Avaruus, ihmiskunnan pelastusko?

Siirtokunnat Kuussa ja Marsissa voivat

olla ihmiskunnan pelastus.

Kuva Kari A. Kuure.

Stephen Hawking on lehtitietojen mukaan esittänyt ajatuksen, että ihmiskunnan ainoa pelastus tulevilta uhkilta on siirtokuntien perustaminen Kuuhun, Marsiin tai muualle aurinkokuntaamme ja myöhemmin lähitähtien sopiville eksoplaneetoille. Uutinen sinällään ei ole uutinen, sillä Hawking on tällaisia lausuntoja antanut ennenkin.

Ajatuskaan ei ole ainutlaatuinen, sillä siirtokuntia on esiintynyt sci-fi-kirjallisuudessa ja -elokuvissa jo genren ensi-ilmaantumisesta lähtien. Lähtemättä ruotimaan syvällisemmin lehtien toimitusten aivoituksia ja ”uutisten” ponnahtamista säännöllisesti 25 vuoden välein otsikoihin (jokainen voi tehdä analyysinsä itse), tarkastelun kohteeksi otan siirtokuntien tarpeellisuuden.

Ihmiskunnan pelastuminen siirtokuntien avulla johtaa tietysti siitä ajatuksesta, että maapallolla ihmiskuntaa uhkaa totaalinen tuho väistämättä jossakin vaiheessa tulevaisuudessa. Hawking katsoo tämä ajan koittavan lähimmän tuhannen vuoden aikana, sillä ihmisen ympäristöään pilaava vaikutus kumuloituisi kestämättömäksi tällä aikavälillä. Luultavasti Hawking varoittaisi myös muista ihmiskuntaa uhkaavista vaaroista, jos vain kykenisi sairaudeltaan kommunikoimaan nopeammin.

Vielä varmempi ihmiskuntaa uhkaava tekijä kuin ympäristön tuhoutuminen, on maapallon lähettyvillä kiertävät asteroidit. Kirjoitin aiheesta tässä blogissani jo aikaisemmin. Kymmenistä- tai sadoistatuhansista asteroideista joku tulee törmäämään varmasti maapalloon pitkällä aikavälillä. Oortin pilvestä lähtöisin olevien komeettojen laita voi olla vielä uhkaavampi; jonakin yönä joku tähtiharrastaja tai automaattinen etsintäkaukoputki (PanSTARRS, ISON jne.) panee merkille himmeän pilvimäisen kohteen lähestyvän aurinkokunnan sisäosia.

Näin käy tosielämässä kymmeniä kertoja vuodessa. Ne ovat komeettoja, jotka lähestyessään erittäin soikeilla radoillaan aurinkokunnan sisäosia, saavat vesihöyrystä ja pölystä ympärilleen koman ja hieman myöhemmin pyrstön. Muutaman kerran vuosikymmenessä komeetan koko ja etäisyys maapallosta ovat sellaisia, että komeetta tulee näkyväksi myös paljain silmin. Tänä vuonna (2013) näin on käynyt jo yhden kerran ja odotukset ovat suuret joulukuussa näkyvän ISON-komeetan suhteen, jota on jo nyt kuvattu ”vuosisadan komeetaksi”.

Kaavio esittää tapahtuneiden
sukupuuttoaaltojen esiintymistä
ja niiden voimakkuutta hävinneiden
lajien osuutena kaikkien
ennen sukupuuttoa elossa
olleiden lajien määrästä.
Asteikon pykälien väli on noin
5 %. Kuten kaaviosta havaitaan,
sukupuuttoon kuolemisia
tapahtuu kaiken aikaa, sillä
nollaa ei esiinny lainkaan. Lähde: David Raup ja
J.John Sepkoski /
Lawerence Berkeley National Lab.

Joskus tulevaisuudessa tilanne voi olla toisenlainen. Lähestyvän komeetan rataa laskettaessa havaitaankin hyvin pian, että komeetta on törmäyskurssilla maapallon kanssa, eikä vain vaarattomalla ja näyttävällä vierailulla aurinkokunnan sisäosissa.

Tarkistuslaskelmat ja uusien havaintojen avulla tehdyt uudet ratalaskelmat vahvistavat tulevan törmäyksen tapahtuvan viimeistään neljän kuukauden kuluttua. Lisähavainnot kertovat lähestyvän komeetan kooksi viitisen kilometriä ja törmäysnopeudeksi 50 km/s. Siis aivan toista luokkaa kuin helmikuinen Tseljabinskin asteroidi.

Törmäyskurssilla olevan kappaleen koko, nopeus ja aika rajoittavat torjuntaan käytettävissä olevat keinot vähiin. Toisin sanoen, torjuntakeinoja ei ole! Törmäys tapahtuu, ja sen seuraukset ovat ihmiskunnalle tuhoisia. Jos joku onnistuisikin itse törmäyksestä selviämään, niin maapallolla tapahtuvat ilmastolliset muutokset pitävät huolen siitä, että ihmiskunnan tie on saanut päätepisteensä. Näin on käynyt muille eläimille aikaisemmin ja tutkijat ovat määritelleet yksittäisen nisäkäslajin olemassaolon pituudeksi keskimäärin viitisen miljoonaa vuotta. Ihminen ei tule tekemään tästä mitään poikkeusta, ellei se keksi keinoa, jossa "kaikki munat eivät ole samassa korissa".

Tässä tulee mukaan kuvaan se siirtokunta-ajatus, kuka sen sitten lieneekään ensimmäisenä keksinyt. Maapallolla tapahtuvat olosuhteiden muutokset eivät tietystikään vaikuttaisi Kuussa ja Marsissa olevien siirtokuntien olemassa oloon. Jos niissä olisi riittävä populaatio, ihmiskunta voisi uudistua ja muuttaa takaisin tuhon jälkeen, kun ilmastolliset muutokset ovat palauttaneet maapallon elinkelpoisiksi.

Se mitä Hawking ja muut tutkijat pyrkivät viestittämään esittämällä erilaisia skenaarioita maapallon tulevaisuudesta on, että nykyisen ihmiskunnan pitäisi valmistautua tulevaan tuhoon. Ensimmäinen tehtävä on tietysti ryhtyä siirtokuntien perustamiseen, ensin Kuuhun ja sen jälkeen Marsiin. Teknisesti olemme niin edistyneitä, että toimivat siirtokunnat molemmissa paikoissa olisivat mahdollisia noin sadan vuoden kuluessa. Noin kahden sadan vuoden kuluessa siirtokuntien väestöpohja alkaisi olla riittävän suuri uudistaakseen maapallon asuttamisen tarvittaessa.

Törmäävä asteroidi tai komeetta ei ole ainoa ihmiskuntaa uhkaava vaara, vaan on paljon välittömämpiäkin uhkia.  Uhkakuvien lista tuntuu tutulta: ydinsota, tappavat tautiepidemiat, ympäristön tuhoutuminen, äärimmäinen ilmastonmuutos (joka ei välttämättä ole lämpenemistä), supertulivuoret ja monet muut uhkat voivat taannuttaa ihmiskunnan kivikaudelle tai tuhota sen kokonaan. Jälleen kerran siirtokunnat voivat olla ainoa keino ihmiskunnan totaalisen häviämisen estämiseksi. ”Tarttis tehdä jotain!”