maanantai 21. lokakuuta 2013

Harrastajan tähtitaivas: Marraskuu

Tähtitaivas marrakuun alkupäivinä
noin kello 5.

Marraskuussa on pilvistä ja sateista. Yölämpötilat painuvat nyt viimeistään pakkaselle (tai sitten sataa) ennen kuukauden puoltaväliä. Mitään paukkupakkasia ei kuitenkaan pitkäaikaisten keskiarvotietojen valossa ole odotettavissa. Havaitsijan kannalta huono sää usein estää ehkä yhden mielenkiintoisimmista meteoriparvista, leonidien, näkymisen. Joskus parvi tuottaa oikean meteorimyrskyn, vaikkakaan sellaista ei tänä vuonna ole odotettavissa.

Aurinkokunta

Aurinko on horisontin yläpuolella kuukauden alussa hieman alle 8,5 tuntia ja kuukauden lopulla noin 6,5 tuntia. On kuitenkin muistettava, että riippuen havaitsijan leveyspiiristä päivän pituus vaihtelee huomattavasti.

Merkurius on hyvin lähellä Aurinkoa ja nousee ja laskee Auringon mukana. Nopeasti se kuitenkin etenee Auringon länsipuolelle ja on näkyvissä aamuhämärissä. Kuukauden puolivälin jälkeen Merkurius nousee noin 2 h 25 min. ennen auringonnousua.

Merkuriuksen kirkkaus kasvaa kuukauden loppua kohti mentäessä ja 0m se saavuttaa 15.11., kuukauden lopulla planeetan kirkkaus on –0,6m.

Merkuriuksen alakonjunktio on 1.11. kello 20.24., jolloin sen kulmahalkaisija on 10,0 kaarisekuntia. Valitettavasti planeetta on mahdoton havaita tähän aikaan. Vasta viikkoa myöhemmin (6.11.) se on nähtävissä elongaation ollessa 10° ja suurimmillaan se on 19,5° marraskuun 18. päivänä kello 4.22. Tällöin Merkuriuksen kirkkaus on –0,5m. Merkurius on pieni kohde: se näkyy meille kulmahalkaisijaltaan vain noin 5 kaarisekunnin kokoisena.

Venus on näkyvissä illalla Auringonlaskun jälkeen, sillä se laskee kuukauden alussa vasta puolituntia myöhemmin ja kuukauden lopulla noin 2 tuntia 25 minuuttia myöhemmin. Loppukuusta Venus kulminoin auringonlaskun aikaan. Venuksen kirkkaus on edelleen hyvin suuri, noin –4,4m. Tätä kirkkaammaksi Venus ei juuri tule. Venus näkyy meille noin 31 kaarisekunnin kokoisena.

Kuu ja Jupiter ovat lähekkäin
22.11. aamuyöllä.
Mars nousee noin kello 1.14 aikoihin koko kuukauden ja etelässä se on auringonnousun aikoihin. Planeetan kirkkaus on 1,4m, josta arvosta se hieman himmenee kuukauden loppuun mennessä (1,2m). Mars on edelleen pieni kohde, kulmahalkaisija on vain 5,3 kaarisekuntia. Mars on edelleen Leijonassa.

Jupiter on hyvin näkyvissä koko yön. Se nousee pimeän laskeutuessa ja on etelässä aamuyöllä. Planeetta on kirkas (–2,3m) ja sen kulmahalkaisija on 43 kaarisekuntia. Planeetta on Kaksosissa.

Saturnus alkaa näkyä aamuhämärissä. Kuukauden lopulla se nousee jo 2 tuntia 26 minuuttia Aurinkoa ennen. Planeetan kirkkaus on 0,7m tienoilla ja kulmahalkaisija 15 kaarisekuntia. Planeetta on Vaa’assa.

Uranus on Kalojen tähdistössä ja nousee hieman ennen auringonlaskua etelässä se on vielä illan tunteina ja se laskee aamuyöllä juuri ennen pimeyden päättymistä. Planeetan kirkkaus on 5,7m, ja kulmahalkaisija 3,6 kaarisekuntia.

Neptunus on Vesimiehessä ja on horisontin yläpuolella iltataivaalla. Etelässä planeetta on kello 20 molemmin puolin. Se laskee horisonttiin hieman ennen puoltayötä. Planeetan kirkkaus on 7,8m ja kulmahalkaisija 2,3 kaarisekuntia.

Komeetta C/2012 S1 (ISON) on kuukauden alussa Leijonassa, josta se siirtyy Neitsyen tähdistöön 5.11. Komeetan vauhti on nopea, sillä se siirtyy Vaakaan 22.11. Tässä vaiheessa komeetan kirkkaudeksi arvioidaan 3m. Se voi olla kuitenkin liian vähän jotta komeetta näkyisi, sillä nousevan Auringon vaalentama taivas on kirkas. Komeetan periheli on 28.11. jonka jälkeen matka jatkuu (jos jatkuu) kohti pohjoista Skorpionin tähdistön alueella.

Meteoriparvet

Marraskuussa on kolme meteoriparven maksimit. Tauridien maksimi on 12. päivänä, leonidien 17. päivänä ja alfa-monocerotidien 21. päivänä. Tänä vuonna minkään näistä parvista ei odoteta olevan erityisen runsas.

Meteoriparvien parasta havaitsemisaikaa on aamuyö, sillä kello 6 maapallon etenemissuunta avaruudessa on etelässä. Tällöin useimpien parvien radiantti[1] on mahdollisimman korkealla katselijan suhteen ja useiden parvien kohtaamisvauhti havaitsijan horisontissa on mahdollisimman suuri. Niinpä leonidit tunkeutuvat ilmakehään peräti 72 km/s vauhdilla ja pienikin hitunen tuottaa kirkkaan meteorin.

Leonidit voivat olla runsaita, joskus puhutaan jopa meteorimyrskystä. Runsaimmat esiintymisvuodet toistuvat noin 33 vuoden välein, sillä se on parven aiheuttaneen komeetta Tempel-Tuttle kiertoaika. Jokaisella kierroksellaan komeetta jättää uuden pienistä kivenkappaleista ja pölystä koostuvan vanan, joka hiljalleen siirtyy radalta auringonvalon aiheuttamaan paineen vaikutuksesta. Vuosittain nähtävän parven runsaus on suoraan verrannollinen vanan ja maapallon väliseen etäisyyteen ja se muuttuu jatkuvasti. Matemaattisilla malleilla voidaan ennakoida vanojen siirtymisiä ja niiden aiheuttamien parvien runsaiden vaihteluita.

Meteorien havaitsemiseen omat silmät ovat parhaimmat havaintovälineet. Valosaasteisilla alueilla ja kirkkaassa kuutamossa (kuten tänä vuonna leonidien maksimin aikaan) vain kaikkein kirkkaimmat meteorit voivat näkyä ja nekin lähes keskitaivaalla. Tästä syystä paras havaintopaikka on maaseudulla, jossa lähiseutujen valot eivät häiritse.

Havaintoretkeä varten on syytä pukeutua lämpimästi ja kerroksittain. Uloimpana pilkkihaalarit ja hyvät tukevat ja lämpimät kengät ovat enemmän kuin tarpeen. Mukaan on syytä varata myös lämmintä juotavaa, sillä vain parin kolmen tunnin oleskelu taivaalle paikoillaan tuijottaminen yleensä päättyy siihen, että kylmyys ajaa havaitsijan sisätiloihin. Selkänojallinen tuoli on havaitsijan tärkein apuväline, sillä niska on muutoin lujilla lyhyenkin havaintosession aikana.

Huomautukset

[1] Radiantti jota kutsutan myös säteilypisteeksi, on se suunta tähtitaivaalla, josta parven kaikki meteorit näyttävät tulevan. Yksittäiset meteorit näkyvät kylläkin eripuolilla taivasta mutta jos jatkamme meteorin tulosuunnan linjaa, päädymme ennen pitkään parvelle nimen antaneeseen tähdistöön.  

Parveen kuuluvia meteoreja nähdään yleensä muutaman viikon ajan, siis ei ainoastaan maksimina aikaan. Tällöin parven radiantti siirtyy vähän kerrassaan yleensä kohti itää, mutta monilla parvilla liike voi olla länteen tai kääntyä tai kaareutua parven esiintymisen aikana. Radiantin siirtyminen on kuitenkin sen verran pientä, että tavallisen tähtiharrastajan ei tarvitse sitä ottaa huomioon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti