torstai 7. helmikuuta 2013

Tähtikartasto kaikille


Hannu Karttunen,
Olli Manner ja Tuukka Perhoniemi
Tähdistöt
ISBN 978-952-5329-98-8
Sid. 197 siv.
Koko 25 × 30,4 cm
Hinta 36/27 €

Edellisestä Ursan julkaisemasta tähtikartastosta on kulunut jo seitsemän vuotta. Silloin julkaistiin Ursan tähtikartasto, joka oli tarkoitettu niin pöydänääressä kuin maastossakin käytettäväksi. Tältä pohjalta ajatellen uusi Tähdistöt-kirja tulee varmasti enemmän kuin tarpeeseen.

Kirja on suurikokoinen, joten maastoon sitä ei ole tarkoitettu. Kirjan koko mahdollistaa myös sen, että kartat ovat riittävän suurikokoisia. Niistä saa selvää ja tähtiä ja muita kohteita riittää paljain silmin ja kiikarein havaittavaksi. Karttoja tukee hyvin tiivis ja asiapitoinen teksti, joka antaa runsaasti sellaista perustietoa harrastuksen alkuvaiheessa oleville, mitä muutoin on vaikea saada. Tietysti vanhempikin konkari voi kerrata ja syventää tietojaan.

Erityisen mielissäni olen kirjan historiallisesta annista. Harrastus tulee paljon mielenkiintoisemmaksi, kun tuntee tähtitieteen historiaa edes sen verran, että tietää vanhimmat tähdistöt ja kuinka niihin on päädytty. Tässä suhteessa raapaistaan vain pintaa, mutta se on kuitenkin hyvä alku. Enemmän historiasta kiinnostuneet voivat kaivaa käsiinsä Ursan vuonna 1996 julkaiseman ja Hannu Karttusen kirjoittaman Vanhin tiede -kirjan.

Kirjan kartat ovat hyviä, erittäin selkeitä ja ne ovat riittävän suurikokoisia vaikkapa maastokartoiksi. Sininen painoväri ei vain toistu kunnolla kopiokoneessa ja kirjan fyysinen koko on kopiointia vaikeuttava tekijä. Ursa voisikin julkaista maastokäyttöön suunnitellun kartaston, vaikkapa näistä samoista kartoista kierreselkäisen De Luxe -version, jossa kaikki sivut olisi laminoituina maastokelpoiseksi.

Kaikki tähtitaivaan 88 tähdistöä on esitelty, niiden alueella olevat kirkkaimmat syvän taivaan ja muut mielenkiintoiset kohteet ovat saaneet oman tekstinsä. Jokaisen tähdistön sivuilla on tiivistä tietoa erilaisista kohteista koottu taulukoihin, mikä sekin tekee kirjasta hyvin käyttökelpoisen. Itse ainakin katselen tai poimin tiedot mieluummin taulukoista kuin pitkistä ja mahdollisesti epäselvästä tekstistä.

Karttojen ja taulukoiden lisäksi kirjan kuvituksena on valokuvia todellisista kohteista. Mustavalkoiset kuvat eivät kuitenkaan tee oikeutta kohteiden näyttävyydelle, mutta eiphän niitä väreä näe myöskään kaukoputkella. Vanhat historialliset piirrokset tähtikuvioitten myyttisistä hahmoista antavat sopivasti perspektiiviä käsiteltäviin asioihin.

Voin suositella kirjaa kaikille tähtiharrastuksesta kiinnostuneille. 

Kirjaa on saatavissa hyvin varusteltujen kirjakauppojen lisäksi Ursasta ja Tampereen Ursan tähtitornilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti