sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Blogiviestintää


Ursa avasi omat blogisivut[1], johon kirjoittavat muusta yhteyksistä tutut kasvot heitä kiinnostavista asioista. Ensimmäiset blogit on julkaistu ja jatko riippuu siitä, kuinka kukin kirjoittaja ehtii muilta kiireiltään juttuja tekemään. Hyvä näin, sillä Internetissä julkaistavat kirjoitukset eivät pode niistä ongelmista, joihin perinteisessä printtimediassa törmätään. Toisaalta, internetjulkaisemisessa voi olla aivan omat ongelmansa, joista alan lyhyen historian vuoksi tässä vaiheessa emme voi tietää, ainakaan kaikkia.

Ursan blogeja lukiessani huomasin miettiväni tiedeviestinnän tulevaisuutta? Onko nyt käymässä niin, että blogit ovat syömässä sitä lukijakuntaa, mikä perinteisesti on lukenut kirjoja ja lehtiä – vai käytkö päinvastoin – blogeja lukevat ryhtyvät lukemaan oikein urakalla myös alan painotuotteita?  Toivottavasti jälkimmäinen skenaario toteutuu, sillä käyttöliittymänä kirjat ja lehdet ovat vielä ainakin joiltakin osin ylivertaisia sähköisiin laitteisiin verrattuna!

Perinteistä printtimediaa lukiessa täytyy olla lähdekriittinen. Paperille painaminen on ollut sen verran edullista, että halutessaan yksittäinen kansalainen on pystynyt kustantamaan omat hengentuotteensa ja levittämään niitä turuilla ja toreilla riippumatta sen totuuarvosta. 

Internetissä julkaiseminen on kustannuksiltaan ja helppoudeltaan ylivoimainen printtimediaan verrattuna. Näin ollen on luonnollista, että sinne syötetään paljon heikkolaatuista ja arvotonta aineistoa, jopa täysin väärää tietoa. Tilanne taitaa tällä hetkellä olla niin, että humpuukia Internetissä on ylivertaisesti paljon enemmän kuin asiallista ja oikeaa tietoa. Kriittisyyttä siis tarvitaan myös seurattavaksi valikoituvia blogeja luettaessa.

Tässä vaiheessa toivotan Ursan blogeille ja blogisteille hyvää jatkoa ja työniloa, itse olen ainakin nauttinut niin omaan blogiini kuin printtimediaan kirjoittamisesta.

Huomautukset


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti