Kaavio osoittaa Maan ja Marsin
opposition aikaisen etäisyyden vaihtelun radan eri osissa. Seuraavan kerran etäisyys on lyhyimmillään vuonna 2018. Kuva Z. Levsy/STScI. |
Merkittävin este miehitetyille lennoille on se, että
käytettävissä olevan tekniikan rajat sille mitä voidaan toteuttaa ja mitä ei,
tulevat hyvin nopeasti vastaan. Lisäksi käytettävissä olevalla tekniikalla ei
pystytä turvaamaan miehistön terveyttä pitkällä lennolla Marsiin. Kolmas
käytännön este on lennon kustannukset ja ennen kaikkea ansaintalogiikka.
Ainakaan minä en näe mitään keinoa hankkia rahaa miehitetyllä marslennolla.
Valtioiden tiukat budjetit eivät kustannuksien kattamista salli ja yksityistä
rahaa ei saada kasaan tarvittavia määriä.
Tarkastellaanpa käytettävissä olevaa tekniikkaa. Rakettimoottorit
toimivat polttamalla orgaanista polttoainetta tai vetyä puhtaan hapen kanssa.
Vety on näistä tehokkainta, joten sen käyttäminen olisi tällä vanhalla
tekniikalla kaikkein parasta. Avaruusaluksen nopeus saadaan vetypolttoaineella
kaikkein suurimmaksi. Yhden suuntainen matka-aika olisi näin ollen 6–9 kk
riippuen ajankohdasta. Maan ja Marsin välinen etäisyys oppositioidenkin aikana
vaihtelee luokkaa 50 miljoonaa kilometriä. Tämä on paljon ja sitä voi verrata
siihen tietoon, että lyhyimmillään Maan ja Marsin välinen etäisyys on vain noin
56 miljoonaa kilometriä.
Kemiallisen polttoaineen käyttäminen johtaa väistämättä
pitkään lentoaikaan. Edestakainen matka vaatii kaksinkertaisen ajan ja perilläkin
pitäisi olla paria päivää pitempään. Yksinkertainen päätelmä on, että
perinteisellä tekniikalla kyllä lento voitaisiin toteuttaa, mutta aikaa siihen
kuluisi.
Uudenlainen rakettitekniikka voisi tuoda ratkaisun, mutta
toistaiseksi erilaiset ionimoottorit, sähköiset purjeet ja jopa ydinkäyttöiset rakettimoottorit
ovat vielä kaarnalaiva-asteella verrattaessa nykyaikaisen nesteytettyä kaasua
käyttävän tankkilaivan tekniikkaan.
Pitkä lentoaika tuo mukanaan sellaisia ongelmia, joihin lennolla
matalalle Maan kiertoradalle tai edes lyhyellä käynnillä Kuuhun ei kohdata.
Ongelman nimi on kosminen säteily. Kosmista säteilyä on kahdenlaista;
ensimmäinen on aurinkokunnan ulkopuolelta tuleva ja lähes valonnopeudella
kiitävät raskaat alkeishiukkaset ja jopa atomiytimet. Jälkimmäisissä on energiaa
yhtä paljon kuin huippulyöjän lyömässä pesäpallossa. Toinen kosmisen säteilyn
lähde on Aurinko, jonka lähes puolella valonnopeudesta kiitävät protonit
voisivat vahingoittaa avaruusmatkaajien terveyden jo alkumatkasta.
Kosmiselta säteilyltä suojautuminen on edelleen
ratkaisematta huolimatta siitä, että Nasa ja monet muut tutkimuslaitokset ovat
suojautumiskeinoja tutkiessaan kuluttaneet miljardeja aivan missä tahansa
valuutassa. Periaatteessa tunnemme vain yhden todella toimivan ja haitattoman
tavan suojata avaruuslentäjät kosmiselta säteilyltä. Tapa on passiivinen,
säteilyä imeä aine, ja sitä tarvitaan paljon, sillä säteilysuojassa voidaan
joutua oleskelemaan pitkään, jopa koko lennon ajan. Tällä on välitön
kerrannaisvaikutus kustannuksiin.
Muita, säteilyltä suojaavia keinoja on useita, mutta yhtäkään
niistä ei ole testattu oikeassa, avaruudellisessa ympäristössä ja oikeassa
mittakaavassa, joten niiden varaan laskeminen on yltiöoptimismia. Ilman tehokasta säteilysuojausta avaruuslentäjillä tilanne olisi samanlainen kuin kissalla mikroaaltouunissa – ei juurikaan toivoa hengissä pysymisestä.
Kolmas oleellinen ongelma on kustannukset. Apollo- ja
sukkulaohjelmista tiedämme, että miehitettyjen avaruuslentojen kustannukset
ovat sitä luokkaa, että niiden kustantaminen muutoin kuin supervaltojen
jättimäisistä budjeteista on mahdotonta. Näin on vaikka yksityiset yhtiöt ovat
jo myyneet muutaman sadantuhannen euron lentoja viideksi minuutiksi avaruuden
rajalle, noin 100 km korkeuteen.
Marslentojen kustannukset ovat superjättiluokkaa. Riippuen
siitä, kuinka monta avaruusmatkaajaa lähetettäisiin, kustannusten nousu
moninkertaistuu potenssiin kolme miehistön määrän kasvaessa. Tämä selittyy pelkästään
käytettävissä olevan ja mahdollisesti lähitulevaisuudessa kehitettävän rakettitekniikan
luonteella. Mitä pidemmäksi aikaa avaruuteen mennään sitä enemmän täytyy olla
kaikkea muuta kuin miehistöä mukana. Tavaramäärän kasvaessa, myös kantorakettien
koko ja määrä moninkertaistuu, ja jokaiselle on selvää, että tämä merkitsee
kustannusten kasvua. Raja tulee ennemmin vastaan, kuin mitä utopistisimmat
haaveksijat edes osaavat odottaa.
Miehitetty lento Marsiin näyttää edelleen olevan suunnilleen
samassa vaiheessa kuin mitä vedyn fuusioon perustuva energiatuotanto on.
Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana on sanottua fuusioreaktoreiden olevan
kaupallisesti kannattavia viidenkymmenen vuoden kuluessa. Ensimmäinen viidenkymmenen
vuoden jakso on mennyt ja edelleenkään meillä ei ole ensimmäistäkään toimivaa
täyden mittakaavan reaktoria toiminnassa. Miehitettyjen marslentojen aikajänne on
vain lyhyempi; optimistit puhuvat vain kymmenestä vuodesta, joku arvioivat lentojen
toteutuvan kahdessa vuosikymmenessä. Itse olen hyvin skeptinen ja olen hämmästykseltäni
äimän käkenä, jos miehitetty marslento toteutuu ennen vuotta 2050.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti