Havaitse perseidien meteoriparvea

Heinäkuun loppupuolelta (17.7.) elokuun loppupuolelle (24.8.) on mahdollisuus nähdä taivaalla perseidien meteoriparveen kuuluvia meteoreja. Parven maksimi on tänä vuonna elokuun 12. päivän iltana, joten runsaimmin niitä voitaneen nähdä yö 12./13. pimeimpinä tunteina. Parven säteilypiste (radiantti) on Perseuksen tähdistön alueella ja Suomessa näkyvissä koko yön. Näin ollen meteoreja voidaan nähdä heti kun taivas on tummentunut riittävästi.

Perseidien parveen kuulunut meteori elokuussa 2022. Iso kirkas kohde ei ole Kuu, vaan Falcon 9 kantoraketin jarrutuspoltto. Kuva © Tampereen Ursa + Kari A. Kuure.

Parvi on syntynyt komeetta Switft-Tutle:sta irronneesta pölystä sen ollessa lähellä periheliä. Viimeksi näin tapahtui komeetan ollessa perihelissä 12.12.1992. Komeetan kiertoaika on noin 135 vuotta ja se on lukkiutunut suhteessa 1:11 Jupiterin kiertoaikaan. Todellisuudessa komeetan kiertoaika vaihtelee joitakin vuosia ja seuraavan perihelin 12.7.2126 jälkeen se on 136,2 vuotta. Edellisen kierroksen (periheli 23.8.1862) kiertoaika muodostui 131,7 vuoden mittaiseksi.

Komeetan havaitsi ensimmäisen kerran Lewis Swift heinäkuun 16. vuonna 1862 ja heinäkuun 19. Horace Parnell Tuttle, joiden nimillä komeetta tunnetaan paremmin kuin sen virallisella luettelotunnuksella 1861 O1. Edellisen perihelin aikaan sen havaitsi ensimmäisenä japanilainen tähtitieteilijä Tsuruhiko Kiuchi huhtikuussa 1995 komeetan ollessa 8,6 au:n etäisyydellä Auringosta.

Komeetta kiertää Aurinkoa radalla, joka tuo sen aika ajoin lähelle Maata. Nykyisellä radalla se voi tulla jopa 130 000 km etäisyydelle Maasta, siis vain 1/3 Kuun keskietäisyydestä. Komeetalla on taipumus ”myöhästellä” laskennallisista periheleistä. Vuonna 1973 laskettiin komeetan periheli, josta komeetta myöhästyi 17 vuorokautta. Vastaavasti seuraavakin periheli näyttää myöhästyvän 15 vuorokautta. Maan komeetta ohittaa 5.8.2126 22,9 miljoonan km etäisyydeltä. Lähiohitukset ovat kuitenkin mahdollisia ja näin ollen törmääminen Maahan tai Kuuhun ei ole täysin poissuljettu mahdollisuus. Näin tuskin kuitenkaan käy pariin vuosituhanteen.

Parveen kuuluvat meteorit ovat hyvin nopeita. Suhteellinen nopeus on noin 60 km/s, joten yksittäisen meteorin näkymisaika on noin 1/3 – ½ sekuntia, siis käytännössä lyhyitä välähdyksiä. Havaintoja voi tehdä paljain silmin tai valokuvaamalla. Havaintopaikaksi pitäisi valita paikka, jossa on valosaastetta mahdollisimman vähän. Elokuun yöt voivat olla viileitä ja kosteita, joten nämä asiat pitää ottaa huomioon varustauduttaessa havaintoretkelle.

Lisää luettavaa meteorien havaitsemisesta on näistä linkeistä:

Avaruusmagasiini:  

Tänä vuonna perseidit voivat olla tavallista runsaampia (2016)

Tähtiharrastajan tähtitaivas: Perseidit

Tampereen Ursa: Usein kysytyt kysymykset  

Kysymyksiä meteoriiteista.

 

 

Tänä vuonna perseidit voivat olla tavallista runsaampia

Perseidit ovat nopeita ja lyhytaikaisia, yleensä kestoltaan
reilusti alle sekunnin. Kuva on vuodelta 2014.
Kuva © Kari A. Kuure.

Vuoden näyttävimmän meteoriparven, perseidien aika on käsillä. Niitä on voinut nähdä jo heinäkuun 17. päivästä alkaen ja viimeisimmät parveen kuuluvat meteorit nähdään 24. elokuuta. Parven maksimi sijoittuu elokuun 12. päivän iltaan. Näin ollen meteoreja voidaan nähdä runsaasti ainakin 12./13. päivien välisenä yönä.

Tänä vuonna parven maksimi voi olla näyttävää katseltavaa, sillä meteoriasiantuntijat ennustavat parven tiheyden kaksinkertaistuneen johtuen siitä, Jupiter on hieman siirtänyt komeetta Swift-Tuttlesta jäänyttä pölyvanaa hieman lähemmäksi maapallon rataa. Tavallisesti parven maksimin aikaan voidaan nähdä muutamia kymmeniä meteoreja tunnissa ja tänä vuonna siis ainakin parikertaa enemmän.

Asiantuntijat kuvaavat meteoriparvien maksimin tiheyttä zeniittituntiluvulla (ZHR), joka on laskennallinen arvo. Arvoa laskettaessa oletetaan kaikkien meteorien tulevan juuri zeniitistä (keskitaivas). Näin ei luonnollisestikaan ole, meteorit näkyvät missä tahansa suunnasta taivasta. Lisäksi yksi havaitsija ei pysty havaitsemaan koko taivasta ja usein näkökenttää rajoittavat korkeat rakennukset tai muut näkemä esteet. Kolmas tekijä on ilmakehä, joka heikentää meteorien näkymistä sitä enemmän mitä lähemmäksi horisonttia katsotaan. ZHR-lukua laskettaessa pyritään arvioimaan näiden kaikkien tekijöiden yhteisvaikutus ja ZHR-luku on siis teoreettinen määrä meteoreja jos yksikään näistä tekijöistä ei haittaisi havaitsemista. Tavallisesti perseidille ZHR-luku on luokkaa 100 (vaihtelee lähteestä riippuen) mutta tälle vuodelle sen ennustetaan nousevan jopa arvoon 200.

Mitä ZHR-arvo sitten käytännössä tarkoittaa? Tavallisesti havaitsija voi nähdä maksimin aikaan 20–30 tunnissa, eli meteorin voi nähdä keskimäärin joka toinen minuutti. Tosin meteorit eivät näy tasaisesti, vaan ne yleensä esiintyvät pieninä ryppäinä ja ryppäiden ajallinen väli voi olla useita minuutteja. Parven maksimi on ajallisesti myös suhteellisen lyhyt, ehkä korkeintaan pari tuntia, usein jopa lyhyempi. Sitä ennen ja sen jälkeen parven meteorimäärä nousee tai vähenee eksponentiaalisesti, eli muutamaa tuntia ennen maksimia tai saman verran sen jälkeen nähdään korkeintaan pari kolme meteoria tunnissa.

Meteoreja havaitaan paljain silmin. Havaintopaikaksi on syytä valita mahdollisimman vähän valosaastunut paikka, yleensä maaseutua on paras. Perseidit näyttävät tulevan Perseuksen tähdistön pohjoisosasta mutta itse meteorit näkyvät kaikkialla taivaalla. Näin ollen havaintosuunnaksi pitäisi valita mahdollisimman pimeä taivaanosa ja havaintoja tulee tehdä yhtäjaksoisesti yön pimeimpinä hetkinä (noin kello 00–03 välillä).

Lisää tietoja meteoreista löytyy Tampereen Ursan blogista 

http://tu-ukk.blogspot.fi/2016/03/kysymyksia-meteoreista.html

Harrastajan tähtitaivas: Elokuu 2014

Kesäkolmio on huomattavan
isokokoinen ja helposti tunnistettava
asterismi eteläisellä taivaalla
noin tunti auringonlaskun jälkeen.

Elokuu on ensimmäinen kuukausi kesän kirkkaiden öiden jälkeen, jolloin voidaan tehdä havaintoja muistakin kohteista kuin kirkkaista planeetoista. Elokuu on myös hyvää aikaa opetella tähdistöjä, sillä hämärä kesäyö tuo näkyville suunnilleen vain ne tähdet, jotka näkyvät tähtikartoissa. Tästä syystä kartta ja tähtitaivas muistuttavat toisiaan kaikkein eniten. 

Syyskaudella on nähtävissä mielenkiintoinen ilmiö: ilta illan jälkeen hämärän laskeutuessa ja tähtien alkaessa näkyä, tähtitaivas näyttää olevan samassa asennossa. Tilanne on tulosta kahdesta samanaikaisesta tekijästä. Normaalisti ilta illalta tähtitaivas näyttäisi olevan noin neljä minuuttia aikaisemmin tietyssä asennossa (tähtivuorokausi on noin 4 minuuttia aurinkovuorokautta lyhyempi). Ilmiön aiheuttaa maapallon kiertoliike Auringon ympäri. 

Toinen ilmiö on Auringon näennäinen liikkuminen tähtitaivaalla kohti etelää. Se tuo hämärän ja tähtien näkymisen ilta illalta aikaisemmaksi. Yhdistettynä nämä tekijät tuottavat tähtitaivaan asennon, joka näyttää olevan paikallaan aina marraskuun lopulle asti.

Samalla kun opiskelee tähtitaivasta, voi tarkkailla perseidien meteoriparvea, joka saavuttaa maksiminsa elokuun 12./13. yönä. Parina edellisenä ja parina seuraavana yönä on mahdollista nähdä runsaasti parveen kuuluvia meteoreja.

Meteorien havaitsemiseen omat silmät ovat parhaat havaintovälineet. Meteoreja esiintyy kaikkialla taivaalla, mutta perseidien parveen kuuluvat näyttävät tulevan Perseuksen tähdistön pohjoisosasta. Valitse havaintosuunnaksi mahdollisimman pimeä taivaan osa ja havaitse mahdollisia meteoreja kiinteästi ilman taukoja, sillä meteorit ovat hyvin lyhytkestoisia – alle 0,5 sekuntia. 

Tämä on toinen niistä kahdesta
perseidistä, jotka kamera
tallensi Tampereen Ursan
tähtitornilla vuoden 2013 perseidien
maksimin aikaan.

Jos haluat yrittää valokuvausta, varusta kamerasi jalustalla, lankalaukaisijalla, mahdollisimman laajakulmaisella objektiivilla ja säädä aukko suurelle ja valotusaika sopivaksi. Sopiva valotusaika on sellainen (ehkä noin 30 sekuntia), että taivas ei ylivalotu. Kokeilemalla varmasti löydät oikean valotusajan. 

Kuvia otetaan jatkuvasti koko havaintoajan ja hyvällä onnella muutamasta kuvasta löytyy meteorin aiheuttama jälki. Muista, että jos kuvaat koko yön, linssin pinta peittyy huomaamatta huurteeseen, joten (objektiivin) linssin lämmitin voi olla hyvin hyödyllinen hankinta.

Tapahtumat tähtitaivaalla

Aurinko on horisontin yläpuolella 17–13,5 tuntia joten muutos on huomattava kuukauden kuluessa. Ensimmäiset pimeät hetket sydänyöllä alkavat 26.8. mutta jo pari viikkoa sitä ennen yöt ovat riittävän tummia visuaalihavaitsijalle.

Kuu saavuttaa pohjoisimman deklinaationsa 20.8., jolloin se on jo lähellä uusikuuta. Eteläisimmän deklinaationsa se saavuttaa 7.8., ja silloin se on lähellä täysikuuta ja näkyy etelämeridiaanilla noin 9° korkeudella. Tällöin Kuu on näkyvissä noin 6 tuntia iltataivaalla.

Kuun vaiheet: 4.8. kello 3.50 kasvava puolikuu, 10.8. kello 21.09 täysikuu, 17.8. kello 15.28 vähenevä puolikuu ja 25.8. kello 17.13 uusikuu.

Merkurius on hyvin lähellä Aurinkoa (pieni elongaatio), joten sen näkeminen voi olla vaikeaa, ja onnistunee kuukauden ensimmäisen viikon aikana juuri ennen auringonnousua. Tällöinkin horisontin täytyy olla näkyvissä ja täysin pilvetön. Merkurius laskee suunnilleen auringonlaskun aikaan.

Venusta voi havaita aamuhämärissä. Se nousee horisontista hieman yli 2 tuntia ennen auringonnousua. Planeetan kirkkaus on –3,8m mutta elongaatio vähenee kuukauden aikana 22,5:sta 14,7°:een. Näin ollen kirkas taustataivas heikentää sen näyttävyyttä.

Mars laskee koko kuukauden ajan noin tunnin auringonlaskun jälkeen. Tästä syystä planeetan vaatimaton kirkkaus (noin 0,5m) ei riitä sen näkemiseen visuaalisesti ja goto-ohjatulla kaukoputkellakin se näkyy juuri ja juuri jos onnistuu löytämään taustataivasta riittävästi himmentävän suurennuksen. Marsin kulmahalkaisija on noin 7 kaarisekuntia, joten kovin monia yksityiskohtia siitä ei enää voi nähdä, tärkeimmät kuitenkin.

Jupiter näkyy aamuyöstä: kuukauden alkupuolella se nousee horisontista vain noin tunnin ennen mutta loppukuusta jo yli kolme tuntia ennen auringonnousua. Planeetan kirkkaus on noin –1,6m ja kulmahalkaisija hieman alle 32 kaarisekuntia. Näillä arvoilla se olisi hienosti nähtävissä mutta etenkin alkukuusta vähäinen elongaatio voi vaikeuttaa visuaalihavaitsijaa planeetan löytämisessä.

Saturnus on näkyvissä iltataivaalla. Se laskee horisonttiin noin 1,5 tuntia auringonlaskun jälkeen. Planeetan kirkkaus ei ole suuren suuri, vain 0,7m tietämillä. Tästä syystä kirkas iltataivas voi tehdä Saturnuksen näkemisestä vaikeaa. Planeetan kulmahalkaisija on hieman alle 17 kaarisekuntia, joten renkaat yksityiskohtineen tulevat hienosti näkyville. Itse planeetassa on harvoin erottuvia yksityiskohtia ja nekin ovat usein matalakontrastisia.

Uranus nousee hieman alle tunnin auringonlaskun jälkeen ja on näkyvissä taivaalla seuraavaan päivään. Etelämeridiaanin se ylittää aamuhämärissä. Planeetan kirkkaus on 5,7m ja kulmahalkaisija hieman yli 3 kaarisekuntia.

Neptunus on näkyvissä vasta loppukuusta ensimmäisten pimeiden öiden aikaan. Silloin se on etelämeridiaanissa ja sitä voi etsiä Vesimiehen tähdistöstä. Sen paikka täytyy tietää tarkkaan tai käyttää goto-ohjattua kaukoputkea, sillä planeetan kirkkaus on vain 7,8m. Mitään yksityiskohtia planeetasta ei voi odottaa näkevänsä; se näkyy meille kulmahalkaisijaltaan vain 2,5 kaarisekunnin kokoisena.

Perseidien maksimi on 12./13.8. ja säteilypiste ylittää meridiaanin kello 7.07. Näin ollen luultavimmin 13. päivän aamuyön tunnit ovat parasta aikaa parveen kuuluvien meteorien näkemiseen. Parven näyttävyyttä kuitenkin himmentää lähes täysikuuna loistava Kuu. Näin ollen meteoribongari voi odottaa näkevänsä vain muutaman kirkkaan ja nopean meteorin tunnin aikana.

Parveen kuuluvia meteoreja voi nähdä jo heinäkuun 17. päivästä alkaen ja niitä riittää vielä elokuun 24. päivään asti. Havaitessa täytyy olla huolellinen säteilypisteen määrittämisessä, sillä taivaalla voi esiintyä sporadisten meteorien lisäksi viiteen muuhun parveen kuuluvia meteoreja.

Perseidit olivat hieman etuajassa

Kuva Kari A. Kuure

International Meteor Organization (IMO) verkkosivut kertovat maanantai-iltana näkyneiden perseidien saavuttaneen huippunsa kello 21 (18 UT) aikoihin. Zeniittituntiluku (ZHR)[1] kipusi noin 140. Pari tuntia aikaisemmin ZHR oli jo 130 tietämillä. Huipun jälkeen pudotus oli jyrkkää ja illan pimennyttyä Tampereella ZHR oli pudonnut 70. Siinä arvossa se pysytteli pitkälle aamuun. Ennustettu maksimi oli toteutunutta maksimia noin kolme tuntia myöhemmin.

Itsekin olin valokuvaamassa meteoreja Tampereen Ursan tähtitornilla. Olin paikalla kello 22.30 aikaan ja kameravarustusta pystyttäessä näinkin illan komeimman meteorin. Kirkkautta sillä oli noin –4^m eli samaa luokkaa kuin Venus-planeetalla. Se ei kuitenkaan ollut perseidi, vaan täysin satunnainen (sporadinen).

Kuva Kari A. Kuure

Kuten ohitetusta huipusta voidaan päätellä, Tampereen yllä hiljalleen tummuvalla yötaivaalla oli aika rauhallista. Silloin tällöin jokunen himmeähkö meteori esiintyi. Kolmen tunnin aikana näin parisen kymmentä perseidiä, pari sporadista ja pari iridiumia. Kameraan näistä tarttui pari perseidiä, yksi iridium tavanomaisten kirkkaimpien satelliittien ja lentokoneiden lisäksi.

Huomautus

[1] ZHR:n laskettaessa otetaan huomioon ilmakehän imeytyneen valon määrä magnitudeina, havaitsijan näkemän taivaan sektorin osuus koko näkyvästä taivaasta, taivaan tummuus (pimeys), valosaaste ja muita havaitsijasta liittyviä asioita. Parhaimmillaankin yksi havaitsija pystynee näkemään 1/–1/5 ilmoitetusta ZHR-arvosta mutta sekin vain, jos kyseessä on kokenut havaitsija. Maallikko näkee yleensä vain muutamia meteoreja tunnin aikana.  

Tähtiharrastajan tähtitaivas: Perseidit

Meteoreja voi havaita
 valokuvaamalla. Tarvittavat välineet
ovat jalusta, objektiiviltaan
laajakulmainen kamera,
jolla voi ottaa aikavalotuksella
(noin 1 minuutin) kuvia ja
lanka- tai etälaukaisija.
Kuva Brocken Inagglory –
GNU Free Documentation License.

Meteorien^[1][2] havaitseminen on hyvin suosittua tähtiharrastajien keskuudessa. Etenkin kirkkaita meteoreja tuottavat meteoriparvet ovat havaitsijoiden suosiossa. Yksi on kuitenkin ylitse muiden, perseidien meteoriparvi elokuun toisella viikolla, tänä vuonna 12.–13. päivien välisenä yönä. Suosion syitä on monia: runsaasti kirkkaita ja näyttäviä meteoreja ja runsaasti tulipalloja tuottava parvi yhdistettynä elokuun kesäisen leppeisiin öihin ovat niistä merkittävimmät.

Perseidien meteoriparven aiheuttaja on komeetta Switt-Tutle, jonka rata hipaisee Maan rataa. Elokuun alkupuolella maapallo on tällä radan osalla ja komeetasta irronneet kappaleet muodostavat ilmakehään tunkeutuessaan näyttäviä meteoreja. Maanpinnalta nähtynä meteoriitit näyttävän tulevan Perseuksen tähdistön pohjoisosasta. Tätä suuntaa kutsutaan radiantiksi. 

Todellisuudessa ilmakehään tulevat kappaleet kulkevat samansuuntaisesti, mutta ne näyttävät taivaalla kulkevan säteittäisesti radiantista poispäin. Ilmiön aiheutuu perspektiivistä, siis samasta ilmiöstä kuin junanradan kiskojen yhtyminen horisontissa, kuitenkin tiedämme kiskojen olevan siellä yhtä etäällä toisiaan kuin katselijan kohdalla.

Komeetta Switt-Tutle on varsin kookas komeetaksi. Sen ydin on noin 26 km halkaisijaltaan, siis varsin kookas, kun komeettaytimien keskikoko on vain muutaman kilometrin luokkaa. Suuri koko mahdollistaa kohtalaisen kookkaiden kappaleiden (suurimmaksi osaksi vesijäätä) irtoamisen, jotka ilmakehään syöksyessään aiheuttavat tulipallon^[1]. Perseidien ja parven tulipallojen kirkkautta lisää avaruudesta tulevien kappaleiden ja maapallon suuri kohtaamisnopeus, joka on noin 60 km/s. Vain leonidien (esiintyy marraskuussa) parven nopeus on tätä nopeampi (noin 72 km/s).

Meteori-valoilmiö aiheutuu ilmakehään syöksyvän kappaleen edessä ja ympärillä olevan ilman hehkuminen (plasma). Kyseessä ei ole palaminen, kuten usein kuulee ja näkee väitettävän. Palamista (joka on aineen hapettumista) meteoreissa esiintyy mutta se on mittakaavaltaan sen verran vähäistä, että se ei pysty tuottamaan kirkasta valoilmiötä. Valoilmiö ei myöskään aiheudu ilmakehän kitkasta (jota niin ikään tarjotaan usein selitykseksi). Kitkaakin tapahtumassa on mukana, mutta sekään ei ole riittävä hehkumisen aiheuttaja.

Ilman hehkuminen johtuu kompressiosta, siis samasta ilmiöstä kuin polkupyörän renkaisiin ilmaa  pumpattaessa pumppu lämpiää. Kompressio on meteoreissa paljon voimakkaampaa, sillä ilmakehään syöksyvän kappaleen nopeus voi olla parisataa kertaa äänennopeutta suurempi – mitä suurempi nopeus sitä suurempi kompressio. Kompression seurauksena ilman lämpötila voi olla kuumimmillaan jopa noin 10 000 °C, siis paljon kuumempi kuin Auringon pinta (tarkemmin sanoen efektiivinen lämpötila, joka on noin 5 800 °C).

Hehkuva ilmamassa kuumentaa avaruuskiven pintaa sulattaen ja jopa höyrystäen sitä (ablaatio). Sulaan kiviainekseen syntyy lasimainen pinta sekä kavitaation ja turbulenssin aiheuttamia kuoppia. Suurimmaksi osaksi avaruudesta tulevat kappaleet ovat niin pieniä, että ne kuluvat loppuun. Tätä edesauttavat sokkiaallot, joita syntyy ilmakehään tunkeutuvaan kappaleeseen ja rikkovat sen pienemmiksi kappaleiksi hyvin nopeasti. Iskeytyminen ilmakehään muistuttaa siis jossain määrin kappaleen törmäämistä kiinteään pintaan esimerkiksi juomalasin pirstoutumiseen sen pudottua lattialle.

Kompressio aiheuttaa myös ilmakehässä kiitävän kappaleen hidastumisen. Suurin syy tähän on kompressiopuolen suuri paine ja jättöpuolen täydellinen tyhjyys. Paine-ero hidastaa nopeasti avaruudesta tulevan kappaleen vauhdin ja matkanteko ilmakehän alaosassa onkin vapaata putoamista alle äänennopeudella. Hidastuminen on sitä vähäisempää mitä suuremmasta kappaleesta on kysymys. Suurimassaiset kappaleet voivat päästä ilmakehän läpi hidastumatta lainkaan.

Valoilmiönä (meteori) ilmakehään saapuva kappale näkyy yleensä noin 120–80 km korkeudesta alkaen. Jos kappale on riittävän kookas, se ehtii noin 40 km korkeuteen ennen lopullista pirstoutumistaan tai höyrystymistään. Jos jokin isompi kappale on tälle korkeudelle selviytynyt ja pirstoutuu, osaset putoavat vapaan putoamisliikkeen nopeudella maanpinnalle. Kohtaamisnopeus maanpinnalla on noin 60–100 m/s riippuen kappaleiden aerodynaamisista ominaisuuksista. Putoamisen aikana ilmakehän tuulet kuljettavat kappaleita laajalle alueelle, joten yhtä, tarkasti määriteltävissä olevaa putoamiskohtaa ei ole.

Joskus iso kappale pääsee tunkeutumaan ilmakehään hyvinkin alas, jopa 10 km korkeuteen asti. Tällöin usein on kuultu ns. yliäänipamaus, joka syntyy kappaleen kiitäessä ilmakehässä yliäänennopeudella. Tuorein ja kaikkien muistama esimerkki tästä on Tšeljabinskin meteori helmikuun 15. päivältä tänä vuonna.

Koostumus ja rakenne

Komeetoista tulevat kappaleet ovat vesijäätä. Vaikka ne olisivat hyvinkin isokokoisia, ne eivät selviä maanpinnalle vaan höyrystyvät kokonaan[3]. Näin perseidien tuottamat tulipallot katoavat jälkiä jättämättä.

Maanpinnalle pudonneet meteoriitit ovat yleensä alkuperältään pääasteroidivyöhykkeeltä lähtöisin. Ne ovat syntyneet asteroidien keskinäisissä törmäyksissä ja kappaleet ovat päätyneet radoille, joista jotkut tuovat ne maapallon läheisyyteen. Nämä kappaleet koostuvat jo mainituista kivestä ja metalliseoksista.

Kivimateriaalista koostuvat kappaleet ovat sen verran heikkoja, että ne pirstoutuvat ilmakehän läpäisyn aikana hyvin pieniksi. Useimmat maanpintaan asti selvinneet kappaleet ovatkin yleensä vain nyrkin kokoisia tai sitä pienempiä. Sen sijaan rautaa ja nikkeliä sisältävät kappaleet ovat lujuudeltaan sellaisia, että ne eivät juuri pirstoudu ilmakehän läpäisyn aikana, vaan törmäävät maanpintaan sellaisenaan. Niiden pinta on tietysti sulanut, lasittunut ja musta, mutta muita merkkejä koetusta kuumuudesta ei ole.

Meteoriitit ovat suurimmaksi osaksi kiveä (kondriitteja), vain parin prosentin verran löydetyistä kappaleista on rautaa ja saman verran pallasiitteja (metalleja ja kiveä). Joskus löydetään erittäin harvinaisia kivimeteoriitteihin laskettavia hiilipitoisia (hiilikondriitit) kappaleita. Joskus ne ovat niin hauraita, että ne ovat lähes pelkkää murskaa maanpinnalta löydettäessä. Kaikkein harvinaisimmat kappaleet ovat peräisin Kuusta, Marsista ja Vesta-asteroidista. Ne poikkeavat rakenteeltaan jyvämäisistä kondriiteita ja niitä kutsutaan akondriiteiksi.

Perseidien meteoriparven maksimi on 12.–13.8. välisenä yönä. Parveen kuuluvia meteoreja voi kuitenkin nähdä jo nyt (25.7. alkaen) ja viimeisimmät nähdään 20. elokuuta. Tunnin aikana keskiverto tarkkailija voi odottaa näkevänsä parisen kymmentä alle sekunnin kestävää meteoria, mutta joukossa voi olla myös muutama hieman pidempään näkyvä tulipallo. Kaikista havainnoista olisi hyvä raportoida Taivaanvahdissa.

Huomautukset

[1] Nimistö:

·         meteori on ilmakehässä näkyvä lyhytaikaisesti (0,5–2 s) valoilmiö, jonka aiheuttaa avaruudesta tuleva kappale

·         meteoroidi on avaruudessa Aurinkoa kiertävällä radalla oleva kappale

·         meteoriitti on maanpinnalle asti selvinnyt kivi, pallasiitti (sisältää kivimineraaleja sekä rautaa ja nikkeliä) tai rautaa ja nikkeliä sisältävä avaruudesta tullut kappale.

·         tulipallo on Venusta (–4,4^m) kirkkaampi meteori, jonka kesto on tavanomaisia meteoreja pitempi. Kirkkaimmat tulipallot ovat näkyneet ilmakehässä jopa 30 sekuntia ennen katoamistaan. Kivi tai metallista koostuneen kappaleen koon ollessa suurempi kuin 2 cm se voi aiheuttaa tulipallon.

[2] Yhä edelleenkin meteoreja kutsutaan usein tähdenlennoiksi vaikka hyvin tiedetään, että ilmiöllä ei ole mitään tekemistä tähtien kanssa. Tähdenlento-nimitys ei siis ole suositeltava käytettäväksi missään yhteydessä.

[3] Tutkijoiden mukaan ilmakehän läpi syöksyvä jää tai kivi tuhoutuu tai ainakin pirstoutuu paljon pienemmiksi kappaleiksi, jos sen koko on enintään 10–20 metriä. Tšeljabinskin meteori oli tätä luokkaa.

Jos putoava kappale on ns. rauta (riippumatta koosta), se pääsee törmäämään maanpintaan kutakuinkin yhtenä kappaleena. Vain hyvin pienet raudat höyrystyvät kokonaan.