perjantai 11. lokakuuta 2013

Juno suojatilaan ohilennon aikana

Ohilento Intian valtemeren yli.
Kuva ESA.

Nasan Juno-luotain ohitti suunnitellusti maapallon myöhään  keskiviikkoiltana Suomen aikaa. Ohitus tapahtui Intian valtameren yläpuolella noin 561 km korkeudella. Ohilennon aikana Juno joutui kuitenkin suojatilaan siinä vaiheessa hieman ennen kuin se tuli ESAn Perth’issä sijaitsevan maa-aseman horisontin yläpuolelle.

Suojatila ei sinällään ole mikään katastrofi, vaan nimenomaan luotaimen tietokoneen määrittelemän tila, jossa se ja havaintolaitteet sietävät vikojen esiintymistä. Suojatilan aikana tietokone lähettää signaalia alentuneella datanopeudella, mutta tietokone silti pysyy toiminnassa. 

Toistaiseksi syytä suojatilaan siirtymiselle ei ole ilmoitettu. Vaihtoehtoa on kuitenkin useita alkaen kosmisen säteilyn aiheuttamasta väliaikaisesta häiriöstä päätyen laitevikaan. Suojatilaan siirtyminen on voinut tapahtua myös ohjelmistovirheestä. Laitevikaa lukuun ottamatta vian korjaaminen pitäisi onnistua suhteellisen helposti.

Suojatilaan siirtymisen jälkeen luotaimen elektroniset laitteet tarkistetaan ennalta suunnitellun tarkistusohjelman mukaisesti. Jos kaikki laitteet toimivat, suojatilasta palataan normaaliin toimintaan tarkistusohjelman suorittamisen jälkeen. Avaruudessa olevat satelliitti ja luotaimet päätyvät suojatilaan huomattavan usein, joten sitä on pidettävä aivan normaalina toimintana.

Juno teki ohilentonsa aikana runsaasti mittauksia ja otti valokuvia maapallon lähiavaruudesta. Ensimmäiset kuvat ja datatiedostot pitäisi olla tätä kirjoitettaessa (perjantaiaamuna) radioituna Maahan. Milloin kuvia sitten julkaistaan, riippuu siitä kuinka paljon USA:n julkisen sektorin sulkeminen toimintoja haitta. Ainakin Nasa on suljettuna.
Aivan ilman kuvia ei meidän tarvitse olla, sillä Paul Cox niminen harrastaja onnistui Kanarian saarilla olevalla etäohjattavalla kaukoputkella valokuvaamaan himmeän luotaimen. Hän julkaisi kuvista tehdyn videon netissä. Se löytyy osoitte1sta


joista jälkimmäinen on tiedostokooltaan pienempi. Videossa näkyy luotaimen liike tähtitaivaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti