotka esittivät samanlaisen skenaarion.

Mahdollisten törmäysilmoitusten jälkeen tarkkailijat Catalinassa ja muualla Yhdysvalloissa saivat seurantahavaintoja uudesta asteroidista. Alle 30 minuuttia alkuperäisestä ilmoituksesta isku vahvistettiin erinomaisella tarkkuudella: pieni asteroidi, jonka halkaisija todennäköisesti oli alle metri, tulisi törmäämään jonnekin Erie-järven ja Ontariojärven väliin, lähellä Yhdysvaltain ja Kanadan rajaa, noin kello 08.27 UTC.

Täsmälleen ennustettuun aikaan noin 1 metrin asteroidi syöksyi ilmakehään, ja siitä tuli loistava tulipallo odotetun paikan yläpuolella. 

Asteroidin törmäys: mikä on riski?

Aurinkokunnan muodostumisen vuoksi pienet asteroidit (meteoroidit) ovat runsaimpia kaikista Aurinkoa kiertävistä kappaleista. On arvioitu, että pieniä asteroideja on 40-50 miljoonaa, joista "vain" 1 000 suurinta on jatkuvassa tarkkailussa. Loput jäävät jonnekin havaitsematta.

Tunnemme tällä hetkellä yli 1,1 miljoonan asteroidin radat, vaikka niitä on hyvin paljon enemmän. Löydetyistä noin 30 600 on kiertoradalla, joka tuo ne lähelle Maan kiertorataa. Nämä ovat "Near-Earth asteroids" (NEA) – Maata lähestyviä asteroideja.

Rauhoittava uutinen on, että lähes kaikki suuret asteroidit on löydetty – yli 95 % – eikä mikään ole törmäyskurssilla seuraavan sadan vuoden aikana. Tähtitieteilijät kuitenkin etsivät väsymättä viimeisetkin niistä.

Pieniä, noin metrin kokoisia asteroideja iskeytyy Maan ilmakehään parin viikon välein. Niitä kuitenkin kulkee maapallon ohi joka päivä, joskus useampikin. Läheltä ohittavat asteroidit lisäävät ymmärrystämme näistä pienten kappaleiden muodostamasta populaatioista. Ne eivät kuitenkaan ole suuri prioriteetti planeetan puolustuksessa, koska ne eivät aiheuta todellista vaaraa.

Kohteet, joista olemme eniten huolissamme, ovat ne "kultakutriasteroideja", jotka ovat riittävän suuria aiheuttamaan vahinkoa törmäyksessä. Niitä on valitettavasti tarpeeksi, että tiedämme niiden joskus törmäävän maapalloon. Pahamaineinen Tšeljabinskin törmäys helmikuussa 2013 ja Tunguskan törmäys kesäkuussa 1908 kuuluvat tähän luokkaan, ja näiden asteroidien löytämisessä on vielä paljon tehtävää. Siksi ESAn Planetary Defence Office (planeettapuolustustoimisto) suunnittelee uusien kaukoputkien rakentamista eripuolille maapalloa ja vastaavia tehtäviä avaruuteen parantaakseen asteroidien havaitsemiskykyämme.