lauantai 28. syyskuuta 2013

IPCC:n raportti ei huomioi Auringon aktiivisuuden vaihtelun vaikutusta

Auringon aktiivisuus lähentelee
jälleen minimia. Kuva Kari A. Kuure.

Perjantaina 27.9.2013 julkaistiin IPCC:n viidennen arviointiraportin ensimmäinen osa. Kuten arvata saattoi, IPCC näkee ilmastonmuutoksen ihmisen toiminnan aiheuttamaksi ja lämpenemisen olevan hyvin voimakasta näkyvissä olevan tulevaisuuden ajan. Raportti pelottelee lukijoitaan ja valtiollisia päättäjiä jopa viiden asteen maapallon keskilämpötilan nousulla tämän vuosisadan loppuun mennessä.

En tässä yhteydessä ryhdy ruotimaan raportin sisältöä, sen tulevat tekemään monet muut tahot. Raportista varmasti löytyy virheitä ja paljon ja yksi näitä virheitä etsivä ja osoittava taho on NIPCC eli Valtioista riippumaton kansainvälinen ilmastopaneeli. ”NIPCC on nimensä mukaisesti tiedemiesten ja tutkijoiden
yhteenliittymä, jonka tarkoituksena on ymmärtää ilmastonmuutoksen syitä ja seurauksia.” Näin he määrittelevät itse oman toimintansa.

NIPCC on julkaissut oman raporttinsa IPCC:n neljännen arviointiraportin perusteella. Raportin nimi on ”Ilmastonmuutos uudelleen harkittuna II Fysikaalinen tiede. Raportti sinällään on laaja ja siitä tehty yhteenvetokin 24-sivuinen. Näin ollen yhteenvedonkin käsitteleminen tai esitteleminen on tässä yhteydessä mahdotonta. Niinpä nostankin esiin raportista vain kohdan jossa käsitellään Auringon vaikutusta maapallon ilmastoon. Se kun tuntuu unohtuneen kokonaan IPCC:n neljännestä arviointiraportista. Nyt julklaisuvuorossa oleva IPCC viides arviointiraportti tulee saamaan samanlaisen käsittelyn ja ehkä jo ensivuonna saamme lukea mitä virheitä uuteen raporttiin on onnistuttu lisäämään.

Toivottavasti NIPCC ja sen suomentajajoukko ei vedä hernettä nenäänsä kun julkaisen heidän työstään lainauksena listauksen 7 ”Avainfaktoja Auringon vaikutuksista”:

Kasvavien todisteiden mukaan Maan pintalämpötila määräytyy vahvasti Auringon aktiivisuuden (vaihtelujen) mukaan. Esimerkkeinä aurinkoperäisestä lämpimästä ajanjaksosta voi mainita keskiajan lämpökauden, pikku jääkauden sekä 1900-luvun alun lämpimän vaiheen.

• Auringon vaikutus 1900-luvulla havaittuun lämpenemiseen voi olla 66 %, mahdollisesti enemmän.

• Auringon aktiivisuuden on empiirisesti raportoitu korreloivan vahvasti monien ilmastollisten indeksien kanssa, ml. lämpötilat, sademäärät, kuivuus, tulvat, virtaamat ja monsuunit.

• IPCC:n mallit eivät ota huomioon todennettuja empiirisiä korrelaatioita Auringon aktiivisuuden, kosmisen säteilyn ja (ala)pilvien muodostumisen välillä.

• Auringon ja CO2:n väliset riippuvuudet eivät ole selvillä; nykyisen ilmastomallit eivät ota useitakaan auringon vaikutuksista huomioon.

• Auringon viimeaikainen passiivisuus ja aurinkosyklien vaiheiden ekstrapolointi tulevaisuuteen viittaavat planeetan kylmenemiseen lähivuosikymmeninä.

Lähde: “Chapter 3. Solar Forcing of Climate,” Climate Change Reconsidered II: Physical Science (Chicago, IL: The Heartland Institute, 2013).

Suomenkielinen yhteenveto löytyy täältä[1] ja alkuperäinen englanninkielinen raportti täältä[3].

Tässä yhteydessä suuri mielenkiinto kohdistuu NIPCC:n raportin kappaleeseen 3 Solar Forcing of Climate[4], jonka perusteella edellä esitetty lista Auringon vaikutuksista on laadittu. Raportin kappaleen 3 pituus on 102 sivua, joten kahlattavaa riittää.

Seuraavaksi lainaan itseäni vuodelta 2008, jolloin kirjoitin lehtiartikkelin Mikä vikana Auringossa?

Artikkelissa käsittelin Auringon toimintaa käsitteleviä tutkimuksia ja nostin esille brittitutkimuksen tulevista auringonpilkkujaksoista. Nyt hieman yli viisi vuotta myöhemmin näyttää siltä, että tutkimus on ainakin näin ennusteen alkupäässä osunut täydellisesti kohdalleen.

Lainaus alkaa

Brittitutkimuksen ennuste tulevista
auringonpilkkujaksoista. Nykyinen
jakso 24 on toteutunut täysin
ennusteen mukaisena. Tumma viiva
on toteutunut aktiivisuus ja harmaa
on ennuste.
Syyskuussa 2006 julkaistiin Space Weather  -tiedejulkaisussa tutkimus, joka käsitteli juuri Auringon erilaisia jaksollisia ilmiöitä ja niiden vaikutusta Auringon aktiivisuuteen ja sitä tietä myös auringonpilkkujen esiintymiseen. Tutkimusta johti brittiläinen tutkija Mark A Clilverd ja mukana oli myös Sodankylä geofysiikan observatoriossa työskennellyt Thomas Ulich. Tutkimuksen tulos on erittäin mielenkiintoinen, sillä sen antama ennuste poikkeaa selvästi NASAn ja NOAAn ennusteista.

Brittitutkimuksen mukaan Auringon toimintaan vaikuttavien jaksojen pituudet ovat perinteisen 22-vuoden jakson (2×11 vuotta) lisäksi 53, 88, 106, 213 ja 420 vuoden jaksot. Luultavasti Auringossa on vieläkin pitempiaikaisia jaksoja (noin 1500 ja 2300 vuotta), mutta ne tunnetaan huonosti ja niiden huomioon ottaminen aktiivisuusennusteita laadittaessa on tavattoman vaikeaa. Tutkimuksessa tarkasteltiin Auringon aktiivisuutta 1700-luvun puolivälistä alkaen. Tutkijoiden laatiman mallin antamilla tuloksilla on hyvä vastaavuus todellisuuteen aina näihin päiviin asti. Näin ollen tuntuisi uskottavalta, että brittitutkimus pystyisi ennakoimaan varsin hyvin myös tulevat aktiivisuuskaudet ja niiden voimakkuudet.

Tutkimusryhmä ennustaa jakson 24 voimakkuuden olevan huomattavasti heikompi kuin NASAn ja NOAAn ennusteiden mukaan tulisi olemaan. Brittitutkijat ennustavat jakson aktiivisen huipun asettuvan alle puoleen siitä arvosta mitä NOAA ennustaa. Tämä merkitsee suunnilleen Oortin minimin (1000-luvulla) valinnutta tasoa. 

Tutkimuksen mukaan Auringon aktiivisuuden hiljainen vaihe tulee kestämään vielä pidempään.  Ennusteen kertoo, että jaksojen 25–27 aktiivisuushuiput olisivat hyvin matalia ja nykyiselle tasolle päästäisiin vasta jaksossa 28, joskus vuoden 2044 tienoilla. Sen jälkeen seuraisi joukko aktiivisuudeltaan normaaleina pidettäviä jaksoja, kunnes vuoden 2100 jälkeen jakso 33, olisi jo huomattavasti heikompi. Alamäki jatkuu ja seuraava, jakso 34 jää käytännössä välistä pois, ja jakso 35 tulisi olemaa heikko, tasoltaan suunnilleen jakson 33 tasoinen. Julkaistu ennuste ei ulotu tämän pidemmälle.

Lainaus päättyy

Edellisessä lainauksessa korostin vahvennetulla tekstillä tämän nykyisen auringonpilkkujakson täysin kohdalleen osunutta ennustetta. Viimeisen kappaleen ”nykyisellä tasolla” tarkoitin auringonpilkkujakson 23 voimakkuutta, joka oli suunnilleen 1900-luvun keskitasoa. Artikkelini kirjoitusajankohta oli alkuvuosi 2008 ja nykyinen jakso 24 alkoi vuoden 2008 lopulla tai aivan 2008/2009 vuosien vaihetuessa.

Vuoden 1998 jälkeen maapallon keskilämpötila on laskenut. Merkittävää on huomata, että hiilidioksidin määrä samassa ajassa on kohonnut 8 %, mutta se ei näy mitenkään keskilämpötilassa. Samaan aikaan Auringon aktiivisuus on mennyt sekin alamäkeä ja tilanne siis näyttäisi pysyvän samansuuntaisena tulevina vuosina. Tämä kehityssuunta näyttäsi vahvistavan sitä ajatusmallia, että Auringon aktiivisuus ja sen vaihtelut ovat määräävät tekijät maapallon ilmastollisessa kehityksessä. Maunderin minimi ja koko Pieni jääkausi aiheutui aktiivisuusminimistä ja jos Auringon aktiivisuus tulevina vuosikymmeninä pysyy edelleen minimitasolla, ilmastonmuutoksessa ei ole odotettavissa ainakaan lämpenemistä. Kysymys kuuluu, että riittääkö hiilidioksidipäästöt edes kumoamaan odotettavissa olevaa viilenemistä?


Linkit




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti