torstai 2. heinäkuuta 2015

Plutossa tummia laikkuja

Pluto ja Charon värikuvassa. Kuva Nasa/JPL.
Nasa on julkaissut värikuvia Pluton eri puolilta. Kuvissa Pluto näkyy hieman punertavana, mutta sen ekvaattorilla on tummia laikkuja joiden välissä on vaaleampia alueita. Toistaiseksi tutkijoilla ei ole selkeää käsitystä siitä mitä laikut voisivat olla. Tummien alueiden halkaisijat ovat noin 500 km.

New Horizons -luotaimen instrumentit ovat tehneet ensimmäisiä havaintoja kohteestaan. Valokuvista (kameroita on kaksi: LORRI ja Ralph Color Imager) etsitään Plutolla mahdollisesti esiintyviä pilviä. Pilvet saattavat olla mahdollisia, sillä Nasan SOFIA lentokoneeseen sijoitetulla infrapuna-alueella toimivalla teleskoopilla on onnistuttu havaitsemaan Pluton ilmakehän. Tutkijat ovat havainnoista innoissaan, sillä ilmakehän on pelätty romahtavan ennen kuin New Horizons ehtii perille. Ilmakehän romahtaminen tarkoittaa sitä, että siinä olevat kaasut tiivistyvät Pluton pinnalle jääksi, kun etäisyys Aurinkoon kasvaa riittävän suureksi.

Pluton ilmakehää tutkitaan myös PEPPSI-instrumentilla. Se tekee havaintoja luotaimen läheisyydessä olevista ioneista, jotka ovat peräisin Pluton ilmakehästä. Ionisoituneet kaasukehän atomit karkaavat aurinkotuulen mukaan Plutosta ja näin mahdollistaa ilmakehän tutkimisen.


New Horizons on vielä noin 15 miljoonan kilometrin etäisyydellä mutta matka lyhenee 14 km joka sekunti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti